Miten voin välttää katkeroitumisen?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
http://www.valonpolku.com/
Tilaa Valonpolulta Enkelivisualisaatio. Sitä rauhassa kuunnellessa saa voimaa. Minäkin olen vielä hengissä, vaikka kovaa painolastia kannan harteillani. Meitä on monia, joilla on taakkaa tällä hetkellä aivan liikaa. Jokaisella on oma suojelusenkeli. Pyydä enkeleiltä apua aina, kun haluat. Muista myös kiittää. Tsemppiä ja kaikkea hyvää Sinulle ja Kaikille! :)
Oletko psykoosissa?
 
vierailija
Olen eronnut hiljattain lasteni isän kanssa. Toinen lapsista on 4v toinen 8v. Lasten isä asuu töidensä takia 200km päässä. Hän on käynyt läpi omat kipuilunsa ja valtavan syyllisyyden, jota kantaa kun ei näe lapsiaan ja tietää minun hoitavan kaiken yksin. Hänellä on nyt uusi kumppani, 2kk ovat tunteneet. Lapsia tapaa kun ehtii, noin 1 kertaa kuussa keskimäärin 1-2vrkta. Lapset ikävlivät valtavasti. He soittelevat joka päivä, mutta mies ei tiedä lasten elämästä ja meidän arjesta käytännössä mitään. Hänellä oli unelma, se mitä nyt työkseen toteuttaa ja sen hän sai. Olen huomannut olevani valtavan katkera aivan kaikesta, enkä pääse ajatuksista irti millään keinolla. Olen aivan kiinni itse arjessa lasten kanssa, meillä ei ole mummoja ja pappoja lähellä apuna, ystäviä on paljon, heillä omat miehet, lapset, työt ja harrastukset. Minusta elämän ei kuulunut mennä näin ja olen surullinen. Lasten isällä on mahtava ura, työ jota rakastaa, rauhalliset aamut aamuteeveen ääressä, aikaa urheilla, loikoilla olympialaisia katsellen, käydä iltakävelyillä, kaupassa rauhassa, ravintoloissa syömässä, nukkua yöt heräämättä kenenkään painajaisiin, sunnuntain vapaapäivinä nukkua myöhään ja tehdä ja mennä juuri minne haluaa. Hänellä on vastuu vain itsestään. Tästä syystä hänellä on mahdollisuus myös uuteen kumppaniin, oli mahdollisuus ostaa kiva saunallinen kaupunkikoti, kaksio, jossa ei ole yhtään tavaraa jotka kertoisivat hänen olevan isä. Hän käy joko täällä katsomassa lapsia tai jos ottaa heidät luokseen, hän vie toisen matkalaukullisen lasten leluja, dvdeitä ja muita tavaroita viikonlopuksi luokseen..palauttaa lapset ja pyykkikassin sunnuntaina...

Uusi kumppani on 10v minua nuorempi (auts), urheileva (koska on aikaa), panostaa itseensä kampaamoissa, kynsihuolloissa ja mitä olen kuvista nähnyt on vaatteetkin aina viimeistä huutoa. Tämän kaiken keskellä tunnen itseni aivan mitättömäksi, pieneksi ja maailman hylkäämäksi. Soitin viikko sitten lasten isälle epätoivoisena, että molemmat lapset oksentaa ja minäkin voin huonosti. Pyysin voisiko hän tulla jos menee itselläkin oksentamiseksi. Puhelun aikana selvisi, että hän on Prismassa uuden kumppanin kanssa ja minä romahdin, itkin ja huusin. Miettikää vittu Prismassa, kello 19.30 sunnuntai-iltana! ja SE oli mulle henkisesti liian rankka paikka siinä kohtaa. Koko sen illan valvoin ja mietin miten epäreilua kaikki on!? Pyyhin oksennusta matosta, itkin ja paijasin pieniä kipeitä lapsiamme...kokoajan mielessä, miksi hän saa olla Prismassa, hän syö nyt varmaan pasta-annosta kynttilänvalossa uuden naisensa kanssa, köllähtää sohvalle ja menee kainaloon nukkumaan.

Tätä samaa valtavan katkeraa kipua tunnen kaiken aikaa. Lapsille puhun aina ja vain hyvää isästä, vaikka tekisi mieli huutaa että saatanan paska kusipää mulkku!! Ja kyse ei ole siitä ettenkö yrittäisi elää omaa elämääni ja olla katkeroitumatta, mutta mikään ei tunnu auttavan. :( Päivät ja arki on täynnä..olen töissä (josta pidän), hoidan lapset kouluun..päiväkotiin ja kotiin, hoidan kaupat, harrastuksiin kuskaamiset, kotityöt, iltaisin jaksan(ja vaikken jaksaisikaan) pelata afrikantähteä, luen wilmat, autan läksyt, puhtaat vaatteet valmiiksi aamuksi, sukset, luistimet ja uintikassin(paitsi sen yhden kerran kun unohdin ja itkin asiaa koko automatkan töihin), murehdin miten esikoinen pääsee koulusta kotiin, miten pärjää ne tunnit kunnes tulipalokiireellä ajan töistä kotiin, teen ruuan, illalla otan kainaloon sohvalle, luen sadut, suukotan ja rakastan niin pirusti. Viikonloppuna luistellaan, käydään saunassa, joskus nähdään mun ystäviä perheineen, on synttäreitä, köllöttelyä sohvalla. Me kolme, minä ja lapset, joka ikinen päivä. Harrastaa en voi, paitsi yöllä. Laihduin nälkäkurjeksi pahimman erokoettelemuksen ja surun aikana..nyt otan kiloja huolella takaisin, en ehdi edes lenkille ja herkuttelen iltaisin yksinäisyyteeni. Rakastin ennen lenkkeilyä, jumppia, salia..tunsin itseni terveeksi ja vahvaksi..nyt hengästyn kun vedän pienempää pulkassa 10metriä. Lapset ei halua lenkille rankan hoitopäivän jälkeen, keskenään en voi jättää, mistään jumpasta tai salista puhumattakaan. Vituttaa ja olen niin katkera kaikesta lasten isälle. Sieltä se taas instaan latasi kuvan itsestään 10km lenkin jälkeen jäällä auringossa. Mä vein tänään lapset luistelemaan ja istuin 20min jälkeen pienempi sylissä pukkarissa lämmittelemässä 30min kun sillä jääty varpaat. Illalla kysyin pulkkakyytiin jotta pääsisin kävelylle..itkuksi meni "siellä on niin tylsää ja kylmä ja mä en äiti haluuuuu!!!" Ok. Mut mä oisin halunnu...

Yritän myös todella kovasti ajatella mitä kaikkea mahtavaa mulla on elämässä. Mistä kaikesta saan olla onnellinen ja kiittää. MUTTA KUN SE EI SILTI AUTA. Mieli huutaa vääryyttä ja en saa siltä rauhaa. HELP!?
Oletko psykoosissa?
 
Fantzu
Sinuna keskittyisin jaksamiseen ja lapsiin. Ex voi haistaa paskat. Jos mahdollista niin säännöllinen hoitoapu helpottaa vähän. Silloin voit tehdä mitä haluat. On hyvä olla edes yksi ystävä jonka kanssa jutella ja olla.
Toivon sulle voimia jaksaa eteenpäin. :)
Mulla elämä meni päin veetä eron jälkeen. Mutta siitä ei enempää.
 
vierailija
Lapset käsketään ulos mukaan jos haluat lenkille. Sanot että nyt mennään ja sillä siisti. Ei napinoita tai lastenohjelmien katselu vähenee, karkkipäivä tai jotain muuta. Pakko käyttää yh:nä välillä lahjontaa uhkailua ja kiristystä. Muuten ei pääse ikinä mihinkään. Ja se että pääset edes lenkille on myös lapsille hyväksi kun äiti voi hyvin.
Ei lasten kanssa lenkkeillä pysty... siis jos oikeasti kuntolenkkeilystä on kyse. Ennemmin minäkin suosittelisin kuntosalin lapsiparkkia tai vaikka mll:n hoitajaa.
 
vierailija
Mielestäni teidän arki javiikonloput kuulostavat aivan ihanilta. Lapsesi saavat onnellisen lapsuuden ja myöhemmin muistelet tätäkin aikaa lämmöllä ja rakkaudella. ❤ Mitä jää eksälle käteen? Ne reissut Prismaan ja pasta-annokset? Enpä usko, myöhemmin huomaa mistä jäi paitsi.
Kaikkea hyvää ja jaksamista sinulle <3
 
vierailija
Eihän meistä kukaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Ehkä ex-puolisosi uusi suhde päättyy. Ehkä se saavat yhteisiä lapsia ja "kamala"arki alkaa heilläkin. Voi tulla sairautta, läheisten menetyksiä...Ja viimeistään iäkkäämpänä lasten isä alkaa kaivata lapsiaan. Huomaa ettei oikeestaan enää tunne heitä kun ei oo elänyt sitä arkea heidän kanssaan. Nauti sinä tästä mitä nyt on. Pidä samalla silmät auki, ehkä jokin sinulle oikea mies löytyy. Olet vielä nuori kuitenkin.
 
vierailija
Sulje eksä pois facesta ja instasta. Älä seuraa sen elämää, keskityt vain omaan napaan. Älä kuuntele sen asioita, jos joskus soittaa, sano, että nyt ei ole aikaa. Ottakoot yhteyttä koskien vain lapsia, jos haluaa ja sano, että pyykit pitää olla pestynä lasten tullessa kotiin, tai ostakoot omat vaatteet ja lelut niille. Älä tyydy siihen, miten eksä toimii. Sinä sanot säännöt, koska lapset on sulla melkein aina. Sovitte viikonlopun joka kuukausi, jolloin lapset on siellä. Koko viikonlopun. Sillä jaksaa sen kolme viikkoa lasten kanssa ja niitä on jo ikävä. Ota hyvä 30min kahvakuula treeni, tee se pari kertaa viikossa ja kyykkyjä vaikka lisäksi. Jaksat paremmin, kun saat fyysisen hyvän olon tunteen. Mulla 3v jumppaa vieressä ja on oppinut, että kun äiti sen jumpan tekee, silloin ei vaadita äidiltä. Esim.pikku kakkosen aikaan. Ja youtubessa on kivoja nopeita treenejä. Pari vuotta menee vielä samalla vauhdilla, sitten lapsetkin jo kasvaa nimim.muutaman vuoden kotonaan treenannut
 
vierailija
Voimia sinulle! Itse erosin aikanaan ja se ensimmäinen vuosi eron jälkeen oli yhtä helvettiä. Ja pari seuraavaakin vielä vaikeita. Nyt keväällä erosta tulee 5 vuotta ja nyt vasta voin sanoa, että exä ei enää pääse vaikuttamaan juurikaan meidän elämään. Lapsia siis kyllä tapaa ja yrittää nyt esittää täydellistä isää vaikka aikanaan ei ne lapset kiinnostaneet yhtään vaan alkoholi vei kaiken huomion.

Kun mietin sitä ensimmäistä vuotta, niin jos olisin sen helvetin etukäteen tiennyt, en olisi ikinä edes uskaltanut erota. Nyt kun mietin aikaa taaksepäin, niin tiedän, että selviän mistä tahansa, koska selvisin siitäkin. Olen paljon vahvempi kuin ennen vaikka jo ennen eroa ihmisillä oli käsitys minusta vahvana ihmisenä. Nyt minulla on uusi ihan mies ja perhe ja lisää lapsiakin on siunaantunut. Olen päässyt elämässä eteenpäin vaikka silloin erovuotena tuntui ettei oma elämä enää jatku vaan elän pelkkiä lapsiani varten. Mutta aika kuluu, taakka helpottuu. Sinä kasvat ja vahvistut. Tuo on hyvä neuvo, että poista exä sinun sosiaalisesta mediasta. Parempi se niin on, ette te ole kavereita, miksi pitäisi toisen elämää seurata somessa? Itsellä ainakin helpotti, sai enemmän etäisyyttä ja pääsi unohtamaan toisen paremmin.

Ja kuten moni on sanonut, sinulla on suuri rikkaus teidän lapset. Saat olla heidän kanssaan ja vaikka se onkin uuvuttavaa välistä, niin myöhemmin olet siitä kiitollinen. Ja hae apua sossusta tai perheneuvolasta, josko sieltä tulisi edes joku hetkeksi lasten kanssa, että pääsisit esim. sinne lenkille. Ota kaikki apu vastaan mitä tarjotaan ja myös vaadi itsellesi apua. Itsellä toimi aikanaan oma äiti tukena ja otti lapset kerran kuussa luokseen, jotta minä sain omaa aikaa, kun exälle heitä ei voinut päästää. Välimatkaa meilläkin oli toista sataa kilometriä, mutta bussit kulki.
 
vierailija
Mä noin tiedän tuon tunteen.meillä tytöt oli 2 ja 6v kun miehen kanssa erottiin. Tytöt olivat isällään 2 kertaa kuussa yötä jos siis isä ei tehnyt ohareita kun tykkäsi kanssa ärsyttää mua viemällä mun vapaat.
Se tunne kun itse olet täysin vastuussa kaikest kun ex sai tehdä ihanne työtä,harrastaa,hengata kavereiden kanssa aiheutti niin suuren katkeruuden.
3v olin yksin kunnes sanoin exälle että nyt muutetaan takas yhteen kun minä en perkele jaksa yksin.
1 lapsi tullut lisää ja nyt ukkokin saa kituuttaa kotona työttömänä

Mutta voimia❤ älä tee samaa virhettä kun minä että jäät märehtimään kurjuutta. Se on totta että kaikilla on ongelmansa joita ei somessa näytetä.
Arki on rankkaa yksin mutta sitäkin palkitsevampaa kun tiedät saaneesi kaiken aikaan ihan ite :)
 
vierailija
Itse en suostuisi tuohon kuvioon, toisinsanoen että vastuut jakautuu 100% ja 0%. Tottakai tollasessa tilanteessa jokainen on katkera. Ensin vastuunjako tasaisemmaksi, mies ottaa lapset ainakin yhtenä arki-iltana viikossa. Ja viikonloput 2 kk kuukaudessa. Jos ei onnistu niin maksaa lastenhoitajan. Lopeta sen eksäsi seuraaminen instassa hän kohtelee sinua törkeästi. Harkitsisin ystäviltä ja suvulta avun pyytämistä. Jos ei onnistu, miehen rahoilla lastenhoitaja.
 

Yhteistyössä