Mksi ihmiset ei osta niitä kestokasseja, niistä löytyy isoja ja pieniä

Lidl pienensi muovikassejaan, asiakkaat näreissään: ”Ennen riitti yksi, nyt on otettava kaksi” – Näin kauppa vastaa

Eilen klo 20:29 (muokattu eilen klo 20:34)
Suuremmat muovikassit palaavat myymälöihin.

Tätä videotiedostoa ei voida toistaa.(Virhekoodi: 102630)
Kaapissa muovipussikaaos? Näin laitat muovipussit helposti ojennukseen. IL-TV
Lidl joutuu muuttamaan jälleen muovikassien kokoaan.
Kauppaketju vaihtoi syksyllä muovikassiensa kokoa muutamalla sentillä, mutta palautteen takia pussit palautetaan vanhaan kokoonsa.
– Kassi on hieman paksumpi, jotta se kestäisi paremmin useamman käyttökerran esimerkiksi ostoskassina. Samalla kassin kokoa on muutettu muutamalla sentillä, kertoo Lidlin osto-osaston johtaja Thomas Heinrichs.
Muutama sentti oli kuitenkin kaupan asiakkaille liikaa, ja palautetta tuli. Muovikassi oli asiakkaille liian pieni.

turhaa vikinää ja kitinää taas. se kestokassi on helppo ottaa mukaan. tekee vaikka niin jos tuppaa unohtumaan, että pitää autossa aina valmiina kassin tai pari ja käyttää sitä kun kauppaan menee. tai vaikka eteiseen oven pieleen, niin muistaa ottaa mukaan
 
vierailija
No me unohdetaan ottaa kassit tosi useasti matkaan ja meillä on noita kauppakasseja iso varasto. Tosin, nyt kun niitä on varasto, tajuttiin viedä niitä autoon, jolloin kassi tulee sieltä.
Mutta en ole ihan varma, kumpi on parempi; ostaa muovikassi kaupasta ja tehdä siitä roskakori vai ostaa roskapusseja. Tuntuu tyhmältä.
 
vierailija
Kun roskaa ei tule paljon, kun kierrätetään. Ostetaan suunnilleen yksi leipä viikossa. Lisäksi ruisleipää, siitä tulee muovipusseja, ne käytetään koirankakkapusseiksi.
Eikö teidän koira kaki kuin pari kertaa viikossa? Normaalistihan koira tekee ainakin parit kakit päivässä...eli pusseja menisi yhdilläkin kakilla per päivä jo 7 kpl viikossa. Vai ostatteko jotain tosi pieniä kahden palan leipäpusseja..?
 
vierailija
Siksi ei osteta kestokasseja kun ne kaupan muovipussit toimii roskapusseina. Hullua ostaa niitä mitään kestämättömiä ohuita roskapusseja. Aika monta muovikassia saan kestokassin hinnalla, meillä kun kaupassa käydessä tulee 4-8pussia tavaraa.
Olen kyllä kokeillut kangaskassi systeemiä mutta niitä piti olla niin tolkuton määrä aina mukana.
 
Siis toki käytetään normaaleja koirankakkakusseja siltä osin kuin muoviset leipä-/ hedelmäpussit ei riitä. Mutta rosskapussitekosyyllä ei tarbitse ostaa muovipussja kaupasta, koska roskaa ei juuri tule, jos kierrättää.
 
vierailija
Siksi ei osteta kestokasseja kun ne kaupan muovipussit toimii roskapusseina. Hullua ostaa niitä mitään kestämättömiä ohuita roskapusseja. Aika monta muovikassia saan kestokassin hinnalla, meillä kun kaupassa käydessä tulee 4-8pussia tavaraa.
Olen kyllä kokeillut kangaskassi systeemiä mutta niitä piti olla niin tolkuton määrä aina mukana.
Hullua tuottaa tuollainen määrä sekajätettä. Ostatteko siis kauppareissulla noin monta muovipussia ja kaikki käytetään roskapusseina? Jäätävä määrä muovipusseja ja jäätävä määrä roskaa. Miettisitte vähän toimintatapojanne.
 
vierailija
Siksi ei osteta kestokasseja kun ne kaupan muovipussit toimii roskapusseina. Hullua ostaa niitä mitään kestämättömiä ohuita roskapusseja. Aika monta muovikassia saan kestokassin hinnalla, meillä kun kaupassa käydessä tulee 4-8pussia tavaraa.
Olen kyllä kokeillut kangaskassi systeemiä mutta niitä piti olla niin tolkuton määrä aina mukana.
Eivät kaikki erikseen myytävät roskapussit ole ohuita.
 
vierailija
Puuvillakassi se vasta paha on. Jos siis mietitään koko elinkaarta. Puuvillaa kasvatetaan hirvittävällä määrällä vettä, joten puuvillakassia pitää käyttää tuhottoman monta kertaa.
 
Mä käytän kestokasseja kyllä koska ostettavaa on usein paljon, mut aika usein ne on melko huonon mallisia, pirkan pari isoa kestokassia mitä saatiin joskus omaetuna on olleet todella hyvät, ovat leveät joten mahtuu paljon tavaraa mutta eivät liian korkeat joten tälläinen lyhyempikin pystyy helposti kantamaan ilman että hartiat on korvissa ja kahva on sen verran leveää ja tukevaa ainetta ettei satu käsiin. Toisin kuin tänään kun kävin lidlissä, kassit unohtui TAAS kotiin ja kun tavaraa olikin yllättävän paljon/painavaa ostin sieltä kestokassin. Ja hyvä ettei kädet olleet verillä kun se ohut kantokahva hiesti niin paljon.:rolleyes:
Ja mä käytän noita ihan käytännön vuoksi, ilman sen suurempia jeesustelu ajatuksia.
 
vierailija
Kun roskaa ei tule paljon, kun kierrätetään. Ostetaan suunnilleen yksi leipä viikossa. Lisäksi ruisleipää, siitä tulee muovipusseja, ne käytetään koirankakkapusseiksi.
Voisi kokeilla suuntautua tuolla tavalla, vaikka epäilen, että ei onnistu meillä. Mitä kaikkea kierrätätte; pahvit, muovit ja sekajäte?
Laskeskelin, että jos me syödään kanaa ja jauhelihaa, jokaisesta tulee yksi paketti, viikossa vähintään kolme (jos vedellään jotain kasvissafkaa välillä) niin ne ei yhteen leipäpussiin mahdu ei millään.
Ehdottomasti olisin kiinnostunut vähentämään pussien määrää. En pelkästään siksi, että säästää luontoa, vaan myös siksi, että pussit on vaikeita säilöä :D
 
vierailija
Reppu on käyttömukavuudeltaan paras kantoväline. Esim. 30 litran reppuun mahtuu jo reilusti ostoksia, rinkoista puhumattakaan.
Meidän ostokset ei mahdu 30litran reppuun. Voisi mahtua, mutta mies tekee liikaa heräteostoksia. Rinkka taas on vaikea korkokenkien kanssa ja vaikka mies ei sellaisia käytä, niin se sanois mulle että hö, otetaan kassi.
 
Reppu on käyttömukavuudeltaan paras kantoväline. Esim. 30 litran reppuun mahtuu jo reilusti ostoksia, rinkoista puhumattakaan.
Jos joutuu pidempää matkaa kantaan mutta en tuota meidän ostosmäärää mikä noihin kahteen kassiin menee rupeisi mihinkään rinkkaan edes yrittämään sulloa. Menisi hermo jo pakkausvaiheessa. Kassi on avoimempi ja valoisampi ja siten helpompi pakattava.
 
vierailija
Voisi kokeilla suuntautua tuolla tavalla, vaikka epäilen, että ei onnistu meillä. Mitä kaikkea kierrätätte; pahvit, muovit ja sekajäte?
Laskeskelin, että jos me syödään kanaa ja jauhelihaa, jokaisesta tulee yksi paketti, viikossa vähintään kolme (jos vedellään jotain kasvissafkaa välillä) niin ne ei yhteen leipäpussiin mahdu ei millään.
Ehdottomasti olisin kiinnostunut vähentämään pussien määrää. En pelkästään siksi, että säästää luontoa, vaan myös siksi, että pussit on vaikeita säilöä
Kierrätetään kaikki minkä voi: lasi, metalli, muovi, pahvi, paperi, patterit, vaatteet, biot. Varsinkin muovin kierrättäminen vaikutti kertyvät sekajätteen määrään aivan ratkaisevasti.