Monikko-odottajat vuonna 2014, keväällä <33

Heips! ).( Täällä ehdittiinkin sunnuntaina viettää äitienpäiváä leikkauspöydällä :) Supistukset alkoivat n 9:30 su aamuna ja olivat heti säännöllisiä 5 min välein. Lähdettiin sairaalaan, jossa todettiin heti, että olin auki n 2-3 cm. Siitä heti kiireelliseen sektioon. Ennen 12 kolmikko oli jo syntynyt. Rv kertyi juuri 32 kasaan. Painoakin oli ihan kivasti A 1510, B 1507 ja C 1620 g. Kaikki voidaan hyvin. Oli tosi nopeaa toimintaa. Ihan hyvä, eipä ehtinyt panikoida.

Itse sektio oli ihan ok kokemus, mutta nyt on kyllä aika kipeä olo. Itse haava ei ole kovin kipeä, mutta kohtu ei ole laskeutunut ja taitaa ilmaakin olla. Kipua onneksi helpotti kun sain C:n rinnalle hetkeksi ensimmäistá kertaa. Pienet ovat kaikki happikaapissa ja nenämahaletkulla saavat ruokaa, mutta voivat kuitenkin hyvin. Hienosti parkaisivat kaikki syntyessään :) Maitoa ei ole vielä kovin paljon noussut, mutta pumppaamista opettelen parin tunnin välein. On tämä ihmeellistä. Ollaan ihan onnesta sekaisin :D :heart:

Sorry vaan omaa napaa, kirjoittelen myöhemmin uudelleen, kunhan olen vähán paremmissa ruumiin ja hengen voimissa.

Tulppu & Nappisilmät 1 vrk
 
  • Tykkää
Reactions: Karcci
Paljon onnea ja voimia tulppu <3

Yritän jaksaa tuota listaa päivittää taas jossain vaiheessa, nyt veto tavallista enemmän pois kun kauhee flunssa päällä..

Oli äitipolikäynti tänään ja kaikki hyvin muuten, mutta kohdunkaula ultralla katsottuna lyhentynyt 1.6cm neljässä viikossa. Jäljellä kuitenkin 3cm, että ei huolta siitä vielä. Tässä ollaan nyt oltu saikulla jo kuukausi ja nyt sairasloma jatkuu 1.7 asti kunnes 2.7 alkaa äitiysloma.

Mmaria ja tytöt 27+6
 
Onnea Tulppu ja tuplatoukat :heart:

Tuplatoukat sinulla ilmeisesti alatiesynnytys? Alkoiko äkillisesti itsestään? Kuinka pikkuherrat ja sinä jakselette? :heart:

Tulppu on saanut mitä ihanimman äitienpäivälahjan :heart: Kaksi poikaa ja tyttökö sieltä syntyi? Kuinka te jakselette? :heart:

(.) Täällä edelleen masun kanssa mennään. Perjantaina taas äitipoli ja tuoreimmat kuulumiset. Elämää en ole rajoittanut enkä normaalia enempää lepäillyt. Vointi melko hyvä vaikka masu onkin raskas. kipeitä supistuksiakin välillä tulee, enemmänkin levossa ja yöt on aika levottomia ja hankalia lonkkasärkyjen ja asennonvaihtamisien kanssa.
Kohta 2 viikkoa oon pistelly insuliinia eikä annosta ole tarvinut nostaa.
Synnytys pyörii mielessä mutta jotenkin tuntuu ettei tästä vielä olla mihinkään lähdössä. Omassa mielessäni toivon että ennen juhannusta pojat kuitenkin syntyisi.
 
Moi pitkästä aikaa!

Jahas mistäs sitä alottas...:)
Elikkäs 30.4 oli se taysin kontrolli josta kerkesin kirjoitella tänne ja sain ne kortisonit, sen jälkeen olikin sitten rauhallista kotona oleilua ja pientä kodin kuntoon laittoa kunnes sitten 4.5 sunnuntaina vähän ennen kolmea nousin kahvipöydästä ja A vauvalta rupes vedet valumaan ja siitä sitten suoraan taysiin jossa sitten makoiltiin supistusten esto tipassa ympäri vuorokauden(wc:ssä sain vain käydä).
7.5 tippa lopetettiin ja ei menny kauaa ku piti pyytää olkapäähän laitettavaa piikkiä mikä estäs supistuksia, se autto n.tunnin jonka jälkeen rupesinkin olemaan aika kipee ja sit laitettiin uudestaan tippaan ja kiidätettiin synnytys saliin jossa sitten makoilin yön käyrillä, tipassa ja pää alaspäin. to 8.5 aamulla lääkäri sitten päätti ettei enää estellä kun tipasta huolimatta supistuksia tulee ja edistävät kohdunsuun tilannetta. Sitten makoiltiin käyrillä ja odotettiin supistuksia joita alkoikin tulemaan aika nopeaan, soitin vielä miehelle kahden aikoihin tilanne katsausta et nyt vaan odotellaan ja katellaan.sitpä sitä sen puhelun jälkeen rupes supistukset olemaan sen verta kipeitä että laitettiin epiduraali(n.3cm auki). N.klo 16.30 5cm auki ja sain luvan käydä vielä wcssä jonka aikana lääkkeen vaikutus hävisi ja kivut palasivat ja tuntui kuin oisi "kakattanu", kätilö vielä mietti josko kerkeis lisää antamaan epiduraalia mutta kävikin niin että kutsuttiin lääkäri paikalle joka totes että paikat on täysin auki että nyt synnytetään, siinä tuli sitten vähän kiire lääkärille&kätilölle että saavat kututtua loputkin synnytykseen osallistuvat henkilöt paikalle :) Herra A syntyikin sitten raivotarjonnassa hyvin nopeasti klo.16.44 jonka jälkeen B kopattiin mahan päältä kiinni ja ultrattiin missä asennossa ois tarjoutumassa, lääkäri mietti oksitosiinin aloittamista mutta aloin supistella uudestaan lääkärin ihmeeksi ja sitä ei tarvinnu laittaa ja Herra B syntyi perätilassa sikiöpussissa vesineen päivineen klo.16.49. Molemmat pojat rupesivat itkemään kun olivat syntyneet <3 Mies oli ällikällä lyöty ku soitin sille n.16.55 että meillä on kaks pientä poikaa. Ei osannut odottaa niin nopeaa toimintaa :) <3 <3
Synnytys meni mielestäni hyvin,en revennyt eikä välilihaa tarvinnut leikata ja kestoksi on merkitty 5h50min. Itse pääsin jo perjantaina kotiin koska vointini oli hyvä :)

Pojat ovat hengittäneet itse alusta lähtien, lisä happea saavat nasaalilla,hengitys katkoksia molemmilla on jonkin verran ja valo hoidossa ovat vaihtelevasti, muuten voivat hyvinkin vakaasti <3 ja eilen sain Herra B ensimmäistä kertaa kenguruhoitoon :heart:

Tuplatoukat 6vrk :heart:
 
Onnea Tulppu! En malta odottaa kuulumisia!
Ja onnea Tuplatoukat. Rivakkaa toimintaa mutta parempi niin.
Mä olin tänään ultrassa. Hematooma on ja pysyy, ei vuoda. Eli pelko persuksissa mennään. Vauvat voi oikein hyvin ja kohdunsuuta on yli viisi senttiä. Ei mitään viitteitä ttts:ään ja se hieman lohduttaa. Täällä sitä siis pötkötellään edelleen.
Ai niin, kaikki kolme paljastuivat pojiksi!

Uusiäippä ja jäbätx3 18+4
 
Tuplatoukat, sielläkin tosi nopeaa toimintaa ollut! Ihanaa, että on kaikki hyvin. Onko teillä pitkä matka kotoa sairaalaan? Pääsetkö hyvin käymään?

uusäippä, onnea poikauutisista! :) Eikös teillä esikoinen ollut tyttö? Ja kovasti tsemppiä loppuraskauteen! Puoliválissä mennään jo :)

Koko ajan olen kyllä ollut tietoinen, että vauvat tulevat syntymään keskosina ja joutuvat varmasti jonkin aikaa olemaan sairaalassa ja keskoskaapissakin ainakin raskausviikolle 35 asti. Ekat pari päiváä menivätkin vain uutta tilannetta ihmetellessä ja sektiosta toipuessa, mutta eilen todellisuus jotenkin iski naamalle kuin märkä rätti. Ei ole naispuoliselle nisäkkäälle luonnollista olla lapsistaan erossa, varsinkaan vastasyntyneistä. Muutenkin olin todella väsynyt ja itkin oikeastaan koko päivän, oikeastaan myös sitä, että riskiraskaus oli vihdoin ohi, sillä koko raskauden ajan on saanut sydän syrjällä pelätä vaikka mitä, ihan turhiakin juttuja, mutta lähinnä laskea viikkoja. Huomenna kuulemma pääsen itse kotiin. Meillä on sairaala aika helppojen yhteyksien päässä kotoa, joten pääsen hyvin kulkemaan.

Kaksi poikaa ja tyttö tosiaan syntyi :) A poika on ihan ilmetty isänsä, ensin huomasin, että jalat ja varpaat oli ihan samanlaiset ja pari päiváä myöhemmin pään muoto ja huuletkin náyttivát varsin tutuilta. B tyttö vähän vaaleampi ja pyöreäposkisempi kuin pojat, hoitsujen mukaan aika ärhäkkä luonteeltaan ja C poika kaikkein hyväkäytöksisin ja rohkein, jos nyt noin voi vastasyntyneestä edes sanoa :) Hienosti kuitenkin kestää kaikki verikokeet ja muut piikittelyt. Valohoitoon joutuvat koko konkkaronkka, Onneksi se ei heille kivuliasta ole, hurjan näköistä vaan

Nyt lypsylle! Maidontuotanto alkanut kasvamaan pikkuhiljaa. Aamulla sain jo 30 ml talteen :) Sanovat, ettei itse sektio ole syynä maidon nousun hitauteen, vaan kivut. Toissayönä olinkin todella tuskissa kipujen kanssa, eiká herunut yhtään maitoa, vaikka 3 h välein heräsin pumppaamaan.

Tulppu & Nappisilmät 4 vrk
 
Onnea tulppu pienokaisista ja ihana kuulla että kaikki voitte hyvin :) <3
Onnea ja lisää viikkoja odottajille :) <3
Meillä on noin puolen tunnin matka suuntaansa, riippuu myös paljon muusta liikenteestä,eli ei kovin paha loppuunsa :)
Tänään sain molemmat kullanmurut yhtä aikaa kenguruhoitoon ja Herra A ensimmäistä kertaa ja Herra B toista kertaa <3 <3
Täällä tulee yhä edelleen päivittäin käytyä lukemassa uusimmat kuulumiset ja kävin kattoo myös tuon tuplamammat ketjun ja se näyttäisi harmillisesti hiljentyneen...

tuplatoukat 7vrk (rv29+5) <3 <3
 
hei. minut voi laittaa synnyttäneisiin,meidän pienillä tytöillä oli kiire maailmaan,syntyivät kiireellisellä sektiolla istukan repeämisen vuoksi 14.5.2014 ja molemmat tytöt voi ihan olosuhteisiiin nähden hyvin, A-tyttö 35cm ja 830g, B-tyttö 30cm ja 600g , pitkä on matka vielä isoksi mutta päivä kerrallaan,äidin huoli vain niin suuri ja oudoksestaan masu niin tyhjä :(
 
Onnea Nasu kovasti pikku tytöistä!! Onneksi pienten hoito on täällä huippuluokkaa. Ymmärrän huolesi ja tyhjän masun outouden hyvin. Voimia kovasti!! Nyt 4 viikon jälkeen voin kertoa että olen sopeutunut tilanteeseen jo melko hyvin, vaikka alussa tuntui tosi vaikeelta. Aika mennyt pikavauhtia eteenpäin. Voimia ja onnea kovasti teille matkaan. Tytöistä pidetään hyvä huoli.

Pojat ovat nyt 1kk vanhoja. Olemme Kanta Hämeessä kotiutumuseen saakka. Tykkään paikasta todella. Poikien vointi ja kasvu vakaata. Hengityskatkoksia on harvakseltaan vielä äidin kauhuksi molemmilla ja syöminen välillä takkuaa. Kun nämä väistyvät päästään kotiin. Kuten sanoin jo aiemmin, aika on kiitänyt. Pojat on kehittynyt ja kasvanut silmis, vaikka alussa sitä oli vaikea uskoa. Tämä helpottanut omaa oloa. Ilo pojista kasvaa päivä päivältä. Mikä lahja saada kaksi vauvaa!!!!

Voimia teille kaikille.

Kaisuli
 
Onnea nasu ja kovasti Voimia ja Onnea pienten alkutaipaleelle:heart: Mitkä sinulla oli viikot?

Kiva kun te muutkin vauvautuneet jaksatte käydä täällä kertomassa mitä kuuluu:heart:

Täällä 32+2 ja perjantaina oli äitipoli. Käyrillä A meinasi ihan vallan riehaantua...A tuntuu olevan muutoinkin vauvoista vilkkaampi ja onkin kiva nähdä onko synnyttyäänkin näin.
Käsikädessä kasvavat 1827g ja 1825g...tilanne masussa heillä erinomainen eikä muutoksia enteilevään synnytykseenkään ole. Vesien menolla kaikki synnytykseni on tosin alkaneet, ei supistuksilla.
Insuliinia pistellään iltaisin edelleen ja kardiologilla käyn ensiviikolla.
Pihahommia ym on tässä tullut tehtyä omien voimien mukaan. Oikeastaan tilanne nyt ihan ok, yöt tuppaa olemaan niitä hankalimpia kun lonkkia alkaa särkemään ja kyljen kääntäminen vaatii ponnisteluja. Eiköhän tässä kesäkuuhun mennä porskutella...
 
Onnea taas vauvoista! Sairaala-aika on varmasti todella tunteita nostattavaa ja raskasta. Ihana kun kuitenkin jaksatte kirjoitella tännekin, on tosi mukava kuulla kuulumisia.
Hellanlettas sun raskautesi kuulostaa ihanalta :). Aika harva monikko-odottaja noilla viikoilla puutarhatöitä tekee!

Täällä pötkötellään, juuri mitään vuotoja ei ole ollut muutamaan päivään. En kuitenkaan uskalla riskeerata ja alkaa enempiä puuhata, ennen kuin ultrassa on todettu hematoomana poistuneen.

Millaisia liitoskipuja teillä muilla onnollut ja missä vaiheessa ne ovat alkaneet? Mulla on jo nyt aika kovia, mutta muistan että esikosta oli sama juttu. Sukkapuikkokipujakin on pari kertaa ollut ja niistä huolestuin, mutta yritän olla järkevä ja ajatella että eiköhän ne ole aika normaaleita kun yksi vauvoista siellä varmasti välillä kohdunsuutakin potkii.

Uusiäippä ja jäbät x3 19+3
 
Onnea nasulle perheineen ja voimia paljon <3

En muista koska mulla ekan kerran alko liitoskivut, mutta ne on nyt tässä viikonlopun aikana pahentunut huomattavasti, sattuu tuohon häpyluun päälle kovasti. Ja samoin alkanut lantio kipeytyä ja pakarat (!?!?)

Ihanaa ulkona kulkea maksimekossa maha pystyssä <3 Tosin kauan en siellä jaksa olla, ellen pääse varjoon löhöömään lepotuoliin. Täytyisi päästä kaupungissa käymään, haluaisin äitiysshortsit ettei koko ajan tarvi mekossa olla :D

Mmaria ja rinsessat 28+6
 
Heippa kaikille!
Uusi tuleva äiti tässä mukaan keskusteluihin. En ole kovin tuore odottaja, sillä tänään raskausviikkoja laskujeni mukaan on 29+0, joten tunnelma alkaa tiivistyä. Laskettu olisi 4.8., mutta katsotaan sit, mitä käytännössä... Mukava lukea kuulumisianne, vertailla käytäntöjä ja tietty kirjoitella suomeksi

Tallustelija 40+ 4.8. 1. ja 2. lapsi di typy & poju ulkomaat Belgia

Sain juuri radi-diagnoosin, ja olen alkanut muuttaa syömisiäni. Viisaampi olen huomisen lääkäri+hoitaja- käynnin jälkeen. Suurempia raskausoireita ei ole ollut.
Tällä hetkellä rajoittavana tekijänä on erittäin arka jalkapöytä ja turpoava nilkka.
Liikun eli tallustelen vain lyhyitä matkoja ja hyvin hitaasti. Illalla taasen lapsukaiset eivät tahdo päästää nukkumaan! Kumpikaan ei halua, että asettuisin sen kyljen puolelle, jossa hän on. Kova on meno, jos yritän. Siispä oottelen heidän väsymistään selällään, kävellen, istuen jne.
 
moikka Tallustelija ja tervetuloa joukkoon :) mulla laskettuaika on 6.8 ja tänään on tasan rv29+0, joten sullahan on menossa rv29+2 :)

mä heräsin tänään ensimmäiseen kivuliaaseen supistukseen.. meni onneksi sitten ohitse ja supisti vain sen kerran ja muutenkin virtaa riittänyt tänään tavallista enemmän :)

Mmaria ja rinsessat 29+0

ps. jos joku haluaa alkaa ylläpitää tuota listaa, niin tuleva kuunvaihdehan olisi sopiva hetki toteuttaa ylläpitäjän vaihto ja aloittaa uusi ketju kesälle :)
 
Heippa! Sairaalaterveisiä táältäkin! Kaksi viikkoa hurahtanut ihan sumussa, mutta todella vauhdilla. Vauvoilla kaikki ihan ok. C-poika pääsi jo pois keskoskaapista, ensin avomalliseen sänkyyn lämpöpatjalla ja nyt jo ihan tavalliseen sänkyyn. Valvontaosastolla ollaan toki kaikki vielä ja syöminen vielä nenämahaletkulla. A-poika vielä kaapissa, mutta välillä on päässyt veikan viereen päiväksi. Ihan ei vielä lämmönsäätely toimi. B-tytöllä vähän takapakkia, tuli jokin ruoansulatushäiriö ja oli pari kertaa kakannut verta.. Onneksi havaittiin heti ja tyttö sai antibiootit. Tiputuksessa on ja maitoa ei saa nyt ollenkaan. Aika hermostunut tuntuu olevan ja syke nousee välillä niin korkeaksi, että meinaa äidinkin sydän hypätä kurkkuun. Aamulla vatsa oli kuvattu ja paranemaan päin näyttäisi olevan. Syömistä ollaan hiukan harjoiteltu, mutta lääkäri selitti että n rv 34 alkaa yleensä syöminen onnistua. Se tulisi tänään täyteen. Imeä kyllä jo osaavat, mutta kun pitäisi vielä niellä ja muistaa hengittääkin. On tässä vielä opeteltavaa. Jossain vaiheessa pääsen mahdollisesti perhehuoneeseen vauvojen kanssa. Kärsivällisesti odotellaan.

Nasulle paljon voimia ja jaksamista! :heart:

Tsemppiä kovasti kaikille ja pitkää odotusta! Harmi tosiaan, ettá tuo toinen ketju on hyytynyt, mutta käyn täällä edelleen kuulumisia kurkkimassa :)

Tulppu & Nappisilmät 2 vko
 
Ihana kuulla Tulppu et kaikki noin hyvin! =) Hienosti ootte mennyt eteenpäin! Toivottavasti pieni tyttö paranee pian!!

Meillä pojat kasvanut ja kehittynyt hyvin. Painot 2400g ja 2100g. Molemmat syövät itse isoja määriä pullosta ja rinnasta. Tarkoista ruoka-ajoista on luovuttu ja pojat on lapsen tahtisessa rytmissä, koska heräävät hyvin nälkäänsä. He pääsevät tällä viikolla kotiin. =). Nopeasti on aika mennyt. Poikien kehitys alkoi ottaa jättiharppauksia rv 34 täyttymisen jälkeen. Yhtäkkiä he olivat tavallisessa sängyssä, ilman nenämahaletkuja
ja söivät itse reippaasti aina vain suurempia määriä. Oma jaksaminen välillä tosi rajoilla, mutta hyvän yöunen jälkeen jaksaa taas. Henkinen paine ja kriisi helpottanut sitä mukaa kun pojat vahvistunut.

Ihanaa kesää meille kaikille!! =)

Kaisuli ja pojat 6vko
 
Moi! Kiva kuulla teidän kuulumisia :)

Mulla menikin viime yö äitipolilla. Alkoi eilen illalla sattumaan kohdunkaulaan ja tuli paineen tunne alapäähän. Lähdin näytille ja käyrille laittoivat mut. Ne mun tuntemukset olivat supistuksia joita tuli parin minuutin välein. Sain supistuksen estolääkkeen ja aamulla pääsin kotiin kun se auttoi. Kohdunkaulaa jäljellä 3cm mutta se on nyt pehmennyt, kiinni kuitenkin. Hieman sisäsuulta auennut.

Mutta vauvat voivat hyvin ja painoarviot on jo hienot 1500grammaa. Nyt vaan mun täytyy ottaa entistä rennommin ja herkästi lähteä näytille jos jotain tulee. Seuraava käynti äitipolilla on 2.6.

Kannattaa oikeesti luottaa omiin tuntemuksiin ja lähteä näytille. Itsekin taas epäilin että tokkopa mitään on, mutta lääkäri sanoi että hyvä kun tulin :)

Hyvää kesää tosiaan meille kaikille <3

Mmaria ja tytöt 29+5
 
Moikka!

Mahdottoman paljon onnea Tulppu, Tuplatoukat ja Nasu! :heart:
Voimia sairaala-arkeen, en voi kuin kuvitella miten raskaalta se vanhemmasta tuntuu.

Mmaria, hyvä että estolääkkeet auttoivat, vaikka mukavilla viikoilla ja painoarvioilla jo mennäänkin.
Ja Hellanlettas, vau, ei voi kun toivoa että olis vielä 10 viikon päästä pihahommakunnossa :D

Joka päivä olen käynyt teidän kuulumisiä kurkkailemassa, mutta tämä väsymys ja sen mukana saamattomuus on jotain ihan uskomatonta.
Eilen viimein oli kontrollikäynti polilla, ja helpotuksesta sai taas huokaista, tasaisesti kasvavat muksut ja vettä on molemmilla hyvin. Meinas TAAS lääkäri laittaa kontrollin kolmen viikon päähän, mutta mutkutin kätilölle ja nyt väli on 2vkoa ja 2pv, siihen voinen tyytyä :) Täytyy kuitenkin kehaista lääkäriä, halusi oikein korostaa, ettei siitä mitään kruunua saa vaikka töissä sitkuttelisikin mahdollisimman pitkälle, vaan heti pois kun siltä alkaa tuntua. Esikoinen oli kipeä koko viime viikon ja olin kolme päivää hänen kanssaan kotona, ja kyllä huomasi, kun vähitellen voimat palasivat. Loppuviikosta jynssäsin jo hellaa ja muutenkin olin kuin eri ihminen. Nyt tietysti se esikon flunssa iski itsellekin ja yritän sitkutella töissä, kun juuri olin poissa monta päivää...

Mukavaa päivää kaikille!

Venetsia + pömppikset 21+6
 
Ihanaa että kaikkien vauvat voivat hyvin! Voimia vielä sairaala-arkeen teille vauvautuneille.
Mmaria Sullahan on noille viikoilla ihan hyvin vielä kohdunkaulaa jäljellä monikko-odottajaksi. Esikosta mulla oli 3cm ja pehmeä rv 32, syntyi laskettuna päivänä.

Olin eilen lekurissa. Hematooma on kadonnut!!!! Olen kyllä onnellinen. Vauvat voivat hyvin ja lääkäri sanoi että tttsn riski on nyt jo tosi pieni. Nyt sitten saikkuillaan muuten vaan, kolmosista saikku alkaa meinaan rv20. Eipä tässä juuri enää paljoakaan kävellä tai kumarruta. Sain vihdoin myös kylpyluvan mutta hiffasin, etten enää pääse ammeesta ylös omin voimin :D.
Rakenneultrasta onko teille muille ru:n tehnyt kätilö vai erikoislääkäri? Mulla on ru ensi viikolla ja sen tekee kätilö. Hieman ihmettelen asiaa, kun kuulemma erikoislääkärin pitäisi tehdä se.

Uusiäippä ja jäbät x3 20+4
 
Ihania vauvakuulumisia Tulppu ja Kaisuli :heart:
Kaisulilla varmaan mieletön tunne kun pojat pääsevät kotiin :heart:
Mahtavia uutisia myös sinulla Uusiäippä:heart:

Eipä kannattaisi kehuskella hyvävointisuudellaan, tuli nimittäin rasitettua sitten itseään luultavasti ihan liikaa ja paripäivää kävin sairaalassa lepäilemässä minäkin! ;)
Lauantaina tuli shoppailtua useampi tunti ja illalla alkoi kovat polttelut selässä, alamasussa ja emättimessä. Lähdettiin sitten vielä synnytysvastaanottoon näytille kun Panadolikaan ei tilannetta rauhoittanut.
Käyrille piirtyi napakoita supistuksia n. 10min välein ja lääkärintarkastuksessa kohdun ulkosuu pehmeä,lyhyt ja 2cm auki. Sisäsuun tilanne on vielä hyvä ja poikien vointi mainio, painaen n. 2.2kg kumpainenkin.
Jouduin kuitenkin osastolle supistustenestotippaan ja sain kortisonit annakoivasti kypsyttämään keuhkoja.
Maanantaina tippa otettiin pois ja pääsin kotiin. Enää ei synnytystä sen alkaessa estellä.
Mulle tehtiin myös sellainen emättimestä otettava ennenaikaista synnytystä ennustava testi joka antaa viitteitä siitä että synnytys saattaa alkaa 2vkon sisään. Positiivinenhan tuo oli mutta vain testi joten ei tässä päiviä aleta laskemaan mutta sairaalakassin taidan pakata :)
Rv 33+5 nyt ja äitipoli perjantaina.

Voikaahan hyvin masuinenne :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Hieno uutinen uusiäippä :) Voi miten kylvyssä olisi ihana lillua <3 luulen kyllä että mäkään en sieltä omin voimin ylös pääsisi :D no meillä ei kylpyammetta ole, joten jää haaveeksi vain, tosin anopilla olisi poreamme ;) Mutta tosiaan mies saa olla aina läsnäollessaan mun nosturi, auttaa nousemaan vaikka sohvalta ylös :D

Hellanlettas, toivotaan kuitenkin että saat muutaman lisäviikon vielä niin lyhentäis sitä sairaala-aikaa sitten :)

Yritetään nyt kaikki ottaa rauhallisesti ja käytetään niitä miehiä hyödyksemme ;)

Mmaria ja poks 30+0
 

Yhteistyössä