Monikko-odottajat vuonna 2014, keväällä <33

Onnittelut Hellanlettas!

Voimia kaikille! Ja tervetuloa muut uudet kirjoittelijat!

OMAA: Juhannusaika meni kamalassa vatsataudissa, jollaista en toivo kenellekään! Kaikki tuli ripulina ulos, eikä mikään tuntunu auttavan. Maanantaina tulin tutkimukseen ja sitä kautta tiputukseen sairaalaan muutamaksi päiväksi. Kuinka ollakaan ma-ti-aamuyöstä meni osa lapsivedestä ja avautuminen tapahtui nopeasti. Aamulla yritettiin alakautta synnytystä. Ihan positiivinen kokemus epiduraalipuudutuksella, mutta poju vaan oli tulossa naama edellä, joten mentiin sektioon. Typy 1,9kg 44,5cm jA Poju 2,1kg 38,5cm pääsivät lastenteho-osastolle köllöttelemään ja kasvamaan ennen yhtätoista. Typylle myös annettiin lisähappea. Äippä tarvitsi omaan oloonsa useampia tunteja, isä oli jo nähnyt pienokaisia useamman tunnin ennen häntä. Täällä sitä ollaan vähän ihmeissään, että meitä on nyt sit neljä ;-). vko 33+3
 
Onnittelut vauvoista! Kertokaa taasen, miten menee! Kaipaan kovasti kuulumisia.

Terveiset muuton keskeltä. Raskautta ei ole ehtinyt ajatella nyt niin paljon. Eilen oli ultra. A- vauva huikeat 817gr, b 730gr ja c 660gr. C-poju on ollut koko ajan selkeästi pienin, mutta kasvaa omalla käyrällään nätisti. Kohdunkaulaakin oli jäljellä vielä 4cm :). Olo on tukala, mutta niin kai meillä kaikilla, jotka tänne kirjoittaa :D.
Mä siirryin muuten naistenklinikan asiakkaaksi, ja olen ollut tosi tyytyväinen.

Hei te, joilla on Bumbleridet. Oletteko jo testanneet? Miten toimivat?

Uusiäippä ja jäbät x3 24+4
 
Kuulumisia lastenteholta.
Typy saa lisähappea ja on keskoskaapissa, omassa saunassaan ;-). Eilen sain syliteltäväksi tunnin ajaksi ja aivan ihanaa oli. Maitoa menee 3ml ruokailullaan..
Poju ottaa rennosti, ruokailee reilusti, jopa 12ml kerta ja köllöttelee lämpimässä "pesässään" ilman ihmeempiä ongelmia. Tänään molemmat olleet kenguruhoidossa pari tuntia.

Uusiäippä78. Sitten, kun olette saanut muuton tehtyä, niin alahan ottaa rauhallisesti !! Tukalan olon lievitystä, rentoutumista ja rauhallisuutta... Itseen keskittymistä.
 
Moikka!
Olen juuri kirjautunut toiv.tuleva mamma, jolla on henk.koht kokemusta monikkona olemisesta. Olen itse yksi tyttö kolmosista ja suvussamme on useita kolmosia. Nyt minua mietityttää että onkohan itselläni kuinka kohonnut mahdollisuus kolmosiin vai periytyykö se enempi pojille? Tsemppiä kovasti kaikille tuleville ja nykyisille superäideille, omalleni nostan hattua tuosta urakasta edelleen. :)
 
Tallustelijalle oikein paljon onnea =) Kamalan kuuloinen vatsatauti, onneksi sulla oli viikot noinkin hyvät.

Bumblerideistä olisin itsekin kiinnostunut, näyttivät olevan oikeastaan ainut realistinen vaihtoehto meidän perheelle. Mukavan sirot ja keveät. Harmiksi käytettynä ei taida hyvään hintaan saada vielä mistään. Teutonioita kehui yksi tuttu tuplamamma kovasti, tosin heillä kaksoset ovat jo menossa kouluun.

Onko sulla Uusiäippä78 synnytyskin sitten tuolla naistenklinikalla? Vai katsotaanko se sitten sektiopäivän tilanteen mukaan? Päästiin monikkosynnytysvalmennuksessa käymään tuolla TAYSin lasten teho-ja tarkkailuosastolla, jo jäi kyllä tosi hyvä mieli siitä paikasta. Henkilökunta oli mukavan oloista, ja asiakkaat tyytyväisiä. Ja ne vauvat..! :heart:

Mammako86:n kysymykseen osaa joku viisaampi kommentoida? :D

Terveiset sairaslomalta. Täällä sitä nyt lepäillään lasten syntymään asti. Vaikka kaikki oli eilen äitipolilla hienosti, todettiin, että parempi jäädä nyt pois. Ensi viikosta alkaen työmatka olisi tullut hankaloitumaan jonkun verran, lisää kävelyä 2 km/päivä. Lisäksi lomien takia työtaakka alkoi olla tuplat normaalitilanteeseen nähden. Ja kyllä se loma taisi tarpeeseen tullakin, kun työpisteen siivous sai vatsan kivikovaksi koko illaksi.
Muksut oli molemmat vajaan 800g painoisia, painoero alle 10g. Kohdunkaulaa jäljellä 39mm. Nyt mietin tässä, että josko siellä muumimaailmassa jaksaisi vielä ensi viikolla lähteä käymään :)

Venetsia ja pömppikset 26 + 2
 
Onnea vauvansa saaneille <3

Bumblerideistä kyseltiin, meillä on ne mutta eivät ole vielä käyttöön päässeet kun vauvat edelleen masussa :) Mutta mitä noita ollaan testailtu niin tuntuvat todella kevyiltä, ihanan kapeat ja pyörähtää paikallaan ympäri. Uskon että meille ei tuu valittamista näistä :)

Tänään kävin kontrollissa jälleen, tytöillä kaikki hyvin ja hyvät käyrät saatiin tytöistä. A:n painoarvio oli 2100grammaa ja b:n 2700grammaa, mutta noin iso kokoero selittyy varmasti mittavirheellä kun b:n pää oli vaikea ultrata, oli niin piilossa mun lonkassa. Ja kun käyrät olivat hyvät kummallakin ja kasvua tullut niin lääkärit tulivat siihen tulokseen että mittavirhe se on ja kaikki on kunnossa. Seuraava käynti vasta 8.7, ellen ennen sitä ala ssynnyttää ;) Kohdunkaulalla hyvä tilanne edelleen, 2.5cm kiinni mutta pehmennyt.

Mmaria 35+2
 
Moikka, meillä on ollut Bumbleridet kohta puoli vuotta käytössä, ja vaunut ovat todella kevyet ja ketterät liikutella. On työnnetty talvella lumessa ja loskassa, ja hyvin kulki. Olen kokeillut myös maastossa liikkumista, ja sekin sujui ongelmitta. Juoksuakin olen kokeillut, Se onnistuu hyvin lukittavien etupyörien ansiosta.
Ainoita miinuspuolia ovat tavaratilan ahdas suuaukko, sekä mukitelineen sijoittaminen aisan ulkopuolelle, jolloin vaunut eivät mahdu oikein mistään ovesta mukitelineen ollessa paikallaan. Myöskään heittoaisaa Bumblerideissa ei ole. Sitä olisi ehkä kaivannut nyt kun olemme alkaneet harjoitella rattaissa istumista. Välillä tulee äitiä ikävä, ja alkaa huuto, mutta pääasiassa tykkäävät katsella ympärilleen ja istuvat rauhallisina. Kuomussa on työntäjälle kyllä kurkistusaukot, joten siitä voi seurailla tilannetta. Rattaiden kuomut yltävät tosi pitkälle, ja kangas pysyy melko viileänä kuumillakin helteillä (muutama päivä jopa oli hellettä), joten ovat mukavat vauvoille myös kesällä.
Muuta en nyt äkkiseltään osaa sanoa, mutta kysykää, jos jotain tulee mieleen :)
 
Meillä Bumbleridet ja lyhyen kokemuksen perusteella voin vain kehua. Ihanan kevyet ja sirot käsitellä ja työntää. Kasaan menee helposti.

Tuplamammutti, oli rintareppu hyvä käytössä? Kuinka paljon pyydät? Voisin olla kiinnostunut =).

Kaisuli
 
Olen käyttänyt reppua lähinnä sisällä, pojat kun syntyivät talvella. Mutta oli siis käytössä siitä asti kun pojat oli vajaa kolmekiloisia. Ihan heti kotiuduttua en uskaltanut heitä siihen laittaa (kotiutuspainot n.2,3kg). Pojat tykkäsi olla lähellä äidin rintaa, ja minä sain ruoan laitettua, kun kädet oli vapaana.
Uskoisin, että nyt tulisi käytettyä myös ulkona, ja retkeillessä olisi varmasti myös hyvä esim. molemmilla vanhemmilla yksi lapsi repussa. Noissa on hyvää juurikin tuo muunneltavuus. Linkki ohjeeseen löytyy tuolta nettisivuilta, mutta en saanut sitä linkitettyä.
Nämä soveltuu käyttöön 13kg asti, mutta itse olemme siirtyneet jo Ergoihin.
Hinnaksi ajattelin parikymppiä. :)
 
Minulla ei oo ainakaan vielä lapsia, mutta ihan tulevaisuuden takia oon lukenu kaksostensaantimahdollisuuksista. Oman äitini kummatkin raskaudet on olleet kaksosraskauksia ja isälläni on kaksosveljet. Muutamia nettisivuja selailleena olen saanut sen käsityksen, että sikiöiden määrä riippuu naisesta. Minulla on siis monikkoraskausmahdollisuus sekä isäni että äitini puolelta. Veljillänikin on "monikkogeeni", mutta pojat siirtävät geeniä suvussaan, eikä heidän geeninsä vaikuta siihen saavatko he itse kaksosia. Jos veljeni sattuisivat saamaan tyttäriä, voisivat tyttäret saada kaksosia. En tiedä selitinkö liian vaikeasti (viides yhdeksän tunnin iltavuoro takana), mutta toivottavasti oli apua asiasta kyselleelle :) Ja "kaksosilla" tarkoitan myös esimerkiksi kolmosia.
 
Moikka vaan kaikille uusille myös!
Ja onnittelut kaikille synnyttäneille !

Tässä alkaa itsekin jännittämään tuleva, nyt viikkoja on kasassa tasan 29 ja olotila alkaa olla aika epämukava. Autolla ajo alkaa olla aika tuskaa vatsan kovettumisen takia ja muutenkin alkaa huimaamaan, jos on seisaltaan pidemmän aikaa. Ensimmäiset suonikohjutkin ovat ilmestyneet, äitiysvaatteet alkaa kiristymään, tukivyö piti vaihtaa suurempaan. Joten täs tuntuu et positiiviset asiat on aika rajalliset.... mut kuuluu varmaan asiaan...

Me hankittiin Teutoniat, koska esikoisella meillä oli teutoniat ja tykättiin niistä ihan valtavasti. Ainoat miinuspuolet näissä tuplissa on, että niissä ei ole sitä heittoaisaa ja kaukaloita ei saa niihin kiinni. Mut vielä en osaa sanoa miten ne käytännössä toimii...

Viikon päästä on seuraava ultra ja sitä odotellen täs mennään.... Jos vihdoinkin tulis laitettua kaikki vaatteet pikkuhiljaa valmiiksi kaappeihin...

Tulppaani rv 29
 
Moikka!

Tsempit Tulppaanille, ei enää paljoa jäljellä :) Saako kysyä, mistä olet tukivyösi hankkinut? Mulla on sellainen carriwellin riepu ekasta raskaudesta, mutta tästä mahasta ei voi samana päivänä puhua.

Oon niin tyytyväinen, uskallettiin vielä lähteä päivä Tukholmassa -reissulle. Tosi rauhassa mentiin, mutta kaikki sujui hienosti. Esikoisella oli mahtava reissu, ekaa kertaa pallomereen ja nakkeja sai aamupalalla... =D

Selkää särkee ja liitokset paukkuu, mutta muuten loma on virkistänyt mieltä tosi paljon.
Kumpa tää jatkuisi näin nyt ainakin vielä pari viikkoa.

Kiitos noista Bumbleride- arvioinneista! Eiköhän ne tilaukseen mene.

Venetsia + pömppikset 27 +2
 
Mulla on Anita baby belt. Ensimmäisen tukivyön ostin Ozbabystä ja tämän suuremman ostin käytettynä.

Oli varmaan ihanaa Tukholmassa, me kans suunniteltiin et oltais toukokuussa käyty vielä Tukholmassa minilomalla ja samalla esikoinen olis päässyt ensimmäiselle ulkomaanreissulle :) mut silloin mulla jo alkoi olemaan sen verran tuskainen olo liitoskipuineen, et jätettiin reissu väliin. Prismassa käyntikin alkoi olla jo saavutus ja ajatus koko päivän kaupunkireissusta ei tuntunut enään hyvältä.
Nyt on pitänyt vaan lomailla lähiseuduilla.

tulppaani
 
Hips hei täällä mennään eteenpäin. Vauvat on kilosia ja kohdunkaulaa 4cm. Raskautta voidaan kuulemma jatkaa viikolle 36, jos niikseen on. Sehän olisi ihanaa vauvojen kannalta, mutta samalla mun olo on jo nyt tosi sietämätön aina välillä. Happi loppuu ja masu tuntuu valtavalta.

Tsekkasin tuon monikkorepun, josta olette puhuneet. Aika hurjan näköistä :D. Ei siinä varmaan ihan vuoden ikäisiä vauvoja kanneta. Me ostettiin muuten käytetyt teutonian tuplat 200 eurolla! Niihin kuulemma mahtuu kolme vauvaa kerralla pötköttämään aina puolivuotiaaksi.

Uusiäippä ja jäbät x3 26+3
 
Moikka, viimein sain aikaiseksi tännekin tulla kertomaan että meille syntyi 7.6. terveet tytöt! A 2520g ja 45cm, B 2515g ja 46cm. Huisa minuutin ikäero, siitä varmaan vääntävät isonpana kuin myös tuosta viidestä grammasta syntymäpainossa :D! Menin edellisenä päivänä ambulanssilla Kättärille vesien tihkumisepäilyn takia (molemmat pt), testi näytti negaa mutts siellä alkoivat supistukset ja osastolla aamulla menivät vedet. Pitkään arvottiin sektion ja alatien mahdollisuuden välillä, mutta synnytyssalissa kun olin 5cm auki, neljä lääkäriä paukkasi sisään ja totesivat että perä-jalkatarjonnalla voisi vielä yhtä vauvaa alkaa koittamaan alateitse mutta nyt oli liikaa riskejä, joten leikkuriin päädyin. Kaikki meni oikein hyvin vaikka sektiosta toipuminen on ollut todella tympeää..... Kotiin päästiin 5 vrk ikäisinä ja tytöt ovat kasvaneet hyvin :) haastavaa on mutta vauvat ovat aivan ihanat!
Lueskelen missaamani kirjoitukset nyt, onnittelut jo valmiiksi jo muillekin vauvautuneille! <3 Loppuaikana kirjoittelu jäi, olin pariin otteeseen supistusten takia osastolla. Koulussa kävin loppuun asti, viikkoa ennen syntymää oli viimeiset tunnit. Sitte melkeen jo alkoikin tuntemuksia olla.

Mimonmami ja mutterit 1kk
 
Hei mimonmami ja Onnea paljon! Kiva kuulla miten on mennyt :)

Mulla ei tosiaan riitä energia enään tämän ketjun päivittämiseen joten joku voisi ottaa sen tehtäväkseen :)

Itse vielä yhtenä kappaleena, mielellään kyllä jo synnyttäisin. Limatulppa on lähtenyt liikkeelle jo ja kohdunsuu on sormelle auki, kanavaa 1.5cm jäljellä. Ens keskiviikkona seuraava kontrolli, rv37 silloin ja täytyy varautua käynnistykseen koska meidän neitokaisilla on niin iso kokoero n 500grammaa. Tästä huolimatta kumpikin voi hyvin ja kasvavat omilla käyrillään. Toivoisin kyllä että lähtis täällä kotosalla synnytys käyntiin! Yritän puuhastella enemmän jos se auttaisi asiaan, mutta kun on nää pirun helteet tulleet takaisin niin ei jaksa yhtään mitään. Turvotus taas todella rajua.

Jaksamisia kaikille näiden helteiden keskelle!

Mmaria ja tytöt 36+1
 
Ihanaa tuplatoukat! On varmasti tosi kiva saada lapset kotiin ja päästä sairaalaelämästä eroon. Nyt arki sitten voi alkaa.
Mmaria Jännät ajat käsillä? Sä todella olet se seuraava synnyttäjä täällä!
Tulpun kuulumisia kaipailisin? Vai kertookohan nettihiljaisuus jotain todellisuudesta kolmosvauvojen kanssa :D?

Täällä mennään tuttuun rataan. Pojat potkii, mua närästää. Tapasin kolmosodottajan, joka oli synnyttänyt 36+0. Mulla on hieman ristiriitainen suhde asiaan. Nuo viikothan on hieno asia, mutta samalla tuntuu, että olen kyllä fyysisesti raunio, jos raskaus jatkuu niin pitkään. No, ensi viikolla ultra ja sitten ollaan taas viisaampia.

Aloitin blogin. Käykää tsekkaamassa, jos kiinnostaa: http://www.scandihousewife.blogspot.fi

Uusiäippä ja jäbät x3 27+1
 
Heipsan, täällä ollaan!

Mmarialla ainakin on h-hetki ihan käsillä jo, eikä Tulppaanillakaan paljoa jäljellä ole =)
Hiljaiseksi käy tämä paikka. Onnea mimonmami vauvautumisesta!
Uusiäippä78, voimia viimeisille viikoille. Ei auta kuin mennä päivä kerrallaan ja tsempata itseään jokaisen päivän tärkeydellä. Ranixalia vaan ja lepoa, harmi ettei varastoon voi nukkua.

Bumbleridet meni tilaukseen. Onneksi alkaa hankinnat olla melkein paketissa, auto enää vaihtamatta :whistle:

Viimeksi kun kirjoittelin, niin olo oli vielä oikein hyvä, mutta siitä tuntuu olevan jo kauan. Supistuksia on jatkuvasti, levossa ja menossa. Lauantaina jouduin hakemaan Taysista estopiikkiä jo, kun suppareita tuli toista tuntia säännöllisesti neljän minuutin välein. Eivät kuitenkaan ole kipeitä, ja kohdunkaula 3,3 cm edelleen. Oma vauhti on kuin mummolla ja prismareissu tuntuu jo olevan aivan liikaa.

Tuntuu siltä, että elämä tässä muodossa, millainen se on nyt viimeiset kaksi vuotta ollut, on loppumassa. Vaikka kaksoset ei ole vielä täällä, niin oma liikuntakyky on viety, eikä esikoistakaan pysty huomioimaan niin hyvin kuin haluaisi. Miten helppoa olisikaan ollut jatkaa yksilapsisen perheen elämää... muistaakseni nämä pohdinnat ja pakokauhut kuuluvat kuitenkin asiaan :LOL:

Venetsia ja pömppikset 30+0!! POKS!
 

Yhteistyössä