monirakkulaiset munasarjat

Hei!
Jätin e-pillerit pois elokuun 2017 lopussa toiveena raskaus. En ole vieläkään tullut raskaaksi ja nyt on pian huhtikuu 2018. Kävin joulukuun lopulla yksityisellä missä ne tekivät ultraääni tutkimuksen. Siellä todettiin että molemmat munasarjat ovat monirakkulaiset mutta että sielä kuitenkin kypsyi follikkeli. Onko mitään ideoita mitä voin yrittää tehdä että tulisin raskaaksi? Mun BMI on 27.50 eli vähän ylipainoa on vielä (eli laihdutan), mutta muuta? Pääseekö yksityisellä heti lapsettomuus tutkimuksiin vai pitääkö aina odottaa se vuosi?
 
Jos olet tuon arvelemani 26-v, niin odottaisin rauhassa syksyyn, ja menisin sitten julkiselle, jos ei ole tärpännyt.
Mutta jos sinulla on reilusti ylimääräistä rahaa, niin yksityiseltä saisit hoidot heti.
 
En ole rajusti laihduttanut, vaan syönyt paremmin ja paino on pudonnut pari-kolme kiloa. Olen tupakoinut päivittäin 1-2 mutta päätin senkin lopettaa kokonaan. Onko muuta?
Juu, mulle sanoi gyne, että semmoinen -0,5 kg viikossa on hyvä painonpudotus, kun lasta yrittää.

En itse ainakaan vielä lähtisi hoitoihin vaan yrittäisin vielä ilman niitä. On niin monia syitä, miksi tervekään nuori nainen ei aina kierrossa raskaaksi tule, että myös vähän tuurista kiinni. Hoidot voivat myös aiheuttaa lisää stressiä.

Olen itse nyt yrittänyt toista viime syksystä alkaen, mutta ei ole vielä tärpännyt. Gynellä kaikki näytti olevan ultratessa ok ja oviskin oli tapahtunut. Edellinen lapsi sai alkunsa ekasta yk:sta.

Keinoina ainakin se, ettei välttämättä hirveästi testaile ovista, jos se aiheuttaa stressiä (muutaman kierron tosin voi, mikäli haluaa kartoittaa omaa kiertoa ja sitä, missä vaiheessa ovulaatio itsellä keskimäärin tapahtuu). Semmonen joka toinen päivä seksin harrastaminen on mielestäni paras idea etenkin ovulaation aikaan, jotta siittiöitä olisi mahdollisimman hyvin valmiina hedelmöittämään munasolun, kun ovulaatio tapahtuu ja jotta sperma olisi kuitenkin hyvälaatuista (olen lukenut, että sitä varten tuo joka toinen päivä on ihanteellinen).

Tiedän, että stressaamisen välttäminen on todella vaikeaa, kun lasta paljon haluaa. Se on kuitenkin suositeltavaa. Voi siis yrittää vaikkapa olla laskematta kiertopäiviä ja yrittää keskittyä muihin asioihin.

Voit yrittää juoda greippimehua, koska sen sanotaan vahvistavan ovulaatiota. Syökää terveellisesti ja hyvin, mies voi koittaa syödä macaa (meillä mies söi sitä sillon kun raskauduin kerrasta).

Vältä liian raskasta liikuntaa; etenkin, jos et ole aiemmin harrastanut sellaista.

Suosikaa asentoja, jossa mies pääsee mahdollisimman syvälle ja olisi parasta, jos tulisit myös itsekin, jotta sisälläsi olisi parhaat olosuhteet siittiöiden liikkumiselle. Voit vielä yhdynnän jälkeen jäädä pötköttelemään jalat ylhäällä joksikin aikaa, jotta kaikki tavara ei valu samantien ulos.

Tsemppiä paljon ja plussatuulia. Täällä tavallaan samassa veneessä pl. monirakkulaisuus !
 
Joo, sain lääkäriltäkin sellaisen ohjeen että ei testaile ovista koska se voi aiheuttaa lisää stressiä. Kun kirjoitit että edellinen lapsi sai alkunsa eksta "yk:sta" niin mitä se siis tarkoittaa? Pitääpä kokeilla tota joka toinen päivä.
 
Vastaan toisen puolesta, mutta tarkoittaa että raskaus alkoi ensimmäisellä yrityskierrolla.:)

Noiden edellä mainittujen lisäksi, muistattehan MOLEMMAT syödä vitamiinilisät päivittäin?
Erityisesti d vitamiini ja itse kyllä suosittelen vahvempaa kuin 10 mikroista.

Ja tosiaan myös mies syömään vitskut, sillä puutokset aiheuttaa hallaa sperman laadulle siinä missä ongelmia naiselle.:)
 
Voi kiitos! :) Mitä vitamiineja suosittelisit? :)
 
Sulle suosittelisin esim.Ladyvita Mama monivitaminia, siinä on foolihappo mukana jota olisi hyvä saada jo yrittäessä.
Miehet on ihan hurjan usein nihkeitä pillerien syömisessä, joten miehelle suosittelisin sellasta kuin Mivitotal Man nestemmäistä monivitaminia, sen voi ottaa sellasenaan tai laittaa vaikka mehun sekaan. Lisäksi miehelle L-Carnitiini lisää. Niitä löytyy kapseleina joten sen kapselin voi halutessaan avata ja sekoittaa tyyliin jugurttiin tms.
L-Carnitiini parantaa siittiöiden ja siemennesteen laatua.

Molemmilla teistä, jos olisi jotain puutteita sukusoluissa puutosten tai muiden syiden vuoksi, nuo ravintolisät näkyvät parannuksena vasta 3kk päästä aloittamisesta. Munasolulla kestää 3kk kypsyä valmiiksi samaten uusilla siittiöillä. Siksi kannattaa aloittaa hyvissä ajoin jotta sitten ainakin 3kk päästä olisi jo molemmilla soluilla paremmat speksit.:)
 
Ok, kiitos paljon sinulle vastauksista! :) <3
 
Joo pitää niitä nyt yrittää syödä! :)
Huono puoli minussa on se että olen niin malttamaton ja haluisin tietää onko jokun muu vialla vai mitä. Ehkä pitää vaan yrittää miettiä että odotus palkitaan.. :)
Ymmärrän! Mulla kanssa samaa vikaa, mut itellä toi yks lapsi nii se vähä jarruttaa mua menemään vielä hoitoihin tms. Oon silti jo ehtinyt panikoimaan kaikkea :,D
 
Mulla on pco ja kilpparin vajaatoiminta, joka tosin on kuulemma itsestään hävinnyt... Päälle vielä suuri epäily herpeksestä, joka on sitten vauvalle riski. + Huonossa tasapainossa oleva vaikeahko astma, joka vaikuttaa lapsen kasvuun. Ja ikää 33 v. Eli sangen upeilla korteilla ollaan lähdössä liikkeelle. :D
Ajattelin pitkään etten halua lapsia, kunnes vauvakuume pamahti aivan puskista, suureksi yllätyksekseni! Olisi siis tarkoitus alkaa vauvaa yrittämään kiireen vilkkaa... Ovulaatiotestejä en edes kokeile, kun ovat monirakkulaisille epävarmoja. Aion luottaa siihen kirkkaaseen limaan ovulaation osoituksena. Ja ottaa tietysti kaikki keinot käyttöön ettei tarvitsisi turvautua hormoneihin. Joten kiitos näistä vinkeistä! :)
 
Onnea yritykseen! :) toivotaan parasta <3 mullakin siis todettiin ne monirakkulaiset munasarjat, mutta plussasin pari viikkoa sitten! :)
 
Yhteistyössä