Mua ottaa päähän, kun mulla on liian hyvä mies..

  • Viestiketjun aloittaja "harmaa"
  • Ensimmäinen viesti
opeta se riiteleen
no mutta eihän tuo mies ole ihana vaan kieltää naistaan kokemasta tunteitaan. ei se asia muutu siitä miksikään, että se tapahtuu räpsyttelemällä eikä lyömällä
 
"Harmaa"
no mutta eihän tuo mies ole ihana vaan kieltää naistaan kokemasta tunteitaan. ei se asia muutu siitä miksikään, että se tapahtuu räpsyttelemällä eikä lyömällä
Joo, ei kiellä mitää tunteita, keskustellaan ja keskustellaan, käännetään ja väännetään, puhutaan niistä tunteista ja yritetään ymmärtää. Sanois ees joskus, että haista akka vittu.. Mut ei..

No, en ole eroamassa, odottelen että tää tosiaan menee ohi, ehkä joku kriisi, en tiedä.
Joku toivoi, että mieheni ihastuisi ja nostaisi kytkintä.. Samaa olen mäki toivonu välillä.

Mutta taas tätä tänään pohtiessani olen päättänyt ryhdistäytyä. Arvostaa miestäni ja koittaa saada oman vintin tasapainoon.

Kiitos mielipiteistä.. :)
 
"vieras"
Saanko arvata, olet nuori ja kaunis.
Olet saanut kaiken liian helpolla ja taistelematta , kiitos suvun ja kauniin ulkonäön.
Sinulle on vaikeampaa olla kiitollinen tietyistä pienistä asioista "liian helpon" elämän vuoksi.

Koska et ole aitoja taisteluja käynyt, joudut viihdyttämään satunnaisesti itseäsi itkupotkuraivareilla mutta yksin se on niin pirun tylsää ja mies on perseestä kun ei siihen mukaan lähde.

Tämä oli mielikuvani tekstisi luettuani.
 
Ehkä se on kriisi, ehkä merkki siitä että te olette toisillenne väärät kumppanit.

Mulla on nykyisen aviomiehen (ja ainoa aviomies tää vielä toistaiseksi onkin) kanssa ollut 10,5 v aikana muutamia suvantokausia. Usein ne on liittyneet mun omiin sisäisiin kriiseihin, ja olen käyttänyt miestä tekosyynä kaikelle...ja tajunnut sitten jossain vaiheessa (muutaman viikon tai ehkä kuukauden jälkeen) että avain onnellisuuteen on minussa itsessäni, eikä miestä voi mun pään sisäisistä myllerryksistä syyttää. Viimeisin tällainen tapaus oli viime kesänä kun olin loppukesästä täyttämässä 35 v ja kaikki tuntui mukamas olevan pielessä. Sitten tuli se 35 v täyteen ja elämä jatkuikin, ei maailma loppunutkaan siihen. Tiedän, että jos olisin eronnut jonkun myllerryksen ollessa päällä, niin olisin katunut sitä ankarasti hyvinkin pian. Ja se on mulle merkki siitä että me miehen kanssa kuulumme yhteen (ainakin toistaiseksi - tulevaisuutta en edes yritä alkaa ennustamaan).

Entisessä suhteessani kriisi pääni sisällä kesti pari vuotta, jopa kauemmin. En vaan ollut onnellinen. Ei napannut, ei jaksanut kiinnostaa. Toivoin että avomieheni (joka oli hyvä, kiltti, ihan mahtava kaikinpuolin) olisi edes joskus verbaalisesti ravistellut minua ja näyttänyt kaapin paikan, mutta sen sijaan sain tehdä ihan mitä tahdoin eikä hän koskaan kyseenalaistanut menemisiäni. Kun lopulta sain hänet jätettyä, niin kaduin vain sitä etten ollut tehnyt sitä paljon aikaisemmin, sillä se helpotuksen tunne oli suunnaton. En ole päivääkään katunut sitä että erosimme, ja siitä on aika tarkalleen 11 vuotta nyt. Se on varmasti osoitus siitä että mies oli minulle väärä.

Sinä ap tiedät vain ja ainoastaan itse sen, mikä on sinulle oikea ratkaisu. Ei kannata hätiköidä, muttei myöskään tuhlata liian monta vuotta siihen että ei ole onnellinen.
 
"harmaa"
[QUOTE="vieras";25404601]Saanko arvata, olet nuori ja kaunis.
Olet saanut kaiken liian helpolla ja taistelematta , kiitos suvun ja kauniin ulkonäön.
Sinulle on vaikeampaa olla kiitollinen tietyistä pienistä asioista "liian helpon" elämän vuoksi.

Koska et ole aitoja taisteluja käynyt, joudut viihdyttämään satunnaisesti itseäsi itkupotkuraivareilla mutta yksin se on niin pirun tylsää ja mies on perseestä kun ei siihen mukaan lähde.

Tämä oli mielikuvani tekstisi luettuani.[/QUOTE]

Nuori en ole (31v) enkä kauneudesta tiedä.. Helppo ja onnellinen elämä mulla on ollut. En ihan noihin sinun väitteisiin muuten mene mukaan.

Ja ihminen ei aina voi tunteilleen mitään.. Mutta mä olen päättäny taistella.

Nyt mulla taas jo huomattavasti parempi fiilis ku päivällä kun tän kirjotin.
 
mammil
olin joskus tuossa tilanteessa... mullakin se "täydellinen" mies. loppujen lopuksi kun pähkäilin asiaa ja puhuin miehen kanssa jne. niin se isoin asian ydin oli latistava seksielämä, joka oli ollut sitä aina. kaikki muu toimi. siitäkin selvittiin, puhuttiin mitä halutaan jne. ja iso asia siinä oli se, että mies ei tehnyt aloitteita koskaan, mikä tuntui minusta siltä, että mä oon ruma jne. sit mua vaan ärsytti kaikki sen jutut, vaikka se syy oli ihan toisaalla. yhdessä ollaan edelleen, kriisistä n. 4v aikaa ja sen jälkeen kaks lasta lisääkin tullut. asiaa ei auttanut sillon se, että meidän sen hetkinen kuopus oli hyvin vaativa vauva ja seksielämä senkin vuoksi oli sitä, että ei sitä jaksanut tehdä, jos joskuskin sai nukkua tai vaan olla.
 
oskari ruuska
siis oikeesti lopettakaa toi vitun valittaminen ämmä mulla on ihana mies ja oon ylpeä homo rakastan mirjamimunukkaa ahahahahahahahahahh VIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORAT
 
"aha"
siis oikeesti lopettakaa toi vitun valittaminen ämmä mulla on ihana mies ja oon ylpeä homo rakastan mirjamimunukkaa ahahahahahahahahahh VIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORATVIOTUIN HUORAT
Ota lääkkees..
 
"vieras"
Taikka sitten ap vaan on niitä ihmisiä, jotka eivät osaa koskaan olla tyytyväisiä mihinkään elämässä. Lopunkaiken kyse on siitä, että ap ei itse osaa olla onnellinen ja vuoronperään alkaa syytellä siitä olotilasta viattomia läheisiään. Ap:n kannattaisi miettiä, mitkä asiat elämässä tekisivät hänet onnelliseksi ja ryhtyä tekemään niitä asioita, eikä olettaa, että onni tulee/menee jonkun toisen ihmisen kautta. Jos olet itse onneton, ei sinua kukaan muu pysty tekemään onnelliseksi.
 
Hmms
Oletteko liian läheisiä, ettei ole omia harrastuksia ja olette aina yhdessä? Ei sekään ole hyvä että koko ajan eri menoissa menemässä ja kummallakin omat lomamatkansa yms, mutta sopiva tasapaino.
 
"jojo"
[QUOTE="vieras";25403186]Niinpä. Säälittävä fakta on vaan se että moni hyvä mies ei tajua minkälaisen kiittämättömän ja täysin arvottoman huoran kanssa ovat hynttyyt yhteen lyöneet. Rukoilen kaikilta jumalilta että ap:n mieskin jossain vaiheessa tajuaa tilanteen ja ymmärtää nostaa kytkintä.[/QUOTE]

Siis se, että ap on hetkellisesti hukassa, eikä vielä näe tulevaisuuden hänelle tarjoamia mahdollisuuksia ja se, että hän kohdistaa ärsytyksensä lähimpään luotettavaan ihmiseen eli mieheensä, jonka hyviä puolia hän osasi luetella vaikka miten monta - sekö tekee hänestä arvottoman huoran, joka pitäisi jättää?

Siis mitä hittoa? Ettekö te muutamat muka koskaan ole hetkellisesti kypsyneet kumppaniinne, eikö puolisonne ole ärsyyntynyt teihin, vai mihin suhteellisuudentajunne katosi?

Vai onko teillä sitten paskat puolisot ja nyt heräsi halu saada ap:n kuvailema täydellinen mies?

Höpöhöpö.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";25403186]Niinpä. Säälittävä fakta on vaan se että moni hyvä mies ei tajua minkälaisen kiittämättömän ja täysin arvottoman huoran kanssa ovat hynttyyt yhteen lyöneet. Rukoilen kaikilta jumalilta että ap:n mieskin jossain vaiheessa tajuaa tilanteen ja ymmärtää nostaa kytkintä.[/QUOTE]

Tai sitten säälittävä fakta on se, että helvetin monet ovat yhdessä vain siksi että olisi joku. Että saisi asua siinä piparkakkutalossa kt-kolmion sijaan. Että niin "kuuluu" tehdä.

Mulla oli täydellinen mies, kaikkien muiden mielestä täydellinen siis. Mutta silti voin vakuuttaa että elän elämäni onnellisinta aikaa nyt yksin, lasten kanssa asuessani. En ikinä enää tahdo asua yhdenkään miehen kanssa saman katon alla. Haluan olla riippumaton, enkä tarvitse miestä siinä perinteisessä mielessä. Paitsi seksiin, mutta sitä saa muillakin keinoin. Läheisyyttä hetken samassa paketissa, kun hoitonsa oikein valitsee.

Oikeasti, tämäkin on mahdollista. Liian monta vuotta sitä joutui vain harkitsemaan. Tietty perhemalli on yhä meidän kulttuurissa se ainoa oikea ja sitä pitäisi kaikkien tavoitella ja olla siinä onnellisia. Ei se vaan niin mene. Mä olen onnellinen siinä omalla sohvallani, yksin istuessani, lasten nukkuessa huoneissaan.
 
[QUOTE="jojo";25402183]Sä et siis inhoakaan sitä miestä, vaan ajatusta siitä, että elämä on nyt nähty ja koettu, mikään ei muutu. Niinkö?

1. Muistele, mihin miehessä rakastuit, tehkää jotain semmoista yhdessä kuin teitte alkuaikoina.

2. Mieti, mitä haluat elämältä. Onko se uusi harrastus, matkailua, extempore-kivaa, mitä työelämällä voisi olla annettavaa?

3. Toteuta se, mitä ideoit kohdassa kaksi.

4. Muista, että jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Maailman paraskaan puoliso ei voi tehdä sinua onnelliseksi, vaikka saatat luulla niin. Hänestä on kyllä iso apu, mutta todellisuudessa sinun pitää itse järjestää asiasi siihen jamaan, että sinulla on hyvä olo.

5. Listaa viikon ajan joka päivä paperille 10 asiaa, joista olet onnellinen. Ole yksityiskohtainen. Joka päivä listaan laitetaan eri asiat, "terveys" ja "lapset" eivät voi lukea joka päivä listassa. Jos haluat vastata "lapset", erittele tarkemmin, mitä tarkoitat.

6. Älä väännä väkisin. Välillä elämä on tylsää ja parisuhde on juuttunut suvantoon, mutta se kuuluu asiaan. Se menee ohitse.

7. Suvannosta voi päästä joskus ulos riitelemällä. Mutta kunnioita kumppaniasi riidellessäsi. Älä mene henkilökohtaisuuksiin ja aloita lauseesi "minusta tuntuu" eikä "aina sinä/sinä et koskaan"


Tsemppiä![/QUOTE]

Jojo - hienosti kiteytetty monta totuuden siementa, ja ajattelemisen aihetta, minun mielestani! Tuosta listasta on hyva lahtea purkamaan omia ajatuksia ja tuntoja, ja peilaamaan koko tilannetta. :)
 
Harmaa ap
Hmm.. Onneks on palsta. En IKINÄ IKINÄ IKINÄ ois uskonu miten paljon viisaita sanoja olen saanu tästä ketjusta lukea. Se, että kohdistan kiukkuni mieheen KYLLÄ, etsin pahanolon syytä miehestä KYLLÄ, syytän miestäni kaikesta turhasta KYLLÄ.

Hmm..Mä alan ja olen alkanut katselemaan tätä asiaa nyt ihan eri kantilta. Olen ollut erittäin tyhmä ja sokea, sekä hiton itsekäs, täynnä jotain epämäärästä vihaa ja syytöstä. Jospa nyt olen siinä pisteessä että työstaminen vois alkaa parempaa suuntaan kohti positiivisempaa ajattelua ja tunteita.

Kiitos.. Onneksi kirjotin purkaukseni, sillä silmäni ovat jo aavstuksen raollaan kohti peiliä <3!
 

Yhteistyössä