Muistoja petturista

Tässä tapauksessa tällä miehellä naisia oli ollut aiemmin ja jatkossakin eri puolella Suomea. Kaikille yhteistä oli se, että he olivat eronneita ja miestäni noin 5+ vuotta vanhempia. Mahdollisesti varakkaita, ainakin hyvätuloisia tai tulivat toimeen hyvin. Loppuvuosina naiset olivat pääasiassa pääkaupunkiseudulta tai korkeintaan kehäkolmonselta + 40km.
 
Porvoosta minulle tulee mieleen huumepoliisi Aarnio. Oikeastaan tällä minun tapauksella ja Aarniolla on ollut paljon yhteisiä karttamerkkejä, kun katsoo Aarnion toimialuetta ja paikkakuntia, jossa hän on vaikuttanut.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Oletkos kokeillut myydä näitä fiktiivisiä tarinoitasi nuorten naisten lehtiin? Muistaakseni aikanaan oli ihan samanlaisia juttuja Reginassa ja SinäMinässä, tosin niissä oli aina lopussa suurta rakkautta ja Reginassa kuvauksia seksistä. Mutta kirjoitustyyli on sama todellisuudesta irtautunut, jossa aitous puuttuu, mutta toisaalta ihan kiva näitä kuvitelmia on lukea. Voisit ehkä jopa saada pienen palkkion, jos satusi julkaistaisiin.
 
En ole vielä kokeilllut myydä, enkä tykkää keksiä fiktioita. Tarinani on totta.
Nyt minun täytyy saada vielä pari hommaa loppuun ja pois alta, niin voin alkaa kirjoittaa; tai itseasiassa mina kirjoitutan kirjan, ja halukas kirjoittaja sille jo on. Siitä tulee seksipetosta suurempi Tositarina petoksesta. Mutta tässä samalla muistelen näitä alkuaikoja teidän kanssani. Haluatteko?

Mietittiin kirjailijani kanssa, että minkä tyylinen tästä tarinasta tehdään: draama, satiiri, dokkari, reportaasi vai olisiko sittenkin tv-sarja.
 
Viimeksi muokattu:
Kun olimme vielä samassa työporukassa hänen kanssaan, hän kehuskeli meille, minulle ja muille jätkille siitä, että ei ole koskaan joutunut maksamaan seksistä. Naureskelimme, vaikka hiljaa sisimmässään moni miehistä varmaan piti sitä melkeinpä mahdollisena, mutta ei ihan. Hän oli ihan komean näköinen mies, mutta ei niin liian hyvää ollakseen totta rajan takanakaan.
Sitten kun jo jaoimme asunnon hänen kanssaan Suomessa nuo ianikuiset melkein viikonloput, tosin vain alkuvuosina, hän kävi räpläämässä pitkät tovit kotikoneella. Hän ei kuitenkaan pöljänä tajunnut, että koneelle jäi jäljkiä sivuilta, jossa hän vieraili. Siihen aikaan maksullista seuraa sai mm. sihteeriopisto-nimiseltä sivulta. Siellä hän viihtyi. Ajattelin, että nyt hän jo viimein etsii seuraa työviikkonsa ajaksi muilta kyliltä, ja saa purkautua kaukana muualla.
Koskaan hän ei minulle kuitenkaan tunnustanut edes maksaneensa seksistä, vaan kertoi selityksenä näiden sivujen käyttöön, että on etsinyt yhteistyökumppaneilleen eli tilaajille iltaseuraa. Hän halusi näyttää kaikille kyläläisille tutuille itsensä menestyneenä firman miehenä, jonka tehtäväksi on annettu edustaa tuottavasti ja tehokkaasti. Se oli hyvä peruste sille, miksi hän vietti paljon työarki-iltojaan ravintolassa. Se edustaminen näkyi pankkitilillä. Vantaa-hotelii oli aluksi hänen suurin suosikkipaikka. Myöhemmin tulivat mukaan nämä kuuluisat mummotunnelit.
Kerran, kun olin vielä hoitovapaalla, mies soitti minulle karjuen: "Siirrä heti minun tilille tonni. Minun tili on tyhjä" Heti perään hän syyllisti minua, kun olen tehnyt lapsen. Hänellä menee nyt liikaa rahaa lapsen kuluihin.
 
vierailija
En ole vielä kokeilllut myydä, enkä tykkää keksiä fiktioita. Tarinani on totta.
Nyt minun täytyy saada vielä pari hommaa loppuun ja pois alta, niin voin alkaa kirjoittaa; tai itseasiassa mina kirjoitutan kirjan, ja halukas kirjoittaja sille jo on. Siitä tulee seksipetosta suurempi Tositarina petoksesta. Mutta tässä samalla muistelen näitä alkuaikoja teidän kanssani. Haluatteko?

Mietittiin kirjailijani kanssa, että minkä tyylinen tästä tarinasta tehdään: draama, satiiri, dokkari, reportaasi vai olisiko sittenkin tv-sarja.
Huono kirja tulee jos nyt on jo näin paljon sana ja lausevirheitä.

Miksi olet näin katkera, eikö olisi aika jatkaa elämää ja olla kiitollinen siitä ettet enää ole sen petturin kanssa?

Tarinasi on pätkitty liian pieniin osiin, tuollasta kukaan jaksa lukea.
 
Palaisinko aiheeseen? Jaksatteko?
En kirjoita näitä muistoja katkeruudesta. Olen riittävän etäällä, ja katson asiaa lintuperspektiivistä, jossa minä ja sietokykyni, joka asetettiin testiin, läpäisi testin. Joskus jopa tyrskähtelen nauruun muistellessani tapahtumia.
 
Viimeksi muokattu:
r0s

Oliko sun ex-mies suomalainen vai venäläinen?

Ja mä en epäile, tiedän kyllä narisistin aiheuttamat kärsimykset, en puolison vaan isän, muodossa.
 
Oliko sun ex-mies suomalainen vai venäläinen?

Ja mä en epäile, tiedän kyllä narisistin aiheuttamat kärsimykset, en puolison vaan isän, muodossa.
Suomalainen; samoin 99,9% hänen kolmansista tai neljänsistä naisistaan olivat suomalaisia. Tällä tarkoitan sitä, että hänellä oli jossain vaiheessa tai vaiheissa ainakin kaksi ulkopuolista suhdetta samanaikaisesti, joista tiesin.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Muisto ensimmäinen...

Mies kävi töissä rajan takana omalla autolla.

Saapuessaan kotiin hänen taskustaan tippui paperin pala. Siinä luki: ”Julia” ja nimen alla oli viipurilainen puhelinnumero.

"Mikä tämä on?" , kysyin mieheltä vastasyntynyt lapsi sylissäni.

Hän kertoi, että oli auttanut venäläistä tullivirkailijaa: naista, Juliaa. Tämä oli pyytänyt mieheltäni apua: kyytiä työn jälkeen Venäjän rajalta Viipuriin. Palkaksi tullivirkailijatar oli antanut miehelle puhelinnumeronsa, sitä varten, jos miehelle tulee joskus tarve saada apua rajalla.

Vain typerys! voi keksiä tuollaisen tarinan, tai sitten kovanaamainen narsisti. kuten hän.
EIkä hän osannut sanoa venäjäksi muuta kuin "Privet, dobryj denj, paljonko maksat, rakastan sinua ja do svidania."

Ainakaan venäläinen tullivirkailija ei saa koskaan liftata kenenkään vieraan kyytiin työpaikaltaan ja vielä työpuvussaan, varsinkaan ulkomaalaisen työturistin menopeliin.

Sotamies Mellor kaatui, sir.
-Ikävä juttu, mutta taisimme tuhota sakujen ajopelit!
 
Varoitussignaaleja on olemassa jo heti alkuun, mutta narsistinen ihminen on karismaattinen ja uskottava, ja tavallinen ihminen heijastaa muita itseensä. Ajattelin silloin, että jokainen ihminen omaa omantunnon, a varsinkin suomalainen, melkein lappalainen mies. Uskoin näkeväni, että tämä ulkoisesti selkärankainen, suoraryhtinen, vahva äänien, siisti komistus, jolla on niii-in rehelliset siniset silmät, voisi valehdella tietoisesti noin paksua skeidaa, eihän tuollainen voi olla noin törkeä tahallaan. Varmaanki se, mitä tapahtui, oli kin vain puhdas sattuma, tai ehkä minä ymmärsin väärin häntä, ehkä vika olikin minussa.
 
Huhh :eek:

Luin mielenkiintoisen tarinasi, yhdessä vaiheessa tuli jo mieleen, että huh, onko Zariza ollut Teron (nimi muutettu) kanssa naimisissa? On niin samanlainen, että.

Tosin duuninne ja nuo paikkakunnat jne todistivat, ettet ole.

Valitettavasti olen joutunut läheltä seuraamaan kahden narsistimiehen tunneköyhiä, hyytävän kylmiä touhuja ihmissuhteissa :(

Toinen tuli tutuksi yhteisen harrastuksen kautta, toinen työelämän. Aika usein narskumiehet ovat kuin samasta muotista!

Esim. nämä asiat ovat yhteneväisiä heillä:

-tunteista viis, naiset on tehty vain kaadettaviksi. Mitä useampi, sen parempi. Ja tutuille miehille kerrotaan kaikki yksityiskohdat.

-molemmilla nyt parisuhde, muttei se merkkaa mitään, kaadot tavoitteena. Toisella oli lukemattomia avosuhteita, yksi avioliitto (nainen psykoterapeutti), joka päättyi myrskyisästi. Nyt toistaiseksi uusi, ja lapsikin on

-hyviä seuramiehiä
-suhteet katkaistaan, jos olet eri mieltä tai et "tottele" ideoita. Vaikka 10 v:n hyvä yhteistyö katkeaa kuin kananlento muutamasta sanasta
-patologisia valehtelijoita
-määräileviä

-loistavia manipuloijia (oli kyseessä vaikka mielenterveyden ammattilainen, poliisi, lääkäri, lakimies jne)
-miespuoliset kaverit vähissä, ja määrät vähenee vuosien saatossa, kun ei niitä jaksa kukaan
-riidoissa moneen suuntaan eri elämän aloilla

Nämä luonnehdinnat nyt äkkiseltään, onko useita yhteneväisyyksiä exääsi, Zariza?

Voimia ja jaksamista (y) En epäile hetkeäkään tarinaasi.
 
  • Tykkää
Reactions: Zariza
Hutkás Biehtár, kiitos
Kaikki mitä ehdit yksiloidä henkilöstä tästä, noista, täsmää.
Miespuolisista kavereista.. sellaisia, mutta hänelle pinnallisia irtokaverituttuja oli, mutta ns. hyötykäytössä. Ei siis mitään syvällisiä kaveruussuhteita, ainoastaan hyödyllisiä. Yhtään heistä hän ei koskaan suuremmin arvostanut (korjaan tarkemmin mietittyäni : ei yhtään arvostanut) vaan kaikki olivat joka mittarissa aina huonompia kuin hän. Face to face hän oli kaikille "frendeilleen" ystävällinen ja aina löysi jotain kivaa postiiivista, miehistä sanottavaa jokaiselle heille. Imartelullaan hän ovelasti auttoi keskustelukumppaniaan relaxoitumaan, avautumaan ja luottamaan häneen. Kuitenkin kaikista kummallisinta oli nähdä, kuinka hän sai ovelasti toiset miehet puhumaan toisista yhteisistä miestutuistaan, työkavereista ja naapureistakin paskaa.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Hutkás Biehtár

Tismalleen noin, pätee molempiin tuntemiini :LOL:

Tämä työn kautta tutuksi tulleen opin tuntemaan paremmin. Olin kutsuttuna häihinsä vuosia sitten. Morsiamen puolelta oli paljon sukua ja ystäviä. "Terolla" ei ollut ainuttakaan sukulaista häissä, koska oli riidoissa isänsä kanssa, kuten myös ainoan sisaruksensa kanssa. Ja myös sisaruspuoliensa kanssa. Äiti huonossa kunnossa sairaalassa, olisi varmaan ainoana kutsuttu. Sain kuulla että poika muuttui aina äitinsä kanssa yniseväksi 5-vuotiaaksi pikkupojaksi :ROFLMAO:

Ainoat, jotka "Tero" oli kutsunut, olivat hänelle tuttuja työn kautta. Kaikki sellaisia, joita tapaa vaan joitain kertoja/v. Koska muutenhan hän tulisi riitoihin :LOL:

En oikein tiennyt tyypin taustoja, mutta oli pysäyttävää kuulla, kun morsiamen sisar tuli meidän pieneen pöytäämme hetkeksi (taisi olla max 6 meitä)

"Ihanaa kun te tulitte, kun Terolla ei ole yhtään ystävää." :sneaky:

Tapasin jälkikäteen edellisen vaimonsa (se "kallonkutistaja", eli ammattilainen, jonka jopa huijasi mennen tullen pauloihinsa).

Tero on sairaalloisen mustasukkainen naisistaan. Kuvitteli että vaimolla oli suhde erääseen palveluammatissa olevaan, kaikille tuttuun mieheen. Ravintolaillan jälkeen nosti naisen kurkusta seinälle, kun vaimo oli vain ohimennen katsonut jotain ohi kulkevaa miestä. Hampaiden välistä sihahti "sinä olet minun, vain minun :mad:"

Mutta nyt on elämä mallillaan näiden kanssa. Koska ei ole mitään tekemistä enää heidän kanssaan :)(y)

Pitkä ja järkyttävä tarina olisi tästä toisestakin psykopaatista, mutta pitkälti samankaltainen sekin on.

Vain pari "ystävää" enää jäljellä, puhtaasti hyötymismielessä nekin. Puhui minulle heistäkin pahaa selän takana jo aikoinaan...
 
  • Tykkää
Reactions: Zariza
Väkivaltaisuudesta:

Ensimmäinen merkki hänen väkivaltaisuudesta oli jo puolen vuoden päästä tapaamisesta. Olimme viikonloppuviihteellä minun kämpilläni, ja puheeksi tuli silloiset yhteiset työasiat. Annoin aivan pientä kritiikiä ihan asiasta, ja pam!. Salamannopeasti hän oli kurkussani kiinni, kaatoi minut lattialle ja kuristi. Varmasti laitoin vastaan sen minkä pysytyin, mutta muistan vain, että aivoni halvaantuivat ajattelmaan: "Vanhempani eivät synnyttäneet minua varmasti tätä varten, että kuolen alle kolmekymppisenä jonkun noubadi-nilkin kuristamana" .
Hän hellitti otettaan, ja tilanne rauhoittui.
Olin tietenkin saanut vanhemmiltani järkevän opin, että kerran väkivaltainen mies on jätettävä heti ensimmäisen väkivallanteion jälkeen, mutta jo parin viikon sisään olin valitettavasti palautunut, ja jatkoin tapailua hänen kanssaan
 
Yhteistyössä