Muita, joilla ollut TODELLA rankka ja kivulias synnytys?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Elikä löytyykö muita?

Itse sain kaurapussia, ilokaasua, spinaalin, epiduraalin, aquarakkulat ja akupunktioneulat.

MIKÄÄN ei auttanut. Oli pienoinen pettymys sen jälkeen, mitä epiduraalista olin kuullut. Ekassa synnytyksessä sitä ei ehditty antaa ja kun tässä kuulin saavani sen, olin ihan hurmiossa, että JEE, se vie kaikki kivut ja voin kuulemani mukaan jopa NUKKUA välillä.
Paskat! Se ei auttanut YHTÄÄN, kuten ei muutkaan kipulääkkeet.

Ei siis MIKÄÄN!.

Palkinto oli mitä parhain, mutta kipu jotain niin sanoinkuvaamattoman hirveää sen 5 tuntia, että lopulta tuntui kuin olisi irtaitunut kehostaan ja vain leijunut jossain sfääreissä...Eli se kipu meni jo tavallaan tajunnan yli.

Onko muita TODELLA sairaan kivuliaan synnytyksen kokeneita?

Nyt se on jo ohi ja aika taatusti kultaa muistot tässäkin asiassa, mutta ennen tätä synnytystä en tiennyt moista kipua olevan olemassakaan. Eka synnytys kun meni "kepeästi" ilokaasun voimalla kokonaan.
 
maniokki
En pidä synnytystäni varsinaisesti rankkana, koska jäi ihan hyvät muistot, olin todella hyvässä kunnossa heti kun lapsen sai pihalle ja kivut kestivät niin vähän aikaa. Eli käynnistetty synnytys, kivuliaat supistukset alkoivat klo 17 maissa ja olivat pahimmillaan siinä 19 alkaen. En ehtinyt loppu viimein saada kuin ilokaasua, josta en kokenut olevan mitään hyötyä, joten luomuna mentiin. Mutta sen muutaman tunnin ne supistukset tosiaan tuntuivat vievän kaiken muun tajun, en pystynyt muuta kuin keskittymään hengittämiseen niiden aikana, mikään asento ei ollut hyvä ja luulin kuolevani...erittäin ylpeä olen itsestäni kestettyäni lääkkeettömän synnytyksen, mutta toki seuraavaan haluaisin hieman apuja kivun suhteen...
 
maniokki
Niin ja jäi sanomatta että tyttö syntyi klo 21.20 5 min ponnistuksella, eikä se ponnistaminen tuntunut enää missään vaan oli vaan niin kova ponnistamisen tarve että vauva tuli melkein itsestään ulos. Ei repeämiä/tikkejä/epparia.
 
huih
Hui, mä tulen aina vaan vakuuttuneemmaksi, että lasten aika ei ole vielä pitkään aikaan ja silloinkin ehkä sektiolla. Voiko siihen kipuun pyörtyä? Onko todella kovan kivun aikan mitään kontrollia itsestään? Tuntuuko, että ei vaan jaksa enää? Entä jos ei jaksakaan oikeasti?

Anteeksi, mutta kiinnostaa.
 
mulla oli esikosta noita kaikkia muita paitsi spinaalia kivut oli törkeet mikään ei auttanut paitsi epduraali jota kuitenkin sain otottaa sellaset 22h ennen kun laittoivat.
mä repesin pahasti tikkejä laitettiin väliliha leikattiin synnytys kesti lähes vuorokauden ja ponnistus 20min..

2 muussa oon päässyt helpolla toisesta pojasta ei ehditty antaan mitään ja toisesta spinaali ainoastaan
 
:wave:

Mullakaan ei mikään kivunlievitys auttanut, ilokaasu nyt lähinnä siten että pää meni sekaisin. Epiduraali ei auttanut yhtään mitään. Kohdunsuu kymmenen senttiä auki kiidettiin sitten hätäsektioon, käytännössä katsoen kaikki meni pieleen mikä pieleen mennä voi. :| Mutta kipu oli se pahin.
 
vieras
33 tunnin synnytys 1,5 tunnin ponnistuksella. Opiduraalin sain vasta kun helvetillisiä supistuksia oli ollut 18 tuntia. Bonuksena kalvon palasia jäi kohtuun josta seurasi 2 viikon kuluttua kohtutulehdus ja kaavinta!Että kyllähän näitä löytyy....
 
No tämä toinen synnytykseni oli todella kivulias ja pitkittyi ikävästi :/ Vauva ei meinannut laskeutua millään, kohdusuu ei tahtonut aueta millään ja supistukset oli aika tehottomia mutta niiiiiiiin järkyttävän kipeitä ihan alusta asti |O
En huolinut lainkaan epiduraalia koska ekassa synnyttyksessä se vei kyllä kivut mutta tilalle tuli kamala tärinä ja horkka.
Otin sitten viimein kohdunkaula puudutteen ja siitä oli apua n. kahden supistuksen ajan. Jouduin myös oksitosiinitippaan koska edistystä ei meinannut tapahtua ja siitä tulin entistä kipeämmäksi.
Tämän kaiken syyksi sitten paljastui että vauva syntyi käsi poskella, ilmeisesti ei siksi tahtonut millään laskeutua ja ponnistusvaihe tuntui ihan järkyttävältä, luulin että repeän ihan kokonaan, mutta en kuitenkaan revennyt yhtään ja eppariakaan ei tarvinnut tehdä :eek: Synnytys kesti melkein 10 tuntia.

Esikoisen synnytys ei ollut lainkaan noin rankka ja kivulias vaikka sainkin epiduraalin vasta aika lopussa ja siihen asti pärjäsin hienosti ilman sitä. Synnytys kesti silloin 14 tuntia.

Traumoja ei kutenkaan jäänyt ja meinaan seuraavaksikin synnyttää ilman epiduraalia :) Aika kultaa todellakin muistot vaikka synnytyksestä ei ole vielä edes kahta viikkoa :D
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja hivenenhullu:
suht nopea, ilman mitään puudutuksia ja synnytyksen jälkeen komplikaatioita... kaikin puolin kamala kokemus josta edelleen mietin että näinköhän uudelleen ikinä... :ashamed:
Itselleni ei ensimmäisestä synnytyksestä jäänyt millään muotoa huonoa kuvaa, sekin kesti n 5 tuntia ja oli vielä siedettävissä se kipu.

Nyt pystyi ainoastaan huutamaan :(. Se tosissaan meni jo niin yli, että tuntui kuin olisi itse jossain vaiheessa tarkkaillut synnytystä sivusta. Sattui niin paljon ja mitään tietoa ja takeita ei ollut siitä koska kipu loppuu. Oli kuin olisi ollut juoksukilpailussa, jossa maaliviivaa siirretään koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi :ashamed:...
 
jenmo
Eka synty kahden päivän käynnistelyn jälk. rv 42+4, synnytyksen kesto 14h 45min, toka 17h... Helvetin kivuliaita molemmat, molemmissa huusin ku tapettava sika, sain rauhoittavaa, kuume nousi yms...

Tokassa ei epiduraali osunut kohilleen, joten vannoin ettei ikinä enää. Kertakaikkiaan hirveitä kokemuksia molemmat, avautumisvaiheet PITKÄT ja tuskalliset. Ja vaikka ekassa epiduraali toimi, muistan senkin vielä kauhulla.... Mutta onneksi näistä pääsee jollain tasolla yli eikä sitä hirvittävää tuskaa tarvitse kovin useasti elämänsä aikana kokea :| :)
 
maniokki
Alkuperäinen kirjoittaja huih:
Hui, mä tulen aina vaan vakuuttuneemmaksi, että lasten aika ei ole vielä pitkään aikaan ja silloinkin ehkä sektiolla. Voiko siihen kipuun pyörtyä? Onko todella kovan kivun aikan mitään kontrollia itsestään? Tuntuuko, että ei vaan jaksa enää? Entä jos ei jaksakaan oikeasti?

Anteeksi, mutta kiinnostaa.
Kyllähän jotkut mammat pyörtyilevät synnytyksessä. Itsestä tuntui tosiaan, että just niillä kovimmilla hetkillä ei tajunnut mitään, eikä tosiaan pystynyt edes puhumaan, tai muuten kontrolloimaan itseään, vain hengittämään...mutta on se vaan sellainen kokemus, jota en ikimaailmassa jättäisi pois!!! Enkä olisi mitenkään halunnut sektiota, halusin kokea alatiesynnytyksen kaikkinen kauheuksineen, jotka sitten loppujen lopuksi ei niin kauheita asioita olleetkaan kun ne oli ohi ja vauva sylissä!!! Synnytys on varmasti elämäni kamalin, mutta samalla ihanin asia...!
 
Alkuperäinen kirjoittaja huih:
Hui, mä tulen aina vaan vakuuttuneemmaksi, että lasten aika ei ole vielä pitkään aikaan ja silloinkin ehkä sektiolla. Voiko siihen kipuun pyörtyä? Onko todella kovan kivun aikan mitään kontrollia itsestään? Tuntuuko, että ei vaan jaksa enää? Entä jos ei jaksakaan oikeasti?

Anteeksi, mutta kiinnostaa.
no mulla se ponnistusvaihe oli kamalin... sattui niin ettei sanoin voi kuvailla... kätilö kannustaa ja sanoo että ponnista tähän suuntaan (sormilla jostain sieltä painoi) mä huudan ja itken että mihin, en mä osaa, en mä pysty, ei tästä tule mitään.. ja aina vaan sattui.. kaikkeni yritin ja ei vaan edennyt.. 23min kesti ponnistusvaihe (taisin olla hyvinkin hysteerinen jo siin lopussa :ashamed: )
jotenkin kaikki itsehillintä vain petti siinä kivun edessä...
(ilmoitin kyllä lähteväni kotiin kun ei se homma sujunut... :D että eipä siinä tainnut ihan ajatuksetkaan koossa pysyä)

 
Täällä yksi
No minä voisin kuvailla synnytystäni todella kivuliaaksi. Sain toki epiduraalin ajoissa, mutta se ei auttanut oikeastaan yhtään. Olin tähän erittäin pettynyt, koska myös minä olin kuullut miten sitä vain voi nukkua avautumisvaiheen. Sen sijaan sain kokea viisi tuntia rajuja supistuksia, ja mikähän muuten on supistusten välinen "lepoaika"?? Kun yksi loppui niin toinen jo alkoi. Sitten loppuhuipennukseksi sain vielä kokea tiukan imukupin (=imukuppi vauvan päähän ennenkuin vauva on edes synnytyskanavassa) ja se tuska oli jotain mihin kaikki ne supistukset yhteensäkään eivät riittäisi. Siis se imukupin laittaminen sattui ihan sairaasti.

Niin että ei hirveän hyvät muistot jääneet tuosta synnyttämisestä. Voi olla etten viitsi kokeilla uudestaan.
 
jaiks
Mulla oli kipeät supistukset, jotka olivat kuitenkin aika tehottomia avaamaan paikkoja. Oli siis pitkä synnytys ja olin kyllä aivan helvetin kipeä. Sain myös kaiken mahdollisen kivunlievityksen, joista ilokaasu ja epiduraali olivat tehokkaimmat. Mun lapsiluku on tässä yhdessä ja yksi syy siihen on, että mä en enää koskaan halua synnyttää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hivenenhullu:
suht nopea, ilman mitään puudutuksia ja synnytyksen jälkeen komplikaatioita... kaikin puolin kamala kokemus josta edelleen mietin että näinköhän uudelleen ikinä... :ashamed:
Itselleni ei ensimmäisestä synnytyksestä jäänyt millään muotoa huonoa kuvaa, sekin kesti n 5 tuntia ja oli vielä siedettävissä se kipu.

Nyt pystyi ainoastaan huutamaan :(. Se tosissaan meni jo niin yli, että tuntui kuin olisi itse jossain vaiheessa tarkkaillut synnytystä sivusta. Sattui niin paljon ja mitään tietoa ja takeita ei ollut siitä koska kipu loppuu. Oli kuin olisi ollut juoksukilpailussa, jossa maaliviivaa siirretään koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi :ashamed:...
mulla se kipu jatkui sitten synnytyksen jälkeenkin.. kun istukka ei irronnut ja sitä sitetn 1,5tuntia irroiteltiin... mahaa paineltiin huolella |O lopulta irtos ja pääsin osastolle missä pyörryin vessaan, verta tuli kamalasti jouduin kaavintaan... vatsaa paineltiin 3pväa synnytksen jälkeen muutaman tunnin välein.. mulla nous kuume ja tulehdusarvot.. ilmeisesti kohtu tulehdus.. viikon sain siel sairaalassa köllötellä... :snotty:
 
never ever
Suoraan sanottuna: ainoastaan kauhea kokemus, jote en aio toiste enää mistään maailman hinnasta kokea. Toinen lapsi jos joskus tulee ajankohtaiseksi, niin se tulee ulos vuorenvarmasti sektiolla. Ei mitään kontrollia itsestä, lamaannuttava pitkään kestävä infernaalinen tuska, jonka muistaa aina. Ja juuri, kun luulin, että tämä ei voi enää yltyä, tulivat viimeiset supparit ennen ponnistusta. Ponnistuksessa tuntui, että repeän ja kuolen. Sadistista touhua. Olisin mielelläni jättänyt kokematta.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja huih:
Hui, mä tulen aina vaan vakuuttuneemmaksi, että lasten aika ei ole vielä pitkään aikaan ja silloinkin ehkä sektiolla. Voiko siihen kipuun pyörtyä? Onko todella kovan kivun aikan mitään kontrollia itsestään? Tuntuuko, että ei vaan jaksa enää? Entä jos ei jaksakaan oikeasti?

Anteeksi, mutta kiinnostaa.
Nyt minäkin näen sektion ihan uudessa valossa, vaikka tiedänkin, että leikkaus on kuitenkin aina leikkaus ja siihen sisältyy omat riskinsä. Mutta tosissaan MITÄÄN tuollaista kipua en tiennyt olemassakaan...

Kyllä kipuun varmasti pyörtyä voi. Itse olin tajunnan rajamailla loppuajan, laittoi jollain tapaa epätoivoiseksikin, kun sattui niin paljon ja mistään et saanut apua. Neulaa lykittiin selkään, mutta kaikki yhtä tyhjän kanssa.

Aquarakkulatkin kirvelsi niiin vitusti, mutta ei auttaneet.
Bonuksena spinaalista seurauksena sairas syyhy, raavin itseni lähes vereslihalle...

Minulla kipu oli lopulta tosissaan niin kovaa, että itsekontrolli hävisi ja tuntui sekoavansa...Kuin jostain kauhufilmistä joku sadomasokidutuskohtaus...

Ja jos ei vaan enää jaksa...? :D

Ei sitä kesken voi jättää, vauva on synnytettävä keinolla millä hyvänsä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maniokki:
Alkuperäinen kirjoittaja huih:
Hui, mä tulen aina vaan vakuuttuneemmaksi, että lasten aika ei ole vielä pitkään aikaan ja silloinkin ehkä sektiolla. Voiko siihen kipuun pyörtyä? Onko todella kovan kivun aikan mitään kontrollia itsestään? Tuntuuko, että ei vaan jaksa enää? Entä jos ei jaksakaan oikeasti?

Anteeksi, mutta kiinnostaa.
Kyllähän jotkut mammat pyörtyilevät synnytyksessä. Itsestä tuntui tosiaan, että just niillä kovimmilla hetkillä ei tajunnut mitään, eikä tosiaan pystynyt edes puhumaan, tai muuten kontrolloimaan itseään, vain hengittämään...mutta on se vaan sellainen kokemus, jota en ikimaailmassa jättäisi pois!!! Enkä olisi mitenkään halunnut sektiota, halusin kokea alatiesynnytyksen kaikkinen kauheuksineen, jotka sitten loppujen lopuksi ei niin kauheita asioita olleetkaan kun ne oli ohi ja vauva sylissä!!! Synnytys on varmasti elämäni kamalin, mutta samalla ihanin asia...!
Peesi, en kanssa missään nimessä haluaisi sektioon. Kaikesta huolimatta synnytykset ovat mailman ihanin kokemus mitä en todellakaan jättäisi pois. Vauvan syliin saaminen sen kamalan urakan jälkeen on niin liikuttavan ihana hetki että siksi sitä vain haluaa uudestaan synnyttämään

:heart:
 
Kolmenäiti
No viimesin synnytys oli jotain aika kamalaa ja sen takia en varmaan enää ikinä halua synnyttää..... Yritin selvitä kotona mahd.pitkään ja kun mentiin sairaalaan oli kivut jo aika kamalat. No synnytys etenikin aikas nopeesti ja kätilö ehdotti spinaalipuudutusta kun olin uudelleensynnyttäjän, MUTTA lääkäri ei meinannu ensinnäkään saada sitä laitettua mulle ja sit ku sai, niin se ei auttanutkaan mitään!!!! Ilokaasua onneks sentään sain, se helpotti pienen hetken välillä, mutta muuten kivut oli niin järkyttävät että huusin kun naarasleijona enkä pystyny oleen oikein mitenkä päin yhtään missään.... Ponnistin jakkaralla mutta en mä siinä kyl istunu, vaan pikemminkin olin kroppa suorana ja jäykkänä ja mies yritti pitää kaikin voimin kiinni... :`D Mutta siis sympatiat sulle! Mä ainaskin tiedän mistä puhut... ENKÄ voi käsittää miten joitain ei muka satu synnyttäminen, tai sit me kaik ollaan vaan niin erilaisia....
 
Täällä yksi
Alkuperäinen kirjoittaja huih:
Hui, mä tulen aina vaan vakuuttuneemmaksi, että lasten aika ei ole vielä pitkään aikaan ja silloinkin ehkä sektiolla. Voiko siihen kipuun pyörtyä? Onko todella kovan kivun aikan mitään kontrollia itsestään? Tuntuuko, että ei vaan jaksa enää? Entä jos ei jaksakaan oikeasti?

Anteeksi, mutta kiinnostaa.


No en mä ainakaan pyörtynyt mutta en olekaan sitä sorttia. Mutta itsekontrolli kylläkin hävisi aika hyvin :D taisin jotain potkaistakin siinä ja taisi suustakin päästä jos jonkinlaista tekstiä. Noloa, mutta kaippa ne on nähneet kaikenlaista. Ja kyllä myös tuntui ettei jaksa tai pysty mutta kuitenkin sitä sitten jotenkin vaan jaksaa ja kivasti ne kätilöt myös kannusti.
Vaikka mulla kamala synnytyskokemus, niin en silti suostuisi sektioon vain pelon vuoksi. Siinä on kuitenkin paljon suuremmat riskit ja kohdun arpeutumiset ym.ym.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja never ever:
Suoraan sanottuna: ainoastaan kauhea kokemus, jote en aio toiste enää mistään maailman hinnasta kokea. Toinen lapsi jos joskus tulee ajankohtaiseksi, niin se tulee ulos vuorenvarmasti sektiolla. Ei mitään kontrollia itsestä, lamaannuttava pitkään kestävä infernaalinen tuska, jonka muistaa aina. Ja juuri, kun luulin, että tämä ei voi enää yltyä, tulivat viimeiset supparit ennen ponnistusta. Ponnistuksessa tuntui, että repeän ja kuolen. Sadistista touhua. Olisin mielelläni jättänyt kokematta.
Nämä sanat ovat kuin minun suustani, sadistista kaikin puolin.

Eikä tilannetta yhtään helpottanut se, että kipujen ollessa suurimmillaan kohdunsuu oli kuulemma 2 senttiä auki ! ! ! :eek:

Minä hullu kun kuvittelin, että kohta lapsi on sylissä!

Mitä Vittua?!? :ashamed:
 
järkyttynyt
Alkuperäinen kirjoittaja Täällä yksi:
Alkuperäinen kirjoittaja huih:
Hui, mä tulen aina vaan vakuuttuneemmaksi, että lasten aika ei ole vielä pitkään aikaan ja silloinkin ehkä sektiolla. Voiko siihen kipuun pyörtyä? Onko todella kovan kivun aikan mitään kontrollia itsestään? Tuntuuko, että ei vaan jaksa enää? Entä jos ei jaksakaan oikeasti?

Anteeksi, mutta kiinnostaa.


No en mä ainakaan pyörtynyt mutta en olekaan sitä sorttia. Mutta itsekontrolli kylläkin hävisi aika hyvin :D taisin jotain potkaistakin siinä ja taisi suustakin päästä jos jonkinlaista tekstiä. Noloa, mutta kaippa ne on nähneet kaikenlaista. Ja kyllä myös tuntui ettei jaksa tai pysty mutta kuitenkin sitä sitten jotenkin vaan jaksaa ja kivasti ne kätilöt myös kannusti.
Vaikka mulla kamala synnytyskokemus, niin en silti suostuisi sektioon vain pelon vuoksi. Siinä on kuitenkin paljon suuremmat riskit ja kohdun arpeutumiset ym.ym.
Noh, mulle taas sektio tulee olemaan ainoa vaihtoehto jos vielä toinen tulee. Muuten se saattaa olla jopa abortin paikka. Ja ainoana syynä pelko ja aiemmat kokemukset. Sanoinkuvaamatton kamalaa, eikä aika sitä ole kullannut.

Tuntuu, että valmennuksissa ja kaikissa tietolähteissä synnytyskipuja vähätellään, kukaan ei kerro kuinka paljon ne oikeasti sattuvat. "Tää saattaa nyt tuntua vähän hassulta ja ikävältä" sanoi lääkäri imukuppia laittaessaan. Ymmärrän, että tarkoitus pitää rauhallisena, mutta miksi vitussa mä en saanut missään vaiheessa kaunistelemattomia tilastoja ja rehellistä tietoa

Tuntui, että kaikki kipuun ja mahdollisiin vaurioihin liittyvä sivuutettiin tehokkaasti tai kaunisteltiin. Ihme liennyttelyä.
 

Yhteistyössä