en tajua, lapsi kun syntyi niin kavereita oli paljon, nyt ajan myötä tuntuu et kaikki kaverit on kaikonneet pois, kukaan ei soittele eikä kysele kuulumisia, jos yhteydessä haluaa olla, pitää ite soittaa ei kukaan koskaan tännepäin soittele. tällä hetkellä ei ole oikeastaan yhstään sellaista hyvää kaveria,jonka kanssa pidettäis yhteyttä säännöllisesti... olen koittanut järjetää tyttöjen iltaa jossa olisi hyvä jutella asioita ja muutenkin olla yhdessä ilta,niin ei,ei kiinnosta ym... sitten he kuitenkin saattavat samana iltana olla baarissa. kukaan ei koskaan kysy haluaisinko lähtä johonki ym... todellakin ärsyttää... oishan se kuitenkin ihan hyvä/kiva ku ois etes yks kunnon kaveri mut ei :/
muita joitten ystävät ovat jättäneet
- Viestiketjun aloittaja mie
- Ensimmäinen viesti
mullakin häipyi esikon odotus aikana ystävät..uusia olen saanut ja osa vanhoista on tullut takaisin ku rupesivat itsekkin tekemään lapsia
mangoliini
\
enää en viitsi ottaa yhteyttä noihin vanhoihin "kavereihin" kun ei niitä tunnu kiinnostavan.
onnekseni löysin paikkakunnaltamme yhden uuden äiti-kaverin ja hänen kautta toisen.
muutaman meili ystävän olen myös saanut.
toivotaan että sinäkin saat!
minäkin haluaisin sen parhaan ystävän jostain...
profiilissa on mun meili, jos haluat kirjoitella, kohta 24v äiti ihmisenkanssa, mulla 3v poika....
ihan sama täällä :wave:Alkuperäinen kirjoittaja 17.08.2006 klo 18:04 mie kirjoitti:
enää en viitsi ottaa yhteyttä noihin vanhoihin "kavereihin" kun ei niitä tunnu kiinnostavan.
onnekseni löysin paikkakunnaltamme yhden uuden äiti-kaverin ja hänen kautta toisen.
muutaman meili ystävän olen myös saanut.
toivotaan että sinäkin saat!
minäkin haluaisin sen parhaan ystävän jostain...
profiilissa on mun meili, jos haluat kirjoitella, kohta 24v äiti ihmisenkanssa, mulla 3v poika....
eikö ookki todella ärsyttävää et ite pitää AINA pitää yhteyttä jos haluaa et kaverisuhde säilyy, tai no mikä kaveri systeemi se sellanen et se on yks puolista, ei ihan mikää...oon niin täynnä niitä entisiä kavereita etten oo kuukauteen pitäny yhteyttä enkä piä, eipä sieltäkään oo mulle soiteltu...
Hei. Itse kaipailisin ystävää Oulusta, siis ihan sellaista oikeaa! Olen kolmen pojan äiti. Bailaus kaveria minusta tuskin saa, mutta luotettava ystävä voisi löytyä :hug: <br><br>
uhhkfjd
no siis en todellakaan tiedä teidän asioistanne tai tilanteista mutta kerronpa yhden valaisevan asian omasta elämästäni.
itselläni ei ole siis lapsia.
ystävälläni on nyt jo useampikin, mutta olen ihan alusta asti ollut heidän kanssaan aina silloin tällöin kun molemmat kiireiltä ehtii ja on sopiva aika.
itseäni kuitnekin suunnattomasti harmittaa, että ystäväni EI KOSKAAN lähde minnekään ilman lapsia.
tiedn että ne kuuluvat elämään mutta olisi kiva joskus ihan rauhassa keskustella asioista, ei siitä mitään tule kun koko ajan lapset huuutaa ja keskyttää.
on tullu itekin vähennettyä tuota käymistä valitettavasti....
hänellä ei ole sellainen mie joka hoitaisi lapsia, joten se nyt hiukan estää, mutta kai sitä nyt voisi kerran kuukaudessa edes käydä yksin jossain, vaikka kävelyllä
mutta ei...jo jotai 7 v mennyt aina lasten seurassa...
itselläni ei ole siis lapsia.
ystävälläni on nyt jo useampikin, mutta olen ihan alusta asti ollut heidän kanssaan aina silloin tällöin kun molemmat kiireiltä ehtii ja on sopiva aika.
itseäni kuitnekin suunnattomasti harmittaa, että ystäväni EI KOSKAAN lähde minnekään ilman lapsia.
tiedn että ne kuuluvat elämään mutta olisi kiva joskus ihan rauhassa keskustella asioista, ei siitä mitään tule kun koko ajan lapset huuutaa ja keskyttää.
on tullu itekin vähennettyä tuota käymistä valitettavasti....
hänellä ei ole sellainen mie joka hoitaisi lapsia, joten se nyt hiukan estää, mutta kai sitä nyt voisi kerran kuukaudessa edes käydä yksin jossain, vaikka kävelyllä
mutta ei...jo jotai 7 v mennyt aina lasten seurassa...
äiti ihminen
\
Sori nyt,mutta on ihan pakko tähän väliin sanoo...
Minäkin voisin sanoo omasta elämästäni sen verran,että:
Esim. meillä on 2 lasta,minä ja mieheni. Minä olen lasten kanssa kotona ja mieheni tietysti töissä. Koska minä en ole töissä,niin mieheni joutuu tekemään kaksin verroin töitä,jotta saataisiin maksettua kaikki laskut suhtkoht ajallaan ja hoidettua talolainat ym kulut.. Ja koska hän on töissä pitkään (lähtee aamulla kuuden - kahdeksan maissa ja tulee joskus illalla kahdeksan aikoihin kotio), niin minun täytyy hoitaa lapsen YKSIN.
Meillä on kyllä mummoja ja muita tuttuja, mutta kukaan ei suostu hoitamaan lapsiamme...ei juuri koskaan. Viimeksi mieheni äiti kävi meillä vuosi sitten vaikka asuu kilometrin päässä! Ja oma äitini asuu kaukana. Ja koska meillä on vian yksi auto ja mieheni sillä töissä,niin matkat ovat vaikea kulkea.
Tokihan minä tiesin myös että kun saimme lapsia,niin niissä sitten ollaan kiinni 24H ja ihania lapsia onkin...ja päivääkään en vaihtaisi pois,vaikka rankkaa on välillä ollutkin.
Kun on tämmöinen tilanne,niin sitä joskus toivoisi että edes ystävillä voisi olla ymmärrystä edes hippusen verran.
Ja juuri äidit tarvitsevat niitä ystäviänsä todella paljon.
Minulle ainakin on ystävät todella tärkeitä!!
Ja edes pieni hetki sen ystävän kanssa(olkoon sitten lapset mukana tai ei, niin..) on todella rentouttava hetki ja siitä tulee hyvä olo,kun on joku muu kuin lapset jonka kanssa voi vaihtaa ajatuksia. Ja kun tietää että on joku jolle voi purkaa ajatuksia ja murheita,joku joka kuuntelee. Omasta puolisosta kun ei aina saa sitä juttu kaveria, väsyneenä kun tulee töistä.
Tokihan ystäväsi voisi yrittää saada joskus lapset hoitoon,mutta koittaisit sinäkin ymmärtää,että se on joillekkin kovin hankalaa. Ei kaikilla ole niitä ihania mummoja ja vaareja joille voi aina jättää lapsen hoitoon kun siltä tuntuu.
Itse ainakin olen väliin kateellinen sellaisille tuttavilleni joilla on ne ihanat isovanhemmat jotka hoitaa lastenlastansa mielellään.
Kyllähän sitä vapaa-aikaa ja hengähdystaukoo toivoisi itse kukin, mutta aina ei voi saada mitä haluaa. :/
Alkuperäinen kirjoittaja 27.08.2006 klo 12:23 uhhkfjd kirjoitti:no siis en todellakaan tiedä teidän asioistanne tai tilanteista mutta kerronpa yhden valaisevan asian omasta elämästäni.
itselläni ei ole siis lapsia.
ystävälläni on nyt jo useampikin, mutta olen ihan alusta asti ollut heidän kanssaan aina silloin tällöin kun molemmat kiireiltä ehtii ja on sopiva aika.
itseäni kuitnekin suunnattomasti harmittaa, että ystäväni EI KOSKAAN lähde minnekään ilman lapsia.
tiedn että ne kuuluvat elämään mutta olisi kiva joskus ihan rauhassa keskustella asioista, ei siitä mitään tule kun koko ajan lapset huuutaa ja keskyttää.
on tullu itekin vähennettyä tuota käymistä valitettavasti....
hänellä ei ole sellainen mie joka hoitaisi lapsia, joten se nyt hiukan estää, mutta kai sitä nyt voisi kerran kuukaudessa edes käydä yksin jossain, vaikka kävelyllä
mutta ei...jo jotai 7 v mennyt aina lasten seurassa...
Sori nyt,mutta on ihan pakko tähän väliin sanoo...
Minäkin voisin sanoo omasta elämästäni sen verran,että:
Esim. meillä on 2 lasta,minä ja mieheni. Minä olen lasten kanssa kotona ja mieheni tietysti töissä. Koska minä en ole töissä,niin mieheni joutuu tekemään kaksin verroin töitä,jotta saataisiin maksettua kaikki laskut suhtkoht ajallaan ja hoidettua talolainat ym kulut.. Ja koska hän on töissä pitkään (lähtee aamulla kuuden - kahdeksan maissa ja tulee joskus illalla kahdeksan aikoihin kotio), niin minun täytyy hoitaa lapsen YKSIN.
Meillä on kyllä mummoja ja muita tuttuja, mutta kukaan ei suostu hoitamaan lapsiamme...ei juuri koskaan. Viimeksi mieheni äiti kävi meillä vuosi sitten vaikka asuu kilometrin päässä! Ja oma äitini asuu kaukana. Ja koska meillä on vian yksi auto ja mieheni sillä töissä,niin matkat ovat vaikea kulkea.
Tokihan minä tiesin myös että kun saimme lapsia,niin niissä sitten ollaan kiinni 24H ja ihania lapsia onkin...ja päivääkään en vaihtaisi pois,vaikka rankkaa on välillä ollutkin.
Kun on tämmöinen tilanne,niin sitä joskus toivoisi että edes ystävillä voisi olla ymmärrystä edes hippusen verran.
Ja juuri äidit tarvitsevat niitä ystäviänsä todella paljon.
Minulle ainakin on ystävät todella tärkeitä!!
Ja edes pieni hetki sen ystävän kanssa(olkoon sitten lapset mukana tai ei, niin..) on todella rentouttava hetki ja siitä tulee hyvä olo,kun on joku muu kuin lapset jonka kanssa voi vaihtaa ajatuksia. Ja kun tietää että on joku jolle voi purkaa ajatuksia ja murheita,joku joka kuuntelee. Omasta puolisosta kun ei aina saa sitä juttu kaveria, väsyneenä kun tulee töistä.
Tokihan ystäväsi voisi yrittää saada joskus lapset hoitoon,mutta koittaisit sinäkin ymmärtää,että se on joillekkin kovin hankalaa. Ei kaikilla ole niitä ihania mummoja ja vaareja joille voi aina jättää lapsen hoitoon kun siltä tuntuu.
Itse ainakin olen väliin kateellinen sellaisille tuttavilleni joilla on ne ihanat isovanhemmat jotka hoitaa lastenlastansa mielellään.
Kyllähän sitä vapaa-aikaa ja hengähdystaukoo toivoisi itse kukin, mutta aina ei voi saada mitä haluaa. :/
apple pie
moi!
sama juttu minullakin-kaikki ystävät hävisivät lapsien myötä :/ ihana mies ja lapset mutta ajatusten vaihto muiden ystävien /äitien kanssa haaveena silloin tällöin-ja olisihan se ihan kiva olla toiselle tuki ja turva perheensä lisäksi, jakaa iloja ja suruja ja rentoutua)eihän kaikki voikaan olla täydellistä-terkut jyväskylästä
sama juttu minullakin-kaikki ystävät hävisivät lapsien myötä :/ ihana mies ja lapset mutta ajatusten vaihto muiden ystävien /äitien kanssa haaveena silloin tällöin-ja olisihan se ihan kiva olla toiselle tuki ja turva perheensä lisäksi, jakaa iloja ja suruja ja rentoutua
)eihän kaikki voikaan olla täydellistä-terkut jyväskylästäMun ystävät on myös jättäny mut (jo vuosia sitten). Ja olin myös se ainoa joka piti yhteyttä,mutta kyllästyin siihe yksipuoliseen ystävyyteen.
Sain aina olla se auttava käsi ja olkapää johon nojata,mutta aina kun minä olin avun tarpeessa,niin kukaan ei auttanut tai kuunnellut.
Nykyään onneksi on muutama hyvä tuttava ja yksi hyvä ystävä,jolle voi kertoa huolensa.
Tänään harmitti paljon,kun entinen hyvä lapsuuden ystäväni soitti ja sanoi,että heille on tulossa vauva. Ja tähän asti hän ei ole pitänyt mitään yhteyttä saatika tullut käymään kylässä (itse olen käynyt hänen luonaan).
Tuntui että minun olisi pitänyt hyppiä riemusta ja olla iloinen että sellainen ilo on heille vihdoin suotu(he kun ovat yrittäneet lasta pitkään),mutta en piitannut yhtään. onnittelin kyllä,mutta muuta en asiasta kommentoinut.
Ei hänkään ollut iloinen kun minä sain lapsen,oli kateellinen ja puhui minusta vain pahaa selän takana joita kuulin sitten muiden suista. Hän on puhunut pahaa minusta jopa miehelleni(silloin kun odotin ensimmäistä lastamme),että kuulemma lapsi ei ole hänen(siis mieheni) ja olen vain käynyt vieraissa,ym. ..Että sellainen tosi ystävä. :/
Kyllähän minä ymmärrän että sellainen ihminen joka ei voi saada omaa lasta,on kateellinen muille äideille. Mutta se ei ole minun vikani. Ja tokihan minä nyt iloinen olen että he lapsen saavat, mutta ystäväksi en enään rupea. Niin paljon olen saanut p.askaa niskaani näiden vuosien varrella ja muiltakin "ystäviltäni".
Mikähän siinä onkin että ystävät jättävät sinut heti kun kuulevat että odotat lasta?? Eipä sitä taida kukaan tietää :\|
Sain aina olla se auttava käsi ja olkapää johon nojata,mutta aina kun minä olin avun tarpeessa,niin kukaan ei auttanut tai kuunnellut.
Nykyään onneksi on muutama hyvä tuttava ja yksi hyvä ystävä,jolle voi kertoa huolensa.
Tänään harmitti paljon,kun entinen hyvä lapsuuden ystäväni soitti ja sanoi,että heille on tulossa vauva. Ja tähän asti hän ei ole pitänyt mitään yhteyttä saatika tullut käymään kylässä (itse olen käynyt hänen luonaan).
Tuntui että minun olisi pitänyt hyppiä riemusta ja olla iloinen että sellainen ilo on heille vihdoin suotu(he kun ovat yrittäneet lasta pitkään),mutta en piitannut yhtään. onnittelin kyllä,mutta muuta en asiasta kommentoinut.
Ei hänkään ollut iloinen kun minä sain lapsen,oli kateellinen ja puhui minusta vain pahaa selän takana joita kuulin sitten muiden suista. Hän on puhunut pahaa minusta jopa miehelleni(silloin kun odotin ensimmäistä lastamme),että kuulemma lapsi ei ole hänen(siis mieheni) ja olen vain käynyt vieraissa,ym. ..Että sellainen tosi ystävä. :/
Kyllähän minä ymmärrän että sellainen ihminen joka ei voi saada omaa lasta,on kateellinen muille äideille. Mutta se ei ole minun vikani. Ja tokihan minä nyt iloinen olen että he lapsen saavat, mutta ystäväksi en enään rupea. Niin paljon olen saanut p.askaa niskaani näiden vuosien varrella ja muiltakin "ystäviltäni".
Mikähän siinä onkin että ystävät jättävät sinut heti kun kuulevat että odotat lasta?? Eipä sitä taida kukaan tietää :\|
Heippa !!
Mun yksiystävä jätti juuri, tosin hän sanoi ettei ole mua pitänyt ystävänä eikä edes ole mua tuntenut...Hänel tuli mitta täyteen kun tapaamisia on vaikea sopia kun kuulemma aina en ole varma jostain päivästä tai aikaa saatan muuttaa...hän ei jaksanut...tosin en koskaan valehdellut aina sanoin jos ei varma ollut, ja muutenkin tavattiin kyl noin 4 kertaavuodessa...tutustuttiin enne lasten syntymää ja oli mun häissä ja paljon tehtiin yhdes sit esikoinen synty, siit jo 7 v, hän sitte vaan totes et ollaan yhtä vieraita ku ekana päivänä....täson muutakin kun lapset...hän ei tykänny soittaa kun puhelu liika kallis kun mä käytin aikaani lasten kanssapuhumiseen välil, vaik soitin kyl välil niin et olin yksin....en kuulemma antanu vastavuoroisuutta, en kyselly enkä ollu kiinnostunu hänen asioista, puhuin vaan omista asioistani..tosinhän sanoi et olen hiljanen...juu, vaikka mielestäni kyselin ja kiinnostunu olin, hän sano et haukottelin ja sanoin vaa ai-jaa....tosin olin oikeesti väsyny ei johtunu hänest....Sitten hän vaan sit totes että hänen omantunnon arvo on niin suuri et hän ei tällast enää kattele ja hänel ylpeytensä, sano jopa niin et ihmettelee aikuisen ihmisen käytöstä (tarkotti mua) joka on jopa yliopistosta valmistunu...että silleen....On raskasta ollu, sit hän on kuitenki antanu mulle ymmärtää et haluu tavata ja kyselly mua ja on joka keta hermostunu ku ollaan sopimassa tapaamista,,,on lähetelly mulle ystävänpäivä tervehdyksiä tekstareina ja kyselly tapaamiseen....vbalheessa siis ollaan oltu kun hän sano et ois ajat sitte jo purkaa tää, mut on ollu kärsivällinen ja yrittäny ymmrtää...hän ei halunnu tavata kun lapset oli, kun ei saanu huomioita tarpeeksimulta ja sanoi et ei halua meidän kinastelujen todistajaksi....Huh, on tässä kerrakseen, parempi niin ettei ollakaa enää yhteydes ku mun lapsista noin ajatteli....saas nähä ku omat lapset tulee...
Mun yksiystävä jätti juuri, tosin hän sanoi ettei ole mua pitänyt ystävänä eikä edes ole mua tuntenut...Hänel tuli mitta täyteen kun tapaamisia on vaikea sopia kun kuulemma aina en ole varma jostain päivästä tai aikaa saatan muuttaa...hän ei jaksanut...tosin en koskaan valehdellut aina sanoin jos ei varma ollut, ja muutenkin tavattiin kyl noin 4 kertaavuodessa...tutustuttiin enne lasten syntymää ja oli mun häissä ja paljon tehtiin yhdes sit esikoinen synty, siit jo 7 v, hän sitte vaan totes et ollaan yhtä vieraita ku ekana päivänä....täson muutakin kun lapset...hän ei tykänny soittaa kun puhelu liika kallis kun mä käytin aikaani lasten kanssapuhumiseen välil, vaik soitin kyl välil niin et olin yksin....en kuulemma antanu vastavuoroisuutta, en kyselly enkä ollu kiinnostunu hänen asioista, puhuin vaan omista asioistani..tosinhän sanoi et olen hiljanen...juu, vaikka mielestäni kyselin ja kiinnostunu olin, hän sano et haukottelin ja sanoin vaa ai-jaa....tosin olin oikeesti väsyny ei johtunu hänest....Sitten hän vaan sit totes että hänen omantunnon arvo on niin suuri et hän ei tällast enää kattele ja hänel ylpeytensä, sano jopa niin et ihmettelee aikuisen ihmisen käytöstä (tarkotti mua) joka on jopa yliopistosta valmistunu...että silleen....On raskasta ollu, sit hän on kuitenki antanu mulle ymmärtää et haluu tavata ja kyselly mua ja on joka keta hermostunu ku ollaan sopimassa tapaamista,,,on lähetelly mulle ystävänpäivä tervehdyksiä tekstareina ja kyselly tapaamiseen....vbalheessa siis ollaan oltu kun hän sano et ois ajat sitte jo purkaa tää, mut on ollu kärsivällinen ja yrittäny ymmrtää...hän ei halunnu tavata kun lapset oli, kun ei saanu huomioita tarpeeksimulta ja sanoi et ei halua meidän kinastelujen todistajaksi....Huh, on tässä kerrakseen, parempi niin ettei ollakaa enää yhteydes ku mun lapsista noin ajatteli....saas nähä ku omat lapset tulee...
kohta kahdenäiti
Meillä ei ystävät jääneet heti pois..Pikkuhiljaa on pudonnu matkasta Mutta eilen menivät ne viimeisetkin. Ja oma sisko mukaan lukien. Lapsiamme tulevat tapaamaan, mutta muusta on vielä pitkään aikaan turha puhua. Sisareni ja tämä yksi toinen ystävä tulivat eilen kertomaan, kuinka ovat keskustelleet välejä selväksi. Onhan tässä ollut kärhämiä puolin jos toisin. Ja olemme viimeaikoina miehen kanssa eläneet hiljaiseloa, kun on tässä raskaudessa ollut ongelmia.
Mutta eniten ihmetystä aiheutti se, että he todellakin ovat keskustelleet asioista (sisareni hänen mies ja ystäväpariskunta) siis myöskin meidän suulla. Kuitenkaan ottamatta meitä keskusteluun mukaan, ja meidän mielipiteitä sen kummemmin kyselemättä. Ja vetäneet sanan sieltä täältä kun joskus ollaan jutuissa oltu, ja tehneet niistä johtopäätöksensä. Eli kun sisareni ja tämä ystävä tulivat meille kertoivat puhuneensa, ja mihin johtopäätökseen olivat tulleet. Sain sitten kuunnella sitä ja vakuutteluja siitä, ettei tässä nyt ketään mollata ja halutaan puhdistaa ilmaa. Silti kumpikin kertoi omia olettamuksiaan, ja vedettyjä johtopäätöksiä meidänkin elämästä. Sai siinä keskustelu uuden käsitteen.
Mutta hyvä että kaikki tuli ilmi nyt, ja heille pisteet rehellisyydestä kun vihdoin tulivat kertomaan.. Voi elämä jatkua aivan uusin kääntein. Ja he kun nyt ovat löytäneet ystävyytensä noin, niin eihän sitä voi kuin toivoa vaan kaikkea hyvää heille. Katkera en ala olemaan mistään.. koska näin on parempi.
Mutta eniten ihmetystä aiheutti se, että he todellakin ovat keskustelleet asioista (sisareni hänen mies ja ystäväpariskunta) siis myöskin meidän suulla. Kuitenkaan ottamatta meitä keskusteluun mukaan, ja meidän mielipiteitä sen kummemmin kyselemättä. Ja vetäneet sanan sieltä täältä kun joskus ollaan jutuissa oltu, ja tehneet niistä johtopäätöksensä. Eli kun sisareni ja tämä ystävä tulivat meille kertoivat puhuneensa, ja mihin johtopäätökseen olivat tulleet. Sain sitten kuunnella sitä ja vakuutteluja siitä, ettei tässä nyt ketään mollata ja halutaan puhdistaa ilmaa. Silti kumpikin kertoi omia olettamuksiaan, ja vedettyjä johtopäätöksiä meidänkin elämästä. Sai siinä keskustelu uuden käsitteen.
Mutta hyvä että kaikki tuli ilmi nyt, ja heille pisteet rehellisyydestä kun vihdoin tulivat kertomaan.. Voi elämä jatkua aivan uusin kääntein. Ja he kun nyt ovat löytäneet ystävyytensä noin, niin eihän sitä voi kuin toivoa vaan kaikkea hyvää heille. Katkera en ala olemaan mistään.. koska näin on parempi.
äiti minäkin
Kyllä ne lapsettomat ystävät on kadonneet, kun itselle syntyi lapsia. Aluksi vielä muakin pyydettiin mukaan joskus jonnekin, ja hyvin pääsinkin ( sain lapset hoitoon) mutta enää ei kukaan pyydä mihinkään, eikä kukaan tule jos käsken meille. Mutta onneksi on tullut uusia ystäviä ja myös huomattavasti meitä vanhempia. Olenkin huomannut, että ikä ei merkitse mitään. Nämä ovat siis minun ja mieheni yhteisiä ystäväpariskuntia, joiden kanssa on todella mukava istua iltaa, saunoa ym. Harrastusten parista ystävät on löytyneet ja sitten minulla on myös muutama serkku, jotka ovat hyviä ystäviä.
Niin se on käynyt täälläkin päin, että ystävät/kaverit ovat kaikonneet sekä mieheltä, että minulta. Loputkin siinä vaiheessa kun muksu tuli. Kavereista ei kuulu kenestäkään jos ei itse soita. Tosin eipä tuota tule enää oikein itsekkään soiteltua kun tietää ettei seura ole haluttua. En minä väkisellä seuraan tunge.
Meidän ystävät taisi vain ola niitä, jotka ovat tasan niin kauan kaveria kun itse hyötyvät siitä tai kun ei parempia kavereita ole sillähetkellä tarjolla.
Lahjonta tuntuu olevan ainoa tapa millä olemme edes hetkeksi tuttavia saaneet. Enkä tällä tarkoita, että olisimme rahoilla pröystäilleet tms. vaan ihan pieniä ystävällisiä juttuja kuten, "minä tarjoan kahvit".
Mielestäni olemme kuitenkin mukavia, sillä autamme aina jos suinkin vain voimme, oli kyse mistä vain.
Kai sitten olemme liian kilttejä.
Tuntuu vain niin pahalta kun mahdumme muiden aikatauluun vain silloin jos meistä/jommastakummasta on jotain hyötyä. Muuten ei kyllä muisteta eikä soitella.
Itselläni on kaveriasiat vielä huonommin kuin miehellä. Mies sentään juttelee töissä kavereille ja käy joskus oluella, mutta minä napotan aina kotona. Baarissa olen kaverin kanssa käynyt viimeksi tammikuussa, kun ei ole ketään kenen kanssa mennä käymään. Saattaa mennä 2 kuukauttakin niin ettei täällä käy kukaan tai minä missään kun ei ole ketään kenen luokse mennä. (paitsi kauppa, posti)Onneksi lapsemme kummitäti pyörähtää joskus kahvilla, (muuten meillä ei kävisi kukaan) mutta hänelläkin on omat kaverinsa ja juttunsa. :ashamed:
Äidilleni minä soittelen 3-4 kertaa viikossa tunnin puheluita, että saisi edes vähän juttuseuraa.
Olo on kyllä välistä todella yksinäinen kun mieskin tekee aika paljon reissuhommia. Monesti tulee sellainen tunne, että haluasi jonkun kanssa jutella, vaan ei ole ketään kelle soittaa. Silloin ahdistaa todella lujasti. :'(
Olenhan minä yrittänyt niitä kavereita hankkia, mutta on kovin hankala koettaa tukkeentua porukkaan, jossa kaikki tuntevat toisinsa hyvin ennestään. Tulee jotenkin ulkopuolinen olo. Miksihän ?
Olenkin tässä harkinnut, että josko koiran laittaisin. Saattaisi ehkä tutustua johonkuhun tai jos ei tutustu niin onhan siitä koirastakin kaveria. =)
Meidän ystävät taisi vain ola niitä, jotka ovat tasan niin kauan kaveria kun itse hyötyvät siitä tai kun ei parempia kavereita ole sillähetkellä tarjolla.
Lahjonta tuntuu olevan ainoa tapa millä olemme edes hetkeksi tuttavia saaneet. Enkä tällä tarkoita, että olisimme rahoilla pröystäilleet tms. vaan ihan pieniä ystävällisiä juttuja kuten, "minä tarjoan kahvit".
Mielestäni olemme kuitenkin mukavia, sillä autamme aina jos suinkin vain voimme, oli kyse mistä vain.
Kai sitten olemme liian kilttejä.
Tuntuu vain niin pahalta kun mahdumme muiden aikatauluun vain silloin jos meistä/jommastakummasta on jotain hyötyä. Muuten ei kyllä muisteta eikä soitella.
Itselläni on kaveriasiat vielä huonommin kuin miehellä. Mies sentään juttelee töissä kavereille ja käy joskus oluella, mutta minä napotan aina kotona. Baarissa olen kaverin kanssa käynyt viimeksi tammikuussa, kun ei ole ketään kenen kanssa mennä käymään. Saattaa mennä 2 kuukauttakin niin ettei täällä käy kukaan tai minä missään kun ei ole ketään kenen luokse mennä. (paitsi kauppa, posti)Onneksi lapsemme kummitäti pyörähtää joskus kahvilla, (muuten meillä ei kävisi kukaan) mutta hänelläkin on omat kaverinsa ja juttunsa. :ashamed:
Äidilleni minä soittelen 3-4 kertaa viikossa tunnin puheluita, että saisi edes vähän juttuseuraa.
Olo on kyllä välistä todella yksinäinen kun mieskin tekee aika paljon reissuhommia. Monesti tulee sellainen tunne, että haluasi jonkun kanssa jutella, vaan ei ole ketään kelle soittaa. Silloin ahdistaa todella lujasti. :'(
Olenhan minä yrittänyt niitä kavereita hankkia, mutta on kovin hankala koettaa tukkeentua porukkaan, jossa kaikki tuntevat toisinsa hyvin ennestään. Tulee jotenkin ulkopuolinen olo. Miksihän ?
Olenkin tässä harkinnut, että josko koiran laittaisin. Saattaisi ehkä tutustua johonkuhun tai jos ei tutustu niin onhan siitä koirastakin kaveria. =)
minulla on ystävät lapsuuden ystävät jääneet 500km päähän kun muutin pääkaupunki seudulle ja täällä ei ole kunnon ystävää vain miehen kautta tulleita tuttuja.lapsuuden ystäviä näen n.4 kertaa vuodessa.onneksi on puhelimet ja sähköposti.
Outo lintu
Näkyy muillakin tuo yksinäisyys puráisevan joskus. Nyt kun lapset, 4 ja 7 vuotiaat, on kasvanu olen itse heränny siihen että ei kavereita ole. Kaikki jäi muuton myötä kotipaikkakunnalle ja täällä uudella maalla (satakunnassa) niitä uusia kavereita ei oikeen tahdo saada. Työkavereita ei voi olla kun olen yrittäjä, joten kaikki aktiviteetti on perheessä ja työssä. Joskus olisi kiva vaihtaa kuulumisia jonkun kanssa vaikka kahvien merkeissä, joskus jopa lähteä ulkona käymään. Itse olen 34 vuotias. Jos jotakuta kiinnostaa yhteyttä ottaa, laittakaa vaikka joku osote niin otan yhteyttä. Yv:tä en voi laittaa.
lintunen
Oliskos sulla outo lintu osoitetta? Tiedän tilanteesi, meillä voisi olla jotakin juteltavaa.