Hei vaan,
Tilanne on kärjistynyt nyt niin että mä en kestä enää mitään äitini sanomisia lasten kasvatuksesta kun meillä on erilainen käsitys miten lapsille puhutaan, mitä vaaditaan, ym.
Äitini on kunnollinen rakastava mummo joka ihan varmaan oikeasti rakastaaa lapsiani (3 lasta, 3,6 ja 8 v) mutta on hyvin ehdoton ja vanhanaikainen. ei osaa kehua lapsia, vaan sanoo ääneen vain huonoja puolia, haluaa antaa "opetuksen" jos lapsi ei käyttäydy niin kuin toivotaan. Korottaa ääntä ja komentaa joka asiasta, ei ymmärrä keskustelua ja ajan antoa. Eli komennon on mentävä heti perille, eikä niin että antaa lapselle hetken aikaa miettiä tekemisiään.
NäIltä lapsilta on minusta vaadittu aina ikäistään suurempaa, pikkuisen nuoremmat serkut taas on vauvateltu ja yhtään kritiikkiä ole koskaan kuullut vaikka jokainen ateria jää kesken, ym..
Mummo tulee aina tuplasti komentamaan lapsiani vaikka olen jo itse puuttunut asiaan. Minusta rasittavaa nalkutusta ja vie tehon kaikelta muulta sanomiselta. Ei siedä lasten villiä leikkiä, kovia ääniä, sisarusten nahistelusta... Ja yrittää vihjailla minulle että kyllä tässä nyt pitäIsi puuttua peliin, eli pitää minua liian löpsönä.
Mummo latelee aivan naurettavia uhkauksia että joku lapsi ei toimisi tietyllä tavalla. ja lapsetkin ja sanoo että mitä ihmettä se mummo höpöttää.
Meillä on kuri ja säännöt lapsille, liikaa riehumista hillitään ja komennetaan ja kyllä mekin joskus ihan turhasta nalkutetaan kun hermo menee, kuten jokainen vanhempi. jotenkin toivoisin vaan mummolta vähemmän kasvatusyrityksiä ja -oppia varsinkin kun itsse olen paikalla. Mitäs jos olisi vaan lämminhenkinen ja hyväntuulinen mummo?? En pakota lapsia syömään lautasta tyhjäKsi, vaikka harmittaakin ruoan heitto. Pääsääntöisesti lapset syö hyvin ja ruoka pikemminkin loppuu kesken kuin menee roskiin. Äitini ei vaan tätä tajua... Haluaa ilmeisesti mielenosoituksellisesti vetää tukkaa linjaa minun edessä että "näin se kuuluu toimia". Asutaan kaukana toisistamme ja kyläilyn aikana on tosi rankkaa.
Anoppini on lähes päinvastainen, hyväntuulinen ja rakastava. Lapset hakeutuu hänen vierelle ja kunnioittaa jokaista komentoa/toivetta. Äitini käyttäytyy juuri niin kuin minä itse kun olen täysin hermostunut ja kiukkuinen lapsilleni. En vain ymmärrä miten harvoin lapsia näkevä mummo voi ollakin niin tiukkapipo ja ärtyinen? Itse en teininä tullut millään muotoa toimeen äitini kanssa ja nyt tiedän syyn, eihän tällaistä kukaan kestä kuunnella ja katsella, edes sivusta. Miehenikin on asiassa samaa mieltä.
Auttakaapa hädässä, miten teillä, oletteko vaan niellyt pahan mielen vai mitä? Puhe ei voi auttaa vanhaa jääräpäätä joka on koko elämänsä komentanut muita mielivaltaisesti. Äitini myös kehtaa huutaa myös aikuisille kun suuttuu...
Tilanne on kärjistynyt nyt niin että mä en kestä enää mitään äitini sanomisia lasten kasvatuksesta kun meillä on erilainen käsitys miten lapsille puhutaan, mitä vaaditaan, ym.
Äitini on kunnollinen rakastava mummo joka ihan varmaan oikeasti rakastaaa lapsiani (3 lasta, 3,6 ja 8 v) mutta on hyvin ehdoton ja vanhanaikainen. ei osaa kehua lapsia, vaan sanoo ääneen vain huonoja puolia, haluaa antaa "opetuksen" jos lapsi ei käyttäydy niin kuin toivotaan. Korottaa ääntä ja komentaa joka asiasta, ei ymmärrä keskustelua ja ajan antoa. Eli komennon on mentävä heti perille, eikä niin että antaa lapselle hetken aikaa miettiä tekemisiään.
NäIltä lapsilta on minusta vaadittu aina ikäistään suurempaa, pikkuisen nuoremmat serkut taas on vauvateltu ja yhtään kritiikkiä ole koskaan kuullut vaikka jokainen ateria jää kesken, ym..
Mummo tulee aina tuplasti komentamaan lapsiani vaikka olen jo itse puuttunut asiaan. Minusta rasittavaa nalkutusta ja vie tehon kaikelta muulta sanomiselta. Ei siedä lasten villiä leikkiä, kovia ääniä, sisarusten nahistelusta... Ja yrittää vihjailla minulle että kyllä tässä nyt pitäIsi puuttua peliin, eli pitää minua liian löpsönä.
Mummo latelee aivan naurettavia uhkauksia että joku lapsi ei toimisi tietyllä tavalla. ja lapsetkin ja sanoo että mitä ihmettä se mummo höpöttää.
Meillä on kuri ja säännöt lapsille, liikaa riehumista hillitään ja komennetaan ja kyllä mekin joskus ihan turhasta nalkutetaan kun hermo menee, kuten jokainen vanhempi. jotenkin toivoisin vaan mummolta vähemmän kasvatusyrityksiä ja -oppia varsinkin kun itsse olen paikalla. Mitäs jos olisi vaan lämminhenkinen ja hyväntuulinen mummo?? En pakota lapsia syömään lautasta tyhjäKsi, vaikka harmittaakin ruoan heitto. Pääsääntöisesti lapset syö hyvin ja ruoka pikemminkin loppuu kesken kuin menee roskiin. Äitini ei vaan tätä tajua... Haluaa ilmeisesti mielenosoituksellisesti vetää tukkaa linjaa minun edessä että "näin se kuuluu toimia". Asutaan kaukana toisistamme ja kyläilyn aikana on tosi rankkaa.
Anoppini on lähes päinvastainen, hyväntuulinen ja rakastava. Lapset hakeutuu hänen vierelle ja kunnioittaa jokaista komentoa/toivetta. Äitini käyttäytyy juuri niin kuin minä itse kun olen täysin hermostunut ja kiukkuinen lapsilleni. En vain ymmärrä miten harvoin lapsia näkevä mummo voi ollakin niin tiukkapipo ja ärtyinen? Itse en teininä tullut millään muotoa toimeen äitini kanssa ja nyt tiedän syyn, eihän tällaistä kukaan kestä kuunnella ja katsella, edes sivusta. Miehenikin on asiassa samaa mieltä.
Auttakaapa hädässä, miten teillä, oletteko vaan niellyt pahan mielen vai mitä? Puhe ei voi auttaa vanhaa jääräpäätä joka on koko elämänsä komentanut muita mielivaltaisesti. Äitini myös kehtaa huutaa myös aikuisille kun suuttuu...
Viimeksi muokattu: