Munaton nillittäjä?

vierailija
Omasta puolestani voin todeta, että se olisi positiivinen viesti. Sen sijaan tämä nillitys nollaa kyllä koko työnsä ja asemansa. En jaksa ottaa näitä itkijöitä tosissaan. Sama pätee mm. tiettyihin vasemmistolaisiin professoreihin, jotka ovat aina ensimmäisenä haukkumassa Perussuomalaisia. En pidä heidän mielipiteitään enää nykyään juuri minään. Tähän joku voi sanoa, että mitäpä yhden nimettömän ajatuksista, mutta valitettavasti en välttämättä ole yksin. Arvovaltaisten instanssien kannattaisi välttää oman arvostuksensa vetämistä katuojaan. Munattomat nillittäjät toimivat juuri päinvastoin.
Luulen, että olet tuota mieltä, kuin olet, koska olet persu. Et siksi, että ajattelisit itse, millaisena asia näyttäytyy. Pikkuhiljaa alat vastustaa useampia "muiden" asioita, samalla, kun noudatat mestarin ohjeita. Kokeiles joskus kirjoittaa asioita niinsanotusti "omalla kielellä" eli älä toista jo sanottuja asioita/sanoja.
Muuten tämä teidän meuhkaaminen ei mielestäni poikkea mitenkään erään sellaisen järjestön meuhkaamisesta, jonka nimi alkaa i:llä.
 
vierailija
Miksi kaikki asiat täytyy tehdä väärässä järjestyksessä, jotka kaikki johtavat yhteiskunnan virkakoneiston ja tiedonvälistyksen uskottavuuden murenemiseen?
Miksi aloitettiin valehtelu heti uustulokkaiden tultua maahan?
Nerg, me tunnemme kaikki tulijat ja heidän taustansa.
Miksi kritiikki vaiennettiin ja valehdeltiin sumeilematta?
Orpo, tulijoiden motiivien arvosteleminen on rasistista.
Miksi sensuuri ellei ole mitään salattavaa?
Media vaikeni useita vuosia maahanmuuttajien rikoksista ja vaikka nyt uutisoikin niistä hieman ahkerammin, sensuuria keskustelupalstoilla on lisätty.
Vapaa lehdistö saa julkaista uutisen, mutta sensuroitu kansa ei saa uutisesta keskustella.
Miksi poliisille annettiin tehtäväksi jahdata toisinajattelijoita netissä, sillä kai nyt jokainen täysillä valoilla ajatteleva tiesi, että politisoitunut poliisi ei enää saa kansalaisilta kunnioitusta, joka olisi ensiarvoisen tärkeää sen viran hoitamiseksi.
Ensin mureni luottamus valtiojohtoon.
Sitten mureni luottamus mediaan.
Nyt alkaa mennä luottamus poliisiin.
Mitäpä punavihreät keksisitten seuraavaksi etä saisimme kansamme jakaantumaan vielä enemmä kahtia?
Laitettaisiinko seuraavaksi puolustusvoimat kantamaan turisien laukkuja rajalta majapaikkaan?
Ai se tehtiinkin jo jälki on rumaa kun oikein silmiin katsotaan.
 
Koska yritettiin estää toista N-Saksaa? Mutta ha, intoilijat kyllä löytää porsaanreiät. Ja toki Venäjä + muut hyötyy, jos eurooppa murenee. (Toki hyötyy myös ääriliikkeet, pääsee takaisin NL-syliin)
 
Tämä jantteri tekee ennaltaehkäisevää työtä poliisissa ja vieläpä some-keskusteluiden parissa. Millaisen viestin se lähettäis, jos ei olis juttua nostanut?
Kuulostaa ennemminkin sille, että tämä jantteri on haluttu siirtää sivuun niistä ihan oikeista poliisin töistä ja häiritsemästä muita. Sen annetaan sätkiä oma aikansa tässä vihervasemmistoa tyydyttävässä pikkuvirassa. Poliisi on onnistunut lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
 
Spekulointia, spekulointia. Tarkoitatko, että kiusaamisen ehkäisyyn käytetty aika on turhaa? Aika hurja mielipide. Minusta ennaltaehkäisevä työ on hyvää, säästää paljon rahaa. Rikosten käsittely ja uhrien hoito on paljon kalliimpaa.
Kyllä mun luottamus poliisiin on vahvistunut tämän tapauksen myötä.
Jos henkilötasolle mennään, niin uskon ennaltaehkäisyn puolesta puhujaan ennemmin kuin lapsenhakkaajaan.
Poliisin tehtävä ei ole estää kiusaamista. Poliisin tehtävä on on ottaa kiinni rikolliset, suorittaa esitutkinta ja saattaa rikolliset syyttäjän käsiin. Poliisi voi myös ennaltaehkäistä rikoksia läsnäolollaan tai toiminnallaan. Poliisin tehtäviin ei kuitenkaan kuulu estää kiusaamista.

Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että luottamus poliisiin on vahvistunut Taposen viran myötä. On selvää, miten ovelasti poliisin ylijohto on keksinyt tälle kaverille näppärän pikkuviran, jolla saadaan se pois jaloista ja samalla pidetään pieni, mutta äänekäs osa kansaa tyytyväisenä.
Ehkä poliisi- johto ovat merkittävästi älykkäämpää kuin kuvittelemme.
 
Ai vähän niinkuin et lääkärit huolehtii vain sairaista eivätkä ennaltaehkäisevä työ kuulu heille?
No väärinymmärtäminen on näemmä se ”teidän juttu”
 
Koska yritettiin estää toista N-Saksaa? Mutta ha, intoilijat kyllä löytää porsaanreiät. Ja toki Venäjä + muut hyötyy, jos eurooppa murenee. (Toki hyötyy myös ääriliikkeet, pääsee takaisin NL-syliin)
Natsisaksaa? Minulla on käsitys, että juutalaisia syrjii eniten muslimit? Suomalaiset eivät tunnu välittävän kenenkään juutalaisuudesta tuon taivaallista ja he ovatkin saaneet olla suomessa varsin rauhassa. Ruotsissahan heitä on taas alettu vainoamaan muslimeiden toimesta. Eli käytännössä hallitsematon humanitäärinen maahanmuutto on nimenomaan edistänyt natsi- aatteita.
 
Ai vähän niinkuin et lääkärit huolehtii vain sairaista eivätkä ennaltaehkäisevä työ kuulu heille?
No väärinymmärtäminen on näemmä se ”teidän juttu”
Vaikuttaa kyllä nyt sille, että väärinymmärtäminen on nimenomaan se TEIDÄN juttu.

Ja kyllä, mikäli et ole tietoinen, lääkärit ensisijaisesti hoitavat sairaita. Toki he myös osallistuvat ennaltaehkäisyyn, mutta se ihan ensisijainen ja tärkein tehtävä on nimenomaan hoitaa sairaita.
Varmasti jokaiseen ammattiin kuuluu osana ennaltaehkäisy, mutta se ei ole kuitenkaan ihan kaikkien ammattien ydin.

Mutta jatka toki väärinymmärtämistä ja syyttele siitä muita.
Kiusaamisen ennaltaehkäisy ei edelleenkään kuulu poliisin tehtäviin.
 
vierailija
Munattoman nillittäjän tapaus tutkitaan varmaan nopeammin kuin tämä pahoinpitely.

https://yle.fi/uutiset/3-11168251
Mies hakattiin 2,5 vuotta sitten ja odottaa yhä oikeuskäsittelyä, koska poliisi ei ehdi – näin rajusti rikosten tutkinta-ajat ovat venyneet

Rikosten keskimääräinen tutkinta-aika venähti kymmenessä vuodessa yli puolella. Hämeessä tutkinta-aika lähes kolminkertaistui.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Jos kiusaamiseen halutaan puuttua ennaltaehkäisevästi, tulisi tuo homma aloittaa varhaiskasvatuksessa.

Ja vaikka kuinka kasvatat ”oikein” niin ihmisillä on edelleen tunteet, ne hyvät ja pahat. Voi olla, että tulee sanottua joskus jotakuta munattomaksi nillittäjäksi.:D

Senpä takia varhaiskasvatuksessa tulisi panostaa myös huolellisesti siihen, että ihminen sietää paremmin pettymyksiä, eikä pahoita mieltänsä ihan turhasta.
 
ja jos halutaan et lapset oppii, pitää aikuisten osata itse olla kiusaamatta, ja myös paheksua aikuisia kiusaajia.

aina.

Teidän logiikalla myös Husun tapaus olisi pitänyt jättää tutkimatta? Mun mielestä ei.
 
Kenties kansalaisopisto voisi alkaa järjestää kursseja "miten olla välittämättä turhasta" aikusille, jotka kokevat loukkaantumisen tunteita herkästi.
 
vierailija
Edelleen. Huono käytös ja jonkun nimittely ei ole rikos. Vaikea nähdä, että sanoo jonkun kuuluvan "munattomien nillittäjien ryhmään" olisi kunnianloukkaus tai rikos.
Ennaltaehkäisyä on etsiä ne rajat missä kunnianloukkauksen rajat menee. Vetää se raja mitä voi sanoa.
Tai kaikkeahan saa sanoa mut vetää se raja mistä joutuu vastuuseen.
Surullista et ollaan ajauduttu siihen tilanteeseen et oikeuden pitää ottaa kantaa huonoon käytökseen kun siihen aikuiset kuvittelevat olevansa oikeutettuja. Lapsiltakin vaaditaan parempia tapoja kohdella muita kuin kansanedustajilta.
Nurinkurista eikö totta?
 
ja jos halutaan et lapset oppii, pitää aikuisten osata itse olla kiusaamatta, ja myös paheksua aikuisia kiusaajia.

aina.

Teidän logiikalla myös Husun tapaus olisi pitänyt jättää tutkimatta? Mun mielestä ei.
Ei. Husu valehteli kohdanneensa rasismia edistääkseen omaa asiaansa. Sen lisäksi hän Mustamaalasi yritystä, jossa hän työskenteli. Oli täysin asiallista, että totuus selvitettiin. Minkäänlaisiin rikosoikeudellisiin seuraamuksiinhan Husu ei tästä joutunut? Ainakaan muistaakseni.

Sensijaan Turtiainen käyttäyty huonosti ja nimitteli toista henkilöä.
 
Ennaltaehkäisyä on etsiä ne rajat missä kunnianloukkauksen rajat menee. Vetää se raja mitä voi sanoa.
Tai kaikkeahan saa sanoa mut vetää se raja mistä joutuu vastuuseen.
Surullista et ollaan ajauduttu siihen tilanteeseen et oikeuden pitää ottaa kantaa huonoon käytökseen kun siihen aikuiset kuvittelevat olevansa oikeutettuja. Lapsiltakin vaaditaan parempia tapoja kohdella muita kuin kansanedustajilta.
Nurinkurista eikö totta?
Surullista on se, että aikuinen ihminen voi olla sen kaltainen munaton nillittäjä, että ottaa jonkun toisen nimittelyn niin tosissaan, että tekee asiasta rikosilmoituksen.
Surullista on myös se, että loukkaantuminen on lähtenyt täysin käsistä ja aikuiset ihmiset eivät osaa käyttää järkeään.
Jopa lapseni ovat sen verran järkeviä, etteivät jaksa vaivautua loukkaantumaan jonkun yksittäisen huutelun vuoksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

Yhteistyössä