Munaton nillittäjä?

vierailija
Ei. Husu valehteli kohdanneensa rasismia edistääkseen omaa asiaansa. Sen lisäksi hän Mustamaalasi yritystä, jossa hän työskenteli. Oli täysin asiallista, että totuus selvitettiin. Minkäänlaisiin rikosoikeudellisiin seuraamuksiinhan Husu ei tästä joutunut? Ainakaan muistaakseni.

Sensijaan Turtiainen käyttäyty huonosti ja nimitteli toista henkilöä.
väärä keissi.
Rasisti twiitti josta joku ps teki tutkintapyynnön.
 
vierailija
Surullista on se, että aikuinen ihminen voi olla sen kaltainen munaton nillittäjä, että ottaa jonkun toisen nimittelyn niin tosissaan, että tekee asiasta rikosilmoituksen.
Surullista on myös se, että loukkaantuminen on lähtenyt täysin käsistä ja aikuiset ihmiset eivät osaa käyttää järkeään.
Jopa lapseni ovat sen verran järkeviä, etteivät jaksa vaivautua loukkaantumaan jonkun yksittäisen huutelun vuoksi.
Jos sama tyyppi huutelee yksittäisiä juttuja vähän väliä, oletko edelleen samaa mieltä?
Montako yksittäishuutoa lastesi kuuluu kestää?
puututko tilanteeseen mielummin liian aikaisin vai vasta kun lapsi jo kärsii?
Voin kertoa et kun lapsi on kuunnellut niitä yksittäisiä huuteluita pari kuukautta ja siihen ei oteta mitään kantaa, voi mielipide sullakin olla ihan toinen.
 
(y)
 
Turhaan väännät persun lapset on ne, jotka huutelee ja vanhemmat puolustaa oikeutta olla koulukiusaaja vielä aikuisenakin. Arvopohja kunnossa.
 
Jos sama tyyppi huutelee yksittäisiä juttuja vähän väliä, oletko edelleen samaa mieltä?
Montako yksittäishuutoa lastesi kuuluu kestää?
puututko tilanteeseen mielummin liian aikaisin vai vasta kun lapsi jo kärsii?
Voin kertoa et kun lapsi on kuunnellut niitä yksittäisiä huuteluita pari kuukautta ja siihen ei oteta mitään kantaa, voi mielipide sullakin olla ihan toinen.
Ihan oikeasti. Kyllä sinäkin varmasti pystyt erottamaan yksittäiset typeryydet järjestelmällisestä kiusaamisesta. Pystythän?

Jos joku kulkee toisen lapsen perässä huutelemassa ties mitä toistuvasti, niin silloinhan kyse on suhteellisen järjestelmällisestä touhusta? Eikö? Ja kyllä, mielestäni siihen tulee puuttua.

Jos joku sanoo lastani ääliöksi jostain syystä, oli siihen syytä tai ei, niin en koe itse, eivätkä koe lapsenikaan tarvetta, että asiaan pitäisi puuttua. Sellaisen voi ohittaa.

Sinä oikeastaan demonstroit varsin hyvin sen, mitä halusinkin tuoda julki. Ihmisltä tuntuu puuttuvan täysin järki näissä asioissa eikä asoita enää oikein osata suhteuttaa. Ei siis nähdä metsää puilta.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

Niin.
Aiempaan viitaten, kun sama tyyppi toistuvasti huutelee, jossain vaiheessa pitää puuttua. Kuten sanoit itsekkin.
Munaton nillittäjä oli yksi monista, sattumalta se liian mones kerta.
Kannattaa lueskella Anon näkyviä tekstejä, lisätä siihen mitä mahdollisesti kirjoitellut muiden teksteihin kommenteiksi niin alkaa pikkuhiljaa selkiämään mitä ja miksi.

hienoa et poliisilla on munaa ottaa omiin nimiinsä syy tutkinnalle, eikä maalittamisen kohteeksi joudu joku muu solvausten kohteeksi joutunut henkilö.
 
En tiennytkään, että Turtainen vainoaa Taposta. Se on toki eri asia, jos Turtiainen todellakin ravaa pitkin nettiä nimittelemässä ja haukkumassa Taposta. Olen käsittänyt, että tässä on kyse vain yhdestä twitterissä tapahtuneesta nimittelystä. Mistä sinun tietosi ovat peräisin?
 
vierailija
1 § (24.1.2020/666)
Virkamiehen mielen pahoittaminen

Joka

1) käyttää kirjoitettuja tai puhuttuja sanoja,

2) elehtii, ilmeilee tai implikoi,

3) suorasti tai epäsuorasti,

4) aiheuttaen virkamiehelle mielipahaa

on tuomittava virkamiehen mielen pahoittamisesta vankilaan vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Virkamiehen mielen pahoittamisesta tuomitaan myös se, joka joka menettelee 1 momentissa mainitulla tavalla sitä kohtaan, joka virkamiehen pyynnöstä tai suostumuksella avustaa virkamiestä julkisen vallan käyttöä sisältävässä virkatoimessa tai silakkaryhmässä. (24.1.2020/666)
 
vierailija
Tai sitten vierailijalla on himan hämärtynyt oikeustaju, jos pitää nimittelyä kunnianloukkauksena.
Nimittely nimenomaan on kunnianloukkausta. Lue tuo viimeinen lause tästä.
”Kunnianloukkaukseen syyllistyy rikoslain mukaan se, joka "esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa" tai muuten halventaa toista”.
 
vierailija
Tuo Turtiainen on osoittanut säälittävän typeryytensä tviitillään, ja todellakin ansaitsee saada siitä rangaistuksen.oikein vielä kuvitteli, että kyse on sananvapaudesta! Voi että mikä luuseri! (Häntähän saa nimitellä, hän itse sanoi niin. Tuskin on varaa tehdä rikosilmoitusta :D)
 
vierailija
En tiennytkään, että Turtainen vainoaa Taposta. Se on toki eri asia, jos Turtiainen todellakin ravaa pitkin nettiä nimittelemässä ja haukkumassa Taposta. Olen käsittänyt, että tässä on kyse vain yhdestä twitterissä tapahtuneesta nimittelystä. Mistä sinun tietosi ovat peräisin?
En tiennytkään, että Turtainen vainoaa Taposta. Se on toki eri asia, jos Turtiainen todellakin ravaa pitkin nettiä nimittelemässä ja haukkumassa Taposta. Olen käsittänyt, että tässä on kyse vain yhdestä twitterissä tapahtuneesta nimittelystä. Mistä sinun tietosi ovat peräisin?
väitinkö että vainoaa?
 
väitinkö että vainoaa?
No alkaahan se mennä vainoamiseksi, jos Turtiainen jatkuvasti nimittelee ja haukkuu Taposta. En vain ollut tietoinen, että tällaista tapahtuu. Ymmärsin sinun sanovan, ettei kyse ollut yksittäisestä nimittelystä Taposta kohtaan, vaan että näitä on paljon ja tällaista nimittelyä on tapahtunut toistuvasti? Siksi kysyinkin, että mistä olet saanut tällaista tietoa, kun itse olen ymmärtänyt lehtien palstoilta, että kyse olisi nimenomaan vain yhdestä ikävästä kommentista.
 
Tuo Turtiainen on osoittanut säälittävän typeryytensä tviitillään, ja todellakin ansaitsee saada siitä rangaistuksen.oikein vielä kuvitteli, että kyse on sananvapaudesta! Voi että mikä luuseri! (Häntähän saa nimitellä, hän itse sanoi niin. Tuskin on varaa tehdä rikosilmoitusta :D)
??? Mutta siis etkö sä nyt itse nimittelet häntä? Ja käytännössä toimi aivan kuten Halveksimasi Turtiainen... vai onko tä sitä parmpaa nimittelyä, koska Turtiainen ei kuitenkaan tule tekemään rikosilmoitusta?
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Nimittely nimenomaan on kunnianloukkausta. Lue tuo viimeinen lause tästä.
”Kunnianloukkaukseen syyllistyy rikoslain mukaan se, joka "esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa" tai muuten halventaa toista”.
Hmm... eli jos jotakuta vaikka nimitetään "sairaaksi" julkisesti, siitä pitäisi tehdä rikosilmoitus ja puida asiaa tuomarin ja asianajajien kanssa?
Jotenkin veikkaan, että tällainen nimittely ei ehkä kuitenkaan täytä kunnianloukkauksen merkistöjä. Vai mitä luulet?
 
Yhteistyössä