musta maailma

pienin lapsi seitemän kuukauden.....niin rakas että sydämeen koskee.
jokin kuitenkin vialla...mies kuin vieras.mikään ei kiinnosta, päivät menee kuin sumussa, aivot kyllä käy kuin ylikierroksilla, ajatuksia paljon.
en ymmärrä mikä mättää......
haluaisin johonkin kauas pois, vain yksin. ainavain kotihommia, tätä samaa vaan.välillä tuntuu ettei tästä ole ulospääsyä.
välillä tuntuu että onko järkeä elää.......
miten tästä selviää....?

 

Voi sisko kulta, tekis mieli tulla täysiä sinne, ja halia!! Koita jaksaa, ja muista, että sua rakastaa moni, ja PALJON :hug:

 

ihan tuli itku silmään.
itelle sitä yrittää sanoa että onhan nuo lapset ja ihania ihmisiä ympärillä mutta tämä olo on vain.itkettää......

 

Kannattaisko mennä puhumaan vaikka jonkun ihan ammattihenkilön kanssa? Jospa ne osaisivat auttaa ja helpottaa sun oloa, että jaksat lasten kanssa! Voimahalit sinne... :hug:

 

Kovasti voimia ja paljon halauksia!! :hug: :hug:

 

Ihan kuin itse olisin kirjottanut, lapsi vaan on 8 kk. Tänään sitten olin lääkärissä. Kynnys mennä ja puhua vieraalle oli suuri, mutta se kannatti. Jo pelkkä puhuminen auttoi, ja lisäksi sain mieliala lääkettä. Sen auttavuudesta en tosin vielä tiedä, mutta sain ensi viikoksi uuden keskusteluajan. Jotenkin tuntuu heti puolet kevyemmältä kun on jakanut ajatuksiaan jonkun kanssa. SUOSITTELEN !

 

Mitäs sinulle nyt kuuluu? Koeta irrottautua arjesta, vaikka ainahan se ei ole helppoa, kun pitää lapsista huolehtia. :hug:

 

:'( jos olo on jatkuvasti tämä, suosittelen mielialalääkkeiden aloittamista, psykologin kanssa juttelemisen ohessa. Itselleni auttoivat taas elämään. Rohkeutta ja tarmoa sinulle ! ei ole helppoa olla äiti ( kun meidän täytyisi olla perheessä niitä vahvimpia).
=)

 

Tutulta kuullostaa!!! Itsekkin olen ollut jo useamman kuukauden voimieni äärirajoilla, nuorin 10kk. univelkaa on ja pinna on menny jossain loppu kesästä. Etenkin iltasin ja öisin tuntuu silta mitää tää kannattaa aina väsyny ja kiukkunen kotiakaan ei tahdo jaksaa hoitaa. Onneks siivooja käy kerran pari kuussa tekemässä kunnon siivouksen, ite en jaksais. haluttas puhuu neuvolassa mut kynnys on korkea, tunnen työni puolesta alan ihmiset. Rakastan lapsiani tottakai... tunnen itseni huonoksi äidiksi kun en tahdo jaksaa. Kumpa vois anonyymisti hakee apua...

 

Hei äitylit!!
Kynnys on korkea hakea apua ja siinä on pettynyt itseensä, tiedän sen oman kokemuksen kautta. En oikein vieläkään ole hyväksynyt sitä, että olen voinut masentua. Mutta silti, apua kannattaa hakea, siinä ei ole häpeämistä, mua ainakin kehuttiin neuvolassa kun olin hakenut pahaan olooni apua. Semmoinen äärirajoilla oleminen on TOSI raskasta, lämpimästi toivon, että sinulla on voimia hakea apua, sitä et kadu. :hug:
Hei sit kannattaa käydä äimän sivuilla kans. www.aima.fi.