mutismi
- Viestiketjun aloittaja whitney73
- Ensimmäinen viesti
Minulla on ekaluokalla oppilaana lapsi, jolla on valikoiva mutismi. Eskariin asti oli ollut kotona, eikä perhekään käynyt juuri missään. Eskarissa ei sitten sanonut sanaakaan. Syksyllä koulussa kuiskaamalla sanoi vain yhden sanan. Tällä hetkellä sanoo ääneen yhden sanan, mutta ei koskaan lausetta, edes kuiskaamalla. Kavereilleen kyllä on alkanut puhua yhä enemmän, ja heille puhuu kyllä melkein kuin kuka tahansa lapsi. Eteenpäin siis on koko ajan menty.
Onko teillä mutismille syytä? Onko lapsi vain niin ujo, ettei puhu vieraille tai ryhmän kuullen vai onko syy jossain tunne-elämään kohdistuneessa traumaattisessa kokemúksessa, joka on poikaa kohdannut?
Onko teillä mutismille syytä? Onko lapsi vain niin ujo, ettei puhu vieraille tai ryhmän kuullen vai onko syy jossain tunne-elämään kohdistuneessa traumaattisessa kokemúksessa, joka on poikaa kohdannut?
\
Lapsi on siis 3½-v mutta erittäin taitava monessa asiassa. Luistelee, melkein jo uikin (tänään huomasin), kirjoittaa oman nimensä tietokoneella, hahmottaa sisarusten nimet, kovasti on kiinnostunut kirjaimista. Erittäin hyvän muistin omaa on erittäin hoksaavainen. Omaa erittäin hyvän huumorintajun. Tuntuu kovin erinlaiselta lapselta ja on aivan erinlainen kuin kolme aikaisempaa lastamme.
Olen yrittänyt etsiä tietoa mutismista. Missä iässä yleensä ilmenee voiko tulla lapselle joka on jo oppinut kunnolla puhumaan? "parantuuko" siitä aina? Mitä isommat lapset sanoo syyksi miksi eivät puhu? eikö sanat vain tule? Meidänkin lapsi kuiskaa sanan jos olemme vieraassa paikassa ja ei ole muita ympärillä. Olimme esim nyt sairaalassa tutkimuksissa niin kuiskasi odotustilassa että "pissittää" vaikka aulassa ei ollut ketään muita....kotona kyllä sitten käyttää ääntään ja kovasti
Lapsi aloitti päiväkodin vajaan 2 vuotiaana (1½-v sitten), silloin puhe oli kovin "omaa" puhetta joukossa oli kyllä oikeitakin yksittäisiä sanoja. Lapsi on luonteeltaan kovin herkkä ja ujo. Päiväkodin alku oli kovin itkuista (imetin häntä vielä silloin joten oli kovin kiinni minussa. Koskaan ei oltu erillään, vein hänet joka paikkaan mukanani, koskaan ei ollut aiemmin hoidossa kenenkään luona eikä oltu yötä erillään) Päiväkodissa sitten vain yksi kaksi lopetti kokonaan puhumisen, ei sanonut enää sanaakaan. Minä sain tiedon vasta muutaman kuukauden päästä eli en tiennyt ollenkaan että hän ei siellä puhunut mitään. Pikku hiljaa hän muuttui niin että ei puhunut enää jos meille tuli vieraita tai jos me menimme jonnekkin. Puhuu vain kotona oman joukon ollessa läsnä. Kaupassa tai ulkona puhuu mutta heti jos huomaa että joku katsoo/seuraa häntä lopettaa puhumisen. Tänään kävimme uimassa mistä nauttii suunnattomasti niin ensimmäisen kerran puhui siellä, mutta ei siis kellekkään vieraalle, mutta puhui saunassa vaikka siellä istui muitakin "lähekkäin".Alkuperäinen kirjoittaja 17.03.2007 klo 13:18 Tiitiäinen kirjoitti:
Lapsi on siis 3½-v mutta erittäin taitava monessa asiassa. Luistelee, melkein jo uikin (tänään huomasin), kirjoittaa oman nimensä tietokoneella, hahmottaa sisarusten nimet, kovasti on kiinnostunut kirjaimista. Erittäin hyvän muistin omaa on erittäin hoksaavainen. Omaa erittäin hyvän huumorintajun. Tuntuu kovin erinlaiselta lapselta ja on aivan erinlainen kuin kolme aikaisempaa lastamme.
Olen yrittänyt etsiä tietoa mutismista. Missä iässä yleensä ilmenee voiko tulla lapselle joka on jo oppinut kunnolla puhumaan? "parantuuko" siitä aina? Mitä isommat lapset sanoo syyksi miksi eivät puhu? eikö sanat vain tule? Meidänkin lapsi kuiskaa sanan jos olemme vieraassa paikassa ja ei ole muita ympärillä. Olimme esim nyt sairaalassa tutkimuksissa niin kuiskasi odotustilassa että "pissittää" vaikka aulassa ei ollut ketään muita....kotona kyllä sitten käyttää ääntään ja kovasti
Hoppuli
Luultavasti valikoiva mutismi on juuri sellaista, että lapsi puhuu kotiväelleen täysin normaalisti, mutta muiden ihmisten läsnäollessa tai vieraassa ympäristössä ei puhu mitään. Yleensä mutismi on tunne-elämän häiriö. Mutismi on lapsen vallankäyttöä; eihän kukaan voi pakottaa toista puhumaan väkisin. Lapsi huomaa, että se on ainoa asia, jonka hän itse voi päättää.
Onko perheessänne ollut esim. avioero tai muu suuri muutos juuri silloin, kun puhumattomuus alkoi? Toisaalta erittäin suuri muutos lapselle on myös se, että rinnalla olevana laitetaan päiväkotiin.
Minulla itselläni on vieraiden aikuisten läsnäollessa ujoja lapsia, mutta lapsiryhmässä erittäin puheliaita. Neuvola meinasi väkisin laittaa yhden lapsemme viisivuotiaana psykologille, kun lapsi ei puhunut neuvolassa kuin "kyllä ja ei. " Minä en kuitenkaan siihen suostunut, koska tiesin syynä olevan aikuisia kohtaan ujous ja arvelin lapseni tilanteen vain pahenevan, jos asiasta aletaan tehdä isoa numeroa. Tilanne on ajan myötä (ekalla luokalla koulussa) normalisoitunut joka lapsella.
Meidän lapset ovat myös olleet pitkään rinnalla (yhden vuoden), ja sen vuoksi vauva on aina koko ensimmäisen vuoden kulkenut mukanani joka paikkaan. Kuitenkin olen antanut lapselle aikaa muutokseen, eli olen vierottanut rinnalta ennenkuin olen hoitoon vienyt. Lisäksi olen aina vienyt sisarukset samaan hoitopaikkaan ja aina äitiyslomaksi ottanut isommat lapset hoidosta kotiin, niin lapsella on koko ajan turvallisia sisaruksia lähellään.
Mutismissa lapsi tarvitsee ympärilleen turvallisia, lempeitä aikuisia ja aikaa. Varmasti teillä on mietitty asiantuntijoiden kanssa mutismin syitä, kun diagnoosi on annettu. Löytyisikö sieltä avain siihen, miten mutismi saataisiin vähenemään?
Onko perheessänne ollut esim. avioero tai muu suuri muutos juuri silloin, kun puhumattomuus alkoi? Toisaalta erittäin suuri muutos lapselle on myös se, että rinnalla olevana laitetaan päiväkotiin.
Minulla itselläni on vieraiden aikuisten läsnäollessa ujoja lapsia, mutta lapsiryhmässä erittäin puheliaita. Neuvola meinasi väkisin laittaa yhden lapsemme viisivuotiaana psykologille, kun lapsi ei puhunut neuvolassa kuin "kyllä ja ei. " Minä en kuitenkaan siihen suostunut, koska tiesin syynä olevan aikuisia kohtaan ujous ja arvelin lapseni tilanteen vain pahenevan, jos asiasta aletaan tehdä isoa numeroa. Tilanne on ajan myötä (ekalla luokalla koulussa) normalisoitunut joka lapsella.
Meidän lapset ovat myös olleet pitkään rinnalla (yhden vuoden), ja sen vuoksi vauva on aina koko ensimmäisen vuoden kulkenut mukanani joka paikkaan. Kuitenkin olen antanut lapselle aikaa muutokseen, eli olen vierottanut rinnalta ennenkuin olen hoitoon vienyt. Lisäksi olen aina vienyt sisarukset samaan hoitopaikkaan ja aina äitiyslomaksi ottanut isommat lapset hoidosta kotiin, niin lapsella on koko ajan turvallisia sisaruksia lähellään.
Mutismissa lapsi tarvitsee ympärilleen turvallisia, lempeitä aikuisia ja aikaa. Varmasti teillä on mietitty asiantuntijoiden kanssa mutismin syitä, kun diagnoosi on annettu. Löytyisikö sieltä avain siihen, miten mutismi saataisiin vähenemään?
\
Ei olla sen kummemmin asiaa mietitty. ei ole eroa taustalla eikä muutakaan selkeää syytä. Lapsi on vain kovin herkkä muutenkin (jos esim toinen lapsi itkee tai satuttaa itsensä hän menee itse kovin "vaikeaksi" hyvä ettei ala itsekkin itkemään toisen puolesta. Jos näkee toisella laasarin, naarmun, mustelman niin voivottelee sitä kovin paljon. Jos perheessämme lapset riitelee tai vaikka minä korotan ääntä hän sanoo aina että ei saa huutaa. Meillä on vanhempi lapsi joka on keskiasteisesti kehitysvammainen ja sairastaa epilepsiaa. Kohtauksia oli sinä syksynä aika paljon kun tällä toisella lapsella alkoi ilmetä tämä oireilu. Liekkö sillä jotain syy-yhteyttä? Vanhempien huomio kiinnittyi kuitenkin enemmän tähän vanhempaan lapseen kuin tähän nuorempaan. Nykyisin tämä nuorempi lapsi on monessa asiassa edellä tätä vanhempaa lasta ja tätä kautta vanhempi lapsi saa aika lailla huomiota. Toisaalta eihän tätä nuoremman lapsen puhumattomuutta esiinny kotona.....en tiedä voiko kyseessä olla vain huomion hakemista?Alkuperäinen kirjoittaja 18.03.2007 klo 14:10 Hoppuli kirjoitti:
Hoppuli
Valikoiva mutismi nimenomaan onkin juuri sitä, että kotona puhutaan ja muualla ei, vaikka lapsi oireilisikin jotain kotiasiaa. Aivan kuin olisit jo edellisessä kirjoituksessasi löytänyt syyn lapsen mutismiin! Siis luultavasti lapsi tarvitsee aikaa ja huomiota.
Itse hoidan työpaikallani aikuista naista, jolla diagnosoitu mutismi kun hän oli 13 ikäinen.
Oli ensin lopettanut koulussa opettajalle puhumisen ilmeisesti luokkakavereiden kiusaamisen takia. Sitten jätti puhumisen muillekkin,viimeiseksi puhui kotona äidille. Nykyään puhuu vain suuttuesssaan, jolloin ei sitten sanoja säästellääkkään..
Erittäin omaehtoinen neiti!
Oli ensin lopettanut koulussa opettajalle puhumisen ilmeisesti luokkakavereiden kiusaamisen takia. Sitten jätti puhumisen muillekkin,viimeiseksi puhui kotona äidille. Nykyään puhuu vain suuttuesssaan, jolloin ei sitten sanoja säästellääkkään..
Erittäin omaehtoinen neiti!
Whitney, voisin ehkä auttaa, minulla kun oli lapsena juuri tämä valikoiva mutismi.
Meillä oli ero niillä paikkeilla, kun lopetin puhumisen siinä 3-4 -vuotiaana. Kai lapsi siinä aistii muuttuneen ilmapiirin ja reagoi sitten jostakin syystä sillä tavalla. Luultavasti vanhemman lapsesi kohtaukset vaikuttivat asiaan, sillä lapselle se voi olla todella pelottavaa, jos ei ymmärrä eikä vielä pysty ymmärtämään, mistä on kyse.
Kuulostaa hyvin tutulta tuo mitä kerroit, että lapsi vain päiväkodissa ykskaks lopetti. Minulla kävi juuri noin. En osaa siihen sanoa syytä, mutta minäkin olin ujo, tosi herkkä ja opin jo niihin aikoihin lukemaan ja muutenkin esim. eskari- ja koulutehtävät tuntuivat helpoilta.
Minäkin puhuin normaalisti vain kotona, ja muuten vain, jos vieraita ihmisiä ei ollut kuuloetäisyyden päässä. Kyseessä ei todellakaan ole huomion hakeminen! Tämä täytyy muistaa, ja sinun on lapsen vanhempana myös pidettävä hänen puoltaan, jos päiväkodissa tai koulussa lasta luullaan ylimieliseksi tms. Sitä se ei ole. Tällaiset luulot vain pahentavat lapsen oloa ja hänestä voi tuntua, että hän on tahtomattaan paha ihminen eikä itse voi sille mitään.
Syytä siihen, miksi puhetta ei tule, on vaikea lähteä erittelemään: itselläni puhumattomuudesta tuli ns. rooli, josta en pystynyt irroittautumaan. Ajatus oli, että jos alkaisin yhtäkkiä puhua, saisin kaikkien huomion puoleeni, se tuntui pelottavalta. En olisi osannut selittää syytä käytökseeni, vaikka sitä usein kysyttiin, ja kiusaamisen uhka oli aina siinä käsillä.
Hoppuli on oikeassa siinä, että lapsi tarvitsee ympärilleen turvallisia, lempeitä aikuisia ja aikaa. Jos teille suositellaan esim. psykiatrista hoitoa, niin suosittelen olemaan suostumatta. En itse onneksi joutunut sellaiseen, enkä usko, että se olisi auttanut. Oikea asenne tähän olisi mielestäni olla tekemättä asiasta suurta numeroa: jos lapseen ja hänen puhumattomuuteensa kohdistetaan odotuksia niin vanhempien kuin hoitajien, opettajien jne. taholta, ja jos ihmiset oikein kilpailevat siitä, kuka "saa" lapsen puhumaan, lapsi elää jatkuvassa paineessa. Jos hänelle jatkuvasti muistutetaan, miksi on tärkeää puhua, hän voi entisestään sulkeutua, jos ei kykene täyttämään odotuksia. "Paraneminen" tulee ajan myötä, kun lapsi kasvaa ja tunnekehitys etenee, siihen voi mennä vuosiakin, ainakin itselläni.
Itse aloin ensimmäisen kerran puhua eräälle opettajalle, joka ei kiinnittänyt minuun sen kummempaa huomiota kuin muihinkaan, ei syyllistänyt, ei pakottanut vastaamaan kysymyksiin, suhtautui positiivisesti ja niin luonnollisesti, että epäilin, tietääkö hän ollenkaan puhumattomuudestani. Puhuminen hänelle alkoi tuntua luonnolliselta.
Toivottavasti valikoiva mutismi sinun lapsesi kohdalla on ohimenevää, Whitney, tsemppiä sinne päin joka tapauksessa! Hän ainakin kuulostaa reippaalta pikkuihmiseltä Jos haluat lisää tietoja tai kokemuksia, voidaan olla yhteydessä vaikka sähköpostin kautta.
Meillä oli ero niillä paikkeilla, kun lopetin puhumisen siinä 3-4 -vuotiaana. Kai lapsi siinä aistii muuttuneen ilmapiirin ja reagoi sitten jostakin syystä sillä tavalla. Luultavasti vanhemman lapsesi kohtaukset vaikuttivat asiaan, sillä lapselle se voi olla todella pelottavaa, jos ei ymmärrä eikä vielä pysty ymmärtämään, mistä on kyse.
Kuulostaa hyvin tutulta tuo mitä kerroit, että lapsi vain päiväkodissa ykskaks lopetti. Minulla kävi juuri noin. En osaa siihen sanoa syytä, mutta minäkin olin ujo, tosi herkkä ja opin jo niihin aikoihin lukemaan ja muutenkin esim. eskari- ja koulutehtävät tuntuivat helpoilta.
Minäkin puhuin normaalisti vain kotona, ja muuten vain, jos vieraita ihmisiä ei ollut kuuloetäisyyden päässä. Kyseessä ei todellakaan ole huomion hakeminen! Tämä täytyy muistaa, ja sinun on lapsen vanhempana myös pidettävä hänen puoltaan, jos päiväkodissa tai koulussa lasta luullaan ylimieliseksi tms. Sitä se ei ole. Tällaiset luulot vain pahentavat lapsen oloa ja hänestä voi tuntua, että hän on tahtomattaan paha ihminen eikä itse voi sille mitään.
Syytä siihen, miksi puhetta ei tule, on vaikea lähteä erittelemään: itselläni puhumattomuudesta tuli ns. rooli, josta en pystynyt irroittautumaan. Ajatus oli, että jos alkaisin yhtäkkiä puhua, saisin kaikkien huomion puoleeni, se tuntui pelottavalta. En olisi osannut selittää syytä käytökseeni, vaikka sitä usein kysyttiin, ja kiusaamisen uhka oli aina siinä käsillä.
Hoppuli on oikeassa siinä, että lapsi tarvitsee ympärilleen turvallisia, lempeitä aikuisia ja aikaa. Jos teille suositellaan esim. psykiatrista hoitoa, niin suosittelen olemaan suostumatta. En itse onneksi joutunut sellaiseen, enkä usko, että se olisi auttanut. Oikea asenne tähän olisi mielestäni olla tekemättä asiasta suurta numeroa: jos lapseen ja hänen puhumattomuuteensa kohdistetaan odotuksia niin vanhempien kuin hoitajien, opettajien jne. taholta, ja jos ihmiset oikein kilpailevat siitä, kuka "saa" lapsen puhumaan, lapsi elää jatkuvassa paineessa. Jos hänelle jatkuvasti muistutetaan, miksi on tärkeää puhua, hän voi entisestään sulkeutua, jos ei kykene täyttämään odotuksia. "Paraneminen" tulee ajan myötä, kun lapsi kasvaa ja tunnekehitys etenee, siihen voi mennä vuosiakin, ainakin itselläni.
Itse aloin ensimmäisen kerran puhua eräälle opettajalle, joka ei kiinnittänyt minuun sen kummempaa huomiota kuin muihinkaan, ei syyllistänyt, ei pakottanut vastaamaan kysymyksiin, suhtautui positiivisesti ja niin luonnollisesti, että epäilin, tietääkö hän ollenkaan puhumattomuudestani. Puhuminen hänelle alkoi tuntua luonnolliselta.
Toivottavasti valikoiva mutismi sinun lapsesi kohdalla on ohimenevää, Whitney, tsemppiä sinne päin joka tapauksessa! Hän ainakin kuulostaa reippaalta pikkuihmiseltä
Jos haluat lisää tietoja tai kokemuksia, voidaan olla yhteydessä vaikka sähköpostin kautta.kukka tosi miellelläni kuulisin lisää kokemuksia =)
Kävimme yksi päivä eeg:ssä (varmuuden vuoksi), tyttö pelkäsi kovin piuhojen laittoa päähän ja ihme ja kumma hän puhui =) Hän sanoi ei saa, ottakaa pois, en halua. Tunsin suurta ahdistusta että nyt kun hän puhuu ja ilmaisee itseään vieraiden läsnä ollessa niin emme voi toteuttaa hänen toivettaan. Hän ei suostunut menemään sänkyyn vaan sanoi että haluaa äidin syliin. Kysyin käykö se niin hoitaja sanoi että kyllähän se käy, mutta olisi parempi jos olisi sängyssä. Siinä kohtaan päätin että en enää houkuttele vaan otan lapseni syliin, ilmaisihan hän sen niin selkeästi. voi miten olinkaan ylpeä pikku tytöstäni. Hän sai vielä kuvia palkkioksi ja hän sanoi selvällä äänellä "kiitos" :flower: Aah sitä onnen tunnetta mikä minulla oli...mentiinkiin heti sairaalan kahvioon pulla kahville. Mietin olisi minun pitänyt sanoa tytölle että kiva kun puhuit, mutta en sanonut, en tehnyt siitä numeroa....mutta jospas tästä pikku askelin edistymme.
Mutta kiitos kukka kirjoituksestasi ja tosiaan mielelläni kuulisin lisää...
Kävimme yksi päivä eeg:ssä (varmuuden vuoksi), tyttö pelkäsi kovin piuhojen laittoa päähän ja ihme ja kumma hän puhui =) Hän sanoi ei saa, ottakaa pois, en halua. Tunsin suurta ahdistusta että nyt kun hän puhuu ja ilmaisee itseään vieraiden läsnä ollessa niin emme voi toteuttaa hänen toivettaan. Hän ei suostunut menemään sänkyyn vaan sanoi että haluaa äidin syliin. Kysyin käykö se niin hoitaja sanoi että kyllähän se käy, mutta olisi parempi jos olisi sängyssä. Siinä kohtaan päätin että en enää houkuttele vaan otan lapseni syliin, ilmaisihan hän sen niin selkeästi. voi miten olinkaan ylpeä pikku tytöstäni. Hän sai vielä kuvia palkkioksi ja hän sanoi selvällä äänellä "kiitos" :flower: Aah sitä onnen tunnetta mikä minulla oli...mentiinkiin heti sairaalan kahvioon pulla kahville. Mietin olisi minun pitänyt sanoa tytölle että kiva kun puhuit, mutta en sanonut, en tehnyt siitä numeroa....mutta jospas tästä pikku askelin edistymme.
Mutta kiitos kukka kirjoituksestasi ja tosiaan mielelläni kuulisin lisää...
selektiivinen mutismi ei ole nimenomaan sitä mitä tässä sanotaan..tosin voi olla,mutta mutismiin on monia monia erilaisia syitä.
sehän on lyhyesti ja supistettuna sanottuna sosiaalisten kanssa käymisten pelko,johon on monia syitä yksi on perinnöllisyys esim.jos perheess esimjompikumpi tai jopa molemmat ovat ujoja/arkoja,avioero,kuolema joku koettu trauma,etninen kielellinen vähemmistöön kuuluminen,esim muutto ulkomaille ja/tai takaisin paluu kotimaahan,kotiolot voivat olla siihen johtavat(väkivalta yms.)ja ihan vaan vielä tuohon,että kotona puhutaan muualla ei..sekään ei aina pidä paikkaansa on myös selektiivisiä mutisteja,jotka eivät puhu kotonaan...näitä syitä löytyy varmaan melkein yhtä monta kuin mutisteja.perheitä ja perheoloja usein syyllistetään...
se että se johtuisi siitä,ettei lapsi saa aikaa ja huomiota ei siis pidä paikkaansa,vaikkakin jonkin mutistin kohdalla voikin pitää paikkansa.
ammatti-ihmisetkään ei aina tunnu tietävän mitä pitäisi tehdä ja miten toimia ja sitten mennään ojasta allikkoon....
kaikki mutisti perheet http://www.groups.yahoo.com/group/mutismi
siellä on mahdollista kysyä,saada vertaistukea yms sellaista...ja voi purkaa omaa sydäntään ihmisille jotka tietävät mitä selektiivisen mutistilapsen kanssa eläminen on ja miten selvitä arjesta koulussa/hoidossa ja sitä kautta voi myös saada tutkielman mutismista,jossa selviää paljonkin asioita..pieni esittely mukaan,kun pyrit listalle,se on tarkoittu vai heille joilla perheessä on mutisti,muita listalle ei hyväksytä,joten aika vapaasti voi keskutella ja purkaa mieltään,ei tarvitse"pelätä"että siellä joku sosiaalityöntekijä tms olis "kuulolla
Valikoiva mutismi nimenomaan onkin juuri sitä, että kotona puhutaan ja muualla ei, vaikka lapsi oireilisikin jotain kotiasiaa. Aivan kuin olisit jo edellisessä kirjoituksessasi löytänyt syyn lapsen mutismiin! Siis luultavasti lapsi tarvitsee aikaa ja huomiota.[/quote]
sehän on lyhyesti ja supistettuna sanottuna sosiaalisten kanssa käymisten pelko,johon on monia syitä yksi on perinnöllisyys esim.jos perheess esimjompikumpi tai jopa molemmat ovat ujoja/arkoja,avioero,kuolema joku koettu trauma,etninen kielellinen vähemmistöön kuuluminen,esim muutto ulkomaille ja/tai takaisin paluu kotimaahan,kotiolot voivat olla siihen johtavat(väkivalta yms.)ja ihan vaan vielä tuohon,että kotona puhutaan muualla ei..sekään ei aina pidä paikkaansa on myös selektiivisiä mutisteja,jotka eivät puhu kotonaan...näitä syitä löytyy varmaan melkein yhtä monta kuin mutisteja.perheitä ja perheoloja usein syyllistetään...
se että se johtuisi siitä,ettei lapsi saa aikaa ja huomiota ei siis pidä paikkaansa,vaikkakin jonkin mutistin kohdalla voikin pitää paikkansa.
ammatti-ihmisetkään ei aina tunnu tietävän mitä pitäisi tehdä ja miten toimia ja sitten mennään ojasta allikkoon....
kaikki mutisti perheet http://www.groups.yahoo.com/group/mutismi
siellä on mahdollista kysyä,saada vertaistukea yms sellaista...ja voi purkaa omaa sydäntään ihmisille jotka tietävät mitä selektiivisen mutistilapsen kanssa eläminen on ja miten selvitä arjesta koulussa/hoidossa ja sitä kautta voi myös saada tutkielman mutismista,jossa selviää paljonkin asioita..pieni esittely mukaan,kun pyrit listalle,se on tarkoittu vai heille joilla perheessä on mutisti,muita listalle ei hyväksytä,joten aika vapaasti voi keskutella ja purkaa mieltään,ei tarvitse"pelätä"että siellä joku sosiaalityöntekijä tms olis "kuulolla
Valikoiva mutismi nimenomaan onkin juuri sitä, että kotona puhutaan ja muualla ei, vaikka lapsi oireilisikin jotain kotiasiaa. Aivan kuin olisit jo edellisessä kirjoituksessasi löytänyt syyn lapsen mutismiin! Siis luultavasti lapsi tarvitsee aikaa ja huomiota.[/quote]
tämä oli tosi kiva kuulla,aikuisen kokemus lapsuuden mutismista
ja on totta,että noista pykiatreista yms voi olla myös jotenkin haittaa(ehkä väärä sana mutta...)kun sitä syytä lähdetään etsimään niin usein miten perhe joutuu suurennuslasin alle jne...
ja on totta,että noista pykiatreista yms voi olla myös jotenkin haittaa(ehkä väärä sana mutta...)kun sitä syytä lähdetään etsimään niin usein miten perhe joutuu suurennuslasin alle jne...
Alkuperäinen kirjoittaja kukka:Whitney, voisin ehkä auttaa, minulla kun oli lapsena juuri tämä valikoiva mutismi.
Meillä oli ero niillä paikkeilla, kun lopetin puhumisen siinä 3-4 -vuotiaana. Kai lapsi siinä aistii muuttuneen ilmapiirin ja reagoi sitten jostakin syystä sillä tavalla. Luultavasti vanhemman lapsesi kohtaukset vaikuttivat asiaan, sillä lapselle se voi olla todella pelottavaa, jos ei ymmärrä eikä vielä pysty ymmärtämään, mistä on kyse.
Kuulostaa hyvin tutulta tuo mitä kerroit, että lapsi vain päiväkodissa ykskaks lopetti. Minulla kävi juuri noin. En osaa siihen sanoa syytä, mutta minäkin olin ujo, tosi herkkä ja opin jo niihin aikoihin lukemaan ja muutenkin esim. eskari- ja koulutehtävät tuntuivat helpoilta.
Minäkin puhuin normaalisti vain kotona, ja muuten vain, jos vieraita ihmisiä ei ollut kuuloetäisyyden päässä. Kyseessä ei todellakaan ole huomion hakeminen! Tämä täytyy muistaa, ja sinun on lapsen vanhempana myös pidettävä hänen puoltaan, jos päiväkodissa tai koulussa lasta luullaan ylimieliseksi tms. Sitä se ei ole. Tällaiset luulot vain pahentavat lapsen oloa ja hänestä voi tuntua, että hän on tahtomattaan paha ihminen eikä itse voi sille mitään.
Syytä siihen, miksi puhetta ei tule, on vaikea lähteä erittelemään: itselläni puhumattomuudesta tuli ns. rooli, josta en pystynyt irroittautumaan. Ajatus oli, että jos alkaisin yhtäkkiä puhua, saisin kaikkien huomion puoleeni, se tuntui pelottavalta. En olisi osannut selittää syytä käytökseeni, vaikka sitä usein kysyttiin, ja kiusaamisen uhka oli aina siinä käsillä.
Hoppuli on oikeassa siinä, että lapsi tarvitsee ympärilleen turvallisia, lempeitä aikuisia ja aikaa. Jos teille suositellaan esim. psykiatrista hoitoa, niin suosittelen olemaan suostumatta. En itse onneksi joutunut sellaiseen, enkä usko, että se olisi auttanut. Oikea asenne tähän olisi mielestäni olla tekemättä asiasta suurta numeroa: jos lapseen ja hänen puhumattomuuteensa kohdistetaan odotuksia niin vanhempien kuin hoitajien, opettajien jne. taholta, ja jos ihmiset oikein kilpailevat siitä, kuka "saa" lapsen puhumaan, lapsi elää jatkuvassa paineessa. Jos hänelle jatkuvasti muistutetaan, miksi on tärkeää puhua, hän voi entisestään sulkeutua, jos ei kykene täyttämään odotuksia. "Paraneminen" tulee ajan myötä, kun lapsi kasvaa ja tunnekehitys etenee, siihen voi mennä vuosiakin, ainakin itselläni.
Itse aloin ensimmäisen kerran puhua eräälle opettajalle, joka ei kiinnittänyt minuun sen kummempaa huomiota kuin muihinkaan, ei syyllistänyt, ei pakottanut vastaamaan kysymyksiin, suhtautui positiivisesti ja niin luonnollisesti, että epäilin, tietääkö hän ollenkaan puhumattomuudestani. Puhuminen hänelle alkoi tuntua luonnolliselta.
Toivottavasti valikoiva mutismi sinun lapsesi kohdalla on ohimenevää, Whitney, tsemppiä sinne päin joka tapauksessa! Hän ainakin kuulostaa reippaalta pikkuihmiseltä
Meillä on siis myös vajaa 5-vuotias mutistityttö. Ei puhu vieraiden kuullen tai tietyissä tilanteissa, päiväkodissa. Mutta kaupassa tai kadulla saattaa kyllä puhua ja riehaantua ihan, vanhempien läsnäollessa. Sitten jos joku vieraampi puhuu hänelle, menee lukkoon. Kylässä kotona saattaa puhua jonkin (esim. puoli tuntia) ajan kuluttua. Edeltää aina hirveä riehuminen, jonka jälkeen pato murtuu ja sitten sitä puhetta tulee ja tilanne rauhoittuu. Päiväkodissa eivät tietenkään voi ymmärtää tätä riehumista jota kyllä tapahtuu aniharvoin, van panevat jäähylle rauhoittumaan tms, ja sitten se pato jää murtumatta edelleen, 1.5 vuotta menty näin. Ihan alussa eka päivinä tyttöä istutettiin jäähyllä ja se taisi kirpaista.
Kotona ollut aina ujo, eikä mitään traumoja pitäisi olla ollut. Ehkä se, että pikkuveli oli kotona vielä kun hän joutui hoitoon (3h päivässä) oli sitten se juttu. Pikkuveli meni 5kk perässä sitten kokopäiväiseksi.
Kotona ollut aina ujo, eikä mitään traumoja pitäisi olla ollut. Ehkä se, että pikkuveli oli kotona vielä kun hän joutui hoitoon (3h päivässä) oli sitten se juttu. Pikkuveli meni 5kk perässä sitten kokopäiväiseksi.
Minulla oli lapsena valikoiva puhumattomuus. On lohduttavaa lukea nyt näitä kirjoituksia vaikka siitä on jo niin kauan aikaa. Mutismini oli silloin suuri häpeä vanhemmilleni ja arvatkaa vaan enkö hävennyt sitä itsekin, kamalinta oli ehkä joutua lastenpsykiatriselle osastolle. Kukka kirjoitit paljon asiaa, kiitos! Minä pidän myös tärkeänä lempeitä ja turvallisia aikuisia, jotka eivät vaadi puhumaan. Minulla on tunne, että kaipasin kipeästi ja superpaljon tukea ja rakkautta, ja että olin hyvin herkkä. Muistan, että kerhoissa en puhunut mitään mutta varsinaisesti mutismi tuli esiin koulussa. Olin puhumaton ensimmäisestä koulupäivästä alkaen ja kun se rooli jäi päälle, niin en pystynyt enää avaamaan suutani. Mennessäni yläasteelle puhumattomuuteni ahdisti minua todella paljon ja keräsin koko kesän rohkeutta, että voisin aloittaa uuden vaiheen elämässä 7-luokalla. Tiesin, että puhumattomuus ei voi jatkua, tahdoin olla niinkuin muutkin nuoret ja niinpä vaan aloin puhumaan siirtyessäni yläasteelle vaikka ensin luulinkin melkein kuolevani mutta sekin olisi ollut parempi kuin lopunikäinen mutismi. Syytä mutismiini en pysty sanomaan ja olenkin miettinyt kaikki nämä vuodet toisinaan, että mikä sen laukaisi. Mietin myös, että onko minulle tapahtunut lapsena jotain traumaattista, mitä en vain muista. En usko, että on.
Onkohan tuo miten periytyvää?
Onkohan tuo miten periytyvää?
Mielestäni todennäköisyys on että alttius mutistisuudelle on periytyvää. Itse olen ollut mutisti kouluikäisestä ja vanhin tyttäreni taas jo noin kolme vuotiaasta. Siihen mennessä ei ollut tapahtunut mitään joulupukkia pelottavampaa.. Tosin asiat todella pahenivat kun syntyi kakkonen ja vei huomiota. Tavallaan se on huomio hakuisuutta mutta mikään ei silti ole mutistille kamalinta kuin "kaikkien ihmisten huomio" samalla kertaa.
En näe sitä niinkään sosiaalisten tilanteiden pelkona vaan juuri tuo että joutuu puhumaan ja olemaan huomion keskipisteenä, pelottaa. Ehkä sitä voisi kutsua "näkymättömyydeksi" josta kieltämättä tulee mieleen ehkä ensimmäisenä häpeä?
Sain tässä juuri pienimuotoisen pimauksen kun äitini taas aloitti sen "kun sulla ei ole sitä sosiaalista puolta yhtään..." laulun.. Ja varmasti on pidän ihmisistä puhuminen heidän kanssaan vain on välillä hankalaa ja siksi olenkin nyt lasten tultua pakottanut itseni puhumaan. Se on ajoittain töksähtelevää ja kanssa käyntini ihmisten kanssa onnahtelee, mutta on niitä hyviäkin hetkiä ollut. Tutussa porukassa ei varmaan enää kukaan edes uskoisi että mulla olis jotain puhumisen kanssa ongelmaa..
Lapseni kohdalla on onneksi toisin hänellä on ollut koulussa tukihenkilö ja hän käy puheterapiassa ja nykyään taas saattaa sanoa jotain jopa naapureille =) Itsekseen touhuaja hän on mutta nauttii kuitenkin lähempien kaverien joita kaksi seurasta ja sitten sitä ääntä kyllä riittää.
Mietin että miten täällä muilla mutisteilla sujuu tunteiden ilmaisu? |O :attn:
Itse kaipaisi jotain "koulutusta" :snotty:
En näe sitä niinkään sosiaalisten tilanteiden pelkona vaan juuri tuo että joutuu puhumaan ja olemaan huomion keskipisteenä, pelottaa. Ehkä sitä voisi kutsua "näkymättömyydeksi" josta kieltämättä tulee mieleen ehkä ensimmäisenä häpeä?
Sain tässä juuri pienimuotoisen pimauksen kun äitini taas aloitti sen "kun sulla ei ole sitä sosiaalista puolta yhtään..." laulun.. Ja varmasti on pidän ihmisistä puhuminen heidän kanssaan vain on välillä hankalaa ja siksi olenkin nyt lasten tultua pakottanut itseni puhumaan. Se on ajoittain töksähtelevää ja kanssa käyntini ihmisten kanssa onnahtelee, mutta on niitä hyviäkin hetkiä ollut. Tutussa porukassa ei varmaan enää kukaan edes uskoisi että mulla olis jotain puhumisen kanssa ongelmaa..
Lapseni kohdalla on onneksi toisin hänellä on ollut koulussa tukihenkilö ja hän käy puheterapiassa ja nykyään taas saattaa sanoa jotain jopa naapureille =) Itsekseen touhuaja hän on mutta nauttii kuitenkin lähempien kaverien joita kaksi seurasta ja sitten sitä ääntä kyllä riittää.
Mietin että miten täällä muilla mutisteilla sujuu tunteiden ilmaisu? |O :attn:
Itse kaipaisi jotain "koulutusta" :snotty:
http://groups.yahoo.com/group/mutismi/?v=1&t=search&ch=web&pub=groups&sec=group&slk=1 tuossa olis yahoosta löytyvä mutistiperheiden lista,facebookissa on myös ryhmä,jonne pääsee muutkin kuin mutisti perheet,yahoo on muilta suljettu
parhaiten sinulle varmaan osaisi kertoa joku mutisti joka on käynyt yläasteen tai on siellä parhaillaan..heitä on vaan vaikea saada kommunikoimaan/kertomaan tunteistaan jne...
sen neuvon minä antaisin,että kerro avoimesti koulussa ja kerro miten olis hyvä toimia,painostaminen/pakottaminen(kun sitä ei osaa)on yksi pahimpia mitä mutistin kohdalla voi tehdä...mutta listalla voit kysyy,jos joku vanhemmista saisi vaikka oman mutistinsa kertomaan tai tietäsi muuten mutistin tuntoja,sitä kautta saat myös pari tutkielmaa luettavaksesi
parhaiten sinulle varmaan osaisi kertoa joku mutisti joka on käynyt yläasteen tai on siellä parhaillaan..heitä on vaan vaikea saada kommunikoimaan/kertomaan tunteistaan jne...
sen neuvon minä antaisin,että kerro avoimesti koulussa ja kerro miten olis hyvä toimia,painostaminen/pakottaminen(kun sitä ei osaa)on yksi pahimpia mitä mutistin kohdalla voi tehdä...mutta listalla voit kysyy,jos joku vanhemmista saisi vaikka oman mutistinsa kertomaan tai tietäsi muuten mutistin tuntoja,sitä kautta saat myös pari tutkielmaa luettavaksesi
tuosta traumaattisesta kokemuksesta...mutismin syitä on niin paljon muita kuin tuo ujous tai traumaattinen kokemus..niitä riittää aina sosiaalisesta perimästä etniseen kileivähemmistöön ja moniin,moniin muihin syihin...
usein etsitään syytä perheestä ja harvemmin se siellä perheessä on...
pakkAlkuperäinen kirjoittaja Tiitiäinen:
Reps* HIenoa Suski95!
Ja vielä voisin nyt pitkänajan kuluttua sanoa, että mietittyäni tätä juttua ihan ihan sydän juuria myöten. Mutismissa on kyse perusturvallisuuden menetyksestä. JOkin asia tai tapahtuma eim. tuo hoitsun esimerkki näyttää aika hyvin sen miten on mennyt luottamus lähellä oleviin ihmisiin joihin on aluksi luottanut sinisilmäisesti täysillä ja kovaa..
Kiusaaminen>opettaja ei tee/osaa tehdä asialle mitään>kun edes vanhempi ei osaa/pysty auttamaan tai ehkä ei edes tiedä.. jolloin lapsen luottamus järkkyy. LUOVUTTANUT koska toiset saavat tehdä mitä lystäävät eivätkä kotona opetetut normit pädekään "oikeassa maailmassa"