myöhäinen keskenmeno, 12 rv jälkeen

Viestiketju alueella 'Keskenmeno' , aloittaja Minttu-Maaria75, 04.06.2010.

  1. Nannaliina76

    Nannaliina76 Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    08.09.2010
    Viestejä:
    457
    Saadut tykkäykset:
    0
    manhis:Minulla aika lailla samanlainen tarina...

    Ennestään oli jo neljä lasta ja odotin viidettä kun ultrassa todettiin pienen kuolleen rv14. Elokuussa 08. Viikon kannoin pientä ennen kuin pääsin hänet synnyttämään. Poika meni miniruumiin avaukseen jossa ei löytynyt muuta vikaa kuin pieni hyytymä istukassa,lääkäri ei osannut sanoa olisiko se aiheuttanut km:n.
    Oli järkyttävää saada kommentteja jotka olivat juuri tyyliä että sulla on jo neljä lasta,jotkut ei saa sitä yhtäkään,ole onnellinen lapsistasi äläkä sure. Muutaman ihmisen kanssa laitoin välit poikki kylmästi noiden kommenttien jälkeen,satuttivat niin paljon. Olin aivan henkisesti rikki ja lääkepöllyssä seuraavan viikon,onneksi mies oli kotona.
    Halusin raskautua uudestaan mahdollisimman pian mutta kohtuun jäi tavaraa ja laukkasin kohtuhuuhtelussa,ultrissa ym.seuraavat 2 kk. Aika kaavintaankin oli jo varattu mutta siltä sitten vältyin kun viimeiset rämmäleet tulivat tuon huuhdonnan seurauksena itsestään pois.
    Tuosta 4kk päästä aloin odottamaan uudestaan ja raskaus oli henkisesti tosi rankka kun pelkäsin koko ajan uutta km:a. Terve poika syntyi kuitenkin syyskuussa 09 ja nyt olen loppumetreillä (rv37) taas raskaana ja poju saa pikkuveljen ja meille syntyy kuudes ja varmaan viimeinen.
    Olen kokenut myös kaksi muuta km:a,kolmas lapsemme oli kaksonen mutta toinen meni alussa kesken ja 07 oli myös alkuraskauden km:a.

    Rankkaa lukea teidän muiden tarinoita,osanottoni kaikille menetyksen kärsineille!
     
    #51
  2. kaktuspiikki

    kaktuspiikki Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    01.01.1970
    Viestejä:
    860
    Saadut tykkäykset:
    0
    keskeytetty rv 22+3,munuaiset eivät toimineet->lapsivettä todella vähän,ei vauva olisi selvinnyt kohdun ulkopuolella.Synnytin enkelitytön:heart:,synnytys kesti 30 tuntia. Päädyttiin yhteistuhkaukseen miehen kanssa,ei olisi järjissä selvitty hautauksesta. kyseessä oli esikoinen,ei muita lapsia,vielä. tästä on 3 vuotta aikaa,mutta ikävä on kova edelleen ja välillä epätoivokin iskee,mutta eteenpäin mennään.
    Nyt yritetty uutta raskautta yli vuosi,tutkimukset edessä päin.

    paljon halauksia sinulle sekä muille enkelten äideille ja osanotto suureen suruun:heart:
     
    #52
    Viimeksi muokattu: 19.07.2011
  3. Emby^

    Emby^ Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.05.2011
    Viestejä:
    1 133
    Saadut tykkäykset:
    0
    Voi että.. :'(

    Miten voi olla.. miks pitää kokea jotain näin kamalaa elämässä?

    Mä olen sanoinkuvaamattoman pahoillani tein kaikkien puolesta.. :hug:

    Entiedä mihin kastiin itteni laittaisin.. olen hakenu vertaistukea täältä ja vau.fistä.. Ei oo kyllä samanlaista tapausta tullu vastaan, mut kamalia tarinoita silti.. :(

    Mä olin viikoilla 15+3, kun lähetteellä jouduin sairaalaan kovien vatsakipujen takia.
    Monen tunnin odottamisen, okentamisen ja pyörtyilin jälkeen mut vietiin johonkin tutkimushuoneeseen, jossa ultrattiin varmaan kolmatta kertaa sen päivän aikana, kunnes löytys vuoto maksan vierestä.. Aloinki sitte oksentamaan verihyytymiä tän ultran jälkeen..
    Noh, sitte kiidätettiin leikkaus-saliin ja lopulta löytys syy:
    Mun kohdun vieressä, oikealla puolella oli surkastunut ihosarvi. Siellä tämä pikkuinen oli sitte kasvanu. Ja lopulta oli käyny niin, että tämä koko "sarvi" oli räjähtänyt mun sisälle ja siitä oli tullut sisäinen verenvuoto. Mun vatsaontelossa oli 5 litraa verta ja sikiö oli siellä vapaana vatsaontelossa..

    Tästä on aikaa nyt 4 ja ½kk.. Pikkuisen olis pitäny syntyä 14.9. :) :heart:

    En tosiaan tiedä mihin sikiö on menny.. ei tainnut olla ihan normaalin näköinenkään, jos on ahtaassa tilassa kasvanut ja pussi jossa kasvanut, ni räjähtänyt..
    Mä olinn öö.. kaks kuukautta sairaslomalla, ihan jopa ton erittäin ison leikkaushaavankin takia..
    Nyt alkaa jo helpottaa :)

    Jos haluaa koko tarinan ja fiiliksiä lueskella, ni mulla on kyllä myös blogi: Tervetuloa “valitusblogiin”.. ;)
    Olen siellä tosiaan kertoillut tästä tilanteesta ja kaikesta mahdollisesta mitä mieleen juolahtaa.. Aikalailla "valitusblogi" se on ;)

    Oikein paljon tsemppiä kaikille ja voimia!! :heart:
     
    #53
  4. pjt76

    pjt76 Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.08.2011
    Viestejä:
    8
    Saadut tykkäykset:
    0
    laitan tännekkin kokemukseni keskenmenosta, toivon mukaan ketju on vielä toiminnassa.

    keskenmeno viikoilla 17+6, lapsivettä tihkui ja ei otettu päivystyksestä seurantaan......
    Minulla raskaus on oli viikoilta 9 alkaen riskiraskaus, verenvuodon ja suuren kohdun takaseinämässä olevan myooman takia. Jouduin koko aika ramppaamaan Jorvissa päivystyksessä omasta huolesta johtuen ja joka kerta katsoivat ultralla, että sikiö liikkuu ja voi hyvin, mutta kertaakaan minuun ei kiinnitetty huomiota, vaikka veretulo oli niin runsasta että itse aloin menemään jo huonoon kuntoon, koska verta tuli koko aika ihan lorottamalla joka päivä. Jorvissa joka päivystys kerralla passittivat vain kotiin ilman mitään muuta neuvoa, kuin älä nyt maratonia juokse. Sukulaisetkin alkoivat jo huolestua selvästi heikentyneestä yleiskunnostani, ja kehoittivat menemään naistenklinikalle ja minä ajattelin skeptisenä ihmisenä, mitä siellä tehtäisiin, kun ei jorvissakaan mitään tehdä. viimeisin kerta oli samanlainen käynti, Mutta verentulon lisäksi olin huolissani jo siitäkin, kun vuotoon oli lisääntynyt vetisyys, valmistuva erikoislääkäri oli sen oloinen, ettei oikein uskonut vaan teki sisätutkimuksen, ja paineli todella kovaa vatsaani joka sattui paljon (ja minulla on korkea kipukynnys) Ultrasi pikaseen, eikä edes yrittänyt katsoa tihkuuko lapsivettä, koska sitä oli kuulemma normaalisti. Ja taas minut passitettiin kotiin ilman sairaslomaa ja ilman sen kummempia neuvoja. Kotona kaikesta hölmistyneenä en tiennyt mitä minun tulisi tehdä tuntui aivan toivottamalta rampata turhan takia Jorvissa, kun ikinä ei sieltä saanut neuvoja tai edes yritystä selventää verentulo tms, koska näillä viikoilla ei ole vielä mitään tehtävissä. seuraava yö olikin täyttä tuskaa, koko vatsa meni aivan kramppiin ja jos oisin voinut kävellä tuskieni takia olisin soittanut ambulanssin, tuskaa ja kramppia kesti jonkin aikaa, on vaikea arvioida, koska olin niin kivulias, sitten se yhtä-äkkiä loppui ja olin todella väsynyt joten aloin nukkumaan. Aamulla ajattelin, että menen jorviin, mutta tuntui niin turhauttavalta ajatukselta mennä sinne taas turhan takia, kivutkin oli hellittänyt ja verinen vuoto edelleen samaa kuin ennenkin, niin miksi sinne mennä kuulemaan ettei näillä viikoilla olisi mitään tehtävissä ja neljän päivän päästä minulla olisi kuitenkin kontrolliaika äitiyspolille. Kontrolliaika oli ja sinne menimme, ja kaiken kertoman jälkeen lääkäri ihmetteli, miksi minua ei otettu kertaakaan osastolle seurantaan ja sanoi vielä ettethän sinä voi töitä tehdä. menimme ultraukseen ja siinä todettinkin, että kaikki lapsivedet olivat menneet ja sikiö kuollut. Sitten ei muuta kuin tällä kertaa passitus vihdoinkin osastolle, mutta ei seurantaan vaan kuollutta sikiötä synnyttämään, poikamme syntyi kahden lääkityksen jälkeen viikoilla 17+6. Nyt tässä ollaan edelleen aivan hölmistyneenä, miksi missään vaiheessa en saanut kunnolla neuvoja tai mitään muutakaan. Surun murtamana yritän jaksaa järjestää pojallemme tuhkauksen. toivottavasti patologin vastausissa löytyisi edes jotain selventävää.

    Tänään jouduin sitten vielä palaamaan Jorviin, kun rintatulehdus pukkasi, koska unohtivat osastolla antaa pillerit maidontulon estoksi, ei kovin henkisesti helpota toipua, kun kroppa olettaa että olisi pikkuinen ruokittavana. Ja kun raskauden aikana menetin paljon verta ja synnytyksenkin jälkeen päästivät osstolta kotiin edellisenä iltana olllut hemoglobiini 103 ja seuraavana aamuna eivät enään tuota hemoglobiinia tarkistaneet ja nyt se oli pudonnut 87:n oisivat nyt halunneet ottaa osastolle tiputukseen, mutta en halunnut sinne vaan lupasin aamulla käydä uudestaan verikokeessa, suoraan sanoen en luottanut enään tuohon sairaalaan jäädäkseni sinne.
     
    #54
  5. Viola80

    Viola80 Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    28.01.2011
    Viestejä:
    27
    Saadut tykkäykset:
    0
    Perjantaina 19.8. menin normaalille neuvolakäynnille rv 18+0. Terveydenhoitaja ei löytänyt sydänääniä, yritti etsiä niitä melkein tunnin. Sain lähetteen keskussairaalaan, jossa pääsin ultraan noin puolen tunnin odottamisen jälkeen. Ultraava lääkäri pyysi soittamaan paikalle toisen lääkärin, siinä vaiheessa jo ymmärsin.. Toinen lääkäri tuli paikalle, ultrasi hetken ja sanoi minulle "olen pahoillani". Siinä vaiheessa maailmani romahti.. Sykettä ei löytynyt, ja vauva oli pieni viikkoihin nähden.

    Siirryin naistentautien vuodeosastolle, jossa lääkäri antoi minulle kotiinvietäväksi lääkkeen, jonka tarkoituksena on kypsyttää kohdunkaulaa. Otin lääkkeen eilen aamupalan jälkeen.

    Huomenna menen sairaalaan aamulla synnyttämään pienen enkelini, joka ei ollutkaan valmis tulemaan tähän maailmaan.. Minun oma vauvani, jota toivoin ja odotin hartaasti. Neljävuotias esikoistyttäremme saa pienen enkelipikkuveljen tai -siskon.

    Tyhjyyden tunne ja suru on sanoinkuvaamaton.
     
    #55
  6. Fantteli

    Fantteli Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    09.02.2007
    Viestejä:
    37
    Saadut tykkäykset:
    0
    Meillä keskenmeno 10.8. rv15+6

    Kaikki on vieläkin yhtä kysymysmerkkiä et miksi kävi näin.
    Meillä on isommat lapset 10v ja 8v. Sitten toivottiin iltatähteä ja tärpäs 2 kk:n yrittämisellä. Ensimmäinen neuvola oli rv 10 ja sydänäänet kuului jo hyvin. Np ultra oli rv 12+5 ja kaikki oli hyvin. Ei turvotusta, pikkuinen liikkui kovasti, sormet ja varpaat laskettiin, kaikki piti olla hyvin ja kokokin vastas viikkoja 13+2.
    Sitten tuli vatsakivut. Lääkärin neuvolassa otettiin pissakoe, papa ja muita näytteitä ja löydettiin streptokokki limakalvolta -ei virtsassa. Ei kuulemma huolta ennen synnytystä. Kivut hävis vatsalta mutta tuli parin viikon kuluttua takas ja rupesi samalla supistelemaan.
    Soittelin neuvolaan ja sanottiin että on kasvukipua. Sanottiin myös että kuvittelen vaan koska tiedän streptokokin olevan mulla!!! Käskettiin soittaa päivystykseen jos kivut käy sietämättömäksi. Soitin päivystykseen ja sieltä käskettiin soittaa neuvolaan, siellä kuulemma tiedetään paremmin...
    La 6.8 menin päivystykseen. Pissanäyte puhdas, tulehdusarvot koholla. Laittoivat ensiapuun. Siellä tutkivat, umpisuolta epäilivät. Kävin myös äitipolilla ultrassa ja vauvalla oli kaikki hyvin, kohdunsuukin normaali. Sovittiin aamuksi uus tulehdusarvomittaus ja kotiin!
    Su aamuna kävin verikokeissa, arvot oli taas noussu. Käskettiin mennä kotiin odotamaan lääkärin soittoa. Soitettiin iltapäivällä että tulehdusarvot taas noussut ja piti mennä uusiin verikokeisiin. Uusissa verikokeissa arvot taas noussut ja passitus ultraan sisäelimiä tutkimaan. Sieltä ei löytynyt mitään syytä tulehdukseen ja taas kotiin. Vauvalla oli edelleen kaikki hyvin.
    Ma 8.8 Taas verikokeet, tulehdusarvot noussut. Naistentautien polille ultraan. Mitään syytä kivuille ei löytynyt ja kipua alavatsalla ja supistelua oli edelleen. Annettiin antibioottikuuri ja käskettiin tulla viikon päästä kontrolliin.
    Tiistai iltana 9.8 menin taas ensiapuun kun kivut oli niin järkyttäviä. Tulehdusarvot taas noussut. Antibiottitipppa suoneen ja kipulääke suoneen. Sitten synnyttäneiden osastolle seurantaan.
    Yöllä rupes lapsivesi valumaan, käskettiin pysyä levossa. Mitään vuotoja ei aikaisemmin ollut mutta aamuyöllä veret tuli sänkyyn. Vaihettiin vaatteet sängyssä ja lisää kipulääkettä suoneen. Sanottiin että keskenmenon uhka on. Aamulla tuli pissahätä. Ei luvattu mennä vessaan vaan tuotiin pönttö huoneeseen. Nousin siihen istumaan ja vauva tuli samantien ulos! ja minä itkin... tajusin kyllä heti miten kävi. Katoin astiaan ja siellä se pieni oli.
    Kätilö laittoi minut sängylle istumaan, halasi ja sanoi että se oli siinä.
    Puhui mulle paljon ja kysyi haluanko nähdä vauvan? En halunnut mutta halusin tietää kumpi se on.
    Poika, meidän 18cm pitkä enkelipoika.
    Odotin että mies laittaa lapset kouluun ja voi sitä tuskaa kun piti soittaa ja kertoa miten oli käynyt. Mieskin tuli sitten sairaalaan.
    Annettiin lupa patologille tutkimuksiin ja sairaalalle lupa hautaukseen.
    Verikokeita otettiin edelleen ja tulehdusarvojen hitaan laskemisen takia pääsin vasta seuraavana päivänä kotiin. Lääkäri sanoi että istukka tuli kokonaisena joten kohtua ei enää ultrattu. Kysyi tarvitaanko ehkäisyä. Jälkitarkastusta ei kuulemma tarvita. Kohtua supistavia lääkkeitä sain 2 kertaa samoin maidontulon lopettavia lääkkeitä. 2 eri 10päivän antibioottikuuria määrättiin myös.
    Lasten kanssa ensimmäiset illat itkettiin ja yritettiin puhua miksi kävi näin. Ne kun niin kovasti myös oottivat vauvaa.
    Nyt kun aikaa on kulunut pää on yhä täynnä tyhjiä kysymyksiä. Syytä kun tulehdukselle ei ole löytynyt. Kuukausi vähintään menee patologin tutkimuksiin. Ei voi kun odottaa...

    Tästä tulikin pitempi sepostus. Toivottavasti ei kovin sekava.

    Voimia ja haleja kaikille muille saman kokeneille. Ei tätä tuskaa voi ymmärtää ellei sitä ole itse kokenut.

    Fantteli ja enkelipoika
     
    #56
  7. Katikaish

    Katikaish Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    03.09.2011
    Viestejä:
    51
    Saadut tykkäykset:
    0
    Voimia teille kaikille. Olette oikeassa, ihminen joka ei ole sitä itse kokenut, ei voi ymmärtää niin suurta tuskaa. Minä en voi ymmärtää, en täysin. Mutta sen jo tiedän miltä tuntuu pelätä pahinta.

    :hug:
     
    #57
  8. Keiju7

    Keiju7 Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    10.01.2012
    Viestejä:
    1
    Saadut tykkäykset:
    0
    Uusia surullisia viestejä ei ole tullut vähään aikaan, joten minä jatkan listaa.

    Meillä oli ensimmäinen keskenmeno vuonna 2010 rv 9. Seuraava 2011 rv 19 ja nyt 2012 rv 21. Puolitoista vuotta on mennyt eikä siis vieläkään vauvaa. Toivoimme niin kovasti iltatähteä perheeseemme. Terveitä normaalisti syntyneitä lapsia meillä on 3. Nuorin lapsista tosin vain minun synnyttämäni. Raskaaksi näytän tulevan suht helpolla, mutta raskaudet eivät kestä. Tuon ensimmäisen keskenmenon kanssa olen suht ok. Sikiö oli kuollut ja poistettiin lääkkeillä. Nämä kaksi viimeistä keskenmenoa ovatkin aivan eri juttu. Lapsi piti synnyttää. Kummassakin tapauksessa ensin meni lapsivedet ja sitten lapsi menehtyi kohtuun. Eivät siis kestäneet kypsymättöminä synnytystä. Mitään muuta vikaa ei ole löydetty kuin streptokokki, ja tämän jälkimmäisen tuloksia vielä odotellaan. Nämä keskeytyneet raskaudet ovat olleet tosi rankkoja. On ollut väsymystä, pahoinvointia, mahakipuja, selkäsärkyä ja lievää supistelua. Olo ei ollut missään vaiheessa hyvä, kuten ekassa onnistuneessa raskaudessa. Ihan kuin hylkisin mieheni perintötekijöitä. Viimeiset viikot olivat todella tukalia ja ramppasinkin lääkärissä, olin saikulla, söin lääkekuuriin streptokokkiin ja lähinnä makoilin. Rakenneultrassa lääkäri vakuutteli että kaikki on hyvin ja sanoi vielä ettei raskaudet seuraa toisiaan, joten ei toista kertaa voi samanlailla käydä. Niinpä niin.
    No nyt koitetaan paremmin selvittää mistä tämä voisi johtua. Ainoa vaan että en tiedä koska olen/olemme valmiita yrittämään vielä kerran. Ehkä ei enää koskaan. Pahinta on luopua kaikista unelmista ja suunnitelmista. Meillä olisi ollut lämmin koti, hyvä parisuhde eli niin sanotusti kaikki valmiina vielä yhdelle lapselle.
    Sairaslomaa mulla on nyt ensin 1 kuukausi. Sitten jälkitarkastus ja katsotaan onko tarvetta lisälomalle.
    Apua, nyt sieltä alkoi telkkarista jokin vauvaohjelma, pakko mennä sammuttamaan.

    2 enkelipojan äiti
     
    #58
  9. Surusilmät

    Surusilmät Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.02.2012
    Viestejä:
    976
    Saadut tykkäykset:
    50
    Täällä myös yksi myöhäisen km rv 18+6 kokenut.
    Raskaus oli ensimmäinen ja kovin toivottu, lapsettomuutta taustalla.

    Raskaus oli vaikea, hematooma vuoteli viikoilta 11+5 alkaen, ihan lorisemalla välistä. Päivystyksessä ravattiin harvasen vkl tarkastamassa tilannetta. Sitkeä sissi pysyi kun pysyikin kyydissa koko ajan, kasvoi normaalisti ja mitään vikaa pienessä ei ollut. Täydellinen poika.

    Pari viikkoa oli vuodot olleet poissa, hematooma hävinnyt ja kaikki näytti olevan vihdoin hyvin, kunnes eräänä perjantaina maailma romahti. Viikkoja oli tällöin 18.
    Lapsivedet menivät ja eihän siinä ollut mitään enää tehtävissä. Sairaalaan tuli lähtö, jossa asia varmistettiin. Ilmeisesti hematooma ja jatkuva raju verenvuoto oli haurastuttanut sikiökalvot, ja lopulta kävi miten kävi.

    Pieni oli elossa ja piti kiinni viimeisen hetkeen asti, kunnes päästi vihdoin irti.
    Äidin pieni enkeli. Tapahtumasta on nyt kohta vuosi, suru on edelleen pohjaton ja kaipaan pientä poikaani valtavasti.

    Viime jouluna tapahtui luomuihme, ja tulin uudestaan raskaaksi. Tätä onnea varjostaa taas vuotava hematooma. LA on paria päivää vaille sama kun edellisellä kerralla. Toivo on silti suuri että tämän pienen saisimme syliimme asti.
    Tällä pienellä on isoveli enkelinä vahtimassa pitkää taivalta.

    Voimia kaikille myöhäisen km kokeneille.
     
    #59
  10. Jenksula

    Jenksula Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    09.07.2011
    Viestejä:
    273
    Saadut tykkäykset:
    0
    Lienekö täällä kukaan lueskelee mutta tulin kertomaan oman tarinan.

    Täällä on koettu keskenmeno rv18+2.
    Pienokaisemma(kaksoset) saivat alkunsa lapsettomuushoidoilla. Olin koko kestäneen raskauden aikalailla oireeton. Alun tuhnuvuotelukin oli hoitajien ja neuvolan mukaan ihan normaalia ja niinhän se aika pitkälti onkin, paitsi minun tapauksessa. Tuhnuttelin jonnekin rv10 asti joskin välissä oli päivä pari tuhnuttamatta. Tuolla rv10 paikkeilla yks pöivä sitten holahti verta ihan reilusti mutta se oli siinä ja siihenpä hulaukseen vuodot loppuikin. Raskaus jatkui oireettomana väsymystä lukuunottamatta. Eka neuvolalääkärissä lääkäri totesi valkovuodon olevan hiivamaista mutta koska mitään oireita ei ollut mitään hoitoa ei aloitettu. Tätä klimppistä vuotoa oli kuitenkin ollut aikalailla alkuviikoilta asti. Mutta koska tämä oli ensimäinen näin pitkälle edennyt raskauteni olin onnellisen tyytyväinen tähän vastaukseen ettei tarvitse hoitaa.
    Sitä sitten jatkettiin hyvillä mielin ja alettiin jo uskaltaa hivenen hihkua josko me sittenkin saadaan meille vauvat, pieni pelko mulla kuitenkin kokojan yskitty ettei kaikki ehkä ole ihan niinkun pitäis mutta kaikki vakuutteli ettei hätää ole. NT-ultrassa kaikki oli hyvin, sydämmet sykki ja pienet vastasi viikkoja. Turh siis huolehtia.
    Niinpä toivo nosti vieläkin enemmänpäätään kun vuodotkin pysyi poissa. Kunnes rv17+3 tuli ruskeeta/mustaa tuhrua ja jotain mustia hyytymän kaltaisiakin seassa oli. samana pävänä imuroinnin jälkeen tuli ihan punaista tuhrua. Soittelin neuvolaan uutta aikaa ja samalla kyselin tästä mutta ei tartte huolehtia sain kuitekin ajan neuvolalääkärille. Lääkärin mielestäkään ei syytä huoleen koska enää ei tullut mitään ja sisätutkimuksessakaan ei hanskaan jäänyt mitään. Tosin tutkimus koski mutta se voi joskus muutenkin koskea :O Paikat oli kuulemma niinkun pitikin.
    rv17+5-6 välisenä yönä valvoin jostain kumman syystä miettien mikä tässä mättää. Olin edelleen oireeton sitä samanlaista hiivaklöntti vuotoa lukuun ottamatta josta ei edelleenkään tarvinnu huolehtia. Tuona yönä tuntu sellanen tosi menkkamainen juilasu oikeessa muniksessa ja kipitin vessaan ja niinhän sieltä taas hulahti veret. En tästä heti panikoitunu koska tämähän oli käyny aiemminkin eikä mihinkään koskenu. Vuoto kuitenkin jatkui ja pikkuhiljaa lako selkäänkin koskemaan. Ei muuta kun aamulla äippäpolin päivystykseen. Vaikka viikkoja ei riittävästi tuonne ollutkaan otti ihana lääkäri meidät vastaan. Samantien kun lääkäri alkoi tutkia kuului " voi ei meinaako se syntyä jo..." kohdun suu oli auki sormelle ja pehnemistäkin jo oli... siitä matka jatkui osastolle. odoteltiin seuraavaan päivään mitä tapahtuu, tutkimuksessa oli havaittavissa kuinka toisen jokin raaja on pyrkimässä jo pois. Jatkettiin odottelua. Seuraavana päivänä olikin jo napanuorakin tullut emättimeen ja lapsivesitihkui ja oli vihertävää. Tutkimuksen jälkeen mulle nuosi yks kaks korkea kuume ja tulehdusarvotkin oli noussut. Ylilääkäri (vai mikä se kaikkein päättävin onkaan) teki päätöksen, että raskaus keskeytetään minun terveyttä ajatellen. Näin meidän pienet enkelipojat syntyi 3.7.2012 rv18+2

    Lääkäri mukaan tämä kaikki oli saanut alkunsa niistä alkuraskauden tuhnuista. Veri kun on hyvä kasvualusta kaikille bakteereille. Kaikista eniten tässä nyt mietityttää nämä lääkärin JOSsittelut. Olisko jotain voitu pelastaa JOS antibiootit ois laotettu ja sillon kun päivystykseen menin eikä vasta parin päivän päästä...
    Niin oisko edes toinen voitu sillä pelastaa koska toisella ei ollut sinänsä hätää? Pussi oli ehjä, vesi kirkasta ja pienokainen voi muutenkin hyvin ja syntyikin lopulta pussi vesineen päivineen ehjänä? (Jostain kuitenkin luin, että kohtutulehduksessa raskaus keskeytetään ja niinhän tässä tehtiin) Olisko molemmat voitu pelastaa jos olisin saanut hiivaan kunnon lääkekuurin? Miksi mitään tulehdusjuttuja ei otettu jo neuvolassa tuon hiivamaisuuden ja tuhnuttelun takia? oireeton emätintulehdus on kuitenkin yleisin vaiva ja menee jopa hiivan edelle.

    Nämä mietinnäthän ei mitään takaisin tuo, ne vaan on mietittävä kuitenkin. TÄllä hetkellä vaikka aikaa on kulunut tuosta noin vähän ja vieläkin tässä jälkivuodan on katseet suunnattu seuraavaan siirtoon. Tuntuu, että ainoa keino unohtaa on tulla uudestaan raskaaksi vaikka sekin pelottaa...

    Kiitos jos jaksoit lukea tämän vuodatuksen loppuun asti :)
     
    #60
  11. Sanna-77

    Sanna-77 Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    07.07.2012
    Viestejä:
    41
    Saadut tykkäykset:
    0
  12. MiisaS

    MiisaS Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    22.02.2012
    Viestejä:
    5
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei!

    Voimia Sinulle! Lohdutuksen sanoja on vaikea löytää ja voinkin kokemuksesta sanoa, että näin jälkikäteen taaksepäin katsottuna, vain aika auttaa muuttamaan surun muotoa. Unohtaa ei voi koskaan - ei minusta kuulukaan.
    Olen kokenut keskenmenon jo vuosia, vuosia sitten rv 21+4, jolloin synnytys käynnistyi. Kokemus oli tosi traumaattinen ja jäin mielestäni aivan tyhjän päälle. Silloin ei esimerkiksi sikiötä haudattu ja oma kipu oli suuri, kun mietin minne pikkuinen enkelityttöni on "heitetty". Koskaan en ole saanut mitään vastauksia keskenmenostani, johtuen ehkä siitäkin, kun keskenmeno tapahtui heinäkuun alussa, ja tuntui, että kaikki ovat lomalla. Synnytysosasto (ei ainakaan siihen aikaan) ottanut minua vastaa, vaikka supistukset oli kovat ja tunsin vauvan jo tulevan, koska raskausviikkoja ei ollut koossa 22. Synnytysosasto käännytti siis ovelta ja sanoivat, että minun täytyy mennä ensiapuun. Ensiavussa oli kesälääkäri, joka ei uskaltanut koskea minuun, vaan hälyytti päivystävän gynekologin. Ensiavussa sitten synnytin pienen ja niin täydellisen näköisen enkelitytön. Onneksi gynekologi kehoitti edes katsomaan vauvaa, niin näin hänet.
    Nykyään opiskelen terveydenhoitajaksi ja opinnäytetyöni aihe on "terveydenhoitaja keskenmenon tukijana". Minua kiinnostaisi saada vastauksia juuri myöhäisen keskenmenon kokeneilta. Liitän tähän loppuun kysymykseni, jos joku tätä vastausta lukeva haluaisin osallistua tutkimukseeni kertomalla omasta kokemuksestaan. Toivon, että voisin työlläni vaikuttaa keskenmenosuruun suhtautumista terveydenhuollon puolelta.
    ****************************************************************
    Olen kolmannen vuoden terveydenhoitajaopiskelija Satakunnan ammattikorkeakou-lusta Raumalta. Teen opinnäytetyötä aiheesta ”Terveydenhoitaja keskenmenon ko-keneen tukijana”. Tutkimusaiheen valintaan vaikutti muun muassa omakohtainen kokemukseni myöhäisestä keskenmenosta.

    Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää tarjotaanko äitiysneuvolasta keskenmenon kokeneelle naiselle tukea sekä koetaanko tuensaanti juuri äitiysneuvolan omalta ter-veydenhoitajalta tärkeäksi. Käsittelen tutkimuksessani keskenmenoa kokemuksena siinä vaiheessa, kun nainen on jo neuvolan asiakas. Raskauden keskeytyminen tässä vaiheessa ei ole enää aivan varhainen ja kontakti terveydenhoitajaan on jo olemassa.

    Kerro omakohtainen, vapaamuotoinen kokemuksesi. Toivon, että sisällytät kerto-mukseesi vastaukset alla oleviin kysymyksiini:

    1. Miten äitiysneuvolan terveydenhoitaja tuki Sinua keskenmenon jälkeen?
    2. Millaisena koit äitiysneuvolan ja oman terveydenhoitajasi roolin keskenmenon jälkeen?
    3. Miten äitiysneuvolan terveydenhoitajan tulisi tukea keskenmenon kokenutta naista?

    Kertomalla kokemuksesi saan arvokasta tietoa terveydenhoitajan työn kehittämiseksi.

    Lähetä tarinasi keskustelupalstalle tai sähköpostiini miisa.santala@student.samk.fi. Käsittelen kaikki saamani vastaukset luottamuksellisesti ja anonyymisti.

    Etukäteen lämpimästi kertomuksestasi ja avustasi kiittäen,
    Miisa Santala
     
    #62
  13. Miirabell

    Miirabell Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    07.02.2013
    Viestejä:
    73
    Saadut tykkäykset:
    0
    En tiedä lukeeko kukaan enää tätä ketjua, mutta tuli tarve kertoa meidän tarina...

    Tasan viikko sitten menin neuvolaan ihan normikäynnille. Odotin kolmatta lastamme ja raskausviikkoja oli 17+4. Olin odottanut käyntiä kovasti, halusin kuulla sydänäänet... Koko raskausaika oli tuntunut epätodelliselta, että olenko oikeasti raskaana? Tulin raskaaksi heti kun ehkäisy jätettiin pois ja tuntui että kaikki meni liian helposti, oli liian täydellistä. Edellisiinraskauksiin verrattuna vointini oli todella hyvä ja jaksoin käydä töissä ja jumpassakin, jaksoin touhuta lasten kanssa. Siihen se täydellisyys sitten loppiukin... Neuvolassa ei terveydenhoitaja saanut sydänääniä kuulumaan, vaikka hän kärsivällisesti etsi ja etsi ja nousin välillä pystyynkin. Sain lähetteen sairaalaan, pelkäsin kovasti. Mutta jotenkin olin aavistellut, nähnyt sieluni silmin miten saan lähetteen sairaalaan, en osaa selittää... Pienen pieni liikkeitä olin tuntenut silloin tällöin, mutta harvoin, selitin sen sillä että istukka oli kohdun etuseinässä vaimentamassa. Yksin lähdin sitten sairaalaan, mies oli töissä eikä päässyt mukaan. Puhelimessa hän yritti rauhoitella minua ja oli aivan varma, että kaikki on hyvin. Tuskaisen, yksinäisen tunnin sain odottaa, kunnes pääsin tutkimukseen. Jo ennen kuin lääkäri ehti mitään sanoa, tiesin jo että sikiö oli kuollut, mikään ei liikkunut. Mitään sydämensylettä ei löytynyt. Maailma pysähtyi, en tuntenut mitään, toimin vain ohjeiden mukaisesti kuin kone. Siinä otettiin tulehdusnäytteitä ja verinäytteitä ja kysyttiin milloin haluan tulla osastolle tyhjennykseen. En osannut sanoa mitään, en vain tajunnut kysymystä. Olin kuin jossain kuplassa. Päätettiin, että lähden kotiin ja tulen seuraavana päivänä takaisin. Kauhein oli edessä, kertominen miehelle ja muille läheisille. Oli kuitenkin hyvä päästä kotiin vähän sulattelemaan uutista, kertomaan miehelleja halaamaan lapsia.
    Seuraavana aamuna lähdettiin miehen kanssa sairaalaan, siellä oltiin asiallisia ja kohteliaita, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa miksi olimme siellä. Sairaalavaatteet päälle ja sänkyyn, lääkkeet emättimeen ja odottamaan. Olimme rauhallisia, kohteliaita, kaikki hyvin. Mitään ei tapahtunut, lisää lääkettä. Huoneeseen käveli iltakätilö, ihana vanhempi rouva joka heti esittäytyi ja pahoitteli menetystämme, kysyi miten jaksamme surun keskellä. Kohtasi meidät, katsoi silmiin. Sillon uskalsin itkeä, mies myös. Kätilö lupasi pysytellä vieressä loppuun asti, jos vain mahdollista. Lopulta suppistukset alkoivat, kipeydyin. Kun kätilö kysyi haluanko ponnistaa, silloin pelkäsin. Jos ponnistan, vauvamme tulee ulos ja kaikki tämä on totta, vauva on poissa, kuollut. Ei enää suojassa vatsassani. Itkin ja pelkäsin, kätilö rauhoitteli ja antoi aikaa. Lopulta oli pakko ponnistaa ja sieltä hän syntyi, pienen pieni poikamme. Jokin repesi sisälläni ja itkin ja itkin, päästin surun ulos koko voimassaan. Sitten sain katsoa poikaamme, pienen pientä, täydellistä. Ihastelimme ja surimme, miten niin pieni voi olla jo vauvan näköinen? Lopulta hyvästelimme ja luovutimme poikamme seuraavalle matkalleen, patologin tutkimuksiin. Kehoni piina ei kuitenkaan vielä loppunut, sillä istukka jäi kohtuun ja vuosin verta kuin seula. Lääkäri kävi tutkimassa, totesi että laikkaussaliin ja nopeasti. Saliin tullessa päässä vain pyöri, en ymmärtänyt kysymyksiä, verta olin menettänyt jo litran. Minut nukutettiin ja heräsin kun kaikki oli ohi. Sain verta kaksi pussia, nesteitä viisi litraa. Heräämössä oltiin asiallisia, kohteliaita, pahoiteltiin. Viimein pääsin osastolle takaisin, mies odotti siellä, kertoi pelänneensä että menettää minutkin. Itkimme yhdessä, kiroiltiin, päätettiin että mehän vielä onnistumme, toivomme vielä pikkusisarusta perheeseemme pakko on uskaltaa, tämä ei jää tähän. Fyysisesti olen vielä heikko, ylösnoustessa huippaa enkä jaksa pitkään leikkiä lasten kanssa. Neljävuotias katsoo minua suurilla silmillään jakysyy miksi vauva kuoli. En tiedä, vatsaan, joskus näin vain tapahtuu. Mielessäni kysyn saman kysymyksen, miksi? Toivon mukaan saisimme jonkin vastauksen kun kaikki tutkimukset tehty, odottelemme kutsua jälkitarkastukseen sairaalaan. Yleensä ei syytä löydetä. Mitä sitten, jos tulen vielä raskaaksi? Elänkö 9 kuukautta peloissani vai uskallanko luottaa, että kaikki menee hyvin... Pelottaa. Mutta vielä enemmän pelottaa, etten koskaan enää tulisikaan raskaaksi, etten koskaan enää saisi tulla äidiksi uudestaan. On pakko uskaltaa.
     
    #63
  14. MiNalo

    MiNalo Tunnettu jäsen

    Rekisteröitynyt:
    23.12.2011
    Viestejä:
    1 682
    Saadut tykkäykset:
    52
    Miirabell Sydäntäsärkevä tarina..:'( Paljon paljon voimia surutyöhön! :hug: Itsellä takana 3 keskenmenoa, kaikki kylläkin varhaisessa vaiheessa tulleet..Allekirjoitan kirjoittamasi viimeiset neljä riviä täysin. :heart: Voimia!
     
    #64
  15. SookyS

    SookyS Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    04.07.2012
    Viestejä:
    181
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei

    Tämä on jo vanha ketju, mutta kirjoittelen tänne vielä.

    Onko täällä lukijoita / kohtalotovereita vielä?

    Meillä oli geneettinen keskeytys RV 17+1 ja elämä on kyllä vieläkin aika sekaisin. Pinnallisin puolin kaikki menee ihan hyvin, mutta pikkuisen menetys surettaa kauheasti ja synnytys iskee kauhukuvina mieleen iltaisin.

    Samaten kropan outo toiminta ja muut tekijät stressaavat aika pahasti.

    Mielelläni jakaisin ajatuksia!
     
    #65
  16. vauhtivekara

    vauhtivekara Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.03.2013
    Viestejä:
    30
    Saadut tykkäykset:
    0
    ketju näyttää vielä toimivan joten tässä minun tarinani:

    tulin raskaaksi heti ehkäisyn pois jätettyämme (niinkuin esikois pojastanikin). Nt-ultrassa oli kaikki hyvin ja sikiö vastasi viikkoja. jotenkin silti oli epätodellinen olo. en halunnut kertoa raskaudesta kellekään. viikot kuluivat ja tunsin ekat liikkeet rv13+. RV16+ jkin kuitenkin muuttui, liikeet olivat hentoja ja vaisuja ja todella harvoja. mutta ajattelin lapsen olevan rauhallinen kun neuvolassa kaikki oli hyvin. hoin miehelleni joka päivä, että jokin on pielessä, lapsi ei liiku normaalisti. edelleen sykkeet normaalit neuvolassa. kun koitti rakenne ultra rv 21+4 meni kätilö hiljaiseksi, vauva vastasi viikkoja mutta molemmissa jaloissa kampurat, pieni vatsalaukku sekä molemmat keuhkot tynnä vettä. romahdin. seuraavana päivänä tyksin ä-polille ultraan ja lapsivesipunktioon. löydökset edelleen samat. trisomiat 13,18 ja 21 olivat normaalit ja ilmeisesti kromosomitkin. eli vain rakenteelliset viat. sikiölle annettiin viikko aikaa, jospa tilanne keuhkoissa olisi parempi. 20.3.2013 menimme sille viimeiselle ultralle: tilanne pahentunut, lapsivettä kertynyt kohtuun, sikiö ei liiku, keuhkoissa enemmn vettä ja nyt myöskin päässä. ennuste oli että tyttömme olisi pyörätuolissa ja hengityskoneessa lopun elämäänsä, JOS nyt edes selviää raskauden loppuun. keuhkoissa olevan veden vuoksi ei toivoa annettu. ja kun lapsivettä kertyi on se merkki että vauva voi huonosti. 23.3 kävin ottamassa esilääkkeen, ja maanantaina 25.3 RV 23+4 vauvamme syntyi, istukoneen päivineen, kolmella ponnistuksella. niin pieni ja viaton, rakas enkelityttömme joka ei koskaan olisi voinut elää kanssamme :( suru on edelleen suuri mutta samalla toivoa uudesta raskaudesta jo piilee... huhtikuun lopussa patologin lausunnot ja mun jälkitarkastus. ennestään meillä on siis 2011 syntynyt täysin terve poika... <3
     
    #66
  17. SookyS

    SookyS Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    04.07.2012
    Viestejä:
    181
    Saadut tykkäykset:
    0
    Halaukset vauhtivekaralle ja muillekin!

    Mulle raskainta oli se keskeytyspäätöksen tekeminen. Vieläkin jossittelen sitä, että josko se meidän pikkuinen olisi selvinnyt. Jos se olisikin ollut vahvempi kuin muut saman kohtalon kärsineet vauvat.

    Se, mikä pisti muidenkin kirjoituksissa silmään, on tuo alkuraskauden epävarma olo. Mulla oli ihan sama juttu. En niinkään pelännyt keskenmenoa. Mulla oli vaan todella epävarma olo koko raskaudesta. En uskaltanut kertoa ennen ekaa ultraakaan ystäville mitään koko asiasta, koska jotenkin mä vaan alitajuisesti tiesin, ettei kaikki ole hyvin. Se oli sellainen pieni tunne, joka poltteli mielessä. Ja se ei kuitenkaan koskenut keskenmenoa. Koska raskaus ei mennyt itsestään kesken, vaan keskeytys oli todella pitkä prosessi ja mulle nousi kova kuume sen aikana. Eli kroppa taisteli raskauden puolesta tosi pitkään.

    Nyt vaan odottelen, että kroppa löytäisi takaisin vanhaan rytmiin ja voisi alkaa yrittää uutta raskautta, vaikka se pelottaakin.
     
    #67
  18. toivounelma

    toivounelma Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    15.04.2012
    Viestejä:
    243
    Saadut tykkäykset:
    0
    Veikkaan että tätäkin ketjua on moni käynyt lukemassa kun kaipaa tukea oman tilanteen kohdalla. Niin minäkin kävin viime syksynä. Tosin veti aika hiljaiseksi ja ajattelin että minun kokema myöhäinen keskenmeno ei ole läheskään niin rankka kuin monen muun täällä kokema.

    Meillä on vauvaa yritetty jo 4 vuotta. Olemme lapsettomuushoidoissa. Ensimmäinen raskaus alkoi 2011 ja silloin varhaisultrassa ei ollut sykettä, odotettiin viikko, ei sykettä. Lääkkeellinen tyhjennys rv 8+0.

    5/2012 tulin uudelleen raskaaksi. Pelko oli kova, miten nyt käy. Ultrassa kävin oma kustanteisesti rv 10 paikkeilla, vaikka varhaisultrassa oli kaikki ollut hyvin. Pääsimme rv 11+4 np-ultraan, jossa kätilö kehui lastamme erittäin elinvoimaiseksi ja vilkkaaksi. Suraavanan päivänä alkoi pienen pieni ruskea vuoto, vähän vain. Sitä tuli pari päivää ja loppui. Meni viikko ja taas vähän tuhrua. Neuvolan mukaan kaikki kuitenkin kunnossa ja kerran ultrattiinkin ja syke näkyi.

    12+6 kotidoppler ei enää löytänyt sykettä, mutta ajattelin että painoni vuoksi en vain löydä sykettä, kohtukin on kasvanut. Seuraavalla viikolla kävin neuvolassakin, koska en löytänyt sykkeitä. Neuvolan nuori tyttö sanoi ettei saa ääntä kuuluviin, mutta näkee näytöstä sykkeet, kaikki on hyvin.

    Rv 15+2 oli lääkärineuvolan vuoro. Lääkäri etsi sykkeitä, ei kuullut. Määräsi ultran johon pääsin muutaman tunnin päästä. Siellä todettiin että sikiö on menehtynyt ja että koko ei vastaa viikkoja. Lääkärin mukaan jopa niin pieni ettei neuvolan "täti" ole voinut sykkeitä löytää vaan on erehtynyt.

    Vielä lähete sairaalaan asian varmistamiseksi ja tilanteen hoitamiseksi. Äitiyspolilla todettiin että sikiön koko vastaa 12+5 raskausviikkoja. Eli lapsemme oli kuollut viikko np-ultrasta ja olin kantanut häntä kuolleena mukanani 17 päivää.

    Lääkkeellinen tyhjennys tehtiin rv 15+4. Tyhjennys sujui helposti, en ollut juurikaan kipeä. Vaikka hän oli vielä aika pieni jouduin ponnistamaan hieman että hän tuli pois kohdusta. Katselin häntä hetken ja hyvästelin.

    Tyhjennyksen jälkeen minulla alkoi maidoneritys rinnoista. Minulle olisi pitänyt antaa maidonnousua estävä lääke, mutta näin jälkeen päin kuultuna se kuulemma annetaan 16+ viikoilla oleville. Mutta minä olisin sen tarvinnut. Sain jälkikäteen lääkityksen, Parlodel-lääkettä söin 2 viikkoa. Se oli hirvittävä lääke, sen sivuoireet olivat kamalat. Toki maidoneritys väheni, mutta ei loppunut kokonaan. Eikä ole loppunut vieläkään, vaikka aikaa on jo 8 kk. Enää se on pientä tihkumista.

    Menetys oli ja on raskas. Ehkä sitä lisää se että raskautuminen on niin vaikeaa ja se "palkitaan" näin. Olemme taas hoidoissa ja parasta-aikaa elän piinaviikkoa. Viikonloppuna olisi raskaustestin vuoro.

    Myöhäiseksi luokiteltavan keskenmenon vuoksi meiltä tutkittiin kromosomit ja minulta hyytymistekijät. Kaikki kunnossa. Joten keskenmenon syy ei koskaan selviä. Tuon ikäistä sikiötä ei meidän sairaalassa tutkita, varsinkin kun np-ultra oli kunnossa. Elämän suuri mysteeri ja arpi sydämessä.
     
    #68
  19. vauhtivekara

    vauhtivekara Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.03.2013
    Viestejä:
    30
    Saadut tykkäykset:
    0
    on tää vaan niin vääri :( osan otot kaikille :hug: meilläkin on 30.4 TYKS aika perinnöllisyyspolil kuulemaan kaikkien tutkimusten tulokset ja jospa löytyisi syy pienemme vikoihin... maanantaina aloitan koejakson uudessa työpaikassa, jospa keskittyisi siihen hetkeksi. täytän kohta 26v joten minulla kyllä on iän puolesta vielä aikaa ja suht helposti raskautunut, vaikka eihän sitä koskaan tiedä jos ei enää tärppääkään niin helposti (mun yks peloista lisää tämän menetyksen jälkeen)...
     
    #69
  20. vauhtivekara

    vauhtivekara Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.03.2013
    Viestejä:
    30
    Saadut tykkäykset:
    0
    toivounelma: ihmettelen, miksei teillä ole tutkittu vavuvojen/keskenmenojen syitä... muista vaatia, varsinkin jos näin käy uudestaan!!! :flower:
     
    #70
  21. toivounelma

    toivounelma Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    15.04.2012
    Viestejä:
    243
    Saadut tykkäykset:
    0
    Toivottavasti ei koskaan tarvitse enää kohdata tilannetta, mutta niin olen ajatellutkin että vaadin tutkimusta. Olen asiaa ihmetellyt monelta sairaalamme lääkäriltä ja kaikilta ainakin saan saman vastauksen. Eli kai se on uskottava (?) että kyseessä on sairaalan linjaus, tai ainakin sovittu selitys, jos tutkimus on jäänyt tekemättä.

    Omalla kohdalla tuntuu että aika alkaa loppua. Täytän 36 ja raskaudet alkaa niin huonosti - vaatii hoitoja useamman kerran. Sitten menee kesken... Mutta jospa seuraava, joskus alkava raskaus olisi se josta lapsi saadaan.
     
    #71
  22. vauhtivekara

    vauhtivekara Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.03.2013
    Viestejä:
    30
    Saadut tykkäykset:
    0
    meiltä sitten löytyi oireyhtymä, jossa sikiön sisäelimet eivät kehity ja motoriikka hukassa. 70% raskauksista sikiö menehtyy kohtuun ja loput 30% keskosina syntyneet kuolevat pian keuhkojen komplikaatioihin. oireyhtymä on piilevästi periytyvä eli minun ja mieheni suvussa tämä geeni on (ei näy eikä lähisuvussa ole näin käynyt eli me ekat mut geeni on olemassa) ja olemme mieheni kanssa sen geenin terveitä kantajia. uusissa raskauksissa riski 0n 10-25%. eli näin voi käydä uudestaankin :( ei auta kuin yrittää ja tiedostaa tosiasia että voin joutua uudestaan synnyttämään viikoilla 16-20 kuolleen lapsen... 1 terve poika meillä jo on että voi se raskausonnistuakin...
     
    #72
  23. toivounelma

    toivounelma Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    15.04.2012
    Viestejä:
    243
    Saadut tykkäykset:
    0
    Vauhtivekara, pahoittelut tuosta löydöksestä. Toki on varmaan helpompi ymmärtää ja hyväksyä (?) keskenmeno, kun syy on tiedossa. Mutta sitten pitää miettiä että uskaltaako ottaa riskin uudelleen. Suurempi todennäköisyyshän teillä on lapseen ilman tätät oireyhtymää. Selvisikö tuo asia siis lapsen ruumiinavauksessa vai teidän kromosomitutkimuksista?

    Meillä tutkittiin syksyllä meidät molemmat, meidän kokeet oli puhtaat lääkäri sanoi ettei niiden perusteella pitäisi olla mitään syytä keskenmenoon.
     
    #73
  24. Ambrosia85

    Ambrosia85 Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    01.09.2009
    Viestejä:
    3 234
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minäkin liityn tähän ketjuun :'(
    Tosin meillä kyse on keskeytyksestä..
    Tänään saatiin tietää että vauvastamme tulee enkeli, sillä lapsivesipunktio antoi tuloksen triploidista.

    Suru on suunnaton, mutta silti toistaiseksi ainakin kumman helpottunut.
    On hieno asia että meillä on vaihtoehto vielä käytettävänä.. kuin se vaihtoehto että odotetaan pahimmillaan syntymään saakka, tai siihen että menee myöhemmillä viikoilla kesken.

    Triploidi ei anna toiveita normaaliin elämään - jos elämään ollenkaan. Lähes kaikki triploidi-sikiöt kuolevat ensimmäisen kolmanneksen aikana joten ihme että ollaan näinkin pitkälle.

    Huomenna aika vielä perinnöllisyyslääkärille ja siitä sitten eteenpäin.

    Ahdistaa ja pelottaa synnytys. Kuinka paljon se sattuu? Kuinka siitä selviää henkisesti?


    Voimia jokaiselle surun kohdannelle :hug:

    Ambro 20+4
     
    #74
  25. hansteri

    hansteri Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    22.10.2012
    Viestejä:
    23
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ambrosia85 Voimia ja lämmin :hug:

    Ja Voimia kaikille muillekin :heart:
    Oma kokemus on vielä niin tuore, että en ole asiasta tänne vielä "pystynyt" Kirjoittamaan. Meille syntyi enkelipoika :heart: 1.3.2013 rv 17+5
     
    #75
    Viimeksi muokattu: 09.04.2013
Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti