Kirjoitanpa minäkin kokemuksestani...
Meillä oli viime viikon torstaina rakenneultra rv 20+3. Huomasin heti ultrauksen alettua, ettei vauva liiku yhtään. Kätilö teki kovasti töitä, mutta totesi jonkin ajan kuluttua, ettei saa sydämensykettä näkyviin. Tiesimme heti mistä oli kyse. Kätilö haki lääkärin paikalle, joka totesi saman asian ultrattuaan. Sikiö on menehtynyt, mitoista päätellen ~rv 18.
Siinä sitten keskusteltiin ja kerrottiin mitä tulee tapahtumaan, tosin minulle tämä kaikki oli jo aivan tuttua, olin ollut loppuvuodesta 6vkon harjoittelussa (opiskelen kätilöksi) samanlaisella osastolla, johon itse menisin nyt hoitoon. Myös tällä kyseisellä osastolla olin ollut pari päivää. Tiesin liiankin tarkkaan mitä olisi edessä.
Aikoja osastolle ei ollut ennen maanantaita ja halusin mieluummin tuonne naistentautien puolelle enkä synnyttäjien kanssa samalle osastolle. Näin sain myös viikonlopun aikaa valmistautua henkisesti tulevaan. Minusta oli parempi, ettei asia hoitunut saman tien, sillä näin sain työstettyä asiaa jo jonkin verran eikä konkreettinen puoli tapahtunut siinä tunnemylläkässä.
Eilen menimme osastolle, jossa näinkin jo tuttuja hoitajia, joihin olin törmännyt harjoitteluni aikana. Oma hoitajani kysyikin heti mistä tunnemme ja olenko talossa töissä.
Sain heti aamulla kipulääkkeeksi Burana 400mg+Panacod. Ja laitoin sitten 2x Cytotec. Olo hieman höntti, mutta kovia kipuja ei tullut vielä. Torkuin jonkun aikaa. Pahoinvointilääkkeen sain myös hyvin pian, sillä tunsin olon huonoksi ja tiedän, että minulla on taipumusta oksennella kovassa kivussa. Nesteet laitettiin aamusta jo tippumaan, sillä syödä eikä juoda saisi. Siltä varalta, että päätyisi lopulta kaavintaan.
Kolmen tunnin kuluttua (11.40) laitoin toiset 2 Cytoteciä ja kipuja rupesi olemaan jo jonkin verran. Sain Panacod x2. Lepäilin ja torkahtelin. 13 jälkeen halusin kävelemään osastoa ympäri, sillä tiesin sen hieman helpottavan kipuja ja edistävän tilannetta. Puolisen tuntia kävelimme ja 13.45 halusin takaisin lepäämään. Yhtäkkiä tuli aivan hirveä kipu ja soitin kelloa ja pyysin lisää kipulääkettä. Vasta nyt alkoi jonkin verran vuotoa tulemaan. Tunsin jo mennessäni wc:hen, että jotain tulee ulos. Istahdin portatiiville ja olin varma, että vauva tuli nyt ulos. Siinä istuin järkyttyneenä. Lähinnä siitä, että näinkö pian se kaikki sitten tapahtuikin? Olin valmistautunut aivan toisenlaiseen... Jouduimme odottamaan hoitajaa jonkin aikaa, sillä hän oli toisen potilaan luona. Hän tarkisti tilanteen tullessan ja sanoi näkevänsä ainakin sikiön, myös istukan todennäköisesti. Hän vei portatiivin pois ja sanoi tuovansa toisen heti tilalle, sillä kaikki mahdollinen olisi kerättävä talteen. Siinä istuessani tuli vielä yksi isompi köntti ja sitten nousinkin jo pois ja sängylle lepäämään.
Jonkin aikaa jouduimme odottelemaan ja sitten kätilö tuli kaarimaljan kanssa huoneeseen ja kertoi, että syy keskenmenolle on jo selvinnyt, ainakin pääosin. Vauvalla on kehityshäiriöitä. Hän kertoi tarkemmin mitä ulkoisesti vauvassa näkyy ja kysyi vieläkö haluamme nähdä hänet. Ehdottomasti halusimme. Hän oli pieni poika, joka näytti aivan pieneltä ihmiseltä, muutamine pienine vikoineen... Olin heti huojentunut siitä, että syy selvisi ja tiesimme, ettei hän olisi koskaan selvinnyt tähän maailmaan.
Oma mieli on tällä hetkellä hyvä, sillä jotenkin tieto pojan kehityshäiriöistä helpotti aivan älyttömän paljon. Jälkitarkastuksessa 6 viikon kuluttua saamme sitten kuulla tarkemmat tulokset kun ruumiinavaus on tehty ja kaikki kokeiden tulokset selvillä.
Toivon kovasti jaksamista ja voimia kaikille lapsensa menettäneille, tapahtuipa tämä sitten missä vaiheessa hyvänsä. Tällaista ei toivoisi kenenkään kohdalle.
Meillä oli viime viikon torstaina rakenneultra rv 20+3. Huomasin heti ultrauksen alettua, ettei vauva liiku yhtään. Kätilö teki kovasti töitä, mutta totesi jonkin ajan kuluttua, ettei saa sydämensykettä näkyviin. Tiesimme heti mistä oli kyse. Kätilö haki lääkärin paikalle, joka totesi saman asian ultrattuaan. Sikiö on menehtynyt, mitoista päätellen ~rv 18.
Siinä sitten keskusteltiin ja kerrottiin mitä tulee tapahtumaan, tosin minulle tämä kaikki oli jo aivan tuttua, olin ollut loppuvuodesta 6vkon harjoittelussa (opiskelen kätilöksi) samanlaisella osastolla, johon itse menisin nyt hoitoon. Myös tällä kyseisellä osastolla olin ollut pari päivää. Tiesin liiankin tarkkaan mitä olisi edessä.
Aikoja osastolle ei ollut ennen maanantaita ja halusin mieluummin tuonne naistentautien puolelle enkä synnyttäjien kanssa samalle osastolle. Näin sain myös viikonlopun aikaa valmistautua henkisesti tulevaan. Minusta oli parempi, ettei asia hoitunut saman tien, sillä näin sain työstettyä asiaa jo jonkin verran eikä konkreettinen puoli tapahtunut siinä tunnemylläkässä.
Eilen menimme osastolle, jossa näinkin jo tuttuja hoitajia, joihin olin törmännyt harjoitteluni aikana. Oma hoitajani kysyikin heti mistä tunnemme ja olenko talossa töissä.
Sain heti aamulla kipulääkkeeksi Burana 400mg+Panacod. Ja laitoin sitten 2x Cytotec. Olo hieman höntti, mutta kovia kipuja ei tullut vielä. Torkuin jonkun aikaa. Pahoinvointilääkkeen sain myös hyvin pian, sillä tunsin olon huonoksi ja tiedän, että minulla on taipumusta oksennella kovassa kivussa. Nesteet laitettiin aamusta jo tippumaan, sillä syödä eikä juoda saisi. Siltä varalta, että päätyisi lopulta kaavintaan.
Kolmen tunnin kuluttua (11.40) laitoin toiset 2 Cytoteciä ja kipuja rupesi olemaan jo jonkin verran. Sain Panacod x2. Lepäilin ja torkahtelin. 13 jälkeen halusin kävelemään osastoa ympäri, sillä tiesin sen hieman helpottavan kipuja ja edistävän tilannetta. Puolisen tuntia kävelimme ja 13.45 halusin takaisin lepäämään. Yhtäkkiä tuli aivan hirveä kipu ja soitin kelloa ja pyysin lisää kipulääkettä. Vasta nyt alkoi jonkin verran vuotoa tulemaan. Tunsin jo mennessäni wc:hen, että jotain tulee ulos. Istahdin portatiiville ja olin varma, että vauva tuli nyt ulos. Siinä istuin järkyttyneenä. Lähinnä siitä, että näinkö pian se kaikki sitten tapahtuikin? Olin valmistautunut aivan toisenlaiseen... Jouduimme odottamaan hoitajaa jonkin aikaa, sillä hän oli toisen potilaan luona. Hän tarkisti tilanteen tullessan ja sanoi näkevänsä ainakin sikiön, myös istukan todennäköisesti. Hän vei portatiivin pois ja sanoi tuovansa toisen heti tilalle, sillä kaikki mahdollinen olisi kerättävä talteen. Siinä istuessani tuli vielä yksi isompi köntti ja sitten nousinkin jo pois ja sängylle lepäämään.
Jonkin aikaa jouduimme odottelemaan ja sitten kätilö tuli kaarimaljan kanssa huoneeseen ja kertoi, että syy keskenmenolle on jo selvinnyt, ainakin pääosin. Vauvalla on kehityshäiriöitä. Hän kertoi tarkemmin mitä ulkoisesti vauvassa näkyy ja kysyi vieläkö haluamme nähdä hänet. Ehdottomasti halusimme. Hän oli pieni poika, joka näytti aivan pieneltä ihmiseltä, muutamine pienine vikoineen... Olin heti huojentunut siitä, että syy selvisi ja tiesimme, ettei hän olisi koskaan selvinnyt tähän maailmaan.
Oma mieli on tällä hetkellä hyvä, sillä jotenkin tieto pojan kehityshäiriöistä helpotti aivan älyttömän paljon. Jälkitarkastuksessa 6 viikon kuluttua saamme sitten kuulla tarkemmat tulokset kun ruumiinavaus on tehty ja kaikki kokeiden tulokset selvillä.
Toivon kovasti jaksamista ja voimia kaikille lapsensa menettäneille, tapahtuipa tämä sitten missä vaiheessa hyvänsä. Tällaista ei toivoisi kenenkään kohdalle.
