Näin käy, kun mamuja äänestetään eduskuntaan

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Afganistanilaiskansanedustaja: “Suomi ei ole kenenkään omistama”
Kaiken ilmaiseksi saaneen kabulilaisen voi olla vaikea ymmärtää, että Suomi on suomalaisten rakentama ja omistama.

26.05.2017 23:33, 25602 lukukertaa

Kabulissa syntynyt Nazima Razmyar on sitä mieltä, että Suomi ei ole kenenkään omistama.

”Suomi on vain suomalaisille” -ajatukset ärsyttävät Helsingin tulevaa apulaispormestaria, jonka toimialana tulee olemaan kulttuuri ja vapaa-aika.


Nazima Razmyar.

Razmyarin mielestä tärkeintä on se, etteivät ovet ole kotoutuville lukittuna. Hän itse tuli Suomeen turvapaikanhakijana Neuvostoliitosta, jossa hänen isänsä oli työskennellyt Afgnistanin suurlähettiläänä Moskovassa.

“Hänen oma isänsä vaikutti Afganistanin varapääministerinäkin, mutta ei työllistynyt Suomessa. Razmyar tietää, miten paljon isällä olisi ollut annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Hän ei vaan saanut mahdollisuutta”, kirjoittaa Demokraatti-lehden toimittaja.

On vaikea ymmärtää, mitä annettavaa oman maansa tuhoamiseen osallistuneella kommunistilla olisi voinut olla Suomelle, mutta syy siihen, että isä-Razmyar ei ole Suomessa tehnyt päivääkään töitä ei ole se, että hän ei saanut mahdollisuutta, vaan se, että hän mieluummin jätti opettelematta suomen kielen ja keskittyi kokopäiväisesti lietsomaan kommunistista vallankumousta Afganistanissa suomalaisten sossurahoilla.

“Suomalaisuus voi merkitä eri ihmisille eri asioita, eivätkä ne ole sen vähempiarvoisia. Suomen ei pitäisi olla vain jonkun rakentama ja joillekin tarkoitettu. Suomi ei ole kenenkään omistama”, Nazima Razmyar sanoo.

Razmyar on tietenkin aivan väärässä. Suomi on suomalaisten rakentama ja jokainen neliömetri Suomen maaperää on jonkun omistama. Yleensä omistaja on joku Suomen kansalainen, kunta tai valtio. Suomessa on erittäin tarkka kiinteistörekisteri, jonka ansiosta kaikki tietävät, kenelle mikäkin maapläntti kuuluu.


Jokaisen suonsilmäkkeen ja ryteikön omistaja, kiinteistönumero ja rajapyykit tiedetään Suomessa tarkasti. Kuvassa Herhiläiskorpi.

Suomalaisten varhaiset kansantarinat kertovat miehestä, joka lastun joessa nähdessään otti kirveen käteensä ja lähti ylävirralle katsomaan, että kukas se siellä hänen metsästysmaillaan rakentelee. Suomalaisten verinen sisällissota käytiin osittain siksi, että myös torpparit halusivat omistaa maata.

Kautta vuosisatojen suomalaiset ovat tienneet hyvin tarkkaan, mikä alue on naapurin tontilla ja mikä on omia maita.

Suomessa on myös kehitetty upeita tapoja hyödyntää yhdessä tämän maan luontoa, kuten luonnonsuojelualueet ja jokamiehenoikeudet. Mutta se ei tarkoita sitä, että Suomi kuuluisi jokaiselle, joka lampsii rajan yli.

Rajan yli valmiiseen pöytään lampsineen ja kaiken ilmaiseksi saaneen voi olla vaikea ymmärtää, että Suomi on suomalaisten rakentama ja omistama. Ja ehkä suomalaisten pitäisi muistuttaa itseäänkin tästä asiasta.

Lähde: Demokraatti.fi

T12/MV
toimitus12mvrebel@gmail.com
 
vierailija
Samaa mieltä ovat MV:n osin ulkomaalaistaustainen ylläpitäjä ja hänen häntä ihannoiva myös osin ulkomaalaistaustainen elämäntapamielenosoittaja. Heidän mielestään Suomi kuuluu myös heille.
 
Ääliömäistä ja lyhytnäköistä ajattelua, no mitäpä muuta voi Nasimalta odottaakaan.

Suomessa on mennyt hyvin osittain juuri sen takia että täällä on maan rajat. Ilman niitä tänne olisi vyörynyt rikolliset ja loiset ympäri maailmaa -ja tadaa, kohta Suomi ei olisi enää hyvinvointivaltio.
 
Rajavalvonta ja kansalaisuusseulonta on tärkeitä. Ne muokkaavat sen maan rajojen kansalaisia tietynlaiseksi, heterogeeniseksi.

Meidän tapauksessamme tänne on pakkautunut/eristäytynyt työteliäitä ja suht rehellisiä ihmisiä. Suomalainen puhtaus ja design on kehuttua. Miksi tää väestö pitäisi vaihtaa joihinkin moraaliltaan löyhiin mölöttäjiin? Miks jokaisen maan pitäisi olla kohta samanlainen Starbucks-paratiisi?

Mua ei haittaa jos suomalainen mies on tuppisuu, ettei jutella bussissa tai formulakuski ei osaa ääntää enkkua oikein.
Sata kertaa mieluummin otan semmoisen, kun puurosta inisevän raiskaaja-geelitukan, joka ei ole mies, vaan neiti.
 

Yhteistyössä