NATSIT ja KOMMARIT vihaavat JUUTALAISIA

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kommunismin ideologian kehitteli saksalainen Karl Marx, jonka lapsuudenkoti oli juutalainen. Saksassa vihattiin juutalaisia jo 1800-luvun alussa, joten Marxin perhe vaihtoi turvallisuussyistä nimensä saksalaiseksi ja uskontonsa luterilaisuudeksi.

Marxin oppeihin uskovat kommunistit, samoin kuin myöhemmät sosialistit, sosialidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset, ovat kuitenkin aina olleet juutalaisvihaajia. Miksi?

Tähän on varmaan vaikuttanut se tosiasia, että tsaarien Venäjällä vihattiin ja tuhottiin juutalaisia, ja venäläinen asenne siirtyi suoraan neuvostoliittolaisten asenteeksi, joka sitten kopioitiin muidenkin maiden kommunisteille, sosialisteille, sosialidemokraateille ja vasemmistoliittolaisille.

Adolf Hitlerin isoäiti oli juutalainen, ja onpa geenitutkimuksen avulla selvitetty sekin asia, että osa Hitlerin suvusta lienee tullut arabimaista (uusnatsit torjuvat luonnollisestikin tämän ajatuksen juutalaisten salajuonena, kuinkas muutenkaan).

Hitler vihasi ja tuhosi juutalaisia, ja hänen oppinsa ovat sujuvasti siirtyneet halki vuosikymmenten aina nykyajan Suomen uusnatseille asti. Kovaa on suomalaistenkin uusnatsien juutalaisviha, jonka varttijuutalainen Hitler sai aikaan.

Onneksi minä olen valkoihoinen suomalainen -perussuomalainen- joka en näe mitään syytä vihata juutalaisia. Päinvastoin, minä arvostan suuresti juutalaisia.

Tämä ketju poistuu automaattisesti X minuutin kuluttua. Arvatkaa, miksi! :D
 

Yhteistyössä