Negatiivinen lapsi väsyttää koko perheen

Wohou, kesäloma alkoi! ....Ja lapset tottakai myöskin lomalla kotona..... Meillä asuu 7 vuotias valittaja jolla on useimmiten kaikki huonosti. On vain hän ja hänen napansa, tarpeensa ja vaatimuksensa. Toisaalta taas on iloinen hömppääjä ja kodin ulkopuolella hyvätapainen ja kiltti. Esim tämä aamu alkoi sillä että hän heräsi ensimmäisenä ja ilmoitti kovaan ääneen menevänsä kakalle. Ok mene vaan, pyyhi sitten itse kun eilenkin meni hyvin pyyhinnät. Ei, kun äitin pitää tulla pyyhkimään. Sitten alkaa marmatus että mitä mä nyt teen. Sanoin niin kuin sata kertaa ennenkin että tee jotain mikä ei häiritse muita jotka haluaa vielä makoilla, syö aamupalaa tms....
-Ei,en mä halua syödä yksin, mä tuun sun viereen äiti.
-Ok, tule vaan.
Tulee ihan viereen ja sit alkaa valitus
-Sun käsi on mun tiellä, peitto on huonosti, siirrä jalkaa, tyyny ei riitä........
Kyseessä 160cm leveä sänky jossa ei ollut muita mun ja lapsen lisäksi. Lähtee lopulta itse pois ja siirtyy pikku veljen huoneeseen ( velikin sanoo että haluaa nukkua vielä). Lähtee sieltä pois ja aloittaa marinan vaatteista kun ei löydä mitään päälle pantavaa yms yms yms.

On ollut tuollainen ihan pienestä pitäen. Aina on panostettu hyvään palautteeseen ettei varsinkin nyt isompana menisi ihan negatiiviseksi, mutta siltikin tekee tahallaan sellaista muka hauskaa hömppää josta tietää saavansa noottia. Esim ajaa pyörällä lähes päälle kun kävelen ulkona tai tulee halaamaan kyynärpäät edellä että toinen varmasti saisi kipeetä. Mä en tiedä mikä tuon kanssa on mennyt vikaan. On juteltu asiasta perheneuvolan yms kanssa mutta mä alan olla sitä mieltä että se on sen perusluonne jolle ei mitään voi.

Kysymys kuuluukin, että voinko mä kylmänrauhallisesti laittaa sen ulos vinkumaan ja vetää oven perässä lukkoon (eli siis jäähylle) silloin kun vinkumisesta ei vaan tule loppua vaikka mitä tekisi??? Olen näin tehnytkin kun ei hermo kestä, mutta mietityttää että onkohan se kuitenkaan henkisen puolen kannalta ok. Ja muistakaa kukkahattutädit että kyse on myös muun perheen henkisestä jaksamisesta. Mä en vain yksinkertaisesti tiedä onko tuo lintu vai kala ja mitä sen kanssa pitää tehdä

 

Mun mielestä tuo kuulostaa aika normaalilta? Ettei nyt olisi vika äidin asenteessa? Onhan tuo varmasti ärsyttävää, mutta ei se nyt kuulosta niin pahalta ongelmalta. Ehkä lapsi kaipaa tekemistä tai huomiota? Koita siis keksiä tekemistä ettei tylsisty ja muista antaa oma-aloitteisesti huomiota tarpeeksi. Ja voit myös neuvoa lasta kertomaan missä on vika: Jos on tylsää, lapsi voi sanoa että on tylsää. Jos haluaa olla äitin kanssa, voi sanoa että haluaa olla äitin kanssa.

Ja tuo pyllyn pyyhkiminen: Meillä ei kolmevuotiaankaan anneta pompottaa noin. Jos ei pyyhi itse pyllyään, istukoon pöntöllä vaikka koko päivän. Tai jos muiden tarvii päästä pöntölle niin sen kuin nostaa housut kintuissa siihen pöntön viereen seisomaan.

Ja vielä yksi asia: Kuinka paljon sinä itse valitat? Valitus tarttuu kyllä lapsiin, oppivat että niin kuuluu käyttäytyä.

 

Meillä on vähän vastaava tapaus, ikää jo tosin miltei tuplasti. Saman kasvatuksen on saanut kuin muutkin lapset eli uskoisin luonteen piirteeksi. Toisilla se lasi on vaan aina melkein tyhjä. Se on muulle perheelle tosi kurjaa, valituksella on pilattu monta hyvää hetkeä.

Tällä lapsella on paljon toiveita, hyvin tarkkoja. Jos häntä yrittää ilahduttaa niin menee kuitenkin usein pieleen, koska joku yksityiskohta ei olekaan juuri niin kuin oli suunnitellut ja äkkiä koko juttu kääntyykin murheeksi.

Toiset kun ilahtuu kun sanoo, että leivotaan kohta pullaa niin tämä lapsi sanoo, että ei pullaa vaan jotain muuta eikä nyt kun sitten kun hän on saanut jonkun hänen oman asiansa tehtyä.

Virheitä olen varmasti tehnyt vanhempana ja paljon ja varmaan teen vastakin. Halusin kuitenkin sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu.

 

Neljä lasta ja tuo negatiivi löytyy myös...sama kasvatus ja samat "palautteet" kaikille, mutta tuo yksi onnistuu aina löytämään sen "pimeän puolen asiasta kun asiasta. ja on oikeesti todella uuvuttavaa, ammattiapua meilläkin ollut käytössä, eipä tilanne ole mihinkään muuttunut. Kodin ulkopuolella osaa olla todella aurinkoinen ja kiva, koulusta tulee hyvää palautetta. Samanikäisten kanssa leikit tosin harvoin onnistuu...

 

Meillä ei todellakaan ole lapset pompottaneet aikuisia koskaan. Olenkin miettinyt että olisiko joskus pitänyt antaa periksi enemmän josko tämä tahtojen taistelu olisi sitten vähän helpompaa. Pyllyn pyyhkimisestä sen verran että olen vasta pikku hiljaa alkanut vaatia kakkapyllyn pyyhintää itsenäisesti. Parivuotta nuorempi sisaruskin tosin jo opettelee samaan aikaan ja se on ok kun homma näyttää toimivan.

On mulla itsellänikin varmasti asennevammaa mutta luonne se on mullakin Vaikka olen äiti niin ei se sitä tarkoita että mun pitäisi muuttua täysin koska lapsi sitä vaatii. Toinen lapsi on sitä paitsi kiltti kuin mikä, henkisestikin paljon pidemmällä vaikka on nuorempi.

Tässä taannoin päätin olla lapsi kitisi jotain pientä, päätin tehdä täysin vastoin tapojani ja naurahdin että oles nyt siinä ja ota tästä tikkari. Siitäkös riemu repesi! Oli väärän värinen, väärän muotoinen, vääärässä muumikääreessä ja tikkukin oli vino. What?

Sit kun mennään pyöräilemään....
Ajan perässä, lapsi hidastelee edessä ja odottaa mua ja hokee että tule jo tule jo vaikka ajan 2 metrin päässä takana. Välillä tekee äkkijarrutuksen kun päättää pitää huilitauon.
No, sitten ajan edessä, no tottakai menen liian lujaa tai liian hiljaa. Odota odota älä jätä mua vaikka välimatkaa muutama metri.
Ajan vieressä, "äiti älä mene edelle", kyylää koko ajan mua etten vain mene edelle ja toisaalta taas etten jää jälkeen.

Kaikki yhdessä tekeminen menee vastaavalla kaavalla ja päättyy helvettiin

Välillä kun oikein saa itsensä psyykattua rauhalliseksi ja suvaitsevaksi ja ties miksikä apinaksi niin menee suht ok jonkun aikaa kun jaksaa ihan koko ajan skarpata ja miettiä reaktiotaan joka asiaan. Toisen lapsn kanssa voi vain olla ja elää rauhassa ja sopuisasti. Ehkä meidän luonteet eivät vaan sovi yhteen tämän riitapukarin kanssa. Näen meissä kyllä samoja piirteitä. Kyllä mä valitan ja kasvatan tiukalla otteella mutta olen mä myös positiivinen ja kuten sanoin ennemmin, positiiviseen palautteeseen on aina kiinnitetty huomiota.

 

Aikamoinen tyranni teillä perheessä, huh! Positiivinen palaute on hieno asia, mutta kyllä sekin aiheesta pitää antaa. Nyt tiukempi linja lapselle heti! Tohon pyöräilyesimerkkiin esim.: minkä ihmeen takia lähdet tuollaiseen mukaan?! Aivan piinallista luettavaa. Lapsi käyttäytyy kuin maailman Napa ja vie sinua kuin pässiä narussa! Sano lapselle ei. Ei. Ja nyt loppuu se vinkuminen. Älä Anna vinkumisella sitä huomiota. Äläkä nyt missään nimessä koita mielistellä lasta! Lapset on fiksuja, hän pelaa sinulla ja sinä uuvut.

 

"Aikamoinen tyranni teillä perheessä, huh! Positiivinen palaute on hieno asia, mutta kyllä sekin aiheesta pitää antaa. Nyt tiukempi linja lapselle heti!"
Aiheesta nimenomaan saakin palautetta, esim silloin kun on kerrankin ajatellut jonkun muun tarpeita enemmän kuin omiaan, leikit ovat sujuneet tai onnistuu jossain uudessa asiassa.


"Tohon pyöräilyesimerkkiin esim.: minkä ihmeen takia lähdet tuollaiseen mukaan?! Aivan piinallista luettavaa. Lapsi käyttäytyy kuin maailman Napa ja vie sinua kuin pässiä narussa! Sano lapselle ei. Ei. Ja nyt loppuu se vinkuminen. Älä Anna vinkumisella sitä huomiota."
Piinallista tämä elämä onkin Mua ei todellakaan kiinnosta tehdä tuon kanssa yhtään mitään, mutta enmä nyt voi lastani ihan unholaankaan jättää. Joskus nyt vaan täytyy yrittää sen kanssa yhdessä jotain. Mä olen sanonut hyvällä ja pahalla ja heittänyt pihalle vinkumaan, on selitetty selittämästä päästyään miten pitäisi ajatella muitakin kuin vain itseään jne. Pyöräretket päättyy siihen että lähden loppumatkasta painelemaan sataa ja lapsi polkee itkien perässä jääden jälkeen. Eikö se tarkoita nimenomaan sitä että en anna sen kohdella mua kuinka vaan kun jätän polkemaan yksinään?


"Äläkä nyt missään nimessä koita mielistellä lasta! Lapset on fiksuja, hän pelaa sinulla ja sinä uuvut."
En mielistele mutta kuten sanoin, joskus täytyy yrittää yhdessä jotain.

LLapsillehan pitää tunnetusti selittää kaikki sataan kertaan mutta mä luulen että nyt on selittämiset selitetty ja seuraava vaihe on täydellinen välinpitämättömyys. Mutta edelleen kysyn että onko se ok laittaa ulos ja ovet lukkoon vinkumaan koska muuten on pikkasen vaikea olla välittämättä vinkumisesta? Jos on huoneessaan niin huutaa vaikka maailman tappiin asti paljonko kello on, koska mä pääsen, miksi miksi miksi ja se ei ole reilua saati helpottavaa muille kun ei voi edes tv:tä katsoa että kuulisi jotain.

 

Täällä tuollainen negatiivinen valittajalapsi, nyt kasvanut aikuiseksi. Se on sitä huomion hakemista. Huomioitko häntä muuten, joskus oma-aloitteisesti? Äitini oli kuten sinä, aivan päinvastainen luonne. Oletan että jos vanhemmalla ja lapsella on samoja luonteenpiirteitä, heillä sujuu eläminen hyvin yhdessä. Äitini ja veljeni ovatkin läheisempiä kuin me.
Toivoisin että kannustaisit lasta tällaisessa yksityiskohtaisessa ja negatiiviselta tuntuvassakin ajattelussa. Meistä pikkuasioiden urputtajista kasvaa aikuisina todella pikkutarkkoja, säntillisiä ja tutkija-tyyppisiä ihmisiä. Osaamme arvioida riskitilanteita ja loistamme ammateissa joihin kuuluu analysointia ja yksityiskohtia. Rakastan myös kotona siivoamista, saan outoa mielihyvää kun käyn kaappeja läpi ja saan jokaiselle mutterille ja pikkupinnille oman paikan asunnossa.
Luen paljon ja sivistän itseäni. Olen hyvä työntekijä ja vaimo, tosin hieman perfektionisti.
Huomiota tuli haettua lapsena äidiltä varmasti paljon, koska vaistosin että hän ei hyväksynyt minua kuten veljeäni, ja tunsin aina että hän kohtelee meitä eritavoin. Äitini mm. hermostui minuun paljon helpommin, veljeni taas oli perheen kultamuna.

Ei lapsi sillä mitään pahaa tarkoita, mutta hän ei osaa vielä keskittää noita piirteitään ja energiaansa toimintaan joka purkaisi tuota energiaa tuotteliaasti ympäristöön. Osta hänelle tieteiskaupasta puuhattavaa, pikkutarkkuutta vaativia pelejä sekä sellaisia joissa voi kehittää mieltään. Lapsellasi on paljon energiaa joka ei suuntaudu nyt sellaiseen joka antaisi hänelle tyydytystä. Tai ehkä hänelle tekisi hyvää jokin harrastus? Ylimääräisen energian hän purkaa marmatukseen, sinun ympärilläsi hyörimiseen ja oikkuiluun.

 

Hulmaisiko lapsi käytöksensä, jos jonain päivänä käyttäytyisit samalla tapaa kuin lapsesi eli valittasit joka ikisestä asiasta. Usein on vaikea nähdä oman käytöksen puutteita, mutta kun toinen toimii samalla tapaa, niin silmät voivat avautua. Mulla itsellä oli lapsena yksi paha tapa, jonka lopetin heti pysyvästi, kun äitini teki saman.

 

Hulmaisiko lapsi käytöksensä, jos jonain päivänä käyttäytyisit samalla tapaa kuin lapsesi eli valittasit joka ikisestä asiasta. Usein on vaikea nähdä oman käytöksen puutteita, mutta kun toinen toimii samalla tapaa, niin silmät voivat avautua. Mulla itsellä oli lapsena yksi paha tapa, jonka lopetin heti pysyvästi, kun äitini teki saman.

Huomaisiko....

 

Mä en osaa antaa sulle mitään konkreettisia neuvoja, että tee näin tai näin. Tai älä ainakaan tee näin.

Meillä on yksi viidestä tuollainen vaativa tapaus. Poika kohta 10-v. hänen kanssaan olen napit vastakkain usein, hän on vinkuiita ja rasittava usein ja monenlaisissa tilanteissa. Mielestäni olen kaikki viisi kasvattanut samalla tavalla, huomioinut tasapuolisesti ja kaikki on rakkaita, myös tämä vinkuiita. Huomioin kaikkia lapsia myös yksilöllisesti ja teen välillä juttuja vain yhden kanssa, silloinkin meillä pojan kanssa yleensä menee sukset ristiin.

Olen siis hyväksynyt, että tämä lapsi on tällainen ja vaikka kuinka välillä ärsyttää ja ja harmittaa, hän on minun poikani ja ansaitsee tulla rakastetuksi juuri omana itsenään. Töitä se vaatii itseltäni, mutta sitä se äitiys on.

Eli et siis ole yksin tuntojesi kanssa, kyllä meillä muillakin on kasvunpaikkoja ja kipukohtia.

 

Lapsesi on ilmeisesti älyllisesti terävä ja tunnetasolla epävarma. Ristiriitainen käytös näkyy sitten siinä. Jos et luota itseesi kasvattajana, niin lapsesi on sinun epävarmuutesi peili. Luota siihen, minkä uskot olevan oikein häntä kohtaan.

Oletko ajatellut, että lapsi saattaisi kaivata haasteita ja tekemistä? Voisiko hän auttaa kotitöissä? Ottaa "vastuulleen" jonkin kesäprojektin, jossa ei tarvita vanhempien valvontaa kaiken aikaa?