Neiti kiljunen - miten saada järki 2 vuotiaan jatkuvaan huutamiseen?

Elokuun alussa 2 vuotta täyttävälle neidillämme on kurja tapa ilmaista kiukku, väsymys jne... Olen ihmeissäni koska tuntuu että huuto on kestänyt koko vuoden eli ei voisi laskea uhman piikkiin?

Tutti otettiin pois hieman ennen 1v päivää ja pohdimme josko se olisi sittenkin ollut liian aikaisin. Ei ehkä, koska sitten myöhemmin kun tyttö on saanut tutin jostain käsiinsä, esim tuttavan vauvan tms niin ei ole laittanut suuhun.

Huuto ilmenee todella monissa tilanteissa, kaikissa kielto tilanteissa, muuten vaan pikku vastoinkäymisistä ja tänään jopa siitä etten antanut tiskiaine tabletteja hänelle. Selitin rauhallisesti taaperolle ettei niitä voi syödä saatikka lapsi koskea koska ovat myrkkyä. Laukun repimisestä pöydältä sai kaameat huuto raivarit kun otin laukun pois ja kielsin.

Kehumme kyllä tyttöä, kannustamme omatoimisuuteen ja siitä kiitämme ja näin näytämme että se on oikein.

Viime aikoina raivarit ovat ulottuneet myös ruokaan. Sen suhteen tuntuu että olemme menneet vuosi taaksepäin, koska ruoka ei maistu, ruokaa närpitään tai ei syödä ollenkaan. Ei itse eikä avustetusti.

Esikoisen taapero ajasta on sen verran aikaa että olen ihmeessä miten hankala ko aika voi olla :D
 

Yhteistyössä