Neuvoja kaipaillaan....

Elikkäs: Meillä on 6-vuotias tyttö jolla epäillään kehitysviivästymää,diagnoosia ei vielä ole koska olemme jonossa lasten neurologiselle....

Neuvoja kaipailen lähinnä omaan jaksamiseen ja siihen kuinka saisin tytön ymmärtämään asioita.
Ja kun itse olen raskaana (RV 33+2) niin en jaksa alkaa neidin kanssa painimaan....

Psykologilla ollaan käyty ja psykologi sulki pois ad/hd:n mutta sanoi että havaittavissa on lievää ylivilkkaissuutta ja keskittymis kyvyn puutetta(mitkä jo itsekkin tiesin)....
Myöskin kielellinen kehitys ei ole 6-vuotiaan tasolla,samoin hieno ja karkea motoriikka vaativat paljon tekemistä että olisivat lähelläkään ikä tasoa,käden vakiintuminen on myöskin huolen aihe ja se että käytössä oleva käsi "väsyy" nopeasti...

Neiti on nyt ollut 3vko:a kesälomalla päiväkodista ja ongelmat alkoivat reilu viikko sitten, Neidin kanssa ei voi tehdä mitään tehtäviä(ei suostu kuuntelemaan ohjeita ja repii paperit sitä mukaa kun saa eteensä),liikkua missään(Ei kuuntele liikenteessä mitään,ei suostu pitämään kädestä ja juoksentelee minne sattuun),puhua mistään(neiti alkaa huutamaan ja kiroilemaan),lukea mitään(ei jaksa kuunnella ja aloittaa riuhtomisen ja haluaisi tuhota kirjan),katsoa mitään(dvd/video/tv)(pika kelaa elokuvat jonka jälkeen hävittää korvat)leikkiä millään(heittelee leluja ja räkii päin jos leikimme yhdessä)...
Neiti on myöskin alkanut haistatella,lyödä,purea,potkia,nipistellä,räkiä eikä myöskään kuuntele mitä sanotaan,kiusaa koiriamme ja nauraa ivallisesti jos komennan eli ei kunnioita yhtään,myöskin hajoittaa minun ja aviomieheni(joka ei ole lapsen biologinen isä) ja koiriemme tavaroita...

Lapsen biologinen isä ei näe lastaan kun kerran kuussa viikonlopun ajan.Eikä hän ole halukas tekemään tytön käytöksen eteen mitään,kauan jouduin siitäkin vääntämään että sain viedä tytön psykologille ja nyt sitten neurologille kunhan aika saadaan. Lapsen biologinen isä ei näe omassa lapsessaan mitään vikaa eikä ymmärrä sitä että neiti tarvitsee tutkimukset omaa elämää helpottamaan...

Mietin että voisiko johtua turhautuneisuudesta??
Aijemmin ennen noita yllä mainittuja oireita meillä oli omien hiusten repimistä,sormien syömistä,nenän kaivamista ja varpaan kynsien pureskelua... Nyt nuo kaikki on saatu loppumaan ja tilalle on tullut tuo huonompi käytös...

Oma henkinen jaksaminen alkaa olemaan kortilla,ja alan olla kyllästynyt jatkuviin mustelmiin ja siihen että oma päänahka on kipeänä siitä että neiti repii hiuksista ja joka iltaiseen itkemiseen....

Neiti on uhma ikäinen mutta muiden tuon ikäisten vanhempien ja neuvolaan ollessani yhteydessä kaikki sanoivat ettei uhma noin paljoa lasta muuta...

Joten neuvoja kaivataan/ihmistä jolla on samanlainen tilanne...

 

Nyt alkaa olemaan oma jaksaminen tosi lopussa...
Neiti aloittaa aamut huomenen sijasta haukkumisella(tyhmä,vammanen jne...) ja räkimisellä päin naamaa...
Mitkään jäähyt ei auta vaan pahentaa tilannetta,karkkipäivän poistaminenkaan ei hetkauta yhtään....
Normaalisti aamut menee huuto kilpailuksi kun tuntuu ettei muuten mene mikään jakeluun.....
Olenko ainut jota 6-vuotias terrorisoi?

 

Minulla on vain 4-vuotias lapsi ja vauva eli ei noin isoa lasta.

Mutta joka tapauksessa kuulostaa todella hankalalta tilanteelta! Onko teidän perheessä tapahtunut mitään muuta suurta muutosta kuin tuo päivähoidon päättyminen? Joskus meillä uhmaan auttaa se kun en millään tapaa huomioi lasta silloin kun hän käyttäytyy huonosti. En ole näkevinäni enkä kuule lastani. Käännän myös selkäni huonolle käytökselle. Toisaalta sekin auttaa, kun nappaa lapsen halaukseen ja laittaa asian nauruksi että eipäs nyt kiukutella tehdään jotain kivaa.

Meillä ei tällä hetkellä ole mitään uhmaa ja sujuu mukavasti. Taidat tarvita jotain ammattiapua tähän tilanteeseen? Soita neuvolaan ja sano, ettet oikeasti jaksa ja kerro tuosta lapsesi käyttäytymisestä ja päivistä. Pyydä apua! Toisaalta lapsen biologinen isä voisi ottaa enemmän vastuuta vaikka joka toiseksi viikonlopuksi ja miksei arkipäivinäkin. Käyttäytyykö lapsi siivosti isänsä luona?

 

Ei ole muuta isoa tapahtunut kun se että olen raskaana ja tästäkin on neidin kanssa yritetty keskustella....
Ongelmia biologisen isän kanssa on noin 10 kertaa enempi ja isällään saa tahtonsa lävitse...
Itsekkin olen kokoillut tuota huomiotta jättämistä mutta se meillä pahensi tilannetta niin että neiti hyökkäsi kimppuun ja puri ihon rikki asti,ja useasta paikasta....
Nyt päästää irti melkein heti...

Meillä ei tuo haliminen ja nauruksi laittaminenkaan onnistu koska neiti on niin "pitkä vihainen" ja jos menen ottamaan syliin niin saan vastauksena potkimista,hiuksien repimistä ja puremista...
Ilman tuota käytöstä ei ollut mitään ongelmaa sylissä olemiseen tai halimiseen....

Ajattelin olla neuvolaan yhteydessä heti maanantaina koska oma henkinen jaksaminen alkaa olemaan todella finaalissa....
Ja tosiaan ollaan jonossa neurologiselle jossa toivottavasti osattaisiin myös auttaa tähän tilanteeseen..

 

Ei kuulosta ihan ikätasoiselta käytökseltä. Ongelmat voivat johtua kehitysviiveestä, toivottavasti saatte edes elokuulle ajan sinne neurolle. Kehitysviiveisen lapsen kanssa ei samat keinot välttämättä tepsi kuin "normilapsen", vaan tarvitaan enemmän ihan "koirakoulua", että rajat selviää. Jos lapsen kehitysviive on pienehkö, hän saattaa sen itsekin tajuta.

 

Vihdoinkin saatiin aika lasten neurologiselle osastolle.... Epäili lapsuusiän AD/HD:ta mutta sanoi että tutkivat paremmin kun menemme sinne....
viikko pitäisi vielä jaksaa tätä vääntämistä ja taistelua että päästään tutkimuksiin....
Meillä tosiaan ei toimi samat keinot kun "normilapsen" kanssa....

 

Todella inhottavan kuuloinen tilanne teillä :hug: Meillä on 7v adhd poika jonka kanssa elämä sujuu nyt todella hyvin. Onko teille ehdotettu tutkimusjaksoa osastolla? Meillä poika vaikeasti tutkittava, ei saatu avopalveluissa tutkittua vaikka yritystä oli monta vuotta, nyt oli keväällä 6 viikon osastojaksolla ja voin sanoa, että helpotti todella. Saatiin diagnoosit kuntoon ja pojalle oikeaa apua =)
Ja siis meillä aluksi mukana myös kehitysviivästymät ym mutta osastolla selvisi ettei poika kärsi sellaisesta, tietyillä tasoilla toki mutta on hyvin pärjäävä koululainen tällä hetkellä. Raivarit ym on vähentynyt todella paljon, liittyi enemmänkin masentuneisuuteen kuin adhd.n, poika oli hyvin turhautunut vielä vuosi sitten kun ei pystynyt asioita tekemään (taidot riitti mutta kiinnostus/keskittyminen ei) nyt oikea lääkitys ja terapiat ja meillä on aivan ihana poika :heart:

 

Meille ei ole vielä ehdotettu muuta kuin tuo käynti(sisältäen kaksi eri aikaa) tuolla lasten neurologisella....
Ihana kuulla että muilla on auttanut hoidot jne... Itse olen jo jotenkin turhautunut siihen ettei kukaan ota vakavasti/usko sitä mitä joudun kestämään tytön kanssa...
Lääkärit,psykologit ja neuvolatädit kun eivät osaa neuvoa miten pärjätä normaalissa arjessa,helpompaa oli silloin kun neiti oli päiväkodissa(en joutunut koko päivää olemaan neidin kanssa kahden/perheen kesken...) eikä silloin ollut tälläistä päälle käymistä jne....
Alkanut vain pelottaa että mitä vauvan syntymä saa aikaan neidissä....

 

Kannattaa varautua siihen, että isosisko on mustasukkainen kun vauva syntyy. Näin käy lähes kaikille isosisarille. En tiedä oletko kuullut, mutta isosisko/isoveli kokee uuden vauvan tulon vähän samalla tavalla kuin jos sinun miehesi toisi uuden tyttöystävän teille kotiin. Eli samoja tunteita kokee myös lapsi. Mutta kyllä se mustasukkaisuus lievenee ja voihan olla, että vauva tuo myös hyvää teidän perheeseen ja tyttösi voi olla hyvin ylpeä isosisko. Kehut vaan paljon ja muistutat joka päivä, että rakastat tyttöäsi

Meillä isoveli oli tosi mustasukkainen vauvasta, kun pikkusisko tuli kotiin. Vauvalle poika ei tehnyt mitään, mutta minua ja miestäni poika löi, potki ja puri useita kertoja päivässä. Se oli oikeasti ihan hirveetä, ja itkin sitä neuvolassa. Tätä kesti 6 viikkoa, jonka jälkeen poika varmaan ymmärsi että pikkusisko on tullut taloon jäädäkseen ja se on vaan hyväksyttävä. Sen jälkeen kaikki on mennyt hyvin.

 

Olen kuullut että mustasukkaisuutta on ilmassa ja pahasti mutta se että millaisen reagtion se saa aikaan mein neidissä...
Voihan se olla ettei ole mitään ongelmaa ollenkaan tule vauvan ja neidin välillä olemaan mutta toisaalta sitten voi olla ettei neiti hyväksy vauvaa ollenkaan...
Yksi mikä hirvittää on se että miten neiti suhtautuu vauvaan ja kun siihen yhdistetään esikoulu...
Luuleeko että äiti hylkää sinne esikouluun vai ajatteleeko että saa kivaa tekemistä kavereiden kanssa.....
Mutta kaikki tuo nähdään sitten kun vauva on syntynyt...

 

Mun täytyy rohkaista sua tossa vauva asiassa Meillä meinaan tuo poika joka siis todella huono osoittamaan tunteitaan (tunne-elämän häiriö) rakastui vauvaan aivan silmittömästi Tätä on ihmetelty paljon, myös lääkärit ym että poika kykenee tälläiseen. Pikkuveli on ollut hänelle alusta asti todellä tärkeä, jatkuvasti kertoo kuinka rakastaa, haluaa syöttää, leikkii ja huolehtii. Nyt pikkuveli jo 2v ja perheeseemme syntyi uusi vauva ja myös tätä kohtaan osoittaa todella suurta rakkautta.

 

Kiitos tuosta rohkaisusta Toivon todella että meilläkin olisi näin päin eikä juuri sillai toisin päin...
Ihanaa oikeasti kuulla etten ole ainut jolla on ongelmia lapsen kanssa.... Neuvolassa ei juurikaan osattu sanoa/tehdä mitään kun tänään siellä kävin...
Jotenkin masentavaa käydä/kertoa heille edes omista murheistaan kun tuntuu ettei heitä kiinnosta...
Ja kuulemma ainoastaan voivat suositella perhetyöntekijää tällä hetkellä,itse en näe siitä olevan mitään hyötyä koska neiti ei käyttäydy tuolla tavoin silloin kun meillä on muita....