NIBIRU -planeeta lähestyy maata. NASA SALAA TIETOJA EDELLEEN.

  • Viestiketjun aloittaja nebus
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Mikä estää sen että Nibirua eli planeetta X ei voisi olla olemassa? Vai olemmeko jo tutkineet maailmankaikkeuden niin läpikotaisin ettei mitään uutta voi ilmetä enää? Joidenkin asenne vaan on sellainen että suljetaan silmät kun ei kestä ajatella kuin omaa turvallista totuuttaan.

Mites muuten kun Nasa on tämän planeetan jo -80-luvulla todennut? Oliko sekin huijausta vai tyhmää pilaa?
Uskotko sä skientologiaan myös, siihenhän liittyy aika vahvasti alienit myös? :)

Ja joulupukkiin? :)

Ei ole mitään Nibirua, NASA on itse näin todennut, joten rauhoitu.
 
"vieras"
"1984 Nasa ilmoitti löytäneensä tämän planeetan ja USA TODAY- lehti julkaisi ison artikkelin tästä löydöstä. Heti tämän lehtijulkaisun jälkeen koko asiasta vaiettiin ja Nasa ei sen jälkeen ole antanut tiedotteita kyseisestä löydöstä. Internet on täynnä huhuja joissa kerrotaan Usa:n ja monien muiden maiden (myös euroopassa)valmistautumisesta tähän uhkaan mm. rakennuttamalla maanalaisia suojia. Ja kuinka sopivasti juuri saatiin valmiiksi "siemenpankki" Norjan huippuvuorille ja suurin rahoittaja tähän projektiin oli Bill Gates:in järjestö. Miksi juuri nyt rakennettiin pankki jossa on säilötty lähes kaikki tärkeimpien kasvien siemenet??"
Ja lähde oli?
 
Mikä estää sen että Nibirua eli planeetta X ei voisi olla olemassa? Vai olemmeko jo tutkineet maailmankaikkeuden niin läpikotaisin ettei mitään uutta voi ilmetä enää? Joidenkin asenne vaan on sellainen että suljetaan silmät kun ei kestä ajatella kuin omaa turvallista totuuttaan.

Mites muuten kun Nasa on tämän planeetan jo -80-luvulla todennut? Oliko sekin huijausta vai tyhmää pilaa?
Olet aivan oikeassa. Samoin mietin, mikä estää sen, että uhkaava yksisarvisten armeija ei olisi olemassa. Mielestäni ihmisten tulisi jo valmistautua vuonna 2012 tapahtuvaan yksisarvisten hyökkäykseen. Yksisarviset tulevat ratsastamaan maahan sateenkaarta pitkiin ja seivästämään ihmiset. Mikä estää sen että näin ei olisi?

Ja mitä NASA:aan tulee, NASA:n oma lausunto:
NASA - 2012: Beginning of the End or Why the World Won't End?
"Nibiru and other stories about wayward planets are an Internet hoax. There is no factual basis for these claims."

Käännös: Nibiru ja muut planeetantörmäystarinat ovat internet-huijauksia, jotka eivät perustu faktoihin.
 
Ja se että joku hallitus tai sen osanen sanoo ettei jotain ole olemassa, automaattisesti tarkoittaa ettei sitä ole, eks jeh?
Ei se missää nimes oo mitään paniikin estämistä, ku nää meiän suomitollot käy jo joditabletteja hamstraamas ku Japskeis pamahtaa. Mitä se sitte olis ku tiedettäs et joku helveti iso planeetta romahtaa niskaa muutamas vuodes, porukka alkaa hamstraa sateenvarjoja ja vettä ja papuja pottukellariin.
 
minä,
http://israelupdate.achlak.net/?page_id=470
PLANEETTA X on mystinen. Siitä ei ole saatu kunnon kuvia tavanomaisin menetelmin. IRAS-satelliitti (Infrared Astronomical Satellite) sai siitä ei-tavanomaisen kuvan 1982, ja siitä kerrottiin Washington Postissa sekä New York Time-lehdissä. Planeetta X:n ominaisuuksiin kuulunee se, että se on kylmä. Sen ympärillä kiertelee ”kuita” ja sen perässä lienee pitkä pyrstö, joka on syntynyt ”avaruusrojun” liittyessä sen vanaveteen.
PLANEETTA X on tiedemiesten laskelmien mukaan 3 – 5 kertaa suurempi kuin maapallo (arviot vaihtelevat) ja sen massa satakertainen maan massaan verraten. Sillä on erittäin voimakas elektromagneettinen sydän, joka saa aikaan häiriöitä toisissa taivaankappaleissa tullessaan niitä lähelle. Juuri tämä ominaisuus antoi virikkeitä sen etsimiseksi ja havaitsemiseksi.
Sen liikkuminen avaruudessa pitkällä ellipsinmuotoisella kiertoradallaan vaihtelee, välistä kiihtyen, välillä hidastuen. Siksi ajankohdan määrittäminen, milloin se saapuu aurinkokuntaamme on ongelmallinen ja on aiheuttanut virhelaskelmia. Sen pitäisi tulla eteläisen pallonpuoliskon puolelta, väärältä puolelta, koska avaruuden havaintoasemat ovat pääosin pohjoisella puoliskolla. Tämä lienee yksi syy siihen, ettei siitä ole saatu tavanomaisia kuvia, tai jos on, niitä ei ole annettu julkisuuteen, kuten jotkut epäilevät. Se ei laskelmien mukaan törmää maapalloon, vaan leikkaa sen kiertoradan, mutta se on tarpeeksi paha aiheuttamaan ongelmia ilmankin.
3. TIEDEMIEHET arvioivat, että planeetta X:n vaikutus tuntuu jo auringon käyttäytymisessä. Auringon pinnasta ulos syöksyvät purkaukset noudattelevat kokemusperäistä 11 vuoden aikajaksoa. Edellinen käännekohta oli vuonna 2001-2002. Sen mukaan seuraava käännekohta olisi 2012, tai jo ehkä edellisenä vuonna. Nyt kuitenkin auringon rytmityksessä on tapahtunut häiriöitä, ja niiden uskotaan olevan seurausta lähestyvästä planeetta X:stä, jonka magneettinen vaikutus jo tuntuisi auringossa. Vaikka törmäys maapallon kanssa on suljettu pois, planeetta X tulee vaikuttamaan suuria mullistuksia maan pinnassa.
 
Ja se että joku hallitus tai sen osanen sanoo ettei jotain ole olemassa, automaattisesti tarkoittaa ettei sitä ole, eks jeh?
Ei se missää nimes oo mitään paniikin estämistä, ku nää meiän suomitollot käy jo joditabletteja hamstraamas ku Japskeis pamahtaa. Mitä se sitte olis ku tiedettäs et joku helveti iso planeetta romahtaa niskaa muutamas vuodes, porukka alkaa hamstraa sateenvarjoja ja vettä ja papuja pottukellariin.
Okei. Eli salaliittopöhköt ovat sitä mieltä että NASA on ilmoittanut 80-luvulla löytäneensä planeetan, ja sen oletuksen pohjilta voi huudella salaliittoteorioita, mutta jos NASA ilmoittaa ettei se ole löytänyt mitään, se ei olekaan enää lähteenä luotettava? :D Näinhän se toimii, jep jep.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
*snip* kassillinen paskaa jonkun blogista *snip*
Olet sitä mieltä, että jonkun blogi on hyväkin tietolähde? Huomaa kyllä, miten vakavalla pohjalla nämä salaliittohullut hörhöilevät :LOL: Maailman suurinta avaruustutkimusinstituuttia ei kyllä uskota, mutta jonkun blogista löydetty teksti on ihan käypää kauraa!
 
jaaaaahas
Niin, jos ei mitään tuhoa osattaisi odottaa miksi kauhea ja kallis vaiva perustaa joku siemenpankki? Eikai sellasta nyt ihan huvinvuoksi tehdä, tai kai ne jotka sen on päättäny tehdä on ihan huuhaaporukkaa ja huvikseen tekevät. Hei haloo, ihanko oikeesti kaikki mitä joku hallitus tai virallinen taho väittää, on just totta???? Ihme viranomaisuskovaisia hörhöjä liikkeellä.

Anyway, tässä tämä vuoden 2008 siemenpankki Huippuvuorilla.

Huippuvuorten siemenpankki otettiin k
 
(stnan spämmifiltteri)
 
Kerropa nyt, että NASA valehtelee? Kerropa nyt, että mikä sinua oikein vakuuttaa ajatuksessa, että koko maailma on yhtä salaliittoa?

Se, että eräs nainen kertoo olevansa aivojensa kautta yhteydessä ufoihin? Se, että jossain random-blogissa joku random-heppu kirjoittaa jotain random-juttuja?
 
"vieras"
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Huippuvuorten+siemenpankki+otettiin+k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n+t%C3%A4n%C3%A4%C3%A4n/1135234355894
Kerropa nyt jaaaahas, että miten tuo siemenpankki sinusta liittyy olemattomaan Nibiruun?

Kuten uutisessa todetaan, "Siemenpankki takaa hänen mukaansa ruuan saannin, vaikka joutuisimme kokemaan sotia, ympäristömme saastumista, luonnonkatastrofeja ja ilmastonmuutoksia."

Sillä ei ole mitään tekemistä minkään salaliittoteoreetikkojen kanssa. :D
 
Okei. Eli salaliittopöhköt ovat sitä mieltä että NASA on ilmoittanut 80-luvulla löytäneensä planeetan, ja sen oletuksen pohjilta voi huudella salaliittoteorioita, mutta jos NASA ilmoittaa ettei se ole löytänyt mitään, se ei olekaan enää lähteenä luotettava? :D Näinhän se toimii, jep jep.
Toi trollifeissi on muuten ihQ.
Enivei, mietis ny vähä itekki. Ilmottasko NASA jos vuoden päästä jysähtäis? Ilmottasko? Ei. Miksi? Välttääkseen massahysteriaa. Siis eksää kato leffoi ollenkaa?
 
"vieras"
Toi trollifeissi on muuten ihQ.
Enivei, mietis ny vähä itekki. Ilmottasko NASA jos vuoden päästä jysähtäis? Ilmottasko? Ei. Miksi? Välttääkseen massahysteriaa. Siis eksää kato leffoi ollenkaa?
Enivei, mietis ny vähä itekki. Ilmottasko NASA jotain, mitä ei ole olemas tai tapahtumas? Ei.

Koska se on huijausta!

No mut mites oot ite ny si valmistautunu isoo pamahduxee?
 
Toi trollifeissi on muuten ihQ.
Enivei, mietis ny vähä itekki. Ilmottasko NASA jos vuoden päästä jysähtäis? Ilmottasko? Ei. Miksi? Välttääkseen massahysteriaa. Siis eksää kato leffoi ollenkaa?
No onko NASA nyt siis ilmoittanut löytäneensä jonkun mysteeriplaneetan vai ei? :D Jos ei, miksi oletatte jonkun taivaankappaleen olevan tulossa? Koska Pekan blogissa luki niin ja Pekkakaan ei usko hallitusta, koska Pekka on radikaali? :)
 
jaaaahas
En oo mikään salaliittoteoriafanaatikko, mutta en usko myöskään siihen että me tavallisest kansalaiset tiedetään ihan kaikkea totuutta.
Enkä mä usko että joku voi ennustaa päivän tarkalleen milloinka joku planeetta tai vastaava jysähtää maahan.
Ja kyllä tuosta Nibirusta alias Planeetta X:stä puhutaan ihan muillakin foorumeillakin kuin jonkun blogissa.
Mut mulla ei oo tapana heti vetää verhoja luukulle jos esitetään uusia teorioita. Kaikkea voi ja saa ajatella. Monenlainen on jopa mahdollista vaikkei sitä olisikaan todistettu dechsinpitävästi.
 
No niin, tulihan se sieltä. Ei mitään todisteita, ei mitään logiikkaa, miksi tuohon pitäisi uskoa. Case closed.
 
  • Tykkää
Reactions: äits
juuh
Tälläset jutut perustuu siihen, että ihmiset haluavat uskoa ennemmin omaa tai toisen ihmisen mielikuvitusta kuin tieteellisiä todisteita.
Vastaava juttu on mpr-rokotteiden haitat. Alkuperäinen tutkimus, jossa mpr-rokotteen väitettiin aiheuttavan autismia on todistettu vääräksi, mutta silti jotkut ovat halukkaampia perustamaan oman rokotuskäyttäytymisensä tähän virheelliseen tutkimukseen, jossa ryhmänä oli alle 20 lasta, kuin niihin kymmeniin tutkimuksiin, joissa tutkimuspohjana on satoja tuhanisa ihmisiä, ja joissa ei yhteyttä ole löydetty.
 
jaaaaahas
[QUOTE="vieras";23345880]:LOL: :LOL:

Kyllä on taas älypäitä liikenteessä... Looginen päättelykyky huipussaan. Aiaiai, mahaan ihan sattuu.[/QUOTE]

Kun aikoinaan maan uskottiin olevan litteä ja alettiin herättämään teoriaa siitä että maa olisikin pyöreä, puuttuiko näiltä uuden teorian ihmisiltä looginen päättelykyky?
Ymmärrän toki että uudet asiat pelottavat hirmuisesti joitakin, niitä ei pysty hyväksymään. En pidä kovin viisaana ihmistä joka pyrkii kieltämään kaiken vain sillä perusteella ettei se ole juuri prikulleen tieteellisesti todistettu. Onneksi on olemassa niitä toisenlaisia ihmisiä jotka herättävät uusia ajatuksia ja ovat uteliaita uusista mahdollisuuksista. Ilman näitä ihmisiä ei mikään tiede olisi kehittynyt! Jatkuvat epäilijät ovat kaiken kehityksen esteenä.
 
Valitettavasti Nibirusta puhuttaessa ei kyseessä ole teoria, vaan myytti. Tässä joitakin tieteellisen teorian vaatimuksia:

To be a scientific theory, a theory must be tested a large number of times, by many different scientists in many different places, and must pass the test every time. It must be stated exactly, often using mathematics. And it must fit in with all of the other scientific theories. Science has many branches. Physics, chemistry, biology, geology, and astronomy are some of the major branches of science. A scientific theory in one branch of science must hold true in all of the other branches of science. For example, the atomic theory of matter, that all matter is made up of atoms, was discovered using physics, but the chemicals used in chemistry, the living tissue used in biology, the rocks studied in geology, and the planets studied in astronomy are all made up of atoms. The atomic theory of matter holds in every area of science.

Nimenomaan ne tiedemiehet, jotka uusia ajatuksia tutkivat ja kehittävät uusia asioita, ovat ärsyyntyneitä tästä Niburun saamasta huomiosta. Se vie huomiota oikeilta tieteellisiltä saavutuksilta. Nibirusta puhuminen oikeana teoriana on noiden kuvailemiesi tiedemiesten ja tutkijoiden kasvoille sylkemistä.
 
Viimeksi muokattu:
"ccc"
[QUOTE="vieras";23346216]Sehän näkyis jo muidenkin kaukoputkiin kuin vain nasan jos oikeesti ois tulossa. Tilatkaa netanttilasta kiikarit ja kattokaa näkyykö.[/QUOTE]

Ja yksityisillä harrastajilla on ihan oikeasti aika jytyäkin kamaa avaruuden tutkimiseen. Eli emme ole läheskään "tietoja pimittävien" hallitusten tiedonantojen varassa siinä asiassa. Minunkin yhdellä kaverillani on n. 20 tuhannen euron kalusto, jolla hän kuvaa syvän avaruuden kohteita. Ja maailmalla tuokin on ihan nappikauppaa joidenkin harrastusvälineisiin verrattuna.
 
Jaahas
"1984 Nasa ilmoitti löytäneensä tämän planeetan ja USA TODAY- lehti julkaisi ison artikkelin tästä löydöstä. Heti tämän lehtijulkaisun jälkeen koko asiasta vaiettiin ja Nasa ei sen jälkeen ole antanut tiedotteita kyseisestä löydöstä. Internet on täynnä huhuja joissa kerrotaan Usa:n ja monien muiden maiden (myös euroopassa)valmistautumisesta tähän uhkaan mm. rakennuttamalla maanalaisia suojia. Ja kuinka sopivasti juuri saatiin valmiiksi "siemenpankki" Norjan huippuvuorille ja suurin rahoittaja tähän projektiin oli Bill Gates:in järjestö. Miksi juuri nyt rakennettiin pankki jossa on säilötty lähes kaikki tärkeimpien kasvien siemenet??"
Miksi mulle tuli ekana mieleen ihan muut siemenet kuin kasvien siemenet..
 
Yhteistyössä