Nimikriisi! Voiko tällaista nimeä antaa?

Heps! Laitan tämän viestin nyt tännekin kun en ole varma mikä foorumi olisi ollut paras, pahoittelut useammasta samanlaisesta viestistä mutta nyt tarvitsen vähän ulkopuolisten mielipiteitä. Meidän esikoinen syntyy maaliskuussa ja tiedämme sukupuolen. Mieheni kanssa meillä on vain yksi nimivaihtoehto jonka haluamme lapsellemme antaa. Olemme jo tottuneet siihen nimeen eikä mikään muu nimi tunnu oikealta lapsellemme. On kyllä muitakin nimiä jotka olisi ihan kivoja mutta ne eivät vaan tunnu oikeilta. Ongelma on se, että meidän sukunimemme tekee lapsen nimestä hieman hassun kuuloisen. Meidän korviin nimi on kiva, mutta monia se on huvittanut todella paljon, jotkut alkaneet ihan nauramaan :/ Nyt stressaan sitä, että olenko huono äiti jos annan kyseisen nimen lapselleni... Koska olemme jo pidempään makustelleet tätä nimeä, se ei edes kuulosta meistä millään muotoa oudolta, minkä vuoksi kyselenkin ulkopuolisten mielipiteitä.

Lapselle suunniteltu etunimi on tavallinen suomalainen nimi jolla ei ole mitään konkreettista merkitystä. Sukunimikin on aivan tavallinen suomalainen nimi. Yhdessä lausuttuna ne kuitenkin kuulostaa mielenkiintoiselta, koska molempien nimien alku on hyvin samanlainen ja sisältää paljon samoja kirjaimia. Esimerkkejä miltä nimi kuulostaisi: Sulo Salonen, Taru Torunen, Sanni Sunnila, Helli Hallila... Eli nimi ei tosiaan muodosta mitään kaksoismerkitystä, sitä ei ole hankala lausua eikä ole mikään harvinaisuus. Se on vaan tollanen... rimmaava, toistelevan kuuloinen. Onko tuollainen nimi aivan hirveä??
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä