nostan vanhan kirjoituksen uudelleen tähän

Onko muita miehiä joista tuntuu että teette kaiken vaimonne hyvinvoinnin eteen ja ette itse saa takaisin mitään? Itse haluaisin että vaimoni osoittaisi edes jotenkin että arvostaa minua ja tekemisiäni, mutta ei. Teen kotitöitä ja hoidan lastamme, kehun vaimoa kauniiksi, hieron hartioita, seksin vonkaamisen olen lopettanut kun siitä on keskusteltu ja vaimo ei pitänyt vonkaamisesta. Vaimo saa omaa aikaa niin paljon kuin haluaa, ilmoitus vain ja järjestän omat vähät menoni niin että hän pääsee viihteelle. Nytkin on lähdössä tyttöjen kanssa kolmeksi päiväksi juhlimaan isänpäivä-viikonloppuna. Kukkia tai yllätyslahjoja yritän ostella muutaman kerran vuodessa, kerron rakastavani häntä, tms, yms. Ja itsestäni tuntuu siltä että minä en saa mitään. Naiset, miten te osoitatte arvostavanne miestänne? Jos vaikka en vain ymmärrä vaimoani? Yli kymmenen vuotta ollaan yhdessä oltu ja jotenkin vain vaimoni tuntuu enemmän ja enemmän pitävän minua kaverinaan kuin miehenään. Puhutaan asioista, viihdytään kaksin, mutta joku kipinä puuttuu. On turhauttavaa haluta toista ja tukahduttaa halunsa, ettei tule painostettua toista. Turhauttavaa odottaa toiselta huomion osoituksia, seksiä, yllätyksiä, edes jotain merkkiä että hän välittää ja arvostaa minua. Alkaa itsetunto olemaan kohta kortilla. Kommentteja, onko kohtalotovereita? Mitä pitää tehdä? Käyttäytyä itsekin kuin eläisi kaverin kanssa?

 

Mulla oli vähän sama juttu.. mieheni yritti kaikkensa et mulla olis hyvä olla, hemmotteli, tteki kotityöt (ja kaikkea muuta mitä mieheltä yleensä ei saa) koska tein pitkiä työvuoroja.. seksi ei enään kiinnostanut ja mitä enemmän toinen vonkas sen vähemmän se kiinnosti. Ja suhde oli enempi niin kun oltais oltu kavereita ja asuttu vaan yhdessä.
Mutta sitten kun vähensin töitäni ja stressi rupesi vähenemään huomattavasti, niin se "kipinä" sytty uusiks.. ollaan välillä ku vastarakastuneet..

Että olisko se stressiä..?

Toivottavasti asiat selviää.. voimia sulle.. :hug:

 

Hei ! Mä nyt pelkästään vastaan kysymykseesi, eli kerron kuinka osoitan arvostavani miestäni.

Ensinnäkin otan hänet huomioon, myös pikkuasioissa. Esim. kun hän tulee illalla töistä, menen aina häntä ovelle vastaan, annan halauksen ja suukon ja katson silmiin ja kysyn oliko rankka päivä, vaihdamme muutaman sanan siinä ja minulla on aina ruoka valmiina kun hän tulee töistä, joten kutsun hänet sitten syömään. Syömme joka päivä illallisen yhdessä, koko perhe.

Hieron hänen hartioitaan. Osoitan olevani hänestä myös seksuaalisesti kiinnostunut. Haluan tehdä hänelle hyvää. Teen hänelle syömistä töihin mukaan, jotta jaksaa siellä paremmin.
Vietämme paljon aikaa yhdessä, koska todella viihdymme yhdessä.

Olen edellisessä suhteessani kokenut tuon josta puhut. Tiedän, että se on raastavaa...

Voimia sinulle, en ikävä kyllä osaa antaa hyvää niksiä, jolla saisit vaimosi kiinnostumaan sinusta, ehkä hän ei enää kiinnostukkaan, ehkä hän ei yksinkertaisesti arvosta sinua, vaikka tekisit mitä. Harmi.

 

Vanhaa samaa vinkkiä: Kerro tunteistasi.
Asiat saattavat nimittäin muuttua todella radikaalisti, jos vaimosi tajuaa missä mennään.
Älä kuitenkaan ala haastamaan riitaa, koska silloin kaikki menee vaimoltasi ohi korvien eikä hän sisäistä asiaa jos kokee olevansa piinapenkissä.
Sen sijaan keskustelkaa yhdessä asiallisesti.

Itselläni on todella ihana ja huomaavainen mies ja välillä poden huonoa omaa tuntoa siitä, että hänen harteillaan on niin suuri määrä kotihommia ynnä muita, vaikka asia ei tunnu häntä haittaavan.
Vaikka mistäs tiedän mikä häntä haittaa, kun ei yleensä tunteistaan kehtaa kertoa vaikka suoraan kysyisin.
Hommat on siis kyllä meillä jaettu meille molemmille, mutta monesti on aikoja kun en kovin paljoon pysty vammani takia. (Menee päiviä istuen kun en aina pääse kävelemään.)

Yritän kyllä osoittaa sen, että arvostan hänen panostaan.
Esim. eilen kun tuli iltamyöhään ruokakaupan kautta kotiin kysyin haluaisiko, että hieron hänen niskojaan vaivan palkaksi.
Ja osoitan aina huomanneeni kun hän on siivonnut tai laittanut ruokaa tms. (Meillä ruuan laittaa se joka ensiksi tulee kotiin töistä, vaihtelee.)

Koitan häntä muutenkin kehua jostain päivittäin, koska itse uskon siihen, että pieni kehu päivässä pitää mielen iloisena.
(Tosin aina sitä kehuttavaa siis onkin, ei tarvitse keksimällä keksiä.)

Mutta kyllä meilläkin on mies joskus kokenut olevansa ylityöllistetty/aliarvostettu vaikka arvostan hänen tekemisiään ja häntä ihmisenä ihan suunnattomasti.

Vaimosi varmasti arvostaa sinua ja kehuu sinua ystävilleen, muttei aina tajua näyttää sitä sinulle.

Isänpäivänä en tosin ikinä lähtisi tyttöjen reissulle.

 

Hmm. Taitaa tuo vaimosi pitää sinua itsestäänselvyytenä!!? Pitäiskö antaa sille pieni näpsäytys jollain tavalla?? Että huomais sinut...

Elämä on välillä tylsää mutta se tylsyys kun voitetaan niin kaikki luistaa taas.

Koita saada vaimosi ajattelemaan asioita sinunkin kannaltasi... Lähde reissuun, viikoksi kavereiden kanssa, kyllä se huomaa sut sitte...

Liian "kiltti" mies ei jaksa kiinnostaa, ole välillä "raju tai tuhmeliini"...

Näin naisen näkökulmasta

 

Hei!
En ole ikinä vastannut mihinkään kirjoitukseen, mutta tähän oli pakko. Onko tuollaisia aviomiehiä olemassa???

Olemme mieheni kanssa tunteneet 20 vuotta, naimisissa 9 vuotta, meillä on 3 lasta ja uusi talo. Molemmilla hyvä koulutus ja vakituiset työt. Itse teen kaikki kotityöt (paitsi pihatyöt), hoidan lapset,, herään aamuisin ja keskellä yötä lasten takia, urheilen ja hoidan ulkonäköäni, sisustan kotia, rakastin miestäni aidosti. Halusin yhteistä aikaa, olla kainalossa, hieroa häntä, en kieltäytynyt seksistä, yritin puhua ja huomioida.

Kaikki oli mielestäni normaalisti vielä huhtikuun alussa eli normaalia arkea ja lapsiperheen elämää, (lomamatkan syksyksi hän varasi huhtikuun alussa koko perheelle) kunnes mieheni lähti risteilylle ja "rakastui". Käytös muuttui heti. Ja yhtäkkiä hänellä ei ollutkaan minua kohtaan mitään tunteita. Samantien halusi muuttaa pois. Ja antoi ymmärtää, että elämämme on ollut yhtä #&%?$!*ä jo vuosia. Tässä on ollut paljon ikäviä vaiheita kuukauden sisällä. Eropaperit ovat vetämässä.

Itse en olisi luovuttanut varmasti koskaan, enkä olisi arkiongelmien tai tunteiden viilentymisen takia avioliittoamme lopettanut ja särkenyt kaikkien elämää. Olen saanut mieheltäni paljon loukkauksia ja syytöksiä tänä kriisiaikana.

Sinulle vastasin siksi, että itselleni on ollut järkytys, että mikään ei riittänyt. En olisi pystynyt parempaan, enkä tarjoamaan kenellekään miehelle parempaa arkielämää. Sinä tarjoat vaimollesi luksusta. Jos hän ei sitä ota vastaan/arvosta, tilanne on inhottava. Itse en tuollaista kohtelua saaaut koskaan mieheltäni, ja silti rakastin häntä syvästi, enkä antanut pienten arkisten asioiden häiritä.
Toivottavasti vaimosi herää todellisuuteen.

Itse rakennan nyt tulevaisuuttani lasten kanssa, ja perusoptimistina luotan siihen. Vanhana konservatistina en olisi koskaan luullut eroavani, mutta aina se ei ole kahden kauppa tai oma valinta.

Luen joskus näitä palstoja, ja hyvin pinnalliselta tuntuu. olen kyllä nauranutkin mm. kommenteille yh-äideistä, joilla saa olla korkeintaan yksi lapsi, että saa vielä miehen. Voi herranjestas! Jos on tuolla tasolla ajatusmaailma, niin olkoon....

Itse toivon vielä joskus löytäväni ihmisen, jonka kanssa voi sekä antaa että saada kaikella tasolla.

Kesänodotusta kaikille!

 

Lisselle!

Voi kun kerrot, mikä on yv. Eli miten toimin? Kuten kerroin, en ole oikein näitä palstaihmisiä...Eli voin kyllä ottaa yhteyttä, jos neuvot.

 

Meillä taasen tilanne toisinpäin..
on tullutkin monenmonta kertaa mietittyä että mitä yhteistä meillä on enää jäljellä,muuta kuin lapset.

Tilannetta voisi helpottaa yhteinen aika ihan vaan kaksistaan,yhteinen harrastus, ja tietenkin puhuminen.

itse varasin ajan parisuhdeterapeutille puhuttuani ensin siitä mieheni kanssa.olemme aina osanneet puhua asioista(vaikeistakin)mutta nyt ei sitä ydintä osaa oikein saada selville,niin jospa ulkopuolinen toisi uutta näkökulmaa asioihin.

Olemme olleet yhdessä n.11 vuotta ja meillä on kolme lasta.

Elämässä on paljon vaiheita,joita kutsunkin kasvukivuiksi. On Vaiheita jolloin aletaan ajattelemaan suhteen laatua,vaiheita jolloin arvostelemme itseämme isänä/äitinä,vaiheita arvostella millainen olen Miehenä/naisena,yms..

Eiköhän tällaisia vaiheita tule jossakin vaiheessa joka suhteeseen..niistä on vain selvittävä yhdessä tai sitten päätyy eroon..kannattaa saada se vaimokin ajattelemaan että mitä oikein haluaa elämältä..

Uskoisin että vaimollasi on jokin kriisi elämässään,joka ajaa tuollaiseen käytökseen..kannattaa puhua ja selvittää asia,eikä vain odottaa että se toinen "rakastuu"johonkin uuteen. Hänen on aika huomata ettei tuollaisia miehiä ole aivan joka oksalla ja että hän voi menettää sinut tuollaisella käytöksellä.

Parisuhde ei ole mikään itsestään selvyys,sen eteen on molempien tehtävä töitä,pitää ruokkia rakkautta jottei tuli pääse kokonaan sammumaan. Toivotaan että saatte asiat puhuttua jonka jälkeen suhteenne on taas hieman vahvempi kuin koskaan ennen.