Nuori ja kantaa ottava!

Olen siis 16vuotias, marraskuussa 17. Nyt odotellaan, että testi näyttäisi plussa, oireita muutamia ja kk viikon myöhässä.
Lueskelin aijempaa ketjua, jossa nuori odottaja ja välillä tuntu, että mikä ihmisiä vaivaa?
Kuka on kellekkin sanomaan, minkälainen äiti minkäkin ikäinen on ja mikä on oikea ikä tehdä lapsia, varsinkin jos ei tunne ko henkilöä? Sehän on jokaisen oma päätös milloin tekee lapsia ja pitääkö ei-suunniteltuja.

Itse odotan kovasti, että testi näyttäisi plussaa. Väitän kovasti, että kaapistani löytyy luurankoja jotka ovat kasvattaneet minusta sellaisen ihmisen kun olen. Olen asunut yksistään oikeastaan 12vuotiaasta asti ja poikaystäväni kanssa olemme olleet 5-vuotta yhdessä. Luvut kuulostavat hurjalta, mutta kukaan ei minua henkilökohtaisesti tunne. Yleinsä en itsestäni kerron uusille tuttavuuksille, enkä varsinkaan näin keskustelupalstoilla, mutta tahdon antaa jotenkin uutta näkemystä.

On ikävää, ettei odottavat äidit voi tukea toisiaan, kun toinen on 16 ja toinen 20. Minulla on hyviä ystäviä, osa tuoreita äitejä ja osalla vanhempia lapsia, on 20v, 27v,30v,35v. Eikä meillä ole mitään taistoa, että sä olet noin nuori niin susta tulee huono äiti tai mitään muutakaan.

Minulla olisi tähän "teini-äitiyteen" niin paljon sanottavaa, mutta tuskin tila riittäisi ja pitkään pitäis ajatella, kuinka asiat esittäisi niin ettei tulisi kauheasti väärinkäsityksiä, koska tarkotus ei ole provosoida vaan jakaa ajatuksia.

Olisi mukavaa, jos tästä keskustelusta tulisi sellainen, josta jokainen saisi tukea ja hymyn huulilleen lukiessaan, apuakin askaruttaviin kysymyksiin ! =)
 
Oon kyllä kanssas samaa mieltä! mun mielestä on tyhmää ns. yleistää. kun sanotaan että nuorella ei ole kokemusta? Vai pitääkö sitä odotella kolmekymppikseksi ja hoitaa toisten lapsia, enpä usko.. ja olevinaan odottaa kaiken olevan täydellistä lapsia varten.. Tiedän yhden ihmisen joka teki teininä abortin ja aikuisena ollessaan valmis saamaan lapsia, ei voinutkaan enää niitä saada..Ja onhan niitäkin, jotka ovat lähemmäs 30 lapsen tehneet eivätkä osaa hoitaa ja ottaa vastuuta... :whistle:

Itse oon 18 ja ollaan avokin kanssa päätetty, että lapset tehään nuorina (eli varmaan lähi vuosina.).. Itselläni on ystävä, joka on minua n. 4 vuotta vanhempi ja odottaa esikoistaan, polttaa lähes topan helposti päivään, sairastaa raskaudiabetestä eikä häntä kiinnosta noudattaa hänelle määrättyä ruokavaliota. Hokee a vain että leikatkoon pennun ja muutenkin itkee siksi koska lapsi syntyy pian. Milloin hän ei halua koko lasta ja milloin asia on ihan ok.. Että osaa sitä vähän vanhemmatkin..

Mutta toki jokainen tekee omat päätöksensä ja miltä parhaaksi tuntuu. :)
 
Loppuviimein samassa veneessä ollaan kaikki ollampa sitten 16vuotiaita tai 30kymppisiä.. Eikä sitä kokemusta ole aina vanhemmillakaan, esim lapsenhoidosta..

Siitä on kyllä oikeasti turha jankata, että ketkä osaa, voi, kellä on kokemusta, näkökulmaa yms kun kaikki me ollaan niin erinlaisia ja eri tavat ja toki hyvin erilaiset taustat. Tuskin jokainen omia taustojaan levittelee joka paikassa, minä en ainakaan.

Tuo ystäväsi josta kerroit, niin luultavasti tuohon mielialavaihteluun vaikuttaa hormoonitkin..niidenkin "vaikutus" on niin yksilöllistä.. Mutta harmi toki tuon tupakoinnin suhteen ja ruokavalion, jos kerta on tuo raskausdiabeteskin.. Tosin, en mäkään sitä ruokavaliota täysin noudattanut, maalaisjärjen käyttö on sallittua, mutta ei mulla kyllä raskausdiabetestä ollutkaan. :)

Nyt kun mulla tämä yksi pieni tuhiseva nyytti jo on, niin kyllä mä oon edelleen sitä mieltä, että mielummin mäkin lapset nuorena haluaisin, mutta aika näyttää.
Tiedän myös paljon niitä, jotka lykkää sitä lasten "tekemistä" ja loppu viimein niitä onkin sitten jouduttu tekemään useampi vuosi, ennen kun on tärpännyt..
Mutta juu totta, jokainen tekee itse omat valintansa.
Itse olen ainakin tyytyväinen omaan valintaani. :)
 
Oon aivan samaa mieltä teidän kanssa, ei oo huonompi vanhempi, vaikka olisi nuori ! Elikkä ite siis oon nyt kohta 2kk vanhan pojan äiti ja itselläni on ikää 19.v, enkä tunne itseäni huonommaksi, kuin muutkaan esikoisten äidit. :)

Luulen, että täällä on moni vanhempi äiti samaa mieltä siinä että nuoretkin äidit/vanhemmat ovat ihan yhtä hyviä, mutta luultavasti eivät osaa asiaansa esittää oikealla tavalla. Olen kuullut monen vanhemman ihmisen sanovan nuorista vanhemmista näin: "nuoret eivät ole huonompia vanhempia, kukaan ei ole syntynyt äidiksi tai isäksi, siihen kasvetaan." Moni vanhempi ihminen luultavasti enemmänkin ajattelee sitä, miten nuoret tulevat toimeen lasten kanssa, rahallisesti. Sillä onhan se totta, että on monia nuoria joilla on lapsia, mutta ei työpaikkaa.. niin kyllähän sen tietää, että tiukkaa voi olla.

Ihmisten tulisi oppia kertomaan asiansa, niin ettei siitä kukaan ota nokkiinsa, eikä tuomitse muita, vaan katsoo avarakatseisemmin. Esim. voihan se olla, että on kaiken maailman tutkinnot alla, mutta siltikään ei töitä.. mitäköhän tälläiseen tilanteeseen sitten sanotaan? onko tämä ihminen edelleen "sossupummi", vaikka hän ei tilanteelle voi mitään?

Olen myös sitä mieltä, että meidän äitien tulisi tukea toisiamme, ei tuomita ! Antakaa neuvoja jos teiltä kysytään, jakakaa kokemuksianne, joista toiset voivat saada jonkun hyödyn :)
 
  • Tykkää
Reactions: Chira
Noista raha jutuista mä olen itse tarkka, mun mielestä mun rahat tai mistä ne tulee, ei kuulu kellekkään muulle. Ehkä johtuen siitä, että lapsuudessa siitä on aina ollu puutetta ja mä oon siitä aina ollu kauhean tarkka ja turhan moni mittaa ihmistä rahassa..joka on musta todella väärin.

Täällä on aika turha kuvitella saavansa tukea, jos aloituksen tekee, niin kyllä sitä joku tulee pian mollaamaan ja haukkumaan, mikä on todella harmi ja sääli!

Mä en ainakaan edes enää puolustele itseäni ja valintojani, mä oon valintani tehny ja hyvä äiti tytölle. Monissa asioissa ihan kun leijonaemo joka suojelee pentujaan - joskus ehkä vähän liikaa, mutta turvassa ja hyvässä hoidossa. :)
 
Näinpä!
Mä oon kanssa huomannu sen vanhemmissa ihmisissä, kun mulle on aina hoettu että elämäs menee pilalle ja oot LOPPU ELÄMÄSI SIIVOOJA. Tuo mua naurattaa ku nykyään voit opiskella aikuisenakin. Ja jos lapset saat nuoren opiskeluja voit jatkaa ja saada ammatin, itestään kiinni. :D
 
En mä miiamo92 sitä tarkottanutkaan.. :)
Tällä palstalla pitäis vaan koko ajan olla puolustelemassa jollekkin "vieras"-hyvinprovosoivan kommentin laittajalle omia valintoja ja tekemisiä.
Täällä joutuu myös monesti puolustaa minuakin nuorempia, vaikka tukena pitäisi olla, eikä haukkumassa..
Harmittaa, että ihmiset jotka oikeasti tulevat hakemaan tukea ja neuvoja, lytätään heti kättelyssä ja jokuaikasitten kun kaikilla oli kauhea tarve lytätä nuoriaäitejä..
 
memmmeli juurikin sitä yritin tuossa tarkoittaa, että kenenkään ei minun mielestä tarvitsisi valintojaan puollustella, esitin vain ehkä väärällä tavalla :)
Ihmisten on vain näköjään hyvin vaikea toisia tuke, helmpompi on arvostella, valitettavaa mutta totta :( itse ainakin yritän auttaa/kuunnella nuoria ja kertoa omia kokemuksia, en mollata/haukkua, en pidä alempi arvoisena niin vanhempia äitejä kuin sitten nuoriakaan ! ihan yhtä arvokas on jokainen äiti/ihminen ! :)
 
Samaa mieltä kanssasi..
Itse olen nuoriäiti ja ennen äidiksi tulemistakin minua 10v vanhempi äiti soitti ja kyseli mitä pitäisi tehdä vauvalle ymsyms ja yritin olla tukena ja yritän vieläkin.
Valitettavaa, kun tänne palstalle tulee ihmisiä jotka oikeasti tarvitsisivat sitä tukea, apua ja neuvoja..
Esimerkiksi tämä ystäväni, jolla ei ole ketään muuta kuin minä, jolle hän kehtaa soittaa ja kysyä neuvoa, apua.. Jos hän tulisi palstalle, hän varmaaan masentuisi syvästi, kun on niin herkkä ihminen.
noh, meitä on moneen junaan.. :)

Tällähetkellä minua ärsyttää yksin ainoastaan anoppini, jonka mielestä minun täytyisi tehdä oman lapsen kanssa kaikki asiat samallalailla, kun hänen tyttärensä on tehnyt ja siitähän minä en riemastu, kun toinen kulkee perässä kuin takiainen ja sanoo miten asiat TÄYTYY tehdä. Minä teen juuri niinkuin haluan ja parhaaksi nään, en niinkuin anoppi parhaakseen näkee, mutta tätä hänen on hyvin vaikea ymmärtää.
Hmm.. Purkaudumpa samalla sitten hänestäkin..
Hän totesi minulle kerran, etten ajattele lastani, kun käytiin kotoa 200km päässä, omien vanhempieni luona. Hänen mielestään en osaa pukea lastani oikein.
Hän ei pidä siitä, etten vie lastani hänelle hoitoon (lapsi melkeen 3kk), miksi veisin? Ei minulla ole mitään tarvetta olla lapsestani erossa.
Jos lapsi itkee hän hyökkää ja ottaa lapsen syliinsä "nyt olet mummun sylissä turvassa, enään ei tarvitse itkeä". Kertoo minulle miten lapsi täytyy kasvattaa esim, kaikki pitää antaa hänelle periksi kun hän kasvaa.
Huoh...tällaisia pieniä esimerkkejä jonka takia en pidä anopistani.
Anoppini myöskin mököttää minulle hyvin usein, koska en kerro hänelle minun henkilökohtaisia asioita, jos en anna hänen päättää asioista ja myöskin siitä että haluan itse hoitaa lapseni, enkä antaa hoitoon.
 
Voi, että on inhottavaa kun on tuommoista, että joku toinen kertoo miten sinun pitää oma lapsesi kasvattaa/miten pitää toimia ! Kyllä sinä lapsen äitinä kyllä parhaiten tiedät lapsesi tarpeet.. Oletko yrittänyt asiasta sanoa anopillesi ? Pystyisikö hänelle ystävällisesti esittää asian, että sinä kasvatat lapsen tavalla jolla itse haluat, että sinä pyydät apua jos sitä tarvitset ?
 
Juu, kyllä sitä on yritetty, muttakun hänen tapansa on kuuleman parempi.
Esim. viimeksi kun olimme siellä, nukutin lasta sänkyyn, niinkuin olen kotonakin nukuttanut, sitten alko itkeä väsymysitkua, joka yleinsä kestää max 10min.
Anoppi suorastaa juos paikalle, kun ensimmäisen parkaisun kuuli ja totesi, että anna hyssytän sylissäni, varmasti rauhoittuu. Johon totesin, että eikäy, lapsi nukahtaa sänkyyn. Tämä ei tuntunut menevän jakeluun ennen kuin ärähdin hänelle.
Hän on juurikin niitä, jotka eivät osaa antaa omaa tilaa.
Näillä kaikilla sanomisillaan ja teoillaan on minulle tullut tunne, etten halua edes antaa lastani hänen syliin, hän loukkaa joka kerta minua kun näemme ja hänen mielestään teen kaiken väärin ja lapsi pitäisi nyt pienestä pitäen lelliä piloille.
Ei tule onnistumaan, mielummin kävelen lapsen kanssa erisuuntaan kun hän on paikalla.
 
Haluan kaikessa ystävällisyydessä kommentoida tähän ketjuun :)

Olen ollut itsekin nuori äiti, esikoisen sain kun olin 19v. Ei ammattia ja ex-mies kävi töissä. Hän oli 22, kun esikoinen syntyi. Seuraava syntyi kun olin 21 ja siitä seuraava kun olin 23.

Seuraavat lapseni syntyivät kun olin 29v, 31v ja 33v.

Olen kerennyt jo erota, olla yh kolmelle lapselle ja olla myös opiskelija yh:na. Ei ollut kovin helppoa elämä mutta kyllä selvittiin lasten kanssa. Tie äitiyteen on ollut aika vaihteleva, raskas ja myös antava. Niinkuin miiamo92 kirjoittikin tuolla aiemmin, vanhemmuuteen kasvetaan, kukaan ei ole äiti tai isä syntyessään. Matka äitinä jatkuu kokoajan, nyt kuuden lapsen äitinä en ole vieläkään valmis. Nyt tutustun ja kasvan elämään äitinä nuoren äitinä kun vanhimmat lapseni ovat 14v ja 12v.

Siihen haluan tarttua että 16v tai 30v äiti ei ole samassa veneessä. Kuusitoista vuotias on todella nuori vasta aikuistuva. Päätös haluta oma lapsi on todella suuri ja moni nuori ei sitä välttämättä ihan ymmärrä mitä kaikkea se tuo tullessaan. Se on kuin elinkautinen. Se pieni ihminen ei tänne itse halua vaan kaksi ihmistä päättää hänet haluta. Nuoret usein elävät siinä päivässä eivätkä osaa katsoa asioita kauaskantoisemmin. Kuinka esim 16-17v voi kantaa vastuun pienestä elävästä ihmisestä, jos ei ole vielä tarvinnut oikeasti kantaa vastuuta edes omasta itsestään? Vastuunkanto omasta elämästä on paljon muutakin kuin asua jossain vuokralla, niin että sosiaalitoimisto ja kela yhdessä maksavat vuokran sekä maksavat toimeentulotukea. Tällöinhän nuori tai nuori pariskunta ei kanna itse vastuuta omasta elämästään vaan yhteiskunta elättää heidät. Onko oikein tehdä tietoisesti vielä lapsi siihen kuvioon mukaan? Se on joidenkin nuorten mielestä helppo tapa ns. aikuistua, elää ns. omillaan ei tarvitse tehdä töitä ei tarvitse opiskella. Mieheni työn puolesta tiedän että moni nuori tekee näin. Toimeentulotuki ei ole tarkoitettu nuortenperheiden perustamiseen. Sitä haluaisin myös nuorten ajattelevan että onko oikein antaa jo äidinmaidossa se malli sille lapselleen että kyllä yhteiskunta elättää?

Nuorten parisuhteet ei välttämättä kestä vuosia. On toki suhteita jotka kantaa vuosikausia. Kuitenkin kun ei ole sitä elettyä elämää takana, niin jossain vaiheessa ero saattaa tulla. Nykyään on todella paljon nuoria yh-äitejä. ihminenhän kasvaa aikuiseksi pitkälle yli parikymppiseksi. Arvot muuttuu ja ne saattaa hyvinkin paljon muuttua vuosien saatossa ja kasvetaan siitä teiniajan suhteesta ulos. Tuloksena on sitten ero lapsi. Erolapsen elämä ei ole helppoa. Omasta kokemuksesta voin sanoa että omat ensimmäiset lapseni ovat kärsineet isättömyydestä ja todella paljon. Ja kyllä nykyään vanhemmatkin pariskunnat eroavat hyvin hepposin perustein sitä en kiellä. Ei enää muiteta sitä niin vasta kuin myötämäessä lupausta.

Sitä ei voi verrata onko nuori äiti huonompi äiti kuin sellainen kolmekymppinen äiti. On paljon hyviä nuoria äitejä joilla on hyvät elämän arvot jo käsissään ja noudattavat niitä. Nuori äiti varmasti selviää vauvan ja lapsen kanssa, mutta lapsen kanssa elämä ei ole vaan sitä hoitamista vaan juuri sitä kasvattamistakin, johon tarvitaan sitä elettyä elämääkin avuksi. Jos vertaan omaa äitiyttäni, niin kyllä lasten kasvattaminen tällä vanhemmalla iällä on ollut ihan erilaista kuin silloin kun olin todella nuori. Elettyä elämää kun on jo jonkin verran takana. On myös paljon helpompaa elämää kun ei tarvitse rahojaan laskea ruokakaupassa. Tai miettiä milloin on varaa hankkia varusteita lapselleen. Lapsen tarvitsemia varusteita ei voi olettaa että muut hankkivat esim omat vanhemmat. He eivät ole vastuussa hankinnoista vaan lapsen omat vanhemmat. On paljon mukavampaa parempi tuloisena hankkia juuri sitä mitä lapselleen haluaa kuin sitä mihin rahat juuri ja juuri riittävät. Raha ei kuitenkaan tuo onnea, vaan onnihan koostuu ihan muista asioista. Raha helpottaa elämää. Ja harvapa meistä syntyy kultalusikka takapuolessaan? joten opiskelu kannattaa, sillähän sitä rahaa elämistä varten tehdään. Ja opiskelu on paljon helpompaa ilman niitä lapsia ja sitä päiväkotirumbaa.

Nuoria äitejä pitää tukea, ei hyökätä vastaan. Tukemisella tarkoitan henkistä tukea, ei rahallista tukea. Jos on omasta mielestään kyllin vanha tekemään uuden ihmisen tähän elämään, on myös kyllin vanha kantamaan sen vastuun siitä lapsen elatuksesta. Jokainen sen tekee tavallaan, mutta se todella pitäisi muistaa ettei voi olettaa isovanhempien osallistuvan kaikkiin kustannuksiin. Vastuun kanto kun ei ole sitä pelkkää hoitamista.

Tämä mun kirjoitus ei ole kirjoitettu saarnamielellä. Vaan perustuen omiin kokemuksiin äitinä nuorella iällä ja vanhemmalla iällä. Nuoret äidit usein luulevat että heitä aina katsotaan kieroon ikänsä takia. heidän täytyy oppia luottamaan itseensä äitinä niin paljon ettei tarvitse kuvitella muiden katseista ja puheista. Se taas tietenkin johtuu siitä nuoresta iästä että on vielä kuitenkin epävarma omasta itsestään omasta äitiydestään? Ja kyllä nuori äiti onnistuu, onnistuin minäkin ja minulla on hienot lapset loputuloksena. Ja voin olla heistä ylpeä.

Mitä anoppeihin tulee, he ovat suurimmalta osalta oma lajikkeensa. Pitää opetella laittamaan se anoppisuodatin päälle siihen omaan korvaansa. Minun anoppini jatkaa edelleen vaikka olen jo yli kolmekymppinen. Olenhan aikoinaan rakastunut hänen kasvatustyön tulokseen ja mennyt hänen kanssaan vielä naimisiinkin. halunnut kolme jälkeläistäkin. Miksi siis epäilisin että hänen ohjeensa eivät olisi ne ainoat oikeat?? :D Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos enää ei eletä vuotta -75 tai -83 kun hän oli äiti vauvalle ;)

Mulle tuli mieleen että nuorille äidille olisi hyvä sellainen tukiäiti palvelu? Nuori voisi ottaa yhteyttä tällaiseen tukiäitiin erilaisissa asioissa koskien äidiksi tulemista, vauvan hoitoa ja elämää vauvan/lapsen kanssa. Ehkä tällainen tukiäiti voisi vaikka katsoa sitä lastakin muutamia tunteja tarpeen vaatiessa. Uskoisin että joillain nuorilla äideillä olisi ehkä helpompi tukeutua tällaiseen kuin anopin antamaan tukeen tai oman äidin?
Itse voisin hyvinkin toimia tällaisena jos tällainen palvelu olisi nuorille vanhemmille. Uskoisin että se oma kokemus nuorena äitinä olosta auttaisi paljon siinä tuen antamisessa nuorelle äidille?

Ja sitä korostan edelleen, tämä kirjoitus ei ollut pahalla ketään kohtaan. Kirjoitus oli tarkoituksena että jokainen vielä sitä vauvaa harkitseva nuori miettisi uudestaan mikä on tärkeää ihan sitä vielä syntymätöntä lasta ajatellen. Se oma halu päästä äidiksi voi olla suuri, mutta sitä pitää oikeasti harkita mitä sille vielä syntymättömälle lapselleen on tarjota? :)
 
  • Tykkää
Reactions: miiamo92
Chira on kiva kuulla kokemuksiasi/ajatuksiasi/tuntemuksiasi nuorena äitinä olemisesta, itse olen samaa mieltä, että jos vanhemmuutta ajattelee, pitää talous olla kunnossa, niinkuin aikaisemmin sanoinkin tässä keskustelussa. :) Tietenkin asia on katsottava aivan eri tavalla, jos ei ole työtä tajolla, on ollut työssä, mutta jäänyt työttömäksi, sillä silloin tilanne ei ole itse aiheutettu, näitäkin näkee tänä päivänä aivan liian paljon ! :(

Isovanhemmat ovat ihania ja onneksi olemassa, mutta en minä ainakaan odota rahalllista tukea minun tai miehen vanhemmilta ! Minua hävettäisi itseäni edes ajatella tilannetta, jossa me eläisimme heidän rahoillaan.. :/
Meillä on mielestäni nuoriksi vanhemmiksi hyvä tilanne, molemmilla meistä on ammatti, rahallisesti pärjätään hyvin (keskiarvollisesti paremmin kuin hyvin), emme tarvitse/halua minkäänlaista rahallista tukea KELA:sta/ sossusta, paitsi tietenkin minä saan äitiysrahaa, mutta muita esim. toimeentulotukea, asumistukea, jne.

On ihanaa, että on vanhempia jotka osaavat esittää asiansa tuolla tavalla, ei tule neuvomaan, vaan kertoo oman näkemyksen, kunnioitan tuollaista !
 
  • Tykkää
Reactions: Chira
Chira Hmm.. En tiedä edes oikein, että mitä tuohon vastaisin.. Tuntuu lähinnä, että kovasti yleistit asioita.. Muttamutta, se minua kiinostaisi, että mikä mielestäsi on se elettyelämä?
En ala puolustelemaan tai perustelemaan noita sanomisiasi, nehän oli sinun mielipiteitäsi ja sellaisina pysykööt.
Vaikka toki, kovasti kutkuttaa ja tekisi mieli vastata jokaiseen kysymysmerkkiisi.
 
Eletty elämä= kasvaa aikuiseksi, ei vain numeroilla, myös henkisesti. Ihminen tekee virheitä elämässään oppii niistä ja tekee asioita toisella tavalla. Kasvaa henkisesti. Kyllä mä uskon että reilu kaksikymppinen on jo henkisesti paljon kypsempi kuin 16-17v. Eletyssä elämässä on opeteltu elämän perusasioita, ihan ansaitsemaan omat tulonsa ja opeteltu ihan maksamaan laskunsa ja rahan käyttö. Hoitamaan asioita mitä elämässä tulee vastaan. On koettu kriisejä, selvitty niistä ja kasvettu taas ihmisenä. Silloin kun on oman elämän hallinta kunnossa, voi ottaa vastuun myös toisesta ihmisestä.
Se mua kiinnostaa että mihin 16-17v menee töihin jos ei ole opiskellut mitään? :) Kuka ottaa sellaisen töihin?
Sitä koitan ihan hyvällä kirjoittaa että elämä helpottuu kummasti, kun on tehnyt tulojen eteen töitä eli opiskellut. Tulot ei koostu pelkistä tuista, jotka eivät ole kovin hääppöisiä esim. minimi äitiyspäiväraha. Pienillä tuloilla elämä on aika kitkuttelua. Usein nuoret vanhemmat valittavatkin että elämä lapsen/lasten kanssa on selviytymistä päivästä toiseen. Miksi elämän pitäisi olla selviytymistä, kun sen pitäisi olla elämän parasta aikaa kun lapset on tehty ja pieniä.

Ja niinkuin mä totesin jo aiemmin. En vastannut millään saarnamielellä koitin valita sanani kauniisti ettei kenellekään tulisi paha mieli, vaan sillä että nuoret ajattelisivat pikkuisen enemmän siinä kovassa vauvakuumeessaan. Nuorena on niin ehdoton eikä halua välttämättä nähdä asioita laajemmin. Pitää oppia asiat kantapään kautta ja silloin tie voi olla hyvinkin raskas loppupeleissä ja kaduttaa vanhempana kun asiat voisi olla ihan toisin tehtynä.

Ja nämä tosiaan ovat minun mielipiteitäni ja sellaisina ne pysykööt. :)
 
Empä viitti tähän enään mitään lähteä kommentoimaan, ettei tartte alkaa mistään vääntämään.
Ja juu, ymmärrän kyllä tuossa tekstissä ideasi/ajatuksesi.
Jotenkin kuitenkin tulee tunne, että osittain aika kapea katseista.
 
Kapeakatseista varmasti sinun mielestäsi memmeli,koska en lähtenyt alkuunkaan tukemaan ajatusta hankkia lapsia alaikäisenä ilman koulutusta ja oikeista töistä saatavia rahoja :) Kehotin lähinnä nuoria miettimään ensimmäisenä pikkasen laajemmin vielä sitä mahdollista, vielä syntymätöntä lasta mitä hänelle on tarjottavana. Ja työntämään sen oman halun taka alalle saada oma pieni hoivattava nyytti. Suurinta itsekeskeisyyttä on tehdä tarkoituksella elävä lapsi tähän maailmaan vain omasta halusta saada se lapsi, miettimättä sen enempää mitä sille lapselle on tarjottavana.
 
No mihin se kapeakatseisuus sitten liittyi? Keskustelupalstoilla kannattaa vastata ketjuissa niin että se toinenkin osapuoli ymmärtää loppuun asti mitä tarkoittaa. Alkoi kiinnostamaan, koska tällöinhän voin saada omaan ajatteluuni ihan eri näkökulmia.
 
En viitsinyt alkaa vastaamaan niin selvästi ja selittäen, piti ensiksi vähän miettiä ja tuumata, että kannattaako edes vastata, ihan vaan, jotta välttyy sodalta ja mielipahalta, vaikka tämä keskustelupalsta onkin.

Ihminen tekee virheitä elämässään oppii niistä ja tekee asioita toisella tavalla - nuoriko ei voi tehdä virheitä, oppia niistä ja tehdä seuraavalla kerralla asiat toisella tavalla? Nuori vois myös nähdä toisten tekemiä virheitä ja ottaa oppia niistä ja tehdä asiat toisella tavalla.

Eletyssä elämässä on opeteltu elämän perusasioita, ihan ansaitsemaan omat tulonsa ja opeteltu ihan maksamaan laskunsa ja rahan käyttö. Hoitamaan asioita mitä elämässä tulee vastaan. On koettu kriisejä, selvitty niistä ja kasvettu taas ihmisenä.
- Nuorillako ei voi olla kriisejä, joista on selvitty ja kasvettu taas ihmisenä? Joku nuorista on voinut joutua jo pienestä pitäen ansaitsemaan omat tulonsa, maksamaan laskunsa ja rahan käyttö. Tai ainakin itse olen joutunut maksamaan puhelinlaskunikin siitä lähtien kun puhelin on tullut ja raha on hankittu työtä tekemällä ja se työ ei ole tehty vanhemmille, eivätkä vanhemmat ole olleet palkanmaksajina. Olen nähnyt sen, mitä kaikkea pahaa rahalla voi saada aikaan, miten "hyvin" sitä voi käyttää väärin ja mitä siitä seuraa. Siitä olen ottanut opikseni ja opetellut käyttämään rahaa fiksusti. Enempää omasta elämästä kertomatta, olen opetellut hoitamaan asiat jotka ovat elämässäni tulleet vastaan, enkä tarkoita mitään tyyliin, hiuslakka loppui, kuinka nyt laitan hiukseni..

Se mua kiinnostaa että mihin 16-17v menee töihin jos ei ole opiskellut mitään? Kuka ottaa sellaisen töihin?
-Jos on suhteita, luotettu ihminen, jolle annetaan tilaisuus näyttää, että pystyy, silloin on kysytty työntekijä, nim. 12-vuotiaasta lähtien töitä tehnyt, kesät,lomat, vklp.

Usein nuoret vanhemmat valittavatkin että elämä lapsen/lasten kanssa on selviytymistä päivästä toiseen.
-Tätä minä en ainakaan allekirjoita. Lapsellani on kaikki se mitä hän tarvitsee ja ehkä vähän enemmänkin, mutta tämäkin juontaa omasta lapsuudestani.
Ja ei, isovanhemmat eivät ole ostelleet tai antaneet rahaa, paitsi toki jouluna toivat paketteja, mutta muuten en edes huoli heiltä mitään. Olen tottunut pärjäämään omillani ja pärjännyt sillä mitä on. Mielestäni ihmisiä ei tarvitse hukuttaa tavaranpaljouteen ja ostaa kaikkea mahdollista mitä vain keksii lapsensa tarvitsevan, vähemmälläkin voi olla onnellinen.
Kaikista tärkein on rakkaus, huolenpito, välittäminen ja hoivaaminen. Mikään tavara tai mikään summa rahaa ei ole yhtä arvokasta. Ja mielestäni, joo olis varmaan mukavaa, jos joskus ei tarvitsisi miettiä raha-asioita, mutta rahani hoidan niin, ettei koskaan tarvitse miettiä, mistä saisin rahaa vaippoihin tai muihin tarvikkeisiin mitä lapsi tarvitsee.

Usko tai älä, oman elämäni olen kulkenut kantapään kautta, nähnyt ja kokenut asioita ja kasvanut aivan valtavasti, ehkä jo liian nuorena liian paljon.
Enkä nyt tarkoita mitään alkoholi kokeiluja tai muita vastaavia.

Minä en ainakaan allekirjoita, että olisin itsekeskeinen.
Minulla on lapselle tarjottavana lämminsylin, jossa hänellä on aina paikka.
Lämpöiset, puhtaat vaatteet, puhdas vaippa, täysi maha ja hyvä mieli.
Rakkautta, jota mikään tavara ei riitä korvaamaan. Aikaa, jota hänelle on aina..ja paljon muuta!

Näin. En tiedä ymmärsitkö vieläkään, mutta toivottavasti edes hiukan enemmän sen mitä itse ajoin takaa.

Ja ei, tämä ei ole mikään liputuspuhe nuorille äidille, jotka suunnittelevat lapsia, vain tämä oli yksin omaan oma kantani ja hiukan pieniä pätkiä perusteltuna, liian paljon paljastamatta omaa elämää.
Ja myönnän, myönsin jo raskausaikana, että jos olisin oikeasti ajatellut fiksusti ja tehnyt asiat kaavan mukaan, olisin käynyt kouluni loppuun ja mennyt hetkeksi töihin, mutta minulla asiat menivät toisin. Ja harva loppuviimein yllättyi raskaudestani.

Juu ja nämä vain esimerkkejä ja kirjotusvirheitä saattaa esiintyä ja sanoja väärässä muodossa.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt sinä peilasit kirjoituksiani omaan elämääsi vaikka tarkoitus oli ihan yleisesti ottaa kantaa nuorien äidiksi tulemisen haaveiluun.

Varmasti nuoret tekevät erilaisia virheitä ja oppivat niistä. Katsovat vierestä muiden tekemisiä ja toteavat mielessään että kannattiko vaiko ei? Tekevät saman asian ehkä toisella tavalla. Ja nuorilla on niitä omia kriisejä, mutta ne voivat olla ihan erilaisia mitä aikuisilla. Esimerkkinä sekin että entäs jos lapsi ei olekaan terve syntyessään. Miten nuori käsittelee tällaisen asian, jos aikuinenkaan ei osaa sitä välttämättä käsitellä?

Edelleen minä ihmettelen mihin alaikäinen menee töihin ilman koulutusta saadakseen palkkaa sen verran että oikeasti elättäisi edes itsensä? Maksaisi sillä vuokran ( tuskin kellään tämän ikäisellä on omistusasuntoa ), sähköt, vedet, sen puhelinlaskun, vakuutukset, kuukauden ruuat, omat vaatteet, ym taloustarvikkeet? sekä vielä mahdolliset tulevan lapsen tarvitsemat tarvikkeet, vaatteet ym.? Jos vanhemmilta ei tule mitään. Tai mitä oikeita töitä mistä maksetaan verot voi tehdä esim 12v? Mun poikaa harmittaa kovasti kun haluaisi tehdä jotain, mutta jopa lehdenjakaksi pääsee yli 15v... :)

Niinkuin jo aiemmin totesin, raha ei tuo onnea, vaan se koostuu ihan muista asioita. Juuri noista mitä sinä luettelit. Kuitenkin raha helpottaa elämää. Ainakin minusta oli mukavampaa tarjota lapselle sellaiset tarvikkeet jotka halusin hänelle. Minusta on myös mukavampi tehdä monipuolisempaa ruokaa perheelle mitä jokainen haluaa syödä. Ostaa vaatekaappiin lapsille vaatteita silloin kun he tarvitsevat seuraavaa kokoa ja myös uusia. Kunnollisia ulkoiluvaatteita ja kenkiä joilla ei tule kylmä tai vesi läpi. Ostaa heille sitä mitä he tarvitsevat juuri sillä hetkellä. Ja antaa heidän harrastaa sellaista harrastusta jossa he pärjäävät ja mikä on heidän juttu. Asua niinkuin unelmoin joskus silloin kun ensimmäinen oli vasta ihan pieni. Mikään näistä ei onnistuisi ellen olisi mennyt kouluun, hankkinut ammattia ja tehnyt töitä. Oma mieheni totesi muutama viikko sitten että nyt hän on vasta tyytyväinen kolmikymppisenä että sittenkin kävi niitä kouluja vuosia, koska nyt se näkyy palkkakuitissa. Voi toteuttaa unelmiaan ja kouluttautua vielä lisää joka taas näkyy omissa tuloissa. Pystyy elättämään isommankin perheen. Sama ei olisi onnistunut jos kaikki lapset olisi jo tehty.

En voi uskoa että elämä lapsen/lasten kanssa olisi helppoa rahallisesti pelkillä tuilla. Olenhan itsekin niillä elänyt nuorena. Ja kun vertaan sitä tähän nykyiseen elämään niin tottakai haluan ottaa kantaa ja rohkaista nuoria opiskelemaan ensin ja tekemään edes vuoden töitä, jotta se äitiyspäiväraha olisi suurempi kuin se minimi. Toki eriasia on se jos mies on jo sen verran vanhempi että ei enää opiskele vaan käy ihan töissä ja saa kohtuullista palkkaa.
Se muutaman vuoden odotus siinä vauvakuumeessa tuntuu ikuisuudelta mutta lopussa se odottelu on ollut sen arvoistakin.

Ja minulla ei ole tapana alkaa kenenkään kanssa sotimaan tai loukkaamaan ketään. Niinkuin jo muutamaan kertaan aiemmin kommentoin, ei ole saarnamielellä kirjoitettu mitään näistä.
Nuorena äidiksi tulemista en kadu millään muulla kuin sillä että minun tapauksessani valitsin lasteni isäksi aivan vääränlaisen ihmisen. Ajatusmallini oli aivan väärä, kuvittelin omassa päässäni että rakkaus voi muuttaa nuoren ihmisen ja koska minulle lapset oli kaikista tärkeintä elämässä, kuvittelin lapsellisesti, että lasteni isällekin olisi ollut. Ainakin jossain vaiheessa. Sitä vaihetta ei ole tullut vielä tänäkään päivänä. Ja ketkä siitä kärsi kaikista eniten? Minun lapseni, jotka minä halusin ja joiden isäksi valitsin tämän isän ajattelematta asiaa yhtikäs sen enempää siinä omassa kuumeesani. Niitä menetettyjä isättömiä vuosia en voi korvata millään lailla ja voin vain toivoa että heille ei tulevaisuudessa tulisi siitä mitään. Nykyään asiat ovat toisin ja nykyinen mieheni on ottanut heidät omikseen ja kasvattaa ja rakastaa kuin omiaan. Silti se ei ole loppupeleissä sama asia. Ja näitä samanlaisia lapsia syntyy paljon nuorille äideille. Isät häviävät kuin pieru saharaan tai ei tiedetä edes kuka isä on. Musta se on väärin ja vielä todella väärin jos se tehdään tietoisesti haluamalla vaan se oma lapsi.
Minun omassa suht laajassa kaveripiirissä melkeinpä kaikki nuorena äidiksi ja vanhemmiksi tulleet ovat eronneet joko ennenkuin lapsi on edes syntynyt tai viimeistään kun vanhin lapsi on ollut 10v. Suurin osa juuri näitä teini-iässä solmittuja suhteita. On aikuistuttu ja kasvettu erilleen, haluttu nähdä enemmän. Vanhempana oppii myös arvostamaan erilailla sitä välillä tylsääkin parisuhdetta. Sitä turvallista arkea.
 
Viimeksi muokattu:
Juu ja tarkoituksella peilasinkin, kun puhuit kaikista nuorista..

Nyt mä ymmärrän paremmin sun pointin, kun kirjotit omista lapsistas ja omasta kokemuksesta mitä nuoruudessa teit.
Nyt mä hmm, en osaa keksiä mitään sopivaa sanaa, voisko sanoa vaan, että tajuan sua.

En enää tiedä, että kannattaako tätä meidän keskustelua edes jatkaa. Me ei ikinä tulla olemaan sun kanssa samaa mieltä näistä asioista ja mä en ainakaan tällähetkellä osaa edes selittää sulle omia ajatuksiani, niin että ymmärtäisit mitä tarkoitan..joka ehkä osittain johtuu uneliaisuudestanikin.

Ymmärsinkö nyt tuon tekstisi oikein, sinä halusit lapsia, lasten isä ei?

Enempää en viitsi näistä asioista kanssasi kinata, kun et ymmärrä mitä ajan takaa omilla sanomisillani.
 
Kyllä molemmat halusi, mutta halusiko entisen elämäni lasten isä ihan oikeasti tai ehkä paremmin ymmärsikö hän edes silloin 21v että se isyys jatkuu läpi elämän? Tai kun hän päätti sen omalta osaltaan katkaista, niin kuinka paljon siitä kärsivät viattomat lapset?

Tarkoitus ei olekaan keskustelupalstoilla että kaikki olisivat samaa mieltä yhdessä kaikista asioista. keskusteluihin on hyvä tulla erilaisia näkemyksiä, kokemuksia asioihin. Se voi pistää jonkun miettimään asiaa ihan uudelta kantilta.

Mä ensin luin sun aloituksen sillä mielellä että uhmakas nuori neiti ottaa kantaa. ja huomasin sitten myöhemmin että keskustelun avaus oli tehty jo vuosi sitten :) Musta tämä oli kiinnostava keskustelu, enkä edelleenkään kinannut mistään :)
 
Viimeksi muokattu:
En mä sillä meinaakkaan, että samaa mieltä pitäisi olla, vaan edes yrittää ymmärtää, että mitä toinen yrittää sanoa ja katsoa toisenkin näkökulmasta asiaa.

Ymmärrän sinun sanomisesi ja näkökulmasi. Toki ikävää, että sinulla kävi niinkuin kävi.

Ja silloin kun kirjoitin tätä niin joo kirjoitin uhmakkaasti, osaksi senkin takia, että olin niin vihainen kaikista täältä lukemistani kirjoituksista, jotka kohdistuivat nuoriinäiteihin. Siihen aikaan tällä ei sanottu niistä mitään hyvää, tai osattu esittää asioita ystävällisesti tai yrittää tukea. Ja sekös vasta minulla laittoi kiehumaan, että apua tarvitseville tai neuvoa, ei voi sitä antaa, kun toiset viattomasti pyytävät.
 

Yhteistyössä