Nyt kaipailisin kokemusta lapsen kasvun pysähtymisestä

Meillä 2 vuotiaalla on kasvu pitkän aikavälin kasvukäyrillä ollut ½-vuoden aikana yhtä alamäkeä. Kasvua hällä tarkkaillaan kortisonilääkityksen takia 3kk:n välein ja seuraava lääkärikäynti meillä helmikuun alussa. Tuo kortisoni siis voi haitata kasvua mutta lapsi ei tule toimeen pienemmällä annostuksella. :/ :(

Ne kenelle tuttua niin onko ryhdytty kasvua vauhdittamaan lääketieteellisin keinoin vai mitä on tehty?

Tuo kortisoni on siis astmalääke.
 
Yleensä kasvuhormonit on se viimeinen keino, niissäkin kun on riskinsä. Mutta siis se että kasvua ei ole muutamiin kukausiin lainkaan, ei sinällään ole mitenkään vaarallista silloin kun tiedetään mistä se johtuu, sanoi mulle lääkäri. Kortisonin muut mahdolliset sivuvaikutukset on sitä kasvun häiriintymistä ongelmallisempia.

muoks. Siis mun tyttö ei ainakaan toistaiseksi tule saamaan mitään hoitoa kasvun hitauteen kun kuitenkin on oletettavissa että hänestä tulee kuitenkin ihan normaalimittainen
 
Ilmeisesti meillä johtuu tämänhetkinen kasvunpysähtyminen juuri noista kortisoneista. Ainakin se olisi looginen selitys. Ymmärrän hyvin ettei niitä kasvuhormoneja kauhean herkästi anneta enkä ole niitä vaatimassakaan.
Toivottavasti tuolle pätkälle tulisi kasvupyrähdys. Helmikuussa tiedetään sitten paremmin kun on seuraava lääkärikäynti tuolloin.
 
Salama McQueen
No mun mielestä nuo kasvuhormonit on äärimmäinen keino.

Kortisonilla hoidetut lapset on kuitenkin aikuismitaltaan ihan normaalin mittaisia usein, ottavat sitten myöhemmin kiinni.

Meillä kanssa astmalapsia kaksi, molemmat tosin kasvaa hyvin, mutta seurataan. Nyt oli 2 v 9 kk pojalle tullut vain 2 cm vajaassa puolessa vuodessa, painoa ei yhtään, mutta pituutta on kuitenkin 100 cm, joten nou hätä.

Ja tujulla annoksella täälläkin, pojalla Pulmicort 200 mg X 2 ja infektiossa Seretide 25/125 mg X 2 X 2.
 
Alkuperäinen kirjoittaja KiviäkinKiinnostaa:
Ilmeisesti meillä johtuu tämänhetkinen kasvunpysähtyminen juuri noista kortisoneista. Ainakin se olisi looginen selitys. Ymmärrän hyvin ettei niitä kasvuhormoneja kauhean herkästi anneta enkä ole niitä vaatimassakaan.
Toivottavasti tuolle pätkälle tulisi kasvupyrähdys. Helmikuussa tiedetään sitten paremmin kun on seuraava lääkärikäynti tuolloin.
Vaikka kortisoni tosiaan voi hidastaa kasvua niin kannattaa poissulkea myös muut syyt: keliakia, allergiat, kilpirauhasen sairaudet ym. Keliakia varsinkin vaikuttaa nimenomaan kasvuun.

metsänpeitto
Sama vaiva täällä. Kortisonia menee muista syistä, ei voida tauottaa eikä voida vähentää. Ensin tippui +2 käyriltä, pitkään oli 0-käyrällä ja nykyisin lähempänä -2-käyrää :/

Tarkkaillaan ja tarkkaillaan, ei sille muuta ole tehty :/ Toisaalta toivon ettei tehdäkään, kun en haluaisi että menis siihen että tarvitsee syöttää kasvuhormonia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto:

Ei meilläkään ole mitään tehty... mutta kun mä kysyin asiasta niin sitten kun näillä lapsilla rupeaa olemaan käyrät jatkuvasti -5 ja -10 välillä niin tilanteeseen ruvetaan puuttumaan, ei aiemmin, koska niissä hormonihoidoissa on ne riskit kuitenkin olemassa eikä ne ole kovin tehokkaitakaan. Kyse on useimmissa tapauksissa kuitenkin vaan muutaman sentin lisäyksestä lapsen lopulliseen pituuteen :/
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Kärsäpärstäinen:

Mitkä ne riskit on?
 
Jos haluaa positiivisesti ajatella, niin voin kai olla onnellinen sitten siitä että ehkä tämä lapsi ei tule olemaan puoli metriä minua pidempi, niin kuin tuo esikoinen varmaan tulee olemaan :kieh: :ashamed:

Meillä siirryttiin nyt takaisin makuulla tehtävää mittaukseen, että tulis tarkempia tuloksia.
 
No ei ehkä ole kivaa olla parimetrinen naisihminen. Paitsi jos aikoo ruveta supermalliksi :LOL:
 
tilda harmailee
Noista kasvuhormooneista.. just tällä viikolla töissä yks lastenlääkäri sanoi ettei niitä kannata aloittaa ennen 4 ikävuotta, koska on ollut nähtävissä ettei niistä ole mitään hyötyä pitkän ajanvälin puitteissa...
 
vieras
Ihan vaan pieni korjaus että kasvuhormonia ei syötetä vaan pistetään kerran päivässä iltaisin. silloin se matkii parhaiten ihmisen omaa kasvuhormonia kun sitä erittyy öisin.

Hoidossa ei nyt niin kamalia riskejä ole silloin jos puute on todellinen esim 2,0ug/l kun normaaliarvo on 10,0ug/l 2 tunnn kohdalla rasituksessa on ihan perusteltua aloittaa hoito ja näin lapsi pääsee lähemmäs oman ikäisiään mitan suhteen.

Hoito suunnitellaan tarkkaan ja se on todella kallista. Kelasta täytyy hakea erikseen jokaiseen lääkesatsiin maksusitoumus.

Tämäkin voi olla syy miksi se on viimeinen keino.
 
vieras
Ja yleensä tutkitaan tarkkaan syyt miksi kasvu on pysähtynyt.
Keliakia suljetaan pois, ruokailutottumukset mennään läpi.

Ja sit vielä kahdet rasitukset. argiinirasitus ja klonidiinirasitus. Jos molemmissa on heikko vaste, hoito on usein perusteltua.
 
Olipas tänne tullut paljon kommentteja. :)
Allergiat meillä on jo poissuljettu. Keliakiaa ei. Sitä en osaa lapsella epäilläkään ellei keliakiassa voi ainoana oireena olla kasvun pysähtyminen.
Helmikuussa ollaan viisaampia kun lapsen lääkäri ottaa asiaan kantaa.
 
Yhteistyössä