Nyt meni yli ja pahasti. Pureskelee vauvalle ruuan pieniksi?? WTF??

Seiska: Martinan kauhunhetket - vauva oli tukehtua

Torstai 18.11.2010 klo 10.11

Kananpala juuttui Martina Aitolehti-Eerikäisen yksivuotiaan vauvan kurkkuun lomamatkalla, kertoo 7 päivää -lehti.

Tuoreet vanhemmat Martina ja Esko Eerikäinen kokivat matkallaan järkyttävän tilanteen, kun ruoanpala juuttui Victoria-vauvan kurkkuun.

Martina kertoo 7 päivää -lehdessä, että oli antanut kanakeitosta maistiaisia tyttärelleen. Äiti pureskeli palaset suussaan valmiiksi pieniksi, mutta yksi jäi silti jumiin.

- Yhtäkkiä Victoria alkoi kakoa ja haukkoa henkeään, Martina kertaa lehdessä.

Martina ja Esko yrittivät ensin turhaan ronkkia palaa ulos.

- Tyttö alkoi mennä jo veltoksi, kun lopulta nappasimme häntä jaloista ja käänsimme pään alaspäin samalla selkään taputtaen, Martina sanoo.

Temppu toimi, mutta tyttö ja etenkin vanhemmat järkyttyivät pahoin.
 
martinan antifani
:x

Mut toi on kyllä jokaisen vanhemman kauhunhetkin kun pieni meinaa tukehtua.. :|
Mun poika meinasi tukehtua pukluun unissaan 2 viikon ikäisenä, se oli kamalaa. Mäkin reagoin samalla tavalla, menin ensin paniikkiin ja lopulta nostin lapsen jaloista ilmaan ja hän oksensi. Myöhemmin kuulin ettei noin enää suositella tehtävän, mutta se pelasti mun pojan. Mä olin jo soittamassa ambulanssia koska vauva muuttui siniseksi. Osaan todella hyvin kuvitella Martinan hädän. :(

Toi ruuan valmiiksi suussa pureksiminen kuulostaa mustakin vähän erikoiselta, mutta voihan olla että uutinen on vähän hassusti kirjoitettu. Ehkä Martina on tarkoittanut että on purrut vauvalle pienempiä paloja irti omasta ruuastaan, ei suinkaan että olisi jauhanut ruuan mössöksi suussaan ja sitten syöttänyt lapselle? Emme tiedä, joten ei kannata pillastua. :)
 
On se silti ällöä. Veitsi ja haarukka on keksitty jotta siitä ruuasta saa leikattua pienempiä paloja.
 
Blue
[QUOTE="vieras";22480576]Kyllä mun kauhunhetki olis kun näkisin tuollaista että äiti pureskelee ruokaa minkä aikoo syöttää lapselleen...[/QUOTE]

No ei se nyt niin kamalaa ole. Ihminen eläimistä ainoa jonka poikasille ei pureskella ruokaa valmiiksi.
 
Blue
Ja ihminen on ainut eläin joka käy hammaslääkärissä juuri sen takia että hampaat reikiintyy karieksen takia joka leviää syljen välityksellä. Kai teidän perheessä käytetään samaa hammasharjaakin kaikilla?

Miksi pitää tähän heti ihme kettuiluun.. :| Mustakin vähän ällöä, enkä sitä tekisi. Mutta jos joku tekee niin ei se nyt maailmanloppu ole. Ja tolla nisäkäskommentilla tarkoitin sitä että niin ihminen on vieraantunut eläimistä niin että siinä missä muiden nisäkkäiden mielestä luonnollista toimintaa niin ihmisen mielestä ällöä.
 
Yhteistyössä