Nyt sitten välit viilenneet mummoon

Tuossa vuoden ensimmäisenä päivänä tuli otettua yhteen äitini kanssa ja hän vaan sinisilmäisenä vakuuttaa pitävänsä kaikkia lastenlapsia samanarvoisena.

Tilanne kärjistyi kun tyttäreni, veljeni tyttö ja äitini leipoivat. Pikkutytöt (minun 3v7kk ja veljeni 3v) pitivät omaa hälinäänsä ja äitini alkoi kiljua kurkkusuorana. Minä hetken istuin persiilläni ja sitten sattui toinen veljeni tulemaan sen lellikkipoikansa kanssa ja mulla naksahti piuha poikki päässä. Sanoin jotta mikä ihme äitini on kiljumaan lapsille ja kiljuuko myös lellikille samalla tavalla. Sanoi komentavansa, minä totesin jotta et komentanut vaan kiljuit. Äitini sanoi jotta pitäähän niille kiljua samalla tavalla kun nekin kiljuu jotta tietävät kuinka inhottavaa se on.

Lisäksi otin puheeksi sen kun ei toinen veljeni lellikkipoikineen muistaneet millään tavalla meidän pojan synttäreitä jotka oli 23.12 ja kirjallinen kutsu oli viety postilaatikkoon. Ei olisi tarvinnut tulla päiville jos ei halunnut ostaa lahjaa mutta olisi voinut edes laittaa tekstiviestin ja onnitella.

Mie taijan olla itekin väsyny kaikesta, mutta olo kyllä helpotti kun sain kaikki patoumat sisältä purettua.

 

En osaa muuten lohduttaa kuin sanoa, että et ole ainoa, jonka vanhempi ei ole tasapuolinen lapsilleen tai lapsenlapsilleen tai ainoa, jonka välit ovat viileät. kaikilla ei välejä ollenkaan.

kaikkea ei tarvitse hyväksyä. usein varmaan vanhempien katkeruus elämälle taustalla? VAikka väärinhän siitä on omia lapsia syyttää, jos oma elämä ei ole ollut omasta mielestä ruusuilla tanssimista.

 

Se on kyllä totta että ei isovanhemmat ole tasapuolisia lapsenlapsilleen saati sitten omille lapsilleen. Ja kuinka erilaisia esim. mummot voi olla . Toinen auttaa ja ostaa vähäsistä rahoistaa lapsille pieniä yllätyksiä aina silloin tällöin, kun taas toinen mummo hukkuu rahaan, eikä ole vielä kertaakaan kysynyt tarvittasko apua lastenhoidossa saati sitten, että ostelis tytöille mitään ylimääräistä, pakollisten joulu ja synttärilahjojen päälle. Ulkomaillakin käy 3-4 kertaa vuodessa ja kertaakaan ei ole lapsille tuonut tuliaisia. Ei sillä että hänen apuaan tarvittas mutta miten voi olla niin itsekeskeinen ihminen.

 

Jos lapset kiljuu niin kyllä mummot saa kiljua takaisin.
Ja miksi aina odotetaan mummuiolta rahaa tai lahjoja.
Eikö riitä että mummola on olemassa ja siellä voi käydä muutaman kerran vuodessa.
Tuovatko lapset lahjoja äidilleen aina kun käyvät mummolassa.
Pienikin lahja ilahduttaisi mummoakin.

 

\

Jos lapset kiljuu niin kyllä mummot saa kiljua takaisin.
Ja miksi aina odotetaan mummuiolta rahaa tai lahjoja.
Eikö riitä että mummola on olemassa ja siellä voi käydä muutaman kerran vuodessa.
Tuovatko lapset lahjoja äidilleen aina kun käyvät mummolassa.
Pienikin lahja ilahduttaisi mummoakin.

Monilla lapsiperheillä ei ole yksinkertaisesti rahaa ostaa lahjoja isovanhemmille. Kun lapset ovat pieniä, monet elävät yhden palkalla ja maksavat siitä isoja vuokria tai lainoja.

Suomen tilastokeskuksen tutkimusten mukaan lapsiperheiden taloudellinen tilanne on heikentynyt selvästi 80-luvulta saakka: Opiskeluaikojen pitkä kesto, pätkätyöt, työttömyys, asuntojen hintojen jatkuva jyrkkä nousu, 90-luvulla tapahtunut kotihoidontuen puolittaminen, 90- luvulla tapahtunut verovähennysten lopettaminen lapsista, lapsilisien tason heikkeneminen, koska eivät ole sidottuja mihinkään indekseihin. Monet perheet odottavat kodinhoidontukea tai lapsilisää, jotta saavat ostaa vaippoja ja ruokaa.

SEn sijaan tilastokeskuksen tilastojen mukaan suurimmat tulot ovat Suomessa 55-70-vuotiaiden kotitalouksissa keskimäärin. Useat isovanhemmat sijoittuvat tähän ryhmään. Heillä ei enemmistöllä ole suuria asuntomenoja (vuokra, laina) tai ruokamenoja kuten lapsiperheissä. Suuri osa tuohon ikäryhmään sijoittuvista eläkeläisistä tulee niin hyvin toimeen, että jopa eläkkeistä jää isoin osa säästöön, kun menoja on vähän, ja eläkkeiden taso on kohonnut. (suuri osa yli 80-vuotiaista saa pelkkää kansaneläkettä, mutta tätä nuorempien eläkkeet ovat keskimäärin aika isot).

On siis mielestäni väärin syyllistää nuoria perheitä, että eivät osta lahjoja. Nuoret ihmiset ovat SPR:n kerääjien ym. hyväntekeväisyysjärjestöjen mukaan anteliaampia kuin varakkaammat vanhemmat ihmiset, nuoret ihmiset antavat vähästään. VArmasti lapsiperheet ostaisivat lahjoja isovanhemmilleen jos ylimääräistä rahaa olisi. Ainakaan meidän perheellä ei ole mahdollisuutta ostaa ylimääräisiä lahjoja ei omalle perheenjäsenille eikä isovanhemmille.

 

Mistä ihmeestä noita "Leenoja" riittää aina jokapaikkaan. Lapset on tietääkseni lapsia ja mummojen pitäisi olla aikuisia, lapsenlapsilleenkin. Se siitä kiljumisesta.

Otan osaa alkuperäiselle kirjoittajalle. Tiedän kokemuksesta tunteen, kun lapsenlapsia pidetään eri arvoisina. Ja tiedän myös sen tunteen, kun sisarukset eivät välitä sinun lapsistasi. Olet äiti ja sinulla on äidin tuntee: pidät omien lapsiesi puolta. Joskus sitä jokaisella pinna katkeaa. Toivottavasti mummonne järkiintyy. Hänellä pitäisi olla sitä viisautta ja voimia enemmän kuin sinulla.

 

tyttölapsi-äiti--mummo KILJUU

poikalapsi-isä--pappa/vaari MÖLYÄÄ

sitten jutellaan aiheesta. . miksi, miltä tuntui, helpottiko. .

-JA KAIKILLA OLI NIIN MUKAVAA

tätä harrastettu muutaman kerran ja voi että meillä on ollut hauskaa vuosienkin päästä )))

 

Kunpa olisikin pelkästä mölyämisestä kyse! Meillä mummo (anoppi) ei ole koskaan pitänyt minusta enkä koskaan ole tehnyt mitään oikein. Kun saimme lapsia, mummo ei osannut aidosti rakstaa "minun" lapsiani. Toisen miniän lapset taas olivat kaikki kaikessa...etenki, kun minulla tyttöjä ja toisella poikia! Pojat hukutettiin tavaraan ja lahjoihin. Kaiken piti olla viimeisen päälle! Toinen tytöistäni ei saanut edes 1-vuotislahjaa mummolta. Samaan aikaan jatkui minusta selän takana puhuminen ja valehtelu. Elämä oli sietämätöntä. Sitten meillekin syntyi poika ja arvo hieman nousi. Sitten kuulin itsestäni aivan kamalan anopin levittämän valheen ja päätin puolustaa itseäni. Seuraus: olin kamala silmille hyppivä olento, joka oli pahoittanut "kiltin" ihmisen mielen! Välit menivät poikki ja ovat edelleen. Mummo ei ole nähnyt lapsenlapsiaan pian vuoteen.

 

Hei "irmi". Saman kaavan mukaan on menty meillä oikein rankemman jälkeen.

 

Jos kalvaapi kiukku tai suuttumus
muista silloin tää hyvä opetus,
Yksinään ei kukaan riidellä voi
iloisuus pian sovinnon toi.

-näin maksi miettii mitä mini vastaa!

 

Voi, maksi! Kiitos vain neuvoista, mutta ei elämä ole noin yksinkertaista. Jos olisi, olisimme sovussa edelleen. Meidän mummomme on kuitenkin erittäin katkera ja kylmä ihminen, joka on sotkenut välinsä monen muunkin ihmisen kanssa. Ystävät ovat kaikonneet. On ihmisiä, joihin ei kuule hymy ja ystävällisyys auta! Tulet sen varmasti elämän polulla vielä huomaamaan...valitettavasti.

 

\

Voi, maksi! Kiitos vain neuvoista, mutta ei elämä ole noin yksinkertaista. Jos olisi, olisimme sovussa edelleen. Meidän mummomme on kuitenkin erittäin katkera ja kylmä ihminen, joka on sotkenut välinsä monen muunkin ihmisen kanssa. Ystävät ovat kaikonneet. On ihmisiä, joihin ei kuule hymy ja ystävällisyys auta! Tulet sen varmasti elämän polulla vielä huomaamaan...valitettavasti.
[/
quote]
elämän polkua enemmän takana kuin edessä..olen MAKSI ))
tunnen monia katkeria ja kateellisia henkilöitä mutta..mutta
kun osaisimme valikoida sen POSITIIVISUUDEN niin
se olisi omalle sydämelle parasta!
SITÄ KANNATTAA VAALIA! no, ainakin yrittää!
-yleensä kaikki riita alkaa rahasta
siitä pahasta
jonka otan omasta nahasta-

-tyhmin on hautuunmaan rikkain mies/nainen

 

Minä lopetan omalta osaltani keskustelun tästä aiheesta nyt. Loppuun haluan sanoa maksille erästä viisasta lainaten: on helppoa olla maalla viisas, kun merellä on hätä. Kaikkea hyvää! Enää en tätä asiaa kommentoi.

 

\

\

Voi, maksi! Kiitos vain neuvoista, mutta ei elämä ole noin yksinkertaista. Jos olisi, olisimme sovussa edelleen. Meidän mummomme on kuitenkin erittäin katkera ja kylmä ihminen, joka on sotkenut välinsä monen muunkin ihmisen kanssa. Ystävät ovat kaikonneet. On ihmisiä, joihin ei kuule hymy ja ystävällisyys auta! Tulet sen varmasti elämän polulla vielä huomaamaan...valitettavasti.
[/
quote]
elämän polkua enemmän takana kuin edessä..olen MAKSI ))
tunnen monia katkeria ja kateellisia henkilöitä mutta..mutta
kun osaisimme valikoida sen POSITIIVISUUDEN niin
se olisi omalle sydämelle parasta!
SITÄ KANNATTAA VAALIA! no, ainakin yrittää!
-yleensä kaikki riita alkaa rahasta
siitä pahasta
jonka otan omasta nahasta-

-tyhmin on hautuunmaan rikkain mies/nainen


Mielenkiintoinen sinun näkemys. Ja taitaa olla vanha sananparsi että ei yksin voi riidellä? En muuten usko noihin sananparsiin enää, moni on tieteellisesti todistettu vääräksi. Esim just raha tuo ihmiselle turvallisuutta ja sitä kautta onnea...

Mutta moni on kirjoitellut täällä aiemmissa yhteyksissä, että esim oma äiti ei ole koskaan hyväksynyt ja ei sitten hyväksy lapsenlapsiaankaan ja laittaa ne aivan eri kastiin kuin toiset lapsenlapset. Mun tarina on just tällainen. Olen saanut syykseni sen, että mää oon ikään kuin syypää että äitini joutui mennä naimisiin miehen kanssa, jonka tiesi olevan huono puoliso. Lisäksi sitten en ollut kiitollinen hoidettava, kun itkin mummoni perään, joka edusti mulle turvaa vanhempieni väkivaltaisessa liitossa. Lisäksi sisareni oli aina äitini sylissä kiehnäämässä, minulle syliä ei riittänyt kun olin vanhin. No, nyt sitten aikuisena äitini on yrittänyt parhaansa mustamaalata minut sisarilleni, joihin en ole pitänyt paljon yhteyttä, koska ei ole riittänyt energiaa, kun olen yrittänyt olla kiireinen (opiskeluja ja töitä), jotta ei tarvitse pohtia tätä kohtaloa, että oma äiti ei hyväksy omaa lastaan. Nyt kun on mennyt vuosia ja vuosia, olen ollut valmis henkisesti läpikäymään tämän asian ja hyväksymään tosiasiat sellaisina kuin ne ovat. Äitini tuskin on käynyt minulla kotoa muuton jälkeen. Helpottaa että oma kohtaloni ei ole ainutlaatuinen. Esim Mäkelä kirjoitti kirjan isästään, joka ei koskaan häntä hyväksynyt, vaikka oli koulutettu ja sivistynyt ja arvostettu ihminen, siis isänsä.

Miten siis tällaisessa tilanteessa on kaksi osapuolta? Onko niitä todella? Kiitos vain positiivisista ajatuksista.

 

vielä Maksille:

Niin, äitini sanoi minulle kun pyysin käymään katsomaan lapsenlastaan jota ei koskaan nähnyt, että ei jaksa tulla, ja menee mieluummin sisareni lapsia katsomaan koska nämä ovat rakkaampia, kun on heidän kanssan enempi viettänyt aikaansa. Ei ole kiintynyt lapsiini, kuulemma.

Onko niin, että aina osapuolia on kaksi? Minä olen pitkään katsonut läpi sormien sitä, että puhuu toisille pahaa minusta ja valehtelee ja karttaa kuin ruttotautista. Kärsii jos joutuu olla tekemisissä, oikeasti. sen vuoksi, että piti meistä lapsena hyvän huolen ja teki parhaansa silloin, siksi olen yrittänyt yksipuolisesti pitää yllä yhteyttä. Mutta nyt kun näen, että miten suhtautuu myös lapsiini, ja olen ruennut ymmärtämään koko kuvaa, siis valehtelua ym. niin olen luovuttanut. Onko se väärin? Jos äiti ei hyväksy minua, onko väärin että minä luovutan hänestä? Mieheni mielestä se ei ole väärin, hän on kaiken nähnyt ja ollut mukana koko ajan, kun paskaa on satanut niskaan.

 

Minua niin harmittaa, kun meidän lapsilla ei ole sellaisia isovanhempia joiden luona lapset voisivat vierailla esim. viikonloppuna yökylässä että saatas joskus vähän huokasta mieheni kanssa. Toiset isovanhemmat ei ole oikein koskaan olleet kiinnostuneita lastenlapsistaan. Hyvin harvoin käyvät katsomassa, tai soita eivätkä koskaan tarjoa lastenhoitoapua. Ja toisessa on alkoholiongelma niin välit ovat viilenneet... :'(

 

Kommentoinpa itsekin nyt tätä ketjua. Tilanne on meillä se etten ole kuullut äidistäni mitään 3 viikkoon ja koska olen aina pitänyt yhteyttä häneen vääränä aikana (millon tulee kauniit ja rohkeat, millon pitää mennä saunaan keskellä päivää yms.) olen jättänyt pallon hänelle. Jos hän on tasapuolinen kaikille lapsenlapsilleen hän olisi jo tämän 3 viikon aikana edes soittanut tai käynyt, kysynyt mitä lapsille kuuluu, mutta ei mitään. Olkoon vaan minulle vihainen kun kehtasin "hyppiä" silmille, mutta nyt hän kostaa sen lapsille eikä minulle. Ja minä en jaksa olla aina se joka tekee aloitteen, saa nyt jo joku muu ojentaa kätensä.

Niin ja äitini kommentti siitä, että hän joutuu nyt enemmän käymään psykologilla koska minä sain niin kovan stressin aikaiseksi, niin enhän toki halua omalla yhteydenpidolla saada aikaan sitä että äitini on kohta psykiatrisessa sairaalassa (niinkun hän uhkasi käyvän). Lapset kyllä jo pikkuhiljaa alkavat unohtaa mummosta puhumisen ja tyttäreni ei edes muista toisen veljeni olevan hänen kumminsa kun ei kummi pidä mitään yhteyttä.

Onneksi meillä on elämässä muita ihmisiä, ihania ihmisiä ja touhua piisaa yli vuorokauden tuntienkin


Minä luulen tämän ongelman olevan hyvinkin yleinen, ainakin jo lähiympäristöstä olen kuullut tällaista puhetta.

 

\

Minua niin harmittaa, kun meidän lapsilla ei ole sellaisia isovanhempia joiden luona lapset voisivat vierailla esim. viikonloppuna yökylässä että saatas joskus vähän huokasta mieheni kanssa. Toiset isovanhemmat ei ole oikein koskaan olleet kiinnostuneita lastenlapsistaan. Hyvin harvoin käyvät katsomassa, tai soita eivätkä koskaan tarjoa lastenhoitoapua. Ja toisessa on alkoholiongelma niin välit ovat viilenneet... :'(

Meilläkin asia on niin ettei niitä yöpaikkoja juurikaan ole. Anoppi asuu viereisellä kadulla ja tulee kyllä meille vahtimaan lapsia jos jonnekin halutaan mennä. Minun äitini luona on lapsemme olleet yötä tasan yhden kerran ja toisen veljeni poika on yökylässä vähintään kerran kaksi viikossa.

Alkoholi on kyllä mullekin se punainen vaate, mä en lapsiani vie paikkaan jossa juodaan viinaa tai tiedän siellä juotavan lasten nukkumaanmentyä.

Kyllä jokaiselle parisuhteelle olisi tärkeää saada sitä yhteistäkin aikaa ja toivon jotta saisitte sitä tekin jollakin tavalla.

 

\

vielä Maksille:

Niin, äitini sanoi minulle kun pyysin käymään katsomaan lapsenlastaan jota ei koskaan nähnyt, että ei jaksa tulla, ja menee mieluummin sisareni lapsia katsomaan koska nämä ovat rakkaampia, kun on heidän kanssan enempi viettänyt aikaansa. Ei ole kiintynyt lapsiini, kuulemma.

Onko niin, että aina osapuolia on kaksi? Minä olen pitkään katsonut läpi sormien sitä, että puhuu toisille pahaa minusta ja valehtelee ja karttaa kuin ruttotautista. Kärsii jos joutuu olla tekemisissä, oikeasti. sen vuoksi, että piti meistä lapsena hyvän huolen ja teki parhaansa silloin, siksi olen yrittänyt yksipuolisesti pitää yllä yhteyttä. Mutta nyt kun näen, että miten suhtautuu myös lapsiini, ja olen ruennut ymmärtämään koko kuvaa, siis valehtelua ym. niin olen luovuttanut. Onko se väärin? Jos äiti ei hyväksy minua, onko väärin että minä luovutan hänestä? Mieheni mielestä se ei ole väärin, hän on kaiken nähnyt ja ollut mukana koko ajan, kun paskaa on satanut niskaan.

Osapuolia on melkein aina enemmän kuin 2! Sinä, mies, lapset ja sit ne toisen osapuolen henkilöt. Voi olla enemmän kuin sinä tiedät/luulet. MIEHESI ON OIKEASSA! Sinun pääperhe on hänen kanssaan. Hoida ja vaali sitä hyvin. Se on SINUN sydämesi tärkein asia. On normaalia että kun kotoa, lue:syntymä/lapsuuskodista lähdetään, niin ihmissuhteet muuttuvat menneeseen/elettyyn elämään. Jos ne eivät muutu niin silloin ei pysty katsomaan tulevaisuuteen vaan roikkuu menneisyydessä. Elettyä elämää ei kannata jäädä "märehtimään". Rakenna tulevaisuutta. . mies, lapset, ystävät jne. Usein ne vaikeammat ihmiset onkin sukulaisissa. Heihin onkin usein viisasta pitää etäisyyttä vaikka sekin harmittaa.
Jos tietäisit minun elämäni tarinan niin ymmärtäisit mielipiteeni.
SUKUPUUTASI et voi valita. USEIN KUULEE, ETTÄ OLET SUKUUSI TULLUT! Älä ota itseesi tästä sanonnasta!
Tunnet varmasti ns. positiivisia ihmisiä. Heitä on "yllättäen" meissä vanhemmissa ihmisissä enemmän kuin nuorissa.
Toisilla on taito löytää positiivinen elämänasenne ja sepäs onkin VOIMANVARA, joka usein aiheuttaa kateutta.
Ei kukaan jaksa kuunnella sellaista henkilöä joka jatkuvasti valittaa vaivojaan tai jutut on aina samoja. Jokupäivä sinulle saatetaan tulla kertomaan, että ole onnellinen. . olet säästynyt siltä "likakaivolta!

OLE ONNELLINEN! aurinkoista tätäkin päivää toivottelee

-maksi-