Odottavia äitejä Oulun seudulla?

Ouluun vähän aikaa sitten muuttanut ja ensimmäistä lastaan odottava tuleva äiti täällä kaipailee ystäviä. Vauvan odotus on monella tavalla hämmentävää ja pelottavaakin, ja kaikkea uuteen elämäntilanteeseen ja tulevaisuuteen liittyvää olisi mukavaa jakaa toisen kanssa. Tämä vauveli syntyy vasta vuodenvaihteessa, joten yhdessä ehditään odotella ihan kunnon tovi!
 
Hei, täälläpä yksi oululainen lisää joukon jatkoksi! Esikoisemme täyttää loppuvuodesta kolme vuotta (itselläni on ikää 36 vee =)) ja seuraavan lapsukaisen laskettu aika on maaliskuussa. Edellisen raskauden ajalta on asiat jo autuaasti unohdettu, joten olisi tosi kiva päästä vaihtamaan ajatuksia muiden odottajien kanssa. :)
 
Heips! Vielä yksi Oulun odottaja lisää! Esikoinen on jo 5-vuotias ja vauvaa odotan syntyväksi maaliskuulle. Itse oon kolmekymppinen ja opiskelen yliopistolla. Oon odottanut esikoiseni yksin ja samoin tämän toisen kanssa, elämä on joskus ihmeellistä. :) Käyttekö muuten missä neuvolassa? Me Tuirassa, ihana miljöö. :)
 
Heips! Täällä myös yksi odottaja Oulusta. Esikko täytyy ihan kohta 6 ja kakkosen laskettuaika on maaliskuussa. Mukava ois tutustua muihin odottajiin täällä Oulussa, kun ollaan aika vasta tänne muutettu eikä niitä tuttuja niin hirveesti oo :)
 
Voi miten tuo aika vierii: elokuussa laitoin ensimmäisen viestin tähän ketjuun ja nyt on jo lunta maassa... Toivottavasti kaikilla odottajilla on raskaus sujunut ongelmitta! :heart:

Olisikos teillä muilla intoa tavata ja tutustua ihan livenä? Monihan täällä varmaan kaipaili uusia kavereita ja vertaistukea, kuuntelevia korvia, joille voisi höpistä odotusajan ja/tai lapsiperhe-elämän iloista ja suruista. Josko vaikka kahvittelemaan jonnekin? :)
 
Mammapuuro mä olisin ainakin valmis tapaamaan, tosin en välttämättä kovin usein pääse ilman lapsia. Meillä ois melkein samanikäiset esikoiset, meillä tyttö täyttää helmikuussa 3v. Itse täytän joulukuussa 30v.
 
Saraheinä, no kiva! :) Odotellaan kotva, josko muitakin innokkaita ilmestyisi, mutta pannaan me ainakin tapaaminen harkintaan. Eiköhän niitä semmoisiakin paikkoja löydy, minne voi tarvittaessa ottaa lapsukaiset mukaan; voin vaikka järkätä kahvittelu- ja leikkitreffit meillä kotona, jos ei muuta keksitä. :)
 
Hei! Täälläkin ois yks oululainen oottaja, joka ois kiinnostunut tapaamaan muita äitejä. Esikoispoika on puolet nuorempi kuin teillä Mammapuuro ja Saraheinä, vasta 1,5-vuotias ja uutta tulokasta ootetaan saapuvaksi tammikuun alussa. :) Niin ja ikää on 33 vuotta. Olispa hauskaa tosiaan järkätä jonkinlainen tapaaminen, ei mullakaan muita äitikavereita juuri ole.
 
Minä olen kiinnostunut tulemaan taas porukkaan mukaan.. Kiireinen syksy takana, mitään ei ole ennättänyt miettimään sen enempää! Meillä siis on 2-vuotias tyttö ja nyt on tulossa toinen huhtikuussa:) Olen töissä äitiyslomaan saakka, joten siihen asti en arkipäivisin voi osallistua mihinkään tapaamisiin, mutta olisi kiva keskustella muuten.
 
Jee, nythän tässä alkaa olla jo ihan mukavasti porukkaa kasassa! Itsellänikin on hirmuisesti (opiskelu)hommia äippäloman alkuun saakka, mutta täytyyhän sitä kiireiden vastapainoksi välillä touhuta jotain kivaakin. :)

Mitäs olette mieltä, kannattaisiko meidän perustaa vaikka suljettu ryhmä Facebookiin (jos kaikki ovat siellä) tai oma kerho tänne Kaksplussan sivuille tai vaihtaa sähköpostiosoitteita? Olisi ehkä mukavampi tapaamisasioista sopia jossakin muualla kuin täällä kaikille näkyvällä palstalla. :)
 
Moi!

Täällä yksi oululainen lisää. En tosin enää ole odottaja, vaan tyttäremme syntyi syyskuussa. Iso ikäero ei kenenkään lasten kanssa kuitenkaan tule, joten mielelläni liittyisin jengiin, jos sopii =). Fb on minulla.

Helmitoivo
 
Heippa ja tervetuloa joukon jatkoksi, kaikki uudet! :wave: FB on saanut jo niin paljon kannatusta, että eiköhän ole korkea aika ryhtyä tuumasta toimeen. Voisin siis tässä joku päivä kokeilla sitä ryhmän perustamista, mutta ensin pitäisi tietysti keksiä ryhmälle jokin osuva nimi. Ehdotuksia? :)
 
Mammapuuro Oletko vielä ehtinyt kokeilla ryhmän perustamista? Nimellä ei kai niin väliä, pääasia että halukkaat pääsisi jutustelemaan ja tutustumaan =) Kiva, kun täältä on löytynyt näin monta oululaista odottajaa!
 

Yhteistyössä