Ohisalo: "Turvapaikan hakeminen on perusoikeus, joka menee kaiken muun edelle"

Tää oli kans aika pelottava.

Sanoitte samassa Ylen haastattelussa toivovanne, että kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat voisivat jatkossa saada oleskeluluvan työn perusteella. Eikö tämä vesitä koko turvapaikkajärjestelmän idean, jos siihen luodaan tällainen takaportti?

– Tämä on eurooppalaisittain tunnistettu asia, ja olen keskustellut siitä muiden EU-maiden sisäministerien kanssa. Hallitusohjelman kirjaus lähtee siitä ajatuksesta, että me tarvitsemme Suomessa ulkomaista työvoimaa.

Tulkitsenko oikein, jos tulkitsen niin, että teidän mielestänne oleskeluluvan saaminen työn perusteella ei mielestänne vesitä turvapaikkajärjestelmän ideaa?

– No, se on se hallitusohjelman kirjaus, josta viisi puoluetta on sopinut. (Hallitusohjelman mukaan ”hallitus kehittää lainsäädäntöä ja soveltamiskäytäntöä sen edistämiseksi, että työllistyneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat nykyistä joustavammin saada oleskeluluvan työn perusteella.”)

-Ei sais toivoa kellekään mitään pahaa, mutta tuota naista saisi purra borrelioosipunkki ja olis saikulla seuraavat 10 v....
 
Kovasti vihervasemmisto möykkää kansainvälisistä sopimuksista, mutta niiden samojen sopimusten mukaan pitää poistua maasta, jos turvapaikan edellytykset eivät täyty.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777 ja Echo
vierailija
silloin kun Neuvostoliitto oli vielä voimissaan ei vassareilla ollut haluja pitää meteliä turvapaikanhakijoista

turvapaikan käsite luotiin kylmän sodan aikaan kun itäblokin maista pyrki toisinajatteloita länteen
 
Silloin vasemmistolaiset hörhöt halusivat palauttaa kaikki takaisin hirmuvaltio Neuvostoliittoo, joka oli silloin se #unelmien valtio joka oli rakennettu miljoonien tapettujen ihmisten ruumiiden päälle.
 
vierailija
Kovasti vihervasemmisto möykkää kansainvälisistä sopimuksista, mutta niiden samojen sopimusten mukaan pitää poistua maasta, jos turvapaikan edellytykset eivät täyty.
Entä sellainen kansainvälinen sopimus että turvapaikkaa on haettava ensimmäisestä turvallisesta maasta? Mistä ne tänne pohjolaan asti löytää?
 
vierailija
Täytyy nostaa hattua Mika Koskiselle siitä, että kysyi myös haastavia kysymyksiä ja ennen kaikkea ei antanut poliitikon kiemurrella vastauksesta. Tätä näkee nykyään liian harvoin, vaikka se kuuluu toimittajan ammattitaitoon. Tai siis pitäisi kuulua. Eivät ne huvikseen juuri niitä tiettyjä kysymyksiä kysy, vaan kyllä ne on etukäteen mietitty ja vastauksia juuri niihin kysymyksiin odotetaan.

Ohisalon kommentteihin liittyen, pitää ymmärtää se mistä turvapaikanhakemisessa on kyse. Se ei ole siirtolaisuuden kanava. Sitä ei ole sellaiseksi luotu eikä se saa sellaiseksi muodostua koska kyseessä on ihan eri prosessti, joita koskevat eri lait ja sopimukset. Ne pitää pitää erillään.

Ohisalo on ihan oikeassa siinä, että turvapaikan hakeminen on perusoikeus. Jokainen hakemus on käsiteltävä. Mutta samalla on ymmärrettävä mistä asemasta ihminen turvapaikkaa hakee. Jos irakilainen seisoo ruotsin kamaralla, hän on turvassa. Hänellä ei voi olla mitään syytä hakea turvapaikkaa Suomesta. Hän voi lain mukaan jättää hakemuksen ja se pitää sopimusten mukaan käsitellä, mutta automaattisena seurauksena sille hakemuksella pitäisi olla hylkäävä päätös.
 
vierailija
"Isis-joukkomurhaoikeudenkäynti alkoi Turun hovioikeudessa tänään nenävertailulla. Suomeen turvapaikanhakijoina vuonna 2015 tulleita 27-vuotiaita irakilaiskaksosia syytetään joukkomurhaan osallistumisesta terroristijärjestö Isisin taistelijoina Irakin Tikritissä.

Poliisi alkoi selvittää veljesten mahdollista osallisuutta joukkomurhaan samana vuonna, kun useat Suomessa oleskelevat irakilaiset ottivat yhteyttä poliisiin.

He kertoivat, että jompikumpi syytteessä olevista veljeksistä esiintyy Isisin propagandavideolla.

Järjestö oli tehnyt vuoden 2014 niin sanotusta Camp Speicherin joukkomurhasta propagandavideon, joka on ollut esillä internetissä. Videolla punabarettinen mies teloittaa vähintään 11 ihmistä."
 
vierailija
Perussuomalaisten Riikka Purralta erittäin hyvä vastine Ohisalolle:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f4ed1011-aede-419c-912e-fcb63f118139

Eduskunnassa maahanmuuttoasiat kuuluvat hallintovaliokunnalle. Purra on hallintovaliokunnan puheenjohtaja.

– Sisäministerin tärkein tehtävä on huolehtia Suomen sisäisestä turvallisuudesta. Suomen valtiolla ei ole mitään tärkeämpää tehtävää kuin huolehtia kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Köyhyystutkija Ohisalo tietysti mielellään puhuu köyhyydestä ja marginalisoitumisesta, mutta eivät ne sisäministerin tontille kuulu, Purra sanoo.
Purran mukaan velvollisuutta antaa turvapaikka Suomesta ei ole.

– Oikeus turvapaikan hakemiseen on kirjattu kansainväliseen ja kansalliseen lakiin. Sen sijaan velvollisuutta saada turvapaikka juuri tietystä maasta, kuten Suomesta, ei ole.

Hänen mukaansa turvapaikkainstituutiota käytetään globaalin muuttoliikkeen ja massasiirtolaisuuden kanavana.

– Mikäli Suomen sisäministeri ei ymmärrä tätä, vaan puhuu vain perusoikeuksista, jotka ylittävät kaiken muun, olemme todella suurissa vaikeuksissa, kun suuri virta taas käynnistyy, Purra varoittaa.
Purran mukaan hallitus haluaa sekä antaa turvapaikkoja helpommin, niin lainsäädäntöä kuin ”käytäntöjä” muuttamalla, että rakentaa Suomeen lisää halpamarkkinoita kehitysmaista saapuville kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille, kouluttamattomille ihmisille.

– Näyttää siltä, että hallituksen tavoitteena on nimenomaan lisätä kaikenlaista Suomelle haitallista maahanmuuttoa ja kuorruttaa tämä toimi moraalipuheella tai työvoimapulapuheella. Kumpikaan argumentti ei kestä kriittisempää tarkastelua. Hallituksen maahanmuuttolinja on täysin irti todellisuudesta, Purra lataa.
 
vierailija
Joka kerta aivoihin sattuu, kun joku keksii lohkaista ”tarvitsemme ulkomaalaista työvoimaa” perusteluna kolmannen maailman siirtolaisuuden helpottamiseksi.

Me olemme EU:ssa ja tänne saa tulla tekemään töitä koko 550 miljoonan työikäisen reservistä. Miksi ja miten on perusteltua, että tiskaajan pitää tulla juuri Somaliasta, eikä vaikka Puolasta?!
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Voi luoja, että voi olla emännälle vaikeaa vastata helppoon kysymykseen:

"Ovatko paperittomat ja kielteisen päätöksen saaneet turvallisuusuhka?

– Keskeistä on se, ettei tänne synny varjoyhteiskuntia, eli että tietäisimme mahdollisimman hyvin, keitä täällä on. Humanitäärisen suojelun poistaminen viime hallituskaudella on yksi asia, joka on tuottanut paperittomuutta.

Mutta ovatko he turvallisuusuhka?

– No, turvallisuusuhka tulee tietysti aina siitä, että ihmiset ovat jollain tavalla marginaalissa tai reunoilla.

Turvallisuusuhka, kyllä vai ei?

– Edellä mainittu syrjäytyminen aiheuttaa turvallisuusuhkia riippumatta siitä, onko täällä syntynyt vai ei."

Ihme panikointia ja vihreää valehtelua ja kiertelyä. Kaikki normaalijärjellä varustetut ihmiset tietävät, että tottakai ilman papereita maassa oleva on turvallisuusuhka. Mutta vihreät poliitikot eivät vain voi sitä suoraan sanoa, koska pitää vain hehkuttaa monikulttuurisuuden ihanuutta ja autuutta.
 
Ja tämä oli kyllä paras:

"Ohisalo sanoi viime viikolla Yle Uutisten haastattelussa, että näyttökynnystä turvapaikan hakuprosessissa tulisi ”kohtuullistaa”. Uutinen käsitteli paperittomien tilannetta.

Tarkoitatteko, että Suomen maahanmuuttoviraston viranomaiset ja hallinto-oikeuksien tuomarit vetävät liian tiukkaa linjaa?

– Olemme aloittaneet keskustelut maahanmuuttoviraston kanssa siitä, miten hallitusohjelman kirjauksia toteutetaan. Katsotaan läpi nykyisiä käytäntöjä.

Että sen sijaan, että yritettäisiin keksiä keinoja heivata nämä paperittomat ja turhaan turvapaikkaa kinuavat kakarat pihalle, niin Maria-täti haluaa höllätä sääntöjä, jotta saavat tahtonsa läpi :confused:
 
vierailija
Joka kerta aivoihin sattuu, kun joku keksii lohkaista ”tarvitsemme ulkomaalaista työvoimaa” perusteluna kolmannen maailman siirtolaisuuden helpottamiseksi.

Me olemme EU:ssa ja tänne saa tulla tekemään töitä koko 550 miljoonan työikäisen reservistä. Miksi ja miten on perusteltua, että tiskaajan pitää tulla juuri Somaliasta, eikä vaikka Puolasta?!
(y)
 
vierailija
Ja tämä oli kyllä paras:

"Ohisalo sanoi viime viikolla Yle Uutisten haastattelussa, että näyttökynnystä turvapaikan hakuprosessissa tulisi ”kohtuullistaa”. Uutinen käsitteli paperittomien tilannetta.

Tarkoitatteko, että Suomen maahanmuuttoviraston viranomaiset ja hallinto-oikeuksien tuomarit vetävät liian tiukkaa linjaa?

– Olemme aloittaneet keskustelut maahanmuuttoviraston kanssa siitä, miten hallitusohjelman kirjauksia toteutetaan. Katsotaan läpi nykyisiä käytäntöjä.

Että sen sijaan, että yritettäisiin keksiä keinoja heivata nämä paperittomat ja turhaan turvapaikkaa kinuavat kakarat pihalle, niin Maria-täti haluaa höllätä sääntöjä, jotta saavat tahtonsa läpi :confused:
Lisäksi Ohisalo puuttuu oikeuslaitoksen toimintaan poliittisella ohjauksella...
 
vierailija
Ohisalon olisi hyvä muistaa, että sota tai köyhyys eivät ole pakolaisuuden perusteita kumpikaan. Pitää olla henkilökohtainen vaino kyseessä, että turvapaikan voi saada. Siihen ei riitä se, että kotimaassa soditaan, tai siellä ei ole tarpeeksi ruokaa. Tämä on ihan sovittu juttu.
 
Joo, mut ei ohisalot pidä mamuja pakolaisina, vaan siirtolaisina.
 
vierailija
Ohisalon olisi hyvä muistaa, että sota tai köyhyys eivät ole pakolaisuuden perusteita kumpikaan. Pitää olla henkilökohtainen vaino kyseessä, että turvapaikan voi saada. Siihen ei riitä se, että kotimaassa soditaan, tai siellä ei ole tarpeeksi ruokaa. Tämä on ihan sovittu juttu.
Se siinä onkin niin raivostuttavaa, että suvaitsevaisto yhtäältä korostaa kansainvälisiä sopimuksia, että niistä ei voi joustaa ja sitten toisaalta joustavat niistä aina sinne mamujen suuntaan. Esimerkiksi nyt tuo, että annetaan turvapaikka, vaikka ei voida antaa pakolaisstatusta kun siihen ei kriteerit täyty.
 
Tää oli kans aika pelottava.

Sanoitte samassa Ylen haastattelussa toivovanne, että kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat voisivat jatkossa saada oleskeluluvan työn perusteella. Eikö tämä vesitä koko turvapaikkajärjestelmän idean, jos siihen luodaan tällainen takaportti?

– Tämä on eurooppalaisittain tunnistettu asia, ja olen keskustellut siitä muiden EU-maiden sisäministerien kanssa. Hallitusohjelman kirjaus lähtee siitä ajatuksesta, että me tarvitsemme Suomessa ulkomaista työvoimaa.

Tulkitsenko oikein, jos tulkitsen niin, että teidän mielestänne oleskeluluvan saaminen työn perusteella ei mielestänne vesitä turvapaikkajärjestelmän ideaa?

– No, se on se hallitusohjelman kirjaus, josta viisi puoluetta on sopinut. (Hallitusohjelman mukaan ”hallitus kehittää lainsäädäntöä ja soveltamiskäytäntöä sen edistämiseksi, että työllistyneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat nykyistä joustavammin saada oleskeluluvan työn perusteella.”)

-Ei sais toivoa kellekään mitään pahaa, mutta tuota naista saisi purra borrelioosipunkki ja olis saikulla seuraavat 10 v....
Ota tämmöinen pikku "hauva" ja anna sille nimeksi Punkki.
 
Yhteistyössä