Oikeuden mukaan MV-lehti ei käsitellyt raiskaajaa epäasiallisesti tai poikkeuksellisella tavalla.

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Joo mutta vasta sitten kun on todettu syylliseksi. Ei epäiltyjen kuvia/nimiä. Ja tietysti jos uhrin nimi paljastusi samalla, niin sitten salainen sen 50 vuotta
Oikeusvaltiossa ei voi olla salaisia vankeja / tuomittuja. On tuomitun OIKEUS, että hänen nimensä on julkinen. Banaanivaltioissa on vankeja, joiden nimistä ei ole mitään tietoa, esim. omaiset eivät tiedä, missä vanki on.
 
M42

Uhrin suojelu menee syyllisen tietojen julkaisun edelle. Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos vaikkapa isäsi olisi käyttänyt sinua hyväksesi ja hänen nimensä julkaistaisiin ja sen jälkeen kaikki tietäisivät, että olet hyväksikäytön uhri.
 
Monesti uhri haluaa itselleen oikeutta ja sitä saa juurikin julkaisemalla raiskaajien nimet. Viimeiseen asti yritettiin salata matu-pedofiili-isän henkilöllisyyttäkin uhrin eli lapsensa oikeuksiin vedoten. Lapsi sai vaatimalla vaatia, että oikeudenkäynnistä tulisi julkinen.
 
Entå jos hyväksikäytön uhri itse vaatii että oikeudenkäynti on julkinen, mutta se pidetään kuitenkin salaisena ja uhri ei saa paljastaa hyväksikäyttäjänsä nimeä, vaikka haluaisi? Onhan se toki tärkeintä että rikollista suojellaan aina, vai mitä. Näin rikollinen voi sitten tehdä lisää rikoksia myöhemmin kun hänen nimeään ei ole julkisuudessa saanut kertoa :)
 
Miten uhri saa oikeutta paremmin, jos tekijän nimi julkaistaisiin ja samalla uhrin henkilöllisyys paljastuu? Eikö oikeutta ole se, että syyllinen tuomitaan rikoksesta, jonka hän on tehnyt.

Jos nimi julkaistaisiin lehdessä, ei se estä rikollista uusimaan rikostaan.
 
Kysypä niiltä uhreilta, jotka haluavat rikollisen nimen julkiseksi.

Todennäköisesti se teinityttökin säästyi Penttilän kuristamis-raiskauksen uhriksi joutumiseksi sen ansiosta, että miehen rikokset, naama ja nimi oli julkisia.
 
Syy-seuraussuhteiden käsittäminen kehittyy vielä yli kakskymppisilläkin, joten välttämättä alaikäinen lapsi ei vielä käsitä, mitä kaikkea syyllisen nimen julkistaminen, varsinkin tapauksessa jossa uhrin voi helposti arvata syyllisestä, merkitsee. Mieli saattaa uhrilla muuttua, kun kaikki ventovieraatkin kohtelevat hyväksikäytön/raiskauksen/... uhrina. Jos nimi on jo julkaistu, ei sitä julkaisemattomaksi saa, siksi oikeus jättää nimen usein julkaisematta.

Hyvä jos tuossa Penttilän tapauksessa kuvan ja nimen julkistamisesta on ollut hyötyä, että joku on sen avulla onnistunut välttämään uhriksi joutumisen.
 
Sinulla ei näköjään käsityskyky riitä moneenkaan asiaan. Tapauksessa, johon viittasin, pedofiilin uhri oli jo aikuinen, kun vaati isäänsä vastaan julkista oikeudenkäyntiä. Sen uhri onneksi myös lopulta sai.
 
vierailija
Uhrin suojelu menee syyllisen tietojen julkaisun edelle. Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos vaikkapa isäsi olisi käyttänyt sinua hyväksesi ja hänen nimensä julkaistaisiin ja sen jälkeen kaikki tietäisivät, että olet hyväksikäytön uhri.
Ei ole häpeä olla hyväksikäytön uhri, mutta häpeällistä on antaa raiskaajan tai pedofiilin jatkaa anonyymisti toimintaansa, jolloin seuraavilla uhreilla ei ole mitään mahdollisuutta pystyä suojautumaan kyseistä henkilöä vastaan.
 
M42
Sinulla ei näköjään käsityskyky riitä moneenkaan asiaan. Tapauksessa, johon viittasin, pedofiilin uhri oli jo aikuinen, kun vaati isäänsä vastaan julkista oikeudenkäyntiä. Sen uhri onneksi myös lopulta sai.
Jos kyseessä oli jo aikuinen, niin silloin julkisen oikeudenkäynnin pyytäminen on eriasia kuin alaikäisenä. En muista tuollaista juttua, joten luulin vahingossa, että lapsella tarkoitit vielä käsittelyn aikaan alaikäistä tytärtä...
 
M42
Ei ole häpeä olla hyväksikäytön uhri, mutta häpeällistä on antaa raiskaajan tai pedofiilin jatkaa anonyymisti toimintaansa, jolloin seuraavilla uhreilla ei ole mitään mahdollisuutta pystyä suojautumaan kyseistä henkilöä vastaan.
Ei ole ihan noin yksiselitteistä, etteikö ihminen, joka on joutunut hyväksikäytön uhriksi, tuntisi häpeää ja koska kaikki tunteet ovat oikein, et voi hyväksikäytön uhrille sanoa, ettei hän saa tuntea häpeää. Voit sen sijaan sanoa, ettei tapahtunut ole hänen syytään ja siksi ei tarvitse kokea häpeää.

Pelkästään tuo uhrin suojelu ei liity tuohon häpeän tuntemiseen. Varsinkin nuori, jota on hyväksikäytetty saattaa hyvin usein tulla tapahtuneen vuoksi kiusatuksi. Tämä ei tietenkään ole oikein, mutta tätä tapahtuu. Kolmanneksi ei kuulu sivullisille mitenkään, jos joku on joutunut hyväksikäytön uhriksi.
 
Olennaista ei ole uhrin häpeä, vaan lisäuhrien välttäminen.
 
Yhteistyössä