Olenko "kohtuuton", jos en päästä miestä risteilylle?

  • Viestiketjun aloittaja "Irmeli"
  • Ensimmäinen viesti
zzx
Missä valmiudessa. Käyhän mies töissä ja iltaisin baarissa. Onko nyt oikeasti muka kohtuutonta odottaa, että edes viikonloppuisin hoitaisi oman osansa lasten hoidosta?
Ap:n viestit asian osalta ovat olleet hyvin ristiriitaisia. Joistain viesteistä saa sen käsityksen, että mies on jatkuvasti viihteellä, eikä osallistu mihinkään, joissain taas sanoo, että mies osallistuu hyvin lastenhoitoon työn ulkopuolella ja käy ainoastaan silloin tällöin baarissa ja työkavereiden kanssa ulkona muutaman kerran vuodessa (en tiedä, sisältyvätkö nuo työporukan jutut noihin muihin baarikäynteihin). Että ota tästä sitten selvää.
 
  • Tykkää
Reactions: Tara74 ja Anatolia
Ja jotenkin tästä ketjusta huokuu vain se, että ap ei halua päästää miestään risteilylle koska itse on raskaana eikä voi lähteä rilluttelemaan.. Kateellisuus on ehkä se syy reissun estämiseen. Vaikka sitä ei ääneen sanotakkaan.

Ja en sano tätä faktana, vain omana mielipiteenäni.
 
yhyy ja yhyy
Missä valmiudessa. Käyhän mies töissä ja iltaisin baarissa. Onko nyt oikeasti muka kohtuutonta odottaa, että edes viikonloppuisin hoitaisi oman osansa lasten hoidosta?
Just näin. Tässä nyt huudetaan ja mesotaan ap:n miehen puolesta ihan kuin mies rukka joutuisi nyt kotona kökkimään vankeudessa 24/7. Kun se pirttihirmu, epäsosiaalinen, äidiksi kelpaamaton ap ei päästä mies parkaa mihinkään koskaan ikinä. Koska kyllä miehen pitää saada mennä kun mies on mies. Eihän miehen pidä ikinä ajatella muita kuin itseään. Nainen sen sijaan joutuu kestämään ja jaksamaan valittamatta kun naapurin maijakin jaksaa 10 lapsensa kanssa. Ja kun kerta saattaa joskus yh:ksikin jäädä, niin pitäähän sitäkin miettiä että miten se sitten jaksais kun nytkään ei jaksa

Voi kristus mikä ketju taas. Ensin pilkataan sitä, että ap pelkää että synnytys alkaa. Että saattaahan se salamakin iskeä ja lehmä lentää. Sitten seuraavaksi kuitenkin kehoitetaan miettimään, että mitä jos ukkos kuolee, kannattais nyt harjoitella sitä yh:n elämää.

Minun mielestäni ap ei ole kohtuuton. Kohtuutonta on se, että jos ukko ei omista menoistaan voi joustaa edes yhtä kertaa raskaana olevan vaimonsa vuoksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
Olet kohtuuton.
Laivareissu työporukan kanssa ei kyllä mun silmissä ja korvissa edes ole mitenkään rentouttavaa puuhaa. Juu, alkoholia juodaan ja hyvin syödään, mutta jos isossa firmassa töissä niin kyllä siinä saattaa mennä suurin osa ajasta "edustaessa" ja verkostoja luodessa ja tutustuessa niihin ihmisiin, joiden kanssa tekee töitä vaikka sähköpostin tai puhelimen välityksellä päivittäin.
Jos sulla on muutenkin paha olla tossa suhteessa ja olet väsynyt ja peloissas niin ehkä kannattaa se keskustelu aloittaa jollain muulla kuin tuolla?
Miten muuten olet päästämättä sitä miestä? Pidät kiinni?

Mulle kerran yks sanoi, että suurelta osin elämä on just niin vaikeaa kuin sen ITSELLEEN tekee. Silloin suututti, mutta kun otin pääni pois pärseestäni niin tajusin, että kappas! ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Yks vkl sinne tänne.

Mulle ne baarit olisi ongelma, ei risteily. Ja nuo syyt...jos muksu suunnilleen syntyy nyt, väsyttää, jne.
Samaa mieltä. Työpaikan risteilyjä tuskin on usein ja niissä on kuitenkin kyse yhteishengen luomisesta. Jos baareissa täytyisi muuten vaan usein rampata, niin sitten alkaisin ihmettelemään, että mitä sieltä pitää hakea.
 
Just näin. Tässä nyt huudetaan ja mesotaan ap:n miehen puolesta ihan kuin mies rukka joutuisi nyt kotona kökkimään vankeudessa 24/7. Kun se pirttihirmu, epäsosiaalinen, äidiksi kelpaamaton ap ei päästä mies parkaa mihinkään koskaan ikinä. Koska kyllä miehen pitää saada mennä kun mies on mies. Eihän miehen pidä ikinä ajatella muita kuin itseään. Nainen sen sijaan joutuu kestämään ja jaksamaan valittamatta kun naapurin maijakin jaksaa 10 lapsensa kanssa. Ja kun kerta saattaa joskus yh:ksikin jäädä, niin pitäähän sitäkin miettiä että miten se sitten jaksais kun nytkään ei jaksa

Voi kristus mikä ketju taas. Ensin pilkataan sitä, että ap pelkää että synnytys alkaa. Että saattaahan se salamakin iskeä ja lehmä lentää. Sitten seuraavaksi kuitenkin kehoitetaan miettimään, että mitä jos ukkos kuolee, kannattais nyt harjoitella sitä yh:n elämää.

Minun mielestäni ap ei ole kohtuuton. Kohtuutonta on se, että jos ukko ei omista menoistaan voi joustaa edes yhtä kertaa raskaana olevan vaimonsa vuoksi.
Mutta se on ihan realismia vain ajatella asioita myös siltä kannalta, että jos se mies kuoliskin tai jotain muuta ikävää tapahtuu. Yhtälailla ap jossittelee miehelle, että jos ne vedet menee.

Ja mielestäni on kohtuutonta kyllä kieltää mieheltä työreissu. Vaikka se onkin suurimmaksi osaksi vain huvittelureissu, silti se "kuuluu" siihen työhommaan. Pakolliseksi tollasia ei voida tehdä, mutta varmasti se on suotavaa työn ilmapiirin ja kontaktien luomisien suhteen.
Eriasia jos kyse olisi jostain joka viikonloppuisesta poikien illasta tai kaveriporukka ottanut tavakseen käydä yöristeilyillä joka toinen viikonloppu.

Ja myös sitä on toitotettu, että äidinkin pitää saada se oma aikansa. Mutta luonnollisesti se äidin oma aika ei sillon sovi aikatauluun, kun miehellä on meno. Sama pätee toisinkin päin tietenkin.
Normaalissa suhteessa tälläisistä asioista kuitenkin keskustellaan, sovitaan ne ajankohdat milloin kukakin ottaa sen oman irtiottonsa arjesta jne.
 
yhyy ja yhyy
Mutta se on ihan realismia vain ajatella asioita myös siltä kannalta, että jos se mies kuoliskin tai jotain muuta ikävää tapahtuu. Yhtälailla ap jossittelee miehelle, että jos ne vedet menee.

Ja mielestäni on kohtuutonta kyllä kieltää mieheltä työreissu. Vaikka se onkin suurimmaksi osaksi vain huvittelureissu, silti se "kuuluu" siihen työhommaan. Pakolliseksi tollasia ei voida tehdä, mutta varmasti se on suotavaa työn ilmapiirin ja kontaktien luomisien suhteen.
Eriasia jos kyse olisi jostain joka viikonloppuisesta poikien illasta tai kaveriporukka ottanut tavakseen käydä yöristeilyillä joka toinen viikonloppu.
No ihan yhtä paljon, tai vähän, on realismia sekin että ap:n mies kuolee. Ihan yhtä paljon jossittelua kuin että synnytys alkaa. Mutta tämä jossittelu on sitten ok, ap:n jossittelu vain pilkan asia.

Esimerkiksi meidän työpaikassa tällaiset puoliviralliset työristeilyt ovat sellaisia, että jos niistä joku kieltäytyy, se on ihan ok. Ja varsinkin jos kyseessä on ihminen, jolla on perhettä ja pieniä lapsia. Riippuu tietenkin työpaikasta mutta epäilenpä, että viikonlopuksi järjestetty risteily ei ole sitä virallisinta sorttia.
 
No mutta kun ap jossittelee vesien menolla niin tottakai takas saa jossitella muulla yhtä ei-niin-todennäköisellä asialla, eikös? :)

Ja ei niitä reissuja tietenkään voi virallistaa, ketään voi pakottaa lähteä työporuka hruvittelureissulle siinä missä arkipäivinä töitä tekemään. Suotavaahan se kuitenkin olisi, työyhteisön kannalta ja muiden tekijöiden, mitä ne nyt sitten onkaan riippuu paljon firmasta ja alasta.
Eikä tollasia työristeilyjä nyt kuitenkaan liian usein ole, en ainakaan ole kuullut että olisi.
 
yhyy ja yhyy
No mutta kun ap jossittelee vesien menolla niin tottakai takas saa jossitella muulla yhtä ei-niin-todennäköisellä asialla, eikös? :)
Saa jossitella, sitä en kiellä. Mutta silloin on turha sitten ap:n jossitteluja pilkata. Se kun on aika kaksinaismoralistista. Ymmärrätkö nyt pointin vai väännäkö vieläkin sitä rautalankaa?
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
"mamaa"
Mulla aina särähtää niin pahasti korvaan tuo "en päästä miestä". Miten ihmeessä te aikuiset ihmiset olette suhteissa, jossa toista aikuista rajoitetaan/kielletään? Onko teillekin ok jos mies kieltää teitä menemästä? Meillä voidaan jossain tilanteissa keskustella menoista ja niiden yhteensovittamisesta, mutta kumpikaan ei rajoita tai kiellä toista menemästä.

Ja olet kyllä mielestäni kohtuuton. Sinulla on niin vähän viikkoja, että se olisi todella epätodennäköistä että jotain alkaisi tapahtua. Tuolla logiikalla voisi melkein käskeä toista pysymään lähistöllä koko raskauden ajan.

Mutta sitten tuohon väsymysasiaan. Se on jotain, mille pitäisi tehdä jotain. Kerro miehelle, kuinka väsynyt olet. Keskustelkaa, miten saatte sinulle enemmän lepoa. Ja pyydä miestä auttamaan viikonlopun valmisteluissa, esimerkiksi mies voisi käydä ostamassa koko viikonlopun ruuat etukäteen niin sinun ei tarvitse murehtia sellaisia ym. Voisiko mies mennä taksilla tms. risteilylle, niin sinulle jäisi ainakin auto?
 
"www"
[QUOTE="vieras";25907468]Ap, kaikki äidit ovat väsyneitä. VARSINKIN kotiäidit! Joskus se väsymys on erittäin voimakasta, mutta vaikka sairastuisi masennukseen, on PAKKO kuitenkin jaksaa hoitaa omat lapset. Tai pientä vastasyntynyttä et ainakaan voi laittaa hoitoon.

Luulen että et nyt tajua, että kodin/lasten hoitaminen ON RANKKAA. Ei se väsymys siitä pois lähde, odotappas jos vauvasi on koliikkivauva tai jotenkin sairas? Luuletko että tilanne helpottuu?

Se, että ripustaudut mieheesi, joka selvästi panostaa uraansa enemmän kuin teihin-ei auta tilannettasi yhtään. Ota myös huomioon että teille voi myös tulla ero. Koskaan ei tiedä.
Mutta se, että koko elämäsi on kiinni jostain miehesi risteilyviikonlopusta, on jo merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Miten luulet että yksinhuoltajat pärjäävät? Ei heilläkään aina ole tukiverkostoa tai autoja pihalla rivissä.

SUHTEEN kuuluuisi olla sellainen, että toinen tukee toista silloin kkun tarvitaan.Ei vain silloin kun se itselle sopii. Miehesi on hiukan itsekäs, ja tod.näk.tulee pakoilemaan myös vauva-arjesta. Moni nainen hyväksyy sen, että mies ei tee MITÄÄN, haluatko olla yksi heistä?

On sinun vastuullasi, paljonko vaadit mieheltäsi. Jos et saa häneltä MITÄÄN vastakaikua, miksi ihmeessä olette vielä yhdessä??Yksinhuoltajanakin pärjäisit paremmin, koska silloin järjestäisit itsellesi olosuhteet,josta ET voisi syyttää enää miestäsi. Ja silloin sinun olisi PAKKO pärjätä,oli mies missä tahansa viettämässä omaa viikonloppuaan. Sinä äitinä olet kuitenkin eniten vastuussa lapsistasi,kävi suhteelle mitä kävi. Ymmärrätkö???[/QUOTE]

Tässä on nyt kuultu ap:n versio tilanteesta ja sen mukaan on syntynyt kuva vastuutaan pakoilevasta miehestä, joka ei kunnioita vaimonsa toiveita tai välitä vaimon väsymyksestä. Mutta entäpä jos mies joutuu tekemään töissä pitkää päivää, jotta vaimo voi olla kotona kht:lla? Kun mies tulee väsyneenä tösitä, niin vastassa on vaimo, joka ripustautuu (kun on ollut koko päivän kotona lapsen kanssa, eikä omaa sosiaalista verkkoa) ja valittaa kuinka väsynyt HÄN on. Kerjää huomiota, lapsenhoitoapua, valttaa raskaustuntemuksiaan jne. Mies voi olla ahdistunut tilanteesta ja hänelläkin voi olla henkisesti takki tyhjä. Jos shaissee tulee tuuban täydeltä heti kun pääsee kotiin, niin en mäkään välttämättä haluaisi kuunnella. Ja haluaisin kyllä lähtee sinne risteilylle työkavareiden kanssa, koska sitten kun lapsi on syntynyt, niin mahdollisuutta ei siihen varmaan olisi piiiiiiitkään aikaan. Eikä todellista stettttä löhdölle olisi. Ainoa syy olisi se, että vaimo hysteerisesti lietsoo itsensä uskomaan, ettää risteilyn aikana voi tapahtua jotakin :O
 
"www"
[QUOTE="Selina";25908461]Ihme akkoja ootte.
Istuisitte kotona hyvin mielin ilman autoa?
Nostan hattua. Minä en pystyisi moiseen. En työmatkojen enkä risteilyn ajan.
Raskaana tahi en.[/QUOTE]

Tiedätkö, kun mä en oikein usko, että se auto oli tässä jutun pointti ;) Miten autottomuus liittyy siihen, että vaimo ei halua antaa miehellensä lupaa lähteä laivalle (koska on väsynyt ja jotakin voi sattua sillä välin kun mies on laivalla)
 
[QUOTE="Selina";25908461]Ihme akkoja ootte.
Istuisitte kotona hyvin mielin ilman autoa?
Nostan hattua. Minä en pystyisi moiseen. En työmatkojen enkä risteilyn ajan.
Raskaana tahi en.[/QUOTE]

Meiltä on ihan hyvät julkisetkin kulkuyhteydet ja on myös tuttuja joilta voi tiukan paikan tullen pyytää kyytiä, kun ollaan sen verran ystävystytty esim. naapurien kanssa.

Mutta jos miehen tai minun on mahdollista lähteä työreissuun junalla tai toisen työkaverin kyydillä, niin silloin tietenkin koitetaan järjestellä niin, että kotiin jäävällä on auto, niin on helpompi kuskata lapsia harrastuksiin jne.
 
[QUOTE="Selina";25908461]Ihme akkoja ootte.
Istuisitte kotona hyvin mielin ilman autoa?
Nostan hattua. Minä en pystyisi moiseen. En työmatkojen enkä risteilyn ajan.
Raskaana tahi en.[/QUOTE]

Istutaan ihan hyvin mielin ilman autoa kotona. Ei ole autoa/korttia mulla eikä miehellä. Aina on vaan oltava taksiraha varuilta, jos jotain sattuu tulemaan. Asutaan tosin kaupungissa.
 
"vieras"
[QUOTE="Selina";25908461]Ihme akkoja ootte.
Istuisitte kotona hyvin mielin ilman autoa?
Nostan hattua. Minä en pystyisi moiseen. En työmatkojen enkä risteilyn ajan.
Raskaana tahi en.[/QUOTE]

Kyllä mä pärjään vallan mainiosti kahden alle 3 vuotiaan kanssa _puolitoista vuorokautta_ ilman autoa.

Tossa on täysin ja ainoastaan kyse asenteesta, että mitä haluaa ja mitä ei. Miksi ei voisi puolisolleen suoda sitä iloa, että pääsisi laivareissulle, jos se on kerran täysin ilmainen. Hyvää ruokaa, rentoutumista jne. Ja joku toinen kerta sitten AP:n vuoro olla vapaalla?

Vastavuoroisuus on se mikä tässä on se juttu. Sovitaan että sinä menet nyt, minä menen ensi viikonloppuna/ensi kuussa mitkä se juttu sitten onkaan.
 
Kyse ei ole mun mielestä siitä että onko ap nyt viimeisillään vai ei..Vaan siitä että hän on väsynyt juuri nyt ( hemoglobiinissa häikkää) ja ei JUURI NYT jaksaisi sitä että mies olisi pois. Voiko se olla niin mahdotonta vaikka viikkoja ei ole vasta kuin 30? Voi olla. Raskaudet on erilaisia! Eipäs muuta:)
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia

Yhteistyössä