"gee"
äitinä.
Oma äitini ei koskaan valittanut äitinä mistään. Ei hänellä ollut aikaa meille, teki kaiken itse aslusta loppuun ja kävi töissä, oli väsynyt, uupunut, kerran jopa pyörtyi väsymyksestä nähteni. Kasvot aina kireät ja väsyneet.
Mutta ei kujitenkaan valittanut koskaan mistään, siis että en ymmärtänyt ennen kuin itse äitinä, että hänellä ei vain jäänyt aikaa ystäville, tai meille lapsille.
Eni huomannut sitä lapsena, kun lapsena tuijotin kai omaan napaani ja mietin omia asioitani, että jos tekee kaiken itse, ruoat, leipomiset, marjastukset, matonpesut, lastenhoidot, täydelliset viikkosiivoukset, käy töissä ja jossain vaiheessa siinä päälle vielä opiskelu, niin yksinkertaisesti vapaa-aikaa ei ole minuuttiakaan.
En siis tiennyt että lapsista aiheuttuu hirvittävästi duunia, jos pyrkii kunnianhimoisena ihmisenä täydellisyyteen kodinhoidon, ja ruoanlaiton suhteen. Olemme kaikki päässeet erittäin pitkälle verrattuna kotitaustaan, kaikki yliopistokoulutettuja, joten terveellisellä ruoalla ja ahkeralla esimerkillä on ollut vaikutus.
Mutta itse olen esim. valittanut usein lapsilleni. Jos vaikka esikoinen pistää vastaan, että haluaa syödä kotona, eikä jossain ruokalassa, kun olen ehdottanut kuppilaa, niin minä vastaan, että jos käydään kuppilassa, ei kenenkään tarvitse kuluttaa aikaa laittamalla ruokaa ja siivoamalla jäljet. Että minä olen erittäin älykäs ihminen, ja olisi kiva tehdä muutakin kuin sapuskaa 5 kertaa päivässä.
Eli minun lapset todennäköisesti tietävät, että koen kovana duunina kotityöt ja sapuskan laittamiset ja kaiken muun, mikä lapsista aiheutuu.
Olenko epäonnistunut äitinä, kun en pysty luoda kuvaa, että nauttisin aina siitä, että minä teen meillä paljon enemmän kotitöitä kuin mies? Että aika on rajalllinen ja vaikka aina nauraen vannoin, että marttyyriä minusta ei tule, joskus ehkä kuitenkin olen. Pystyisin hirveän paljon enempään, jos lapsia ei olisi.
Ja isovanhemmista ei ole apua.
Oma äitini ei koskaan valittanut äitinä mistään. Ei hänellä ollut aikaa meille, teki kaiken itse aslusta loppuun ja kävi töissä, oli väsynyt, uupunut, kerran jopa pyörtyi väsymyksestä nähteni. Kasvot aina kireät ja väsyneet.
Mutta ei kujitenkaan valittanut koskaan mistään, siis että en ymmärtänyt ennen kuin itse äitinä, että hänellä ei vain jäänyt aikaa ystäville, tai meille lapsille.
Eni huomannut sitä lapsena, kun lapsena tuijotin kai omaan napaani ja mietin omia asioitani, että jos tekee kaiken itse, ruoat, leipomiset, marjastukset, matonpesut, lastenhoidot, täydelliset viikkosiivoukset, käy töissä ja jossain vaiheessa siinä päälle vielä opiskelu, niin yksinkertaisesti vapaa-aikaa ei ole minuuttiakaan.
En siis tiennyt että lapsista aiheuttuu hirvittävästi duunia, jos pyrkii kunnianhimoisena ihmisenä täydellisyyteen kodinhoidon, ja ruoanlaiton suhteen. Olemme kaikki päässeet erittäin pitkälle verrattuna kotitaustaan, kaikki yliopistokoulutettuja, joten terveellisellä ruoalla ja ahkeralla esimerkillä on ollut vaikutus.
Mutta itse olen esim. valittanut usein lapsilleni. Jos vaikka esikoinen pistää vastaan, että haluaa syödä kotona, eikä jossain ruokalassa, kun olen ehdottanut kuppilaa, niin minä vastaan, että jos käydään kuppilassa, ei kenenkään tarvitse kuluttaa aikaa laittamalla ruokaa ja siivoamalla jäljet. Että minä olen erittäin älykäs ihminen, ja olisi kiva tehdä muutakin kuin sapuskaa 5 kertaa päivässä.
Eli minun lapset todennäköisesti tietävät, että koen kovana duunina kotityöt ja sapuskan laittamiset ja kaiken muun, mikä lapsista aiheutuu.
Olenko epäonnistunut äitinä, kun en pysty luoda kuvaa, että nauttisin aina siitä, että minä teen meillä paljon enemmän kotitöitä kuin mies? Että aika on rajalllinen ja vaikka aina nauraen vannoin, että marttyyriä minusta ei tule, joskus ehkä kuitenkin olen. Pystyisin hirveän paljon enempään, jos lapsia ei olisi.
Ja isovanhemmista ei ole apua.