Oletko koskaan tukistanut lastasi? Ole rehellinen!

Jäähypenkkiä ja tukistamista – äidit kurittavat lapsia isiä enemmän

"Kielteisestä asenteesta huolimatta lähes joka kolmas vanhempi on tukistanut lapsiaan."

"Äidit kurittavat lapsiaan enemmän kuin isät
Äitien keskuudessa kuritusväkivallan käyttäminen on yleisempää, vaikkakin naiset suhtautuvat lasten kurittamiseen miehiä kielteisemmin. Lasten fyysisen kurittamisen kasvatuskeinona ainakin poikkeustapauksissa hyväksyy 18 % miehistä ja 8 % naisista.

Myös monissa aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että naiset kohdistavat lapsiin enemmän väkivaltaa kuin miehet.

https://www.kaksplus.fi/lapsi/lapsen-kasvatus/jaahypenkkia-ja-tukistamista-aidit-kurittavat-lapsia-isia-enemman/

Kuinka moni myöntää tukistaneensa joskus lastaan? Tai käyttäneensä muuta kuritusta?

 

Tai käyttäneensä muuta kuritusta?

Myös ei-ruumiillinen kuritus kuten jäähypenkki aiheuttaa pahat traumat. Onkin huolestuttavaa kuinka moni lapsi yhä nykyäänkin joutuu sen kohteeksi.

 

Olen toki. Mutten kuritusmielessä vaan ottamalla kiinni niskavilloista estääkseni penskaa tekemästä jotain päätöntä.

Tietty ois voinut olla ottamatta ja antaa kovapäisimmänkin vaikkapa lätätä kätösensä tulikuumaan takan lasioveen mutta otin ja ottaisin uudelleenkin sen riskin että mua tuosta pienemmästä pahasta pahoinpitelijänä rangaistaan.

Ja joo-o. Taatusti ketjuun tupsahtaa nyt niitä joiden mielestä ois ollut viisaampaa pystyttää aita takan eteen tai lukita koko huone lapsilta tai olla lämmittämättä puulla muutama vuosi mutta koska kaikkia asioita ei oo hyvä oppia kantapään kautta niin mä näin tuon parempana/turvallisempana tapana antaa lapsen ymmärtää että on juttuja joiden tekeminen tekee kipeää.

Ja niinhän se teki. Askel kohti vaaranpaikkaa=nipistys niskavilloissa ja jos päätti olla etenemättä ei sattunutkaan.

(silti yksi neljästä ehti siihen takanluukkuun itsensä polttaa kun en syksyn tullen muistanut vaaranpaikkaa)

 

Kyllä tukistetaan ja isommasta rikkeestä läimitään vyöllä persuksille. Siis reipas selkäsauna. Oppivat tavoille.

 

Ensin ajateltiin, ettei tukistettaisi, mutta ainakin esikoisen kohdalla kävi äkkiä ilmi etteivät muut rangaistukset yksinkertaisesti toimi (esim. jäähylle joutuessaan vaan nauroi) niin sitten ollaan kuitenkin tukistettu. Onneksi ei kovin usein tarvitse rangaista, vaan valtaosin tottelee hyvin.

 

Myös ei-ruumiillinen kuritus kuten jäähypenkki aiheuttaa pahat traumat. Onkin huolestuttavaa kuinka moni lapsi yhä nykyäänkin joutuu sen kohteeksi.

En tiedä ketään, joka käyttäisi jäähypenkin haitallista muotoa. En ole ikinä kuullut sellaisista vanhemmista, jotka vaan eristäisi systemaattisesti lapset itkemään yksin kaikista harmeista ja joiden kanssa ei käydä mitään keskustelua siellä "jäähyllä". Fiksuja jäähyttäjiä paljonkin.

 

En ole tukistanut.
Sinänsä kiva, että hyväksytte tukistamisen ja toivottavasti saadaan tämä rangaistusmuoto myös päiväkoteihin, kouluihin ja vokkeihin. Myös työpaikoilla olisi tukistamiselle käyttöä, jos se todella tehoaa kurittomuuteen.
Mitäs itse tykkäisitte, että puolisonne, pomonne tai ystävä tukistaisi olessanne tottelematon tai muuten "rasittava"?

 

Joo olen. Taapero iski hampaansa reiteen tosi kipeästi ja repäsin sen pois tukasta. Ei purrut enää koskaan sen jälkeen.

Mua on muistaakseni 3 tai 4 kertaa tukistettu lapsena kun äidillä meni totaalisesti hermo huonoon käytökseeni. Isä ei koskaan, mutta äitihän mut kasvattikin, joten ihan ymmärrettävää.

Jäähyä myös käytetään, mutta ei meillä eristetä yksin mihinkään eikä ole mitään sellaista istuttamista ikätason mukaan, joten en tiedä kutsutaanko tuota edes jäähyksi... Jostain ketjusta tuli sellainen fiilis, että jäähy onkin vain ja ainoastaan joku yksin huoneeseen eristäminen tai naama nurkkaan päin 10 minuutiksi..

 

En ole tukistanut.
Sinänsä kiva, että hyväksytte tukistamisen ja toivottavasti saadaan tämä rangaistusmuoto myös päiväkoteihin, kouluihin ja vokkeihin. Myös työpaikoilla olisi tukistamiselle käyttöä, jos se todella tehoaa kurittomuuteen.
Mitäs itse tykkäisitte, että puolisonne, pomonne tai ystävä tukistaisi olessanne tottelematon tai muuten "rasittava"?

Poliisi hakee mut putkaan jos poukkoilen holtittomasti ja puren opettajaani jalasta.... että sinänsä mieluummin se tukistus, mutta aikuisten maailmassa saa kovemmat rangaistukset, ihan eppaa!!!

 

En ole tukistanut.
Sinänsä kiva, että hyväksytte tukistamisen ja toivottavasti saadaan tämä rangaistusmuoto myös päiväkoteihin, kouluihin ja vokkeihin. Myös työpaikoilla olisi tukistamiselle käyttöä, jos se todella tehoaa kurittomuuteen.
Mitäs itse tykkäisitte, että puolisonne, pomonne tai ystävä tukistaisi olessanne tottelematon tai muuten "rasittava"?

Työpaikalta saa potkut jos sikailee. Jos tekee jotain vakavampaa niin siitä voi myös tulla poliisiasia ja keikka leivättömän pöydän ääreen.

Mutta ehkä kannatat tätä menettelyä myös lapsille? Riehuvalle 5v:lle potkut kotoa ja uusi asuinpaikka johonkin Sukevalle selliin?

 

Uutinen oli hyvä ja tärkeä, mutta siinä sivuutettiin jälleen kerran koko villakoiran ydin; naisten avuttomuus kohdata ja käsitellä omaa aggressiotaan. Jokin menee vikaan, kun omakin asenne kuritusta kohtaan on kielteinen, mutta silti lapseen käydään käsiksi. Ei selvästi tiedetä, mitä muuta tehdä. Tilanteessa, jossa siis mies ei kävisi käsiksi lapseen. Sama tilanne, sama lapsi, mutta eri tulkinta tilanteesta, jonka seurauksena nainen kokee, että hänellä on oikeus käyttää fyysistä voimaa, mutta mies kykenee ratkaisemaan tilanteen toisin.

Ja tämä tilanne johtuu siis ihan siitä, että naisten ainoa tapa olla aggressiivisia on yhä vieläkin pitkälti sitä, että nainen kieltää oman aggressionsa ja syyttää siitä muita. Se on aina jonkun toisen ihmisen vika, jos naiselta palaa käämi. Lapsen tai puolison tai työkaverin. Ei koskaan naisen oma valinta. Nainen kokee aina olevansa pakotettu siinä tilanteessa käymään käsiksi, jonkin mystisen voiman ja olosuhteiden pakottamana. Naisilla on niin syvällä oma uhrimentaliteetti, että nainen kokee aina olevansa jollain lailla uhri; silloin kun on itse saanut kovakouraista kohtelua, ja silloin kun kohtelee lastaan kovakouraisesti. Tällainen kulttuuri estää naisia kasvamaan aikuisiksi sillä tavalla, mitä miehiä vaaditaan kasvamaan aikuisiksi ja hillitsemään se oma voimankäyttö. Miehet ovat tehneet valtavan työn parissa sukupolvessa väkivaltaisuuden ja aggression käsittelemisessä, naisetkin siihen kykenevät jos siihen saa rohkaisua.

 

Uutinen oli hyvä ja tärkeä, mutta siinä sivuutettiin jälleen kerran koko villakoiran ydin; naisten avuttomuus kohdata ja käsitellä omaa aggressiotaan. Jokin menee vikaan, kun omakin asenne kuritusta kohtaan on kielteinen, mutta silti lapseen käydään käsiksi. Ei selvästi tiedetä, mitä muuta tehdä. Tilanteessa, jossa siis mies ei kävisi käsiksi lapseen. Sama tilanne, sama lapsi, mutta eri tulkinta tilanteesta, jonka seurauksena nainen kokee, että hänellä on oikeus käyttää fyysistä voimaa, mutta mies kykenee ratkaisemaan tilanteen toisin.

Kyse voi olla aggressiosta, mutta useammin kuitenkin siitä, että pyritään löytämään joku keino millä lapsen saa tottelemaan. Siis ettei päädyttäisi siihen tilanteeseen, missä ollaan kykenemättömiä estämään lapsen ei-toivottua käytöstä.

Naiset epäilemättä rankaisevat lapsiaan useammin yksinkertaisesti siitä syystä, että nykyäänkin naiset hoitavat keskimäärin enemmän lapsia kuin miehet.

 

Uutinen oli hyvä ja tärkeä, mutta siinä sivuutettiin jälleen kerran koko villakoiran ydin; naisten avuttomuus kohdata ja käsitellä omaa aggressiotaan. Jokin menee vikaan, kun omakin asenne kuritusta kohtaan on kielteinen, mutta silti lapseen käydään käsiksi. Ei selvästi tiedetä, mitä muuta tehdä. Tilanteessa, jossa siis mies ei kävisi käsiksi lapseen. Sama tilanne, sama lapsi, mutta eri tulkinta tilanteesta, jonka seurauksena nainen kokee, että hänellä on oikeus käyttää fyysistä voimaa, mutta mies kykenee ratkaisemaan tilanteen toisin.

Ja tämä tilanne johtuu siis ihan siitä, että naisten ainoa tapa olla aggressiivisia on yhä vieläkin pitkälti sitä, että nainen kieltää oman aggressionsa ja syyttää siitä muita. Se on aina jonkun toisen ihmisen vika, jos naiselta palaa käämi. Lapsen tai puolison tai työkaverin. Ei koskaan naisen oma valinta. Nainen kokee aina olevansa pakotettu siinä tilanteessa käymään käsiksi, jonkin mystisen voiman ja olosuhteiden pakottamana. Naisilla on niin syvällä oma uhrimentaliteetti, että nainen kokee aina olevansa jollain lailla uhri; silloin kun on itse saanut kovakouraista kohtelua, ja silloin kun kohtelee lastaan kovakouraisesti. Tällainen kulttuuri estää naisia kasvamaan aikuisiksi sillä tavalla, mitä miehiä vaaditaan kasvamaan aikuisiksi ja hillitsemään se oma voimankäyttö. Miehet ovat tehneet valtavan työn parissa sukupolvessa väkivaltaisuuden ja aggression käsittelemisessä, naisetkin siihen kykenevät jos siihen saa rohkaisua.

Entäs jos se kuitenkin johtuu siitä että nainen on (ainakin vielä) useimmiten se, joka hoitaa lapsen ensivuodet kotona. On lapsen/lapsien kanssa reilut kahdeksan tuntia keskenään ilman toista vanhempaa. Loogisesti tällöin naiselle tulee useammin tilanteita kun ei riitä/ehdi/huomaa/jaksa ratkaista tilannetta. Tai kun ei ole sitä toista vanhempaa -kuten illalla, miehen ollessa vastaavassa tilanteessa- joka huolehtii sisaruksista sen ajan kun mies vääntää väärin käyttäytyvälle lapselle rautalangasta lehmänhermoisena.



Toki kirjoittamassasi oli pontti! Ja joskus se johtunee siitäkin.

Kaikki äidit vaan kun eivät ole vihapäissään lapsiaan tukistelleet vaan vaikkapa kuten Pin, pelästyessään ja halutessaan oman kivun loppuvan tai kuten mä, silloin kun kielto ei estä lasta satuttamasta itseään pahasti.

 

Kyse voi olla aggressiosta, mutta useammin kuitenkin siitä, että pyritään löytämään joku keino millä lapsen saa tottelemaan. Siis ettei päädyttäisi siihen tilanteeseen, missä ollaan kykenemättömiä estämään lapsen ei-toivottua käytöstä.

Naiset epäilemättä rankaisevat lapsiaan useammin yksinkertaisesti siitä syystä, että nykyäänkin naiset hoitavat keskimäärin enemmän lapsia kuin miehet.

Aggression oikea käyttö nimenomaan ehkäisee käsiksi käymistä, koska naisella on keinoja ottaa se tilanne jämäkästi haltuun jo ennen kuin tilanne kärjistyy. Oma itsetuntemus auttaa ymmärtämään myös lapsen tunteita. Tilastojen mukaan eniten kuritusväkivaltaa kohdistetaan alle kouluikäisiin lapsiin, eli vanhempi on vielä tämän ikäisten kohdalla täysin ylivertainen kaikin tavoin. Kiinni käymiseen on vaihtoehtoja kun lapsi on metrin verran vanhempiaan lyhyempi ja vielä näistä kaikin tavoin äärimmäisen riippuvainen. Nainen, joka osaa tunnistaa ja käsitellä tunteitaan, on myös yleensä tasa-arvoisemmassa parisuhteessa kuin nainen, joka kiltisti ottaa koko perhe-elämän omille harteilleen, kuormittuu ja väsyy.

Lasten kanssa on rankkaa, pienten lasten varsinkin. Tuomitsemisen sijaan tarvittaisiin ihan konkreettisi neuvoja siihen hetkeen, kun muut keinot on loppu. Ei auta yhtään kertoa miksi jokin asia on väärin, jos samalla ei kerrota, miten ongelman voi ratkaista. Se on turhanpäiväistä syyllistämistä joka ei johda mihinkään. Monet neuvot, joita tarjotaan, ovat ihan arkielämästä vieraantuneita, koska elämä pienten lasten kanssa on niin intensiivistä ja kuormittavaa.

 

Minusta siinäkään ei ole mitään ihmeellistä, jos kasvattaa vaikka kaksi lasta ja siinä menee ainakin se 18 vuotta ja erehtyy kerran jos toisenkin ottamaan esimerkiksi tarpeettoman kovasti kädestä lasta kun ovat tapelleet koko väsyneen aamun. En näe siinä yhtään mitään ihmeellistä tai edes paheksuttavaa. Kovin inhimillistä eikä siis ihme, jos lähes jokainen vanhempi on joskus jollain tavalla ollut lastaan kohtaan kovakourainen. Jokainen nisäkäs kurittaa lastaan tuon tuosta, me vaan kitketään tuo luonnollinen osa kasvatusta ja joskus se voi rakoilla. Äidit kasvattavat ne väsyneimmät vuodet, joten onko tuo ihme jos he myös eniten tekevät ylilyöntejä. Omaa äitiä kunnioitan ja kiitän, olisi naurettavaa uhriutua niistä hyvin hyvin harvoista ylilyönneistä kun hän on repinyt kiukuttelevat sisarukset kädestä kotiin.

Nykyään äidit ei saisi olla enää edes ihmisiä. Mitään ei ymmärretä ja kaikesta tulee vain traumaa. Peli on menetetty jos siinä vaiheessa, kun menet ensimmäistä kertaa huutamaan lapselle. Traumoja on syntynyt. Lastaan pitäisi lempeästi aina muistaa lattiatasossa ohjata muihin puuhiin. Sitten jos ei tottele niin jatkaa vaan hellästi puhumista konttausasennossa ja hymyilee.

 

Aggression oikea käyttö nimenomaan ehkäisee käsiksi käymistä, koska naisella on keinoja ottaa se tilanne jämäkästi haltuun jo ennen kuin tilanne kärjistyy. Oma itsetuntemus auttaa ymmärtämään myös lapsen tunteita. Tilastojen mukaan eniten kuritusväkivaltaa kohdistetaan alle kouluikäisiin lapsiin, eli vanhempi on vielä tämän ikäisten kohdalla täysin ylivertainen kaikin tavoin. Kiinni käymiseen on vaihtoehtoja kun lapsi on metrin verran vanhempiaan lyhyempi ja vielä näistä kaikin tavoin äärimmäisen riippuvainen. Nainen, joka osaa tunnistaa ja käsitellä tunteitaan, on myös yleensä tasa-arvoisemmassa parisuhteessa kuin nainen, joka kiltisti ottaa koko perhe-elämän omille harteilleen, kuormittuu ja väsyy.

Lasten kanssa on rankkaa, pienten lasten varsinkin. Tuomitsemisen sijaan tarvittaisiin ihan konkreettisi neuvoja siihen hetkeen, kun muut keinot on loppu. Ei auta yhtään kertoa miksi jokin asia on väärin, jos samalla ei kerrota, miten ongelman voi ratkaista. Se on turhanpäiväistä syyllistämistä joka ei johda mihinkään. Monet neuvot, joita tarjotaan, ovat ihan arkielämästä vieraantuneita, koska elämä pienten lasten kanssa on niin intensiivistä ja kuormittavaa.

Niitä kertoja missä "tilanne kärjistyy" eli lapsi ei tottele ilman kuritusta tulee joskus lähes kaikkien lasten kohdalla. Joidenkin lasten kohdalla paljon useammin kuin toisten. Siinä sitten vanhempi ehkä pyörittelee mielessään vaihtoehtoja ja saattaa olla, että tukistus, luunappi tai vastaava on se minkä hän toteaa teholtaan parhaimmaksi.

Näitä pienille lapsille soveltuvia yleisesti tunnettuja kurituskeinojahan ei paljoa ole. Lähinnä ruumiillinen kuritus, jäähy, lelun takavarikointi, lapsen kiinnipitely tai jonkun kivan tekemisen epääminen. Jälkimmäinenkään näistä ei tietysti toimi jos juuri sillä hetkellä aivan kohtapuoliin ei ole mitään kivaa tekemistä odotettavissa (koska lapsi ei hahmota tapahtumia kovin pitkälle). Se on myös hyvin yksilöllistä mikä kurituskeino mihinkin lapseen tehoaa. Eli on helppo ymmärtää vanhempaa joka kokee, että vain tukistus toimii vaikka se onkin laitonta.

Ei välttämättä olisi huono idea, että joku tekisi tietopaketin "50 parasta ei-ruumiillista keinoa rangaista alle kouluikäistä lasta" ja sitä alettaisiin sitten jakaa neuvoloissa tms. Toisaalta niin tuskin tulee tapahtumaan, kun tämän hetken yhteiskunnallinen ilmapiiri kasvatuksen suhteen on se mikä se on. Sen ilmapiirin voisi kai tiivistää niin, että "parempi vaan luovuttaa ennen kuin lapsi saa trauman".

 

Niitä kertoja missä "tilanne kärjistyy" eli lapsi ei tottele ilman kuritusta tulee joskus lähes kaikkien lasten kohdalla. Joidenkin lasten kohdalla paljon useammin kuin toisten. Siinä sitten vanhempi ehkä pyörittelee mielessään vaihtoehtoja ja saattaa olla, että tukistus, luunappi tai vastaava on se minkä hän toteaa teholtaan parhaimmaksi.

Näitä pienille lapsille soveltuvia yleisesti tunnettuja kurituskeinojahan ei paljoa ole. Lähinnä ruumiillinen kuritus, jäähy, lelun takavarikointi, lapsen kiinnipitely tai jonkun kivan tekemisen epääminen. Jälkimmäinenkään näistä ei tietysti toimi jos juuri sillä hetkellä aivan kohtapuoliin ei ole mitään kivaa tekemistä odotettavissa (koska lapsi ei hahmota tapahtumia kovin pitkälle). Se on myös hyvin yksilöllistä mikä kurituskeino mihinkin lapseen tehoaa. Eli on helppo ymmärtää vanhempaa joka kokee, että vain tukistus toimii vaikka se onkin laitonta.

Ei välttämättä olisi huono idea, että joku tekisi tietopaketin "50 parasta ei-ruumiillista keinoa rangaista alle kouluikäistä lasta" ja sitä alettaisiin sitten jakaa neuvoloissa tms. Toisaalta niin tuskin tulee tapahtumaan, kun tämän hetken yhteiskunnallinen ilmapiiri kasvatuksen suhteen on se mikä se on. Sen ilmapiirin voisi kai tiivistää niin, että "parempi vaan luovuttaa ennen kuin lapsi saa trauman".

Minäkin ymmärrän oikein hyvin vanhempaa, joka tukistaa lastaan. Eiköhän lähes kaikki vanhemmat ole joskus halunneet tukistaa lastaan, suurin osa ei vain sitten kuitenkaan vaan tukista. Itse en ole tukistanut, se ei tarkoita että olisin muita parempi äiti. En vaan ole tukistanut tai antanut luunappeja, ja lapset ovat kasvaneet rankimman iän ylitse ajan mittaan, jolloin muutenkin helpottaa.

Olisin silloin, kun oli rankinta, ihan tosissani kaivannut neuvoja siihen, miten pitää hermot kurissa. Siis oikeita neuvoja. Niitä oli käytännössä mahdotonta saada neuvolassa, joka on jotenkin elämästä vieraantunut laitos muutenkin. Piti nekin neuvot lukea miehille tarkoitetuista oppaista, sitten löytyi keinot ja helpotti.

Äitiydelle on ihan hirveät vaatimukset. Tuntuu, että kun ihminen saa lapsen, sinne kotiin ryntää koko yhteiskuntan kyttäämään ja epäilemään. On ihan hevonpeetä väittää, etteikö nykyaikana koko kylä kasvattaisi, kun vanhemmat lähtökohtaisesti näyttävät tekevän kaiken väärin ja ihan kaikki mitä vanhempi tekee, on ihan kaikkien asia.

14

 

Ootko jotenkin hölmö? Ei oo taatusti kyse naisten ongelma kohdata tunteena agressio.
Kyse on siitä että miehet ei yleensä ota sitä kasvatus vastuuta, miehet liukenee kotitöistä. Nainen on liian kovilla!

Uutinen oli hyvä ja tärkeä, mutta siinä sivuutettiin jälleen kerran koko villakoiran ydin; naisten avuttomuus kohdata ja käsitellä omaa aggressiotaan. Jokin menee vikaan, kun omakin asenne kuritusta kohtaan on kielteinen, mutta silti lapseen käydään käsiksi. Ei selvästi tiedetä, mitä muuta tehdä. Tilanteessa, jossa siis mies ei kävisi käsiksi lapseen. Sama tilanne, sama lapsi, mutta eri tulkinta tilanteesta, jonka seurauksena nainen kokee, että hänellä on oikeus käyttää fyysistä voimaa, mutta mies kykenee ratkaisemaan tilanteen toisin.

Ja tämä tilanne johtuu siis ihan siitä, että naisten ainoa tapa olla aggressiivisia on yhä vieläkin pitkälti sitä, että nainen kieltää oman aggressionsa ja syyttää siitä muita. Se on aina jonkun toisen ihmisen vika, jos naiselta palaa käämi. Lapsen tai puolison tai työkaverin. Ei koskaan naisen oma valinta. Nainen kokee aina olevansa pakotettu siinä tilanteessa käymään käsiksi, jonkin mystisen voiman ja olosuhteiden pakottamana. Naisilla on niin syvällä oma uhrimentaliteetti, että nainen kokee aina olevansa jollain lailla uhri; silloin kun on itse saanut kovakouraista kohtelua, ja silloin kun kohtelee lastaan kovakouraisesti. Tällainen kulttuuri estää naisia kasvamaan aikuisiksi sillä tavalla, mitä miehiä vaaditaan kasvamaan aikuisiksi ja hillitsemään se oma voimankäyttö. Miehet ovat tehneet valtavan työn parissa sukupolvessa väkivaltaisuuden ja aggression käsittelemisessä, naisetkin siihen kykenevät jos siihen saa rohkaisua.

 

Mä en oo läpsiny naamaan. Aika monet läpsii naamaan. Mulla on ollu ihan tappeluita mun lapsia vastaan ja se tuntuu aika paskalta sit jäljessä. Mun äiti on läpsijä se on tunnettu siitä ja se on sen merkki. Se tunne miten se nipistää on ihan sairas. Jos se vetäis litsarin johonkin teitä niin te pitäsitte poskea tosi kauan ja se voi jäädä punaseks aika kauan.

 

Mä en oo läpsiny naamaan. Aika monet läpsii naamaan. Mulla on ollu ihan tappeluita mun lapsia vastaan ja se tuntuu aika paskalta sit jäljessä. Mun äiti on läpsijä se on tunnettu siitä ja se on sen merkki. Se tunne miten se nipistää on ihan sairas. Jos se vetäis litsarin johonkin teitä niin te pitäsitte poskea tosi kauan ja se voi jäädä punaseks aika kauan.

Itse asiassa tosi harva läpsii naamaan. Se on pahoinpitelyä. Sinua on pahoinpidelty. Ymmärräthän sen, ettei se ole normaalia, eikä sulle saa sellaista tehdä.

 

Ootko jotenkin hölmö? Ei oo taatusti kyse naisten ongelma kohdata tunteena agressio.
Kyse on siitä että miehet ei yleensä ota sitä kasvatus vastuuta, miehet liukenee kotitöistä. Nainen on liian kovilla!

Tätä asennetta juuri tarkoitin. Yleisen mielipiteen mukaan nainen ei ollut lapseen käsiksi käydessään aktiivinen tekijä. Ei ollenkaan aggressiivinen, saati väkivaltainen. Reppana vaan. Uhri jälleen kerran. Nainen oli liian lujilla. Ei voinut tehdä muuta. Ei voinut valita. Lapsi pakotti äidin käymään käsiksi. Lapsen syy. Ja miehen syy, ja kaikkien muiden syy. Ei naisen syy.

Mieti puhuisitko noin miehestä, joka kävisi lapseen käsiksi. Et puhuisi. Se olisi loukkaavaa miestä kohtaan, josta puhttaisiin kuin jotenkin jälkeenjääneestä reppanasta, ei kuten aikuisesta ihmisestä. Kukaan ei ole ihan niin paljon olosuhteiden uhri, ettei voi hallita omia käsiään, omaa ääntään ja valita niitä sanoja mitä suustaan päästään. Kumma ettei naisten väkivaltaisuudesta saa puhua, vaikka lukuisilla lapsilla ja puolisoilla on siitä omakohtaista kokemusta. Väkivaltaista vanhempaa ja puolisoa pitää aina vaan sääliä ja ymmärtää, jos hän sattuu olemaan nainen. Sekin on henkistä väkivaltaa sitä uhria kohtaan.

 

Tätä asennetta juuri tarkoitin. Yleisen mielipiteen mukaan nainen ei ollut lapseen käsiksi käydessään aktiivinen tekijä. Ei ollenkaan aggressiivinen, saati väkivaltainen. Reppana vaan. Uhri jälleen kerran. Nainen oli liian lujilla. Ei voinut tehdä muuta. Ei voinut valita. Lapsi pakotti äidin käymään käsiksi. Lapsen syy. Ja miehen syy, ja kaikkien muiden syy. Ei naisen syy.

Mieti puhuisitko noin miehestä, joka kävisi lapseen käsiksi. Et puhuisi. Se olisi loukkaavaa miestä kohtaan, josta puhttaisiin kuin jotenkin jälkeenjääneestä reppanasta, ei kuten aikuisesta ihmisestä. Kukaan ei ole ihan niin paljon olosuhteiden uhri, ettei voi hallita omia käsiään, omaa ääntään ja valita niitä sanoja mitä suustaan päästään. Kumma ettei naisten väkivaltaisuudesta saa puhua, vaikka lukuisilla lapsilla ja puolisoilla on siitä omakohtaista kokemusta. Väkivaltaista vanhempaa ja puolisoa pitää aina vaan sääliä ja ymmärtää, jos hän sattuu olemaan nainen. Sekin on henkistä väkivaltaa sitä uhria kohtaan.

Ihan samalla tavalla pitää miehenkin kohdalla miettiä miten jaksaisi paremmin jos menisi tukistamaan ilman, että on päättänyt tulisella. Eli se on tullut sieltä raivonpuuskan läpi. Naiset vaan on edelleen kovin yksin vastuussa kasvatuksesta Suomessa ja siksi useammin keskustelun aiheena. On tosi yleistä, että perheessä jossain vaiheessa huomataan, että jotain pitää tehdä kun lapsille äksyillään turhasta. Mitä se auttaisi vaan itkeä kuinka huono vanhempi on kun on mennyt väsyneenä karjumaan muille? Eikö olisi hedelmällisempää ymmärtää oma väsymys ja hankkia apua siihen tai sitten kääntää itse kelkkaa. Ihan turha jäädä jumiin siihen, että silloin minä karjuin eli olen ikuisesti se karjuja. Ei toivoakaan paremmasta. Tuskin lapsetkaan tätä toivoo...

 

Ai joo olen mä kerran uhkaillut lasta, että otan tukasta kiinni jos vielä toistaa tekemäänsä. Varmaan siinä mielentilassa kiroilinkin. En muista enää mikä juttu se oli, mutta olin todella hiilenä. Muistan vaan kun tuntui että repeän ärtymyksestä. Olen siis uhkaillut lasta väkivallalla ja en kauheasti ole edes katunut asiaa. Juu olihan se typerää, mutta en mä jää jumiin tollasiin "yhyyy yhyy olin paska äiti sinä päivänä lapset varmaan traumatisoituu". Mihinkä tässä elämässä pääsisi sellaisella asenteella? Joidenkin mielestä pitäisi varmaan ikuisesti kieriskellä kaikissa epätäydellisissä hetkissä vai mikä on ehdotus? Vai voisiko vaan pyytää anteeksi ja yrittää jatkaa sitä hyvää elämää? Ajatella, tulen vielä tekemäänkin virheitä ja sanomaan typerästi. Ihan varmasti vielä tulen, kun tässä on niin monta vuotta aikaa ehtiä mokailla ja hiiltyä...

Olen aina miettinyt miten lauhkeita voi olla ne vanhemmat, jotka _ei koskaan_ toimi hölmösti suuttuessaan. Siis _ei koskaan_?! En tunne sellaisia, mutta olisi kiva tutustua ja tarkkailla. Onko koko perhe sellaisia hiljaisia hissukoita joille ei koskaan syty isompia riitoja? Kaikki aina puhuukin silleen hiljaa ja liikkuu harkitusti? Kukaan ei koskaan korota ääntään. Millaisia te olette?! Mitä teette työksenne? Kertokaa kaikkia esimerkkejä arjestanne. Pidän sitä käyttäytymisen täydellisyyttä täytenä mahdottomuutena..

 

Ai joo olen mä kerran uhkaillut lasta, että otan tukasta kiinni jos vielä toistaa tekemäänsä. Varmaan siinä mielentilassa kiroilinkin. En muista enää mikä juttu se oli, mutta olin todella hiilenä. Muistan vaan kun tuntui että repeän ärtymyksestä. Olen siis uhkaillut lasta väkivallalla ja en kauheasti ole edes katunut asiaa. Juu olihan se typerää, mutta en mä jää jumiin tollasiin "yhyyy yhyy olin paska äiti sinä päivänä lapset varmaan traumatisoituu". Mihinkä tässä elämässä pääsisi sellaisella asenteella? Joidenkin mielestä pitäisi varmaan ikuisesti kieriskellä kaikissa epätäydellisissä hetkissä vai mikä on ehdotus? Vai voisiko vaan pyytää anteeksi ja yrittää jatkaa sitä hyvää elämää? Ajatella, tulen vielä tekemäänkin virheitä ja sanomaan typerästi. Ihan varmasti vielä tulen, kun tässä on niin monta vuotta aikaa ehtiä mokailla ja hiiltyä...

Olen aina miettinyt miten lauhkeita voi olla ne vanhemmat, jotka _ei koskaan_ toimi hölmösti suuttuessaan. Siis _ei koskaan_?! En tunne sellaisia, mutta olisi kiva tutustua ja tarkkailla. Onko koko perhe sellaisia hiljaisia hissukoita joille ei koskaan syty isompia riitoja? Kaikki aina puhuukin silleen hiljaa ja liikkuu harkitusti? Kukaan ei koskaan korota ääntään. Millaisia te olette?! Mitä teette työksenne? Kertokaa kaikkia esimerkkejä arjestanne. Pidän sitä käyttäytymisen täydellisyyttä täytenä mahdottomuutena..

Kunnon pirttihirmu...

 

En ole tukistanut, lyönyt, läpsinyt tai antanut luunappeja, mutta hallitsemattoman aggression tunnen kyllä, ja olen siihen hakenut apua. Olen huutanut, taluttanut ja pukenut rempoen tai kantanut ikävin ottein, joskus esim. puristanut lyövää lasta turhan kovaa. Nämä ei ole koskaan olleet "siitäpähän oppii" ajatuksella, en siis edes kuvittele sitä kasvatukseksi, vaan ihan vain oman aggression hallitsemattomuutta.

Jäähyä kokeiltiin mutta totesin huonoksi, huoneeseen lähettämistä en kannata mutta joskus se on kahdesta huonosta vähemmän huono (jos ei voi itse poistua tilanteesta ja jättää lapsia kahdestaan, joskus pitää lähettää lapset eri huoneisiin ja jäähdyttää eka omia hermoja hetki). Lopulta kyllä aina jutellaan.

Tämä on kyllä tärkeä aihe ja tabu. Kukaan, minä itse viimeiseksi, olisi arvannut että _minusta_ tulee lasten kanssa raivotar. Ja kaikista ihmisistä minä eniten toivon että osaisin toimia toisin! En minä halua menettää malttiani, eikä se taatusti ole kenenkään muun syy, mutta en _osaa_. Ja keinottomuuteen lasten kanssa tai omien tunteiden hallinnan harjoitteluun saa tosi nihkeästi apua: olen kokeillut mm. neuvolasta, perhepalvelujen psyk. sairaanhoitajalta, nettikriisikeskuksesta, parista vanhempien auttavasta puhelimesta, nettipalstoilta (siis sellaisilta jossa anonyymisti jutellaan koulutetun ihmisen kanssa), näistä nyt ainakin. Maria-akatemia on ainoa jossa otettiin tosissaan, mutta jos ei asu ryhmäpalvelujen toiminta-alueella niin tarjolla on vain kolme puhelinkeskustelua.