Olisiko vihdoinkin minun aikani?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olen 50v nainen, pitkässä avioliitossa, lapset lähteneet muutama vuosi sitten omilleen.

Mies on ollut koko yhteiselämämme hiljainen mössykkä, joka harrastaa mykkäkoulua, halveksii minua/koulutustani/työtäni/vartaloani/mitä tahansa. Olen niellyt kaiken kun olen halunnut pitää rauhan maassa ja kotona hyvän ilmapiirin.
Mies siis oli ensimmäinen poikaystäväni, olin todella nuori, teini-ikäinen, kun tapasimme (mies on 10v vanhempi). Luulin, että avioliiton kuuluu olla tällaista. Eihän edes vanhempieni avioliitto olllut onnellinen.

Mutta nyt. Olemme kahden, minun ei enää tarvitse. Eihän? Voisin lähteä ja hengittää vapaasti. Voisinko? Olla vain, ilman tökkiviä sanoja, ilman kireää ilmapiiriä.

Olla yksin vain. Ajatella vain itseäni ja tehdä vain asioita, joista minulle tulee hyvä mieli. Huih, jo ajatuskin saa minut sekaisin.
Onko tämä vain ikäkriisiä? Tai ehkä en vain ole sinut tilanteen kanssa. Lapset ovat lähteneet ja minä en vain osaa olla - niinkö?

Ajatuksia?
 
vierailija
Ette sitten ymmärrä ettei huuma kestä, Kyse pitäisi olla kiintymyksesta ja jakamistanne ajoista yhdessä. Eikö muka nuorempana ollut ihanaakin? etkä sie 50vuotiaana parempaa vaihtamalla saa, kuin korkeintaan muutamaksi vuodeksi.
 
Ette sitten ymmärrä ettei huuma kestä, Kyse pitäisi olla kiintymyksesta ja jakamistanne ajoista yhdessä. Eikö muka nuorempana ollut ihanaakin? etkä sie 50vuotiaana parempaa vaihtamalla saa, kuin korkeintaan muutamaksi vuodeksi.
Ei ap kyllä mun mielestä puhunu mitää toiseen mieheen vaihtamisesta. Mikä ihmeen pakko olis edes ottaa uutta miestä? Vaikuttaa lähinnä siltä, että ap haluaa eroon tympeästä miehestä ja elää nyt omaa elämäänsä.
 
  • Tykkää
Reactions: Hyppymassu
vierailija
Eihän sitä vanhaa ukkoa uuteen tarvitte vaihtaa, jättää vain muhajamaan yksiksensä. Ap voi aloittaa uuden, hyvän elämän yksin. Tarvittaessa tutustua uusiin ihmisiin ja ottaa iltapäiväkahviseuraa silloin tällöin. Vielä ehtii ja jaksaa, jos toinen ei muuksi muutu.

Kokeile vaikka lähteä yksin viikon kahden lomalle. Huomaako mies tai kaipaako edes. Odottaako kotona sama kuppi tiskipöydän reunalla, jonka jätit lähtiessä?
 
Kokeile vaikka lähteä yksin viikon kahden lomalle. Huomaako mies tai kaipaako edes. Odottaako kotona sama kuppi tiskipöydän reunalla, jonka jätit lähtiessä?
Näin minäkin tekisin (y)

Jos kotona on kaikki tismalleen samalla tavalla kuin lähtiessäsikin niin eihän se muuksi tule muuttumaan :unsure:

Ota vaikka lähtiessäsi kuvat asioista jotka jätit johonkin, vaikka juuri siitä kupista siinä tiskialtaan reunalla sekä paperinkeräyslaatikosta :whistle: vessanpytystä näkee herkimmin kuka hoiti hommansa ;)

Tsemppiä jatkoon (y)
 
Ette sitten ymmärrä ettei huuma kestä, Kyse pitäisi olla kiintymyksesta ja jakamistanne ajoista yhdessä. Eikö muka nuorempana ollut ihanaakin? etkä sie 50vuotiaana parempaa vaihtamalla saa, kuin korkeintaan muutamaksi vuodeksi.
Niinno huuma ja huuma, ap on teini-ikäisestä saakka ollut saman miehen kanssa, eli siis yli 35 vuotta :coffee:

Kyllä siinä jotakin on varmasti ollut kun lapsiakin on, mutta kyllähän se kiiltokuvakumppanuuskin joskus lakastuu :rolleyes:
 
vierailija
Ei tarvitse. Miehelle voisi kuitenkin kertoa, miltä hänen sanansa sinusta ovat tuntuneet. Ehkä mies voisi yrittää muuttua. Minunkin miehelläni oli tapana sanoa mahdollisimman ilkeästi silloin, kun hänellä itsellään oli paha olla. Hän haki sillä riitaa ja yhteenottoa, jolla sai purettua omaa pahaa oloaan. Jollain tapaa pääsimme tavasta irti. Sinulla voisi toimia tuo, että alat elää ja nauttia omasta elämästäsi. Sinun ei tarvitse sietää miehen loukkauksia.
 
Pin
Ei kahdestaan elävällä parilla ole minusta mitään velvollisuuksia sitkutella yhdessä, jos lapset ovat isoja niin en näe mitään varsinaista syytä pitää liittoa väkisin kasassa jos se ei itsekseen kasassa pysy.

Jos kuitenkin epäilet itseäsi tässä päätöksessä niin kokeile sitä lomamatkaa vaikka ensin :)
 
vierailija
Ei kahdestaan elävällä parilla ole minusta mitään velvollisuuksia sitkutella yhdessä, jos lapset ovat isoja niin en näe mitään varsinaista syytä pitää liittoa väkisin kasassa jos se ei itsekseen kasassa pysy.

Jos kuitenkin epäilet itseäsi tässä päätöksessä niin kokeile sitä lomamatkaa vaikka ensin :)
Yksikään liitto ei pysy itsekseen kasassa.

Valitettavan moni sen vaan unohtaa kun on kiire. On lapset. On työ. On asuntolaina. On sun ja mun omat ajat.....

Tärkein unohtuu. Liitosta huolehtimen. Joka toki vaatii molempien osapuolten osallistumista.
 
vierailija
Yksikään liitto ei pysy itsekseen kasassa.

Valitettavan moni sen vaan unohtaa kun on kiire. On lapset. On työ. On asuntolaina. On sun ja mun omat ajat.....

Tärkein unohtuu. Liitosta huolehtimen. Joka toki vaatii molempien osapuolten osallistumista.
(y)

Nykyään liitokin kai luullaan saavan jostain leluautomaatista jos ei ite osaa sellaista rakentaa, koska kaikenhan voi aina nykyään keinotekoisesti saada.
 
vierailija
Mullakin kusipää mies. Jatkuvaa loukkausta on saanut kuulla alusta asti mieheltä kera suvun miesten. Alan olla kurkkuani myöten täynnä täällä miehen suvun keskellä. Lasten vuoksi täytyy jaksaa. Teen tyttöjen reissuja, että pysyisin hengissä. Tee se lomamatka, vaikka naisten kanssa yhdessä! Päätä sitten, miten jatkossa. Tsemppiä!!
 

Yhteistyössä