Olisko lapsen hankkiminen tässä tilanteessa mahdotonta?

Olen 18-vuotias ja mieheni on 21-vuotias. Kummatkin opiskellaan.. Miehellä kylläkin löytyy jo 1 tutkinto että voi tehdä myös töitä. Asutaan minun vanhemmillani, syksyllä olisi tarkotus muuttaa yhteiseen omaan asuntoon. Meillä on hyvä ja rakastava parisuhde ja pidämme lapsista. Minua vaan huolestuttaisi vanhempieni ja hänen vanhempiensa reaktio..

Ei olla sellaisia että ravataan baareissa viikonloput, ollaan paljon kotona kahestaan, miltein joka päivä...

saa kysellä yms ja mielipiteitä nuoriso! :)
 
No siinä vaiheessa joo jos pystytte elättämään itsenne ja muutatte tosiaan sinne omaan asuntoon miehesi kanssa :) Mä en ainakaan meinaan hirveemmin tue näitä, että jäädään vanhempien nurkkiin ja kasataan perhettä siellä sitten. Jos sinä kerran olet 18 ja miehesi 21- vuotias niin ei vanhemmillasi/hänen vanhemmillaan ole enään mitään sananvaltaa asiaan, sillä olette kummatkin täysi-ikäisiä.

Tosiaan kannattaa miettiä sitä, miten paljon se lapsi muuttaa elämää. Siinä koetellaan parisuhdettakin aikalailla. Ehkä sinuna ensin muuttaisin miehen kanssa yhteen ja katsoisin miten homma lähtee toimimaan kun asutaankin ihan ihka omassa kodissa ihan kahdestaan ;) Monilla meinaan stoppaa siihen.

Jos on valmis luopumaan suunnilleen kaikesta vapaa-ajastaan niin siitä vaan :) Kunhan muistatte miettiä asian loppuun asti. Baareissa ei todellakaan silloin pääse milloin haluaa eikä mihinkään muuallekkaan ja jos lapsen kasvatusta ajatellaan niin vaikka olisikin hoitopaikka tms niin ei todellakaan ole hyväksi lapsen kannalta heittää lasta hoitoon joka vkl ja juhlia itse.

Ja ei, en ole mikään katkera äiti, vaan yritän avata vähän ihmisten silmiä siinä, ettei juokse suinpäin kohti tuntematonta ja olla sitten jälkeenpäin peukalo keskellä kämmentä :p

Tsemppiä :) :flower:
 
Itselläni on melko sama tilanne. Olemme vain vuoden vanhempia ja asumme jo yhteisessä asunnossa, mutta olemme muuttamassa kesällä toiselle paikkakunnalle. Itse valmistun tänä keväänä ammattiin ja mieheni on hakenut opiskelemaan amk:hon :)

Omasta mielestäni lapsen hankkiminen tapahtuu silloin kun on löytänyt "sen oikean" ja juttu tuntuu oikealta ja molemmat haluavat sitä. Meillähän kävi niin, että itse olen haaveillut jo kauan omasta lapsesta ja päättänyt että lapset haluan nuorena. Sitten eräänä päivänä, juuri sopivasti vähän ennenkuin ovuloin, mieheni ehdotti että mitäs jos yritettäisiin lasta. En meinannut uskoa korviani! Olin niin iloinen asiasta. Meitä tärppäsi ekalla yrittämällä ja nyt laskettu aika olisi n. 7.12 :)

Tietysti olimme puhuneet lapsista ja niiden hankkimisesta, mutta mieheni ei sitä pitänyt vielä ajankohtaisena. Sen takia yllätyin niin paljon hänen ehdotuksestaan.

young-mum & vaavi 6+4 :)
 
Suomi on varmaan ainoa paikka missä pahenksutaan noin paljon useiden polvien elämistä saman katon alla. Ei kai se automaattisesti sitä tarkoita, että lapsi lykätään muiden vastuulle tai etteikö voisi taloudellisesti ja muutenkin panoksellaan osallistua asumiskuluihin ja muihin juokseviin menoihin ym. Minusta vain hienoa jos jollakulla oikeasti sellaiset vanhemmat joiden luona voi ja haluaa asua. Se kai se lapsellekkin vain rikkaus!

Et ole mikään nuori äiti välttämättä. Ei pidä olettaa että raskaus onnistuu edes ensi yrittämällä. Siinä voi mennä vaikka vuosia. Että toivottelen vain kovasti tarratassuja kasvamaan maailmaan. :)
 
Niin no kyllä sen tietää että varsinkin pienen vauvan kanssa on raskasta ja ei ole mitään ruusuilla tanssimista...
No en oikein usko että muutto pahemmin vaikuttaa.. Kerta nyttenkin asutaan samankaton alla, nukutaan joka yö yhdessä ja ollaan joka päivä yhdessä miltei kokoajan... Ero vaan se että talossa asuu muitakin.

Joo no itse en ainakaan tuntisi menettäväni mitään jos lapsen saisin.. Siis en tarkoita että nuoruus jäisi kokematta. Ei kiinnosta rampata baareissa ja päivät ollaan vaan miehen kanssa kotona.. Että tuskin mitään menettäisin, enemmänkin saisin.

Masentavaa ajatella että pitäisi vuosia odottaa...
 
Pakko nyt sanoa että ei mielestäni pienen vauvan kanssa ole raskasta jos siihen on valmis. Minusta on aivan ihanaa olla "nuoriäiti" kun nyky maailmassa minähän olen ihan kamalan nuori äidiksi vasta 21vuotta. Esikoisen sain kun olin täyttämässä 20vuotta ja nyt esikoisen ollessa 1vuoden odotamme toista rakasta kääröä. Ja kyllä tähän asti on pikkusen kanssa ollut elämä ruusuilla tanssimista, on niin helppo lapsi että ei voisi helpompaa kuvitella. Tosiaan tilanne tulee nyt muuttumaan kun toinen syntyy tuossa 5kk päästä, mutta avoimin mielin hypätään tuntemattomaan :) Tosiaan voi olla ettei se heti ekasta yrittämästä tärppää ja kyllähän se raskausaikakin on sen 9kk, että teillä on kyllä hyvin aikaa valmistautua.
 
Tulin itse raskaaksi 19 vuotiaana, mieheni silloin 24-vuotias.
Olin just saanu yo-lakin päähäni kun raskaustesti näytti plussaa, hääkirkko ehdittiin just varata ennen plussatestiä, ja häät oli siitä sitten parin kk päästä. Kyllä sain kuulla paaljon epäileviä kommentteja, mutta päätin että en anna niiden häiritä, ja varmasti monet luulivat että nyt mennään naimisiin ennen lapsen syntymää vaikka naimisiin menoa suunniteltiin jo paljon ennen sitä.

Nyt, 5 vuotta taaksepäin, edelleen olen saman miehen kanssa naimisissa ja esikoinen nyt reilu 4 vuotias. Ja mulla ikää pian 24. Epäilyt kaikesta on kaikonneet, ja kiven kovaan sukulaiset odottaa meiltä vauvauutisia toisesta lapsesta :) Varsinkin mun äiti.
Mutta nyt on mulla ihan eri elämäntilanne kuin sillon, amk opiskelut loppusuoralla, alotetaan tekeen omaa taloa yms. Nyt ei vauva sopisi tähän mutta sillon 19 vuotiaana se oli mitä parhain asia, ja toivottu sellainen! :)
 

Yhteistyössä