Oliskohan kannattanut rokottaa lapsensa?

vierailija
On rokotettu, samoin jälkikasvu, mutta arvoin pitkään, onko mpr-rokotetta tarpeen ottaa. Lähinnä yleisen ”painostuksen” vuoksi otin.

En ole mikään rokotuksia yleisesti vastustava, vaan kuten sanoin, kannattaa miettiä, mikä oikeasti on tarpeellista. Turhia rokotteita ei ole järkevää itseensä laittaa.
Rokotteissa on aina riskinsä, ja uskon, että ihmisen on ihan hyvä välillä jotain sairastaakin.

Ja ylipäänsä, näen tämän jokaisen omana valintana. Ne jotka suojaa haluavat, saavat sen rokotteesta. Jos joku ei halua, on se hänen oma valintansa.
Niin että sitä pidettiin lapsuudessasi vaarattomana, mutta kuitenkin olet saanut rokotteen..

Niin ja minä olen sitä sukupolvea, jota ei rokotettu vielä, ja siis ensin tuli yksistään tuhkarokkorokote ja vasta myöhemmin tuo yhdistelmärokote.

Kannattaa miettiä juu, mutta minusta nämä yleiseen rokotusohjelmaan kuuluvat kannattaa ottaa, luotan ammattilaisiin ja jätän omat päätelmäni tekemättä. Eri asia on sitten muut uudemmat rokotteet, mitä niitä nyt on, ja meillä esim. influenssarokotus otetaan perheessä olevan perussairaan takia, muuten ei otettaisi.
 
vierailija
Totta kai, jos on muita sairauksia tmv., rokote kannattaa ottaa.
Mutta ei sitä vastuuta omasta sairastumisesta voi toisten niskoille laittaa, etenkään asiassa, jossa ei voida varmuudella sanoa, onko siitä haittaa vai ei.
Rokotteiden haitoista on mahdotonta löytää puolueetonta tutkimustietoa. Enkä usko, että yksikään lääkeyhtiö uskaltaa ilmoittaa, että joku rokote olisi sataprosenttisesti täysin riskitön ja vaaraton ottajalleen.
"Duodecimin mukaan rokotukset ovat säästäneet 2000-luvulla maailmanlaajuisesti 17 miljoonan lapsen hengen."

Ennemmin siis rokote mielestäni.
 
Siihen aikaan tehtiin, mitä käskettiin :D
Ei ollut nettiä, joten tiedonhankinta oli huomattavasti vaikeampaa kuin nykyisin. Ja muutenkin oli totuttu siihen, että terveydenhoitohenkilökunta kyllä tietää, mikä on parhaaksi.

Ja kyllä siellä rokoteohjelmassa selkeästi turhiakin rokotteita on, kuten nyt esim rotavirus, joka meillä on jätetty väliin
 
"Duodecimin mukaan rokotukset ovat säästäneet 2000-luvulla maailmanlaajuisesti 17 miljoonan lapsen hengen."

Ennemmin siis rokote mielestäni.
Montako henkeä ovat säästäneet Suomessa tai muualla kuin kehitysmaissa?
Ja mitkä rokotteet ovat säästäneet?

On eri asia sairastaa afrikan saastaisella leirinuotiolla kuin Suomessa puhtaassa pedissä. Ja jonkun rokon sairastaminen on aika lailla vaarattomampaa kuin jonkun vesikauhun sairastaminen.

Tuollaisia ”vaikuttavia” heittoja on helppo heitellä, mutta niiden avaaminen ja todentaminen on huomattavasti hankalampaa.
 
vierailija
Totta kai, jos on muita sairauksia tmv., rokote kannattaa ottaa.
Mutta ei sitä vastuuta omasta sairastumisesta voi toisten niskoille laittaa, etenkään asiassa, jossa ei voida varmuudella sanoa, onko siitä haittaa vai ei.
Rokotteiden haitoista on mahdotonta löytää puolueetonta tutkimustietoa. Enkä usko, että yksikään lääkeyhtiö uskaltaa ilmoittaa, että joku rokote olisi sataprosenttisesti täysin riskitön ja vaaraton ottajalleen.
Tuhkarokkorokotetta on annettu jo vuosikymmeniä. Minkälaisia haittoja olet havainnut tai niistä kuullut?
 
vierailija
Siihen aikaan tehtiin, mitä käskettiin :D
Ei ollut nettiä, joten tiedonhankinta oli huomattavasti vaikeampaa kuin nykyisin. Ja muutenkin oli totuttu siihen, että terveydenhoitohenkilökunta kyllä tietää, mikä on parhaaksi.

Ja kyllä siellä rokoteohjelmassa selkeästi turhiakin rokotteita on, kuten nyt esim rotavirus, joka meillä on jätetty väliin
Juu ja netissä onkin kaikki ihan faktatietoa..

Kyllä minä luotan ennemmin asiantuntijoiden vuosikymmenten aikana saatuun kokemukseen kuin nettikeskustelijoiden omiin arvioihin.
 
Montako henkeä ovat säästäneet Suomessa
Osaat laskea ihan itse.
Vertaa mikä oli suomen lapsikuolleisuus ennen sotia ja mitä se on nyt.
Täs välissä toki on luotu koko terveydenhuolto- ja neuvolajärjestelmä ml rokotusohjelma, et pelkästään rokotteiden määrän vaikutusta suomessa voi olla vähän vaikea arvioida, mutta se kuuluu osana pakettiin.
 
Hyvä ystävä, nyt puhumme tuhkarokosta, ei muista.

Osaatko vielä antaa ihan tieteelliset perustelut sille, miksi tuhkarokkorokotusta ei kannattaisi antaa.

Lähden nyt ruuhkaiseen kauppaan (nice..) mutta odotan mielenkiinnolla..
No esim nuo allergiat. Yksi syy allergioiden lisääntymiseen on tutkimuksien mukaan siinä, että elimistön puolustusjärjestelmällä ei ole enää luontaisia tehtäviä, jolloin se alkaa ”taistella” vaarattomiakin aineita vastaan.
Samoin yleisen puolustusjärjestelmän käyttämättömyys johtaa elimistön huonompaan puolustuskykyyn. Tällöin ns. vaarattomat perussairaudetkin käyvät kohtalokkaiksi.
 
Ja kuten jo sanoin, suurin ongelma on siinä, että puolueetonta tutkimusta on mahdotonta löytää. Valtaosa tutkimuksista on jollain tavalla kytköksissä lääkeyhtiöiden rahoitukseen, joten tulokset ovat sen mukaisia.
Jos joku haluaisi esim. tutkia rokotteiden ja tiettyjen perussairausten häviämisen yhteyttä nykyisin yleisiin suolisto- tai muistisairauksiin, olisi hänen ihan turha yrittää saada palkanmaksajaa itselleen. Sen sijaan se, joka haluaa tutkia rokotteiden tehoa lapsikuolleisuuden vähenemisessä, saa huomattavasti varmemmin rahoitusta työlleen.
 
No jos et osaa tai halua arvioida niin kysytään näinpäin.
Sotia edeltävä suuren lapsikuolleisuuden suomi on muuttunut maailman pienimmän lapsikuolleisuuden suomeksi.
Osana siihen liittyy kattava rokoteohjelma.
Missä on menty pieleen?
Kuten sanoin, siinä on menty pieleen, että raha puhuu tässäkin, ja siinä, että myös turhia rokotteita tungetaan väkisin/pelottelemalla/syyllistämällä ihmisille.

Kuten sanoin (jos vaivaudut lukemaan) monet rokotteet ovat ihan järkeviä ottaa. Mutta eivät kaikki.

Typerää heittää jotain heittoja yleisesellä tasolla, että ”miljoona lasta pelastunut rokotteiden ansiosta”, jos 999 999 on pelastunut polio- tai jäykkäkouristusrokotteen ansiosta ja yksi ainoa on tuhkarokkorokotteen ansiosta säästynyt.
 
No esim nuo allergiat. Yksi syy allergioiden lisääntymiseen on tutkimuksien mukaan siinä, että elimistön puolustusjärjestelmällä ei ole enää luontaisia tehtäviä, jolloin se alkaa ”taistella” vaarattomiakin aineita vastaan.
Samoin yleisen puolustusjärjestelmän käyttämättömyys johtaa elimistön huonompaan puolustuskykyyn. Tällöin ns. vaarattomat perussairaudetkin käyvät kohtalokkaiksi.
Viiskytä vuotta sitten käytiin saunassa kerran viikossa.
Nykyään käydään suihkussa pari kertaa päivässä.

Väittäisin, että lisääntyneellä hygienialla on enemmän vaikutusta siihen paljonko "suojaavaa likakerrosta" lammikoihin molskahtavilla pikkupojilla (mä) on! Ei niinkään rokotteilla.
 
vierailija
Tuhkarokkorokotetta on annettu jo vuosikymmeniä. Minkälaisia haittoja olet havainnut tai niistä kuullut?
Jonkin iänikuisen vanhan tutkimuksen mukaan rokote aiheutti muka autismia, tosin tuo tutkimus on kai kumottu useampaan kertaan. Ainahan kaikkeen halutaan etsiä jotain syytä ja kun on sattunut juuri olemaan joku rokotus ennen toteamista, niin siinähän sen syyn täytyy olla.

Ja kyllä siellä rokoteohjelmassa selkeästi turhiakin rokotteita on, kuten nyt esim rotavirus, joka meillä on jätetty väliin
Kaikki eivät tuota rotavirusrokotetta niin turhana pidä, siihen on kuoltu ja vielä useammat ovat viettäneet kauan sairaalassa. Esikoisen kerhokaverin pienempi sisarus oli viikon sairaalassa tiputuksessa aikaan ennen rokotuksia. Meidän kakkonen oli rokotetutkimuksessa mukana ja myöhemmin selvisi, että sai silloin aidon rokotteen. Tutkijat kävi meiltä kotoa hakemassa pakastetun ripulivaipan tutkittavaksi, sen antamia tuloksia ei ole kerrottu. Rotaanhan voi sairastua rokotteesta huolimatta, kun kantoja on monia ja rokotteeseen on pyritty saamaan pahimmat.

Niin että sitä pidettiin lapsuudessasi vaarattomana, mutta kuitenkin olet saanut rokotteen..
Tuhkarokkoa ei ainakaan pidetty täysin vaarattomana minun lapsuudessani, toivottiin vain, ettei tule jälkitauteja. 60-luvun lapsena olen kaikki lastenrokot sairastellut.
 
No jos et osaa tai halua arvioida niin kysytään näinpäin.
Sotia edeltävä suuren lapsikuolleisuuden suomi on muuttunut maailman pienimmän lapsikuolleisuuden suomeksi.
Osana siihen liittyy kattava rokoteohjelma.
Missä on menty pieleen?
Tuolta muuten voit tarkistaa syitä siihen, miksi lapsikuolleisuus on vähentynyt: http://www.stat.fi/artikkelit/2010/art_2010-06-07_007.html

Tämän valossa, jollain tuhkarokkorokotteella ei ole asian kanssa juurikaan tekemistä.
 
vierailija
Ymmärrän AivanSaman aloituksen, mutta älkää erehtykö leimaamaan idiootiksi. Tämä koko rokotuskielteisyys tuolla alueella henkilöityy yhteen erittäin älykkääseen, taitavaan, karismaattiseen ja kouluttautuneeseen naiseen. Nimi löytyy googlaamalla. Häntä voi henkilökohtaisesti pitää vastuussa siitä, että tuolla alueella on erittäin alhainen rokotuskattavuus, niin alhainen, että se ei enää täytä laumasuojaa. Youtubesta löytyy videoita ja kyseessä on erittäin vakuuttava ja siten erittäin vaarallinen ihminen. Oli 2015 kuvatun videon perusteella raskaana, joten taas tuli yksi rokottamaton lapsi lisää.
 
Viiskytä vuotta sitten käytiin saunassa kerran viikossa.
Nykyään käydään suihkussa pari kertaa päivässä.

Väittäisin, että lisääntyneellä hygienialla on enemmän vaikutusta siihen paljonko "suojaavaa likakerrosta" lammikoihin molskahtavilla pikkupojilla (mä) on! Ei niinkään rokotteilla.
Jokainen voi toki mututuntumalla väitellä mitä haluaa, mutta ei se mikään totuus asiasta ole.
Molemmilla lienee osansa asiassa.
 
Yhteistyössä