Olitteko varmoja vai epävarmoja lapsen hankinnan suhteen?

Miten teillä pariskunnilla, jotka olette hankkineet tai on suunnitelmissa hankkia lapsi. Olitteko molemmat osapuolet täysin varmoja lapsen hankinnan suhteen vai oliko jompi kumpi mahdollisesti epävarma asiasta? Kuinka asiat sitten kääntyivät lopulta? Itsellä on aikapaljon "pelkoja" asian suhteen, pahimpana yksinhuoltajaksi/viikko-viikkohuoltajaksi joutuminen syystä tai toisesta, jotenkin epäilyttää että jaksaisikohan sellaista. Respectit yksinhuoltajille!

Jotenkin todella tyhmä sana tuo hankinta tässä yhteydessä mutta ei parempaakaan sanaa tule mieleen...

 

Pohdittiin yhdessä, ei ollut mitenkään varma ratkaisu. Päätöstä tehdessäni mietin naisena/tulevana äitinä mahdollisuuden jäädä yksinhuoltajaksi ja pärjäänkö jne.
Tuli sitten yksi erityislapsi ja enempää ei sitten lapsia tarvitse tulla/ ei onneksi tullut, menee niin päin h.... ttiä tämä perhe-elämä.
Ilo on hävinnyt elämästä.
Sitä jotenkin kuvittelee siinä raskaana ollessaan, että tottakai sieltä normaali terve vauva tulee.
Ollaan perheenä yhä yhdessä, erikseen ei kumpikaan meistä vanhemmista varmaan edes jaksaisi.

 

Ei epäilyttänyt, olin varman että haluan lapsen. Mieskin ainakin sanoi haluavansa. Miehen panos perhe-elämään on melko vähäinen, mutta yhden tuloilla olisi vaikea pärjätä joten pysytellään yhdessä... onpahan edes joku auttamassa lasten kuljettelussa välillä.

Pärjäisin yksinhuoltajana muuten varmasti ihan hyvin, mutta rahallisesti olisi varmasti paljon tiukempaa asumiskulujen ym, takia.

Pelkäsin kyllä lasten mahdollisia sairauksia, vammaisuutta, mutta onneksi meille osui toistaiseksi terveet lapset. Epäilen kyllä miten jaksaisin erityislapsen tai vammaisen lapsen vanhempana...

 

ei oo tarvinnut ikinä miettiä tuota asiaa, koska kaikki lapset on tehty suunnittelematta ja harkitsematta asiaa sen kummemmin

 

Yhdessä molemmat lapsia haluttiin ja ehkäisyn lopetuksesta muutaman vuoden kuluttua lapsettomuushoidoilla ensimmäinen lapsi saatiin. 2 seuraavaa tuli molempien helpotukseksi ilman hoitoja hyvin mennyt nuoresta iästä huolimatta, lapset terveitä ja parisuhde paljon paremmassa kunnossa kuin yritysaikana.

 

Varmoja oltiin että lapsia joko tehdään (monikossa) tai sit ei tehdä lainkaan.

Ja kun sopiva hetki tuli jätettiin ehkäisy veks.

Seuraavan kerran asiaa pohdittiin kun neljäs raskaus meni kesken. Silloin mies ei ollut yhtä innokas perheenlisäyksestä mitä minä mutta päätettiin vielä yrittää eikä kuopusta kyllä kumpikaan katunut ole vaikka se tavallaan taisi meidän yhteiselämän loppu ollakin.

Ja näin jälkikäteen voin sanoa, että viikko ja viikko tai viikonloppuhuoltajuus on helppoa. Voi sitä autuutta kun välillä saa olla ihan itsekseen ja tietää että lapset ovat senkin ajan hyvässä hoidossa.