Omakohtaisia kokemuksia sektiossa tapahtuneista komplikaatioista ja ongelmista

Minun sectiossa, joka ei ollut suunniteltu, muttei hätä sectiokaan kävi sellainen pienen pieni moka, että PUUDUTTEET LOPPUIVAT KESKEN section ja KUULKAAS SE SATTUI PALJON ENEMMÄN,KUIN YKSIKÄÄN SUPISTU,ja siinä se anestesialääkäri vain kysyy ai mihin sattuu, jos vain on mahdollista minulle ei enään KOSKAAN tehdä sectiota ja se tuntuu myös mielestäni epämukavalta. siis synnytykseni ei vaan edistynyt siinä syy.

 

Jouduin sektioon reilu 1,5v sitten perätilan takia. Leikkauksessa minua alkoi oksettaa pahasti (oli kamalaa, kun lihakset olivat puutuneet eikä pystynytkään oksentamaan).

Kun leikkaus oli lopuillaan iski flimmeri (eteisvärinä ) ja sitten romahtivat verenpaineet 70/35. Hädin tuskin pysyin tajuissani. Ei tarvinnut paljon kuvitella iloitsevansa vauvastaan, kun ei oikein ymmärtänyt maasta eikä kuusta....Heräämössä vierähti 6 tuntia, ja seuranta jatkui tietysti osastollakin.
Nyt masussa toinen touhottaja- pelottaa niin hitsisti jos tulee sektio uudelleen...

 

Katetrien ja kanyylien tunkeminen sattui ja vielä enemmän pelotti siinä äkillisessä tilanteessa. Miestäkään ei saanut siihen vaiheeseen kädestä pitämään. Leikkaussalissa oli tosi kamalaa olla vieraan henkilölauman tökittävänä, nosteltavana jne. Etenkin oli hirveää kun pakottivat sikiöasennossa ison mahan ja vielä supistuksen kanssa olemaan selkäydinpuudutusta ja epiduraalikatetria laitettaessa. Käsikanyylit letkuineen myös kamalaa!

En halua missään mielessä vähätellä kokemuksiasi, mutta myös tavallisessa synnytyksessä katetroidaan ja laitetaan tippakanyyleitä. Myös on aivan normaalia, että epiduraalia laitettaessa pitää mennä sikiöasentoon ja luonnollisesti tuossa vaiheessa maha on vielä iso ja supistelee. Itselleni epiduraalikanyyli laitettiin istuvassa asennossa (jouduin kyyristymään eteenpäin), koska kyljelläni en saanut selkääni tarpeeksi "mutkalle". Näin siis alatiesynnytyksessä.

 

Esikoinen syntyi aikanaan suunnitellulla sektiolla perätilan ja ahtaiden lantiomittojen vuoksi. Itse sektio meni ihan hyvin, puudutukset toimi hyvin ja positiivinen kokemus jäi siitä. =) Mutta sitten iltaa myöten haavakipu yltyi koko ajan, lopulta tuska oli jo tosi kova. Hoitajat kutsuivat lopulta lääkärin paikalle kun kipupiikeistä ei ollut mitään apua, lääkäri ultrasi mahan ja totesi että joku suoni on jäänyt vuotamaan vatsanpeitteiden väliin. Kiireellä jouduin takaisin leikkaussaliin, haava avattiin uudelleen ja vatsasta poistettiin puoli litraa verta. En osaa sanoin kuvata niitä kipuja, en pystynyt edes puhumaan enää saati huutamaan. Leikkauspöydällä hoitaja pyysi menemään kippuraan spinaalin laittoa varten, niin aloin itkeä silkasta epätoivosta, kun en tosiaan pystynyt liikkumaan enää yhtään.

Toipuminen sujui tuon operaation jälkeen kuitenkin ihan ok, kuusi viikkoa kesti että olin suht normaalissa kunnossa taas. =)

Seuraava synnytys jouduttiin käynnistämään rv41+5 kun minua ei haluttu yliaikaiskontrollin jälkeen enää kotiuttaa vauvan hiukan hyppivien sydänäänien vuoksi. Kaikki sujui normaalisti kunnes kohtu oli 9 cm auki, sitten vauvan sydänäänet romahtivat. Kovalla kiireellä sektioon, silloin minut nukutettiin. Luojan kiitos vauvalla ei ollut mitään hätää, terve nyt 1v6kk poika tuli. Itselläni oli kamala paikka kun heräsin nukutuksesta ilmeisesti ennen kuin se nukutusaineen halvauttava vaikutus loppui. Olin hereillä, mutta en pystynyt puhumaan tai liikkumaan ja hätä vauvan voinnista oli kova. Lopulta sain mumistua ja väännehdeltyä ilmeisesti sen verran että joku hoitaja kävi kysymässä mikä on hätänä, ja tajusi sitten kertoa että vauvalla on kaikki hyvin. Nukahdin uudestaan.

Jälkikäteen kävi selville, että tuossa käynnistely-yrityksen yhteydessä kohtuni oli revennyt muutaman sentin matkalta edellisen sektioarven kohdalta, joten ponnistus ei olisi missään tapauksessa onnistunut. Lääkäri sanoi että itse asiassa minulla kävi tosi hyvä tuuri kun synnytys päättyi sektioon jo tuossa vaiheessa eikä vähän myöhemmin isommin vaurioin.

Kysyessäni lääkäriltä mahdollisista tulevista raskauksista hän ei uskaltanut sanoa oikein mitään. Sanoi että kannattaa käydä vuoden päästä ultraamassa kohtu ja katsoa miltä näyttää. Kun sitten kävin niin silloinen lääkäri ihmetteli kovasti, sanoi ettei sieltä siinä vaiheessa mitään voi nähdä vaan sitten vasta kun kohtu raskauden aikana venyy. Nyt en oikein tiedä uskaltaisiko vielä vai ei, tuo toinen lääkäri oli kyllä sitä mieltä että siitä vaan. Mieltä painaa kuitenkin uuden kohdunrepeämän mahdollisuus, siinä voisi mennä vauvan henki tai omakin, tai sitten saattaisi joutua syntymään keskosena. Saa nähdä vieläkö joskus uskalletaan. :/

Toipuminen kesti pitkään toisestakin sektiosta, saman kuutisen viikkoa kuin ekastakin. Ilmeisesti on jäänyt kiinnikkeitä tai jotain sillä mahaan joskus sattuu kun on enemmän tullut touhuttua kotihommissa. Maha on myös melko tunnoton arpien alueelta.

 

Vielä tuli mieleen hyvä ystäväni jonka synnytys myös päätyi sektioon kun ei edistynyt mihinkään. Hänellä tuli sektion jälkeen suolitukos ja oli huonossa kunnossa jonkin aikaa. Onneksi selvisi kuitenkin.

 

Hei, olen yrittänyt epätoivoisesti etsiä tietoa kummista vaivoistani joten tämän sivuston löydettyä kirjoitan nuo selvät vaivani tänne. Itse menin pelkosektioon, kadun sitä ilmeisesti loppuikäni.
Ensimmäiset puoli vuotta suoleni oli lamaantunut ja vatsa ei siis toiminut kun huuhtelulla! Noh ei edelleenkään toimi kun jatkuva ummetus ja tiedän että joku vika on jäänyt mutta ei valitettavasti olla tutkittu ultralla tai tähystyksellä vaikka juossut varmaan ainakin 10 kertaa lääkärissä. Toinen vaiva vatsassa on jatkuva viemärin ääni ja kumma vellonta. Myöskään se "reikä" ylävatsassa ei ole palautunut vaan tuntuu jopa isommalta vaikka en ole vanhana urheilijana uskaltanut edelleenkään tehdä kunnon vatsalihaksia. Viimeisimmät vaiva-alueeni on tyrä selässä ja ilmeisesti vatsatyräkin ohi mennen diagnosoitiin (hyvä kunnallinen hoitomme.................). Kärsin myös kummallisista nivelsäryistä jatkuvasti ja PMS oireet on ihan kamalat. Olen siis kuin vanhus ja ikää 30. Ennen raskautta ei ollut mitään vaivoja ja aika surullinen mieli tässä on kun lähes viikoittain tutkitaan ties mitä vaivaa. Puhumattakaan itse palautumisesta leikkauksen jälkeen - ehkä tokana kuukautena rupesin nousemaan sentään toiselta kyljeltä sängystä ylös - monta kuukautta meni että sieltä pääsi ylös ilman kipuja.

 

Mulla ekan pystyyn tehdyn (hätä)sektion seurauksena oli todella paksu, kova, punainen, kiristävä arpi navasta ihan alas saakka. Seuraavassa sektiossa jouduttiin leikkaamaan vatsanahasta 1 cm leveä "kaistale" arpea pois ennenkuin pääsi seuraaviin kerroksiin. Myös vatsan sisällä on kiinnikkeitä (mm. virtsarakkoon kiinnittyneenä), jotka havaittiin seuraavassa sektiossa. Todennäköisesti kiinnikkeitä tuli lisää toisen sektion jälkeen. Lääkäri sanoi, että minulla on taipumus arpien harvinaisen voimakkaaseen paksuuntumiseen ja mahdollisen kolmannen raskauden kohdalla on oltava todella tarkka, ettei ainakaan jouduttaisi kiireellä leikkaamaan, koska vatsaontelon alueella on kuulemma melkoinen perkaaminen. Kohtu itsessään on OK kunnossa, onneksi.

 

Meidän toinen lapsi syntyi suunnitellulla sektiolla. Epiduraalipumpun laittamisessa oli sen verran ongelmia että lääkäri ei saanut "sikiö"asennossa katetria oikeaan paikkaan, ja se sitten tuntui todella ikävänä vihlomisena ja ronkkimisena tuolla ristiselän alapuolella hermoissa. Asentoa kun vaihdettiin, niin ongelma hävisi. Jossain vaiheessa puudutus nousi liian korkealle, ja vaikka kuinka yritin hengittää syvään ja vetää happea keuhkoihin, tuntui ettei ilma yksinkeraisesti pääse keuhkoihin asti, edes happiviikset ei auttanu. Jossakin vaiheessa tilanne kuitenkin helpotti. Heräämössä huomattiin että kohtu ei supistu ja vuodon mukana tuli isoja hyytymiä. Sain oksitosiinia? kohtua supistamaan, mutta sekään ei meinannut auttaa, joten hoitajien täytyi painaa todella kovakouraisesti kohtua vatsanpäältä, jotta se tyhjenisi ja supistuisi kunnolla. Kokonais verenhukka oli 1200ml. Loppujen lopuksi sektiosta on kuitenkin jäänyt hyvä mieli, eikä mitään pitkäaikais haittoja ole jäänyt. Ehkä hieman tunnottomuutta sektioarven ja navan välimaastossa, sektiosta tulee kolmen viikon kuluttua 2 vuotta.

 

Mun esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla perätilan takia. Kesken leikkauksen lääkäri sanoi "oho" ja sali hiljeni. Se oli vahingossa tökkässy puukolla jonkun ison laskimon rikki. Kovasti se jotain ähelsi ja lopulta sanoi jollekin, ettei saa vuotoa tyrehtymään ja käski kutsua jonkun paikalle. Kuulin kuulutuksen käytävällä, että pikaisesti pitää "sen ja sen" tulla leikkaussaliin.

Ketään ei tullut. Lopulta lääkäri karjui, että kutsukaa nyt kuka tahansa lääkäri tänne heti! Hetken kuluttua paikalle pyyhälsi kuulantyöntäjän näköinen matami ja taisi survaista kunnolla nyrkkinsä mun mahaan ja painoi niin, että luulin rusentuvani. Hetkessä se sai vuodon hallintaan ja lähti pois. Mutta eipä aikaakaan, kun lääkäri ilmoitti, että nyt hän taisi tökkästä puukollaan virtsarakkoon reiän. Käski sitten jotain hoitajaa laittamaan väriainetta mun rakkoon, että saavat selville, vuotaako se. Ei onneksi mennyt virtsarakko rikki, mutta mun pissa oli sinistä, kun pääsin osastolle.

Että semmoset ongelmat. Oli aika hurjaa maata siinä halvaantuneena ja tajuta, että mä vuodan kuiviin, jos ei apujoukkoja tule äkkiä. Sininen pissa ei haitannut, mutta se näytti tyhmälle, kun se pussi, mihin pissa katetrin kautta meni, oli täynnä smurffipissaa. Toivuin kuitenkin nopeasti ja kolmen päivän kuluttua kipittelin jo koirien kanssa metsälenkillä.

 

EllaDonnalla ollu aika "ammattitaitonen" lääkäri :O

 

Mulla meni sektiossa lähes kaikki mahdollinen pieleen. Kyseessä oli suunniteltu sektio pelon vuoksi.
Puudutuksen laitto meni ihan ok, tosin heti sen jälkeen verenpaineet laski tosi alas ja kun siihen sain lääkettä niin sitten pulssi ohi tosi korkea. Leikkaus meni ihan ok ja terve tyttö syntyi. Osastolla illalla alkoi sitten kivut pikkuhiljaa pahenemaan ja lopulta olinkin tosi tuskainen. Makuulla oli vaikea hengittää ja olo oli tosi huono. Päivystäjä kävi mua kattomassa ja ultrasi mahaa. Ja sitten mentiin vauhdilla uuteen leikkaukseen. Olin vuotanut vatsaan ja maha jouduttiin aukaisemaan uudelleen. Vuotoa ei oltu saatu loppumaan ja kesken leikkauksen lääkäri oli käynyt kysymässä mieheltäni saako kohdun poistaa jos ei muuten lopu. Loppujen lopuksi joutuivatkin poistamaan kohdun. Leikkauksen jälkeen olin sitten teho-osastolla vuorokauden verran. Pikku hiljaa siitä sitten toivuin ja pääsimme kotiin. Siellä kerittiin olla muutama päivä kun aloin kuumeilemaan ja jouduin takaisin sairaalaan haavatulehduksen vuoksi. Kyseisellä osastolla ei vauvat saaneet olla joten itsekseni siellä sitten itkin. Haavasta otettiin sitten hakaset pois ja seuraavan kerran kun nousin ylös se aukesi 5 cm matkalta. Lääkäri kävi sitten ronkkimassa ja sanoivat ettei sitä vielä laiteta kiinni, putsailivat vaan. Kuitenkaan haava ei alkanut paranemaan ja päättivät vielä uudelleen leikata. Ensin tekivät jonkun puhdistusleikkauksen ja parin päivän päästä laittoivat sen kiinni.
Näin jälkikäteen kadun syvästi että leikkaukseen menin. Jos olisin tajunnut mitä siitä voi seurata olisin ehkä sittenkin yrittänyt synnyttää alakautta. Nyt meidän murunen ei saa koskaan sisaruksia.

 

Mulla ei ole sektiosta mitään huonoa sanottavaa. Olen joutunut molemmissa kahdessa synnytyksessäni kiireelliseen sektiion, koska synnytys ei yrityksistä huolimatta lähtenyt käyntiin. Molemmista synnytyksistä lapsivesi tuli, mutta synnytys ei käynnistynyt itsestään. Vaikka synnytystä sitten yritettiin käynnistää, kohdunsuu ei alkanut aueta,vaan kohtutulehduksen takia jouduttiin menemään kiireelliseen sektioon. Sen huomasin, että lääkärit yrittivät viimeiseen asti vältää leikkaukseen joutumista ilmeisesti juuri leikkauksen riskien takia. Ekasta synnytyksestä menin huonoon kuntoon kohtutulehduksen takia, kun ei alettu riittävän aikaisin toimiin. Vauvakin joutui siksi lämpökaappiin vähäksi aikaa. Olin siis hereillä molemmissa sektioissa ja mulle oli asennettu epiduraalipumppu synnytyskipuja varten, joten leikkaus sujui sen kanssa vaivattomasti. Ekassa leikkauksessa oli kai aika huonossa kunnossa kuumeen takia, joten mulla ei siitä ole kauheasti musitikuvia. Mut humautettiin uneen, kun vauva oli saatu pois masusta ja ehdin vauvan nähdä. Toinen sektio oli aika huima, koska olin tietoinen jokaisesta toimesta. Olihan se aika heilumista ja huojumista, kun vatsaa avattiin ja lasta kaivettiin ulos. Toisessa sektiossa sain ilmeisesti liikaa epiduraalia taijotain siihen suuntaan, koska puuduin toiselta puolelta kättä myöten. Jouduin olemaan heräämössä aika pitkään tarkkailussa sen takia. Molemmien toimenpiteiden jälkeen sain vauvan rinnalle vasta seuraavana päivänä. Se oli aika kurjaa, vaikka toisaalta oli sen verran pökerryksissä, etten sitä silloin osannut harmitella. Toisen puudutuksen jälkeen myös kutisin kovasti. Joillekin puudutusaine tekee sitä. Sain hyvän kivunlievityksen molempien toimenpiteiden jälkeen, joten siinä ei ole moittimista. Pääsin toisen vauvan syntymän jälkeen parin vuorokauden jälkeen kotiin, koska olin hyvässä kunnossa ja vauvakin voi hyvin vaikka syntyi reilusti ennen laskettua aikaa. Ekasta leikkauksesta oli kuulemma tullut kiinnikkeitä. Virtsarakko oli kiinni kohdussa. Siitä ei kuulemma ole mitään haittaa, mutta se pitää tietää, jos joskus joudutaan kohtu poistamaan. Mulla on siis myös epätodennäköisempää se, että mulle tulisi rakon tai kohdunlaskeuma, koska ne kai harvemmin tulee yhdessä als sieltä. Toisen leikkauksen jälkitiloja en tiedä, koska ne kai näkyisivät vasta, jos leikattaisiin jälleen. Lapsiluku on meillä kaksi. Jos tulisi kolmas, se menisi automaattisesti sektioon. Toivuin molemmista leikkauksista hyvin. Parissa viikossa liikuin lähes normaalisti ja haava parani hyvin, vaikka oli elokuun helteet. Tunnottomuutta haavan kohdalla kesti pitkään ja tietty vatsalihakset oli olemattomat, kun niitä ei saanut ihan heti treenata. Ei mulle toimenpiteistä traumoja jäänyt ja mielestäni ne hoidettiin ihan hyvin. Ei mulla ole valittamista itse sektiosta, vaikka synnytystoimet muuten menivät päin mäntyjä.

 

Itsellä okemusta kolmesta normaalista alatiesynnytyksestä. Viimeinen neljäs lapseni syny suunnitellulla sektiolla rv 38 makrosomian eli isokokoisuuden takia.
Sektiossa verenpaineet romahtivat kaksi kertaa mutta palasivat lääkkeillä siedettäviksi. Itse keskityin vain ja ainoastaan hokemaan itselleni hengitä, hengitä, hengitä,,,,,,,olo oli aivan kuin taju lähtisi hetkenä minä hyvänsä. Maha jouduttiin avaamaan pitkittäisesti lapsen isokokoisuuden takia ja nyt minulla on napaan asti ulottuva arpi, joka on kyllä omasta mielestäni erittäin ruma.

mutta mistä tässä ketjussa ei erityisemmin ole puhuttu ovat haitat lapselle. Itse en koko leikkauksen aikana nähnyt vauvaani, vauva vietiin hengitysvaikeuksien takia kiireesti keskolaan. Tähän kannattaa jokaisen sektioäidin varautua, sillä vauva ei todellakaan tule normaali kautta ulos. Normaali synnytys aktivoi vauvaa hengittämään. Lääkärikin jo varoitteli ennen koko sektiota tästä mahdollisuudesta. Jokainen sektioäiti ei siis näe heti vauvaansa saati saa häntä viereensä puhumatakaan että saisi imettää lastaan heti leikkaussalissa/ heräämössä. Leikkauksen jälkeen meni 2 vuorokautta ennenkuin näin vauvani ensimmäisen kerran. Vauvaa ei voitu tuoda luokseni koska hän oli nasaalikoneessa. Itse en päässyt vauvan luokse koska olin kytkettynä tippoihin, kanyleihin ja katetreihin. Kipukin oli niin kova etten mitenkään kyennyt nousemaan.

Lisäksi sektion jälkeen maidontuotantoni käynnistyi huomattavasti hitaammin kuin normaalisynnytyksessä.

Itse jos saisin valita en TODELLAKAAN menisi sektioon, mutta valitettavasti se minun oli pakko valita, vauvani painoi 4740 eikä olisi millään mahtunut normaalikautta ulos.

 

Voisin kans jakaa oman sektion kokemuksen...Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla 9 päivän käynnistysyrityksen jälkeen. Synnytystä yritettiin käynnistää sytotecillä, ballongilla ja lopuksi 12h oksitosiinilla salissa. Lopputuloksena pysähtynyt synnytys (4cm), infektio minulla sekä vauvalla, sydänäänten lasku sekä kohdun veltostuminen ja vielä epiduraalin osuminen spinaalikanavaan joka meinasi viedä hengen kun puudutus ylsi naamalle asti.

Sektioon annettiin alle puoli tuntia aikaa valmistautua ja mies ei päässyt mukaan koska sairaalassa oli niin kiire ja henkilökuntavajaus. Itse sektio sujui hyvin niin kauan kunnes vauva oli ulkona. Sain nähdä vauvan hetken jonka jälkeen veivät pois. Minua alettiin kursimaan kasaan kunnes lääkäri sai soiton, että toisessa salissa tarvitaan imukuppia. Minä jäin vatsa auki leikkauspöydälle odottelemaan siksi aikaa.

Kun lääkäri palasi, kerroin puudutuksen tehon lakanneen. Eivät uskoneet vaikka kuvailin miltä tuntuu ja että sattuu. Kun sitten sanoivat nostavansa minut sänkyyni, nousin itse ennenkuin ehtivät. Silloin vasta uskoivat että puudutus oli lakannut jo aikaa sitten.

Pieleen menneen epiduraalin takia jouduin olemaan heräämössä todella pitkään ja en tuona aikana saanut nähdä miestä enkä vauvaa, koska kukaan ei ehtinyt tuoda vauvaa minulle edes ensi-imetykselle! Heräämöstä osastolle mennessä sain käydä lastenosastolla vilkaisemassa vauvaa mutta en edelleenkään päässyt imettämään.

Sektion takia ilmeisesti maito nousi hitaammin ja imetys epäonnistui täysin, eikä kukaan osastollakaan ohjannut tai opettanut imetystä. Sektio tai siis puudutus aiheutti spinaalipäänsäryn johon jouduttiin tekemään kaksi veripaikkaa sairaalassa ja päänsärky jatkui silti vielä monta viikkoa, tosin hieman lievempänä.

Osastolla kaksi tuntia kun olin päässyt heräämöstä minut käskettiin itse noutamaan aamupalani. Kerroin etten ole varma pystynkö mutta sanottiin vain että kyllä täytyy vain heti lähteä liikkeelle ja kantaa omat tarjottimet. Minulle myös unohdettiin antaa päivälääkkeet jotka lääkäri kuitenkin määrännyt ja jos pyysin päivällä lääkettä, se vähennettiin iltalääkkeistä. Kotiutumisaamuna vasta tämäkin asia selvisi...

Muuten itse sektiohaava parantui tosi nopeaan ja ei ollut kauan kipeä. Ainoastaan mahaan jäi haavan (joka siis vaakaan) yläpuolelle noin kämmenen kokoinen tunnoton alue, ilmeisesti pysyvästi. (Esikoinen vajaa 8kk) Suurin osa sektion aiheuttamista negatiivisista tunteista itsellä johtuu siis hoitovirheistä ja henkilökunnan käytöksestä, muuten itse toimenpiteestä ei olisi valittamista vaikka ehdottomasti haluaisin seuraavan synnyttää alateitse jos se vain on fyysisesti mahdollista.

 

Minulta leikattiin virtsarakko halki, ja tämä huomattiin vasta heräämössä kun haava vuoti. Korjausleikkaus samantien nukutuksessa.

 

Päivystyksellinen sektio perätilan vuoksi. Eli kontrollikäynniltä suoraan jouduin leikkaussaliin. Paljastui atoninen kohtu (ei supistu normaalisti/ollenkaan) ja sitä läpsittiin ja taputeltiin ja iskettiin hirveet määrät supistuslääkkeitä kehoon, lopulta jouduttiin ompeleilla kuromaan kiinni. Lapsella kaikki hyvin mutta en saanut nähdä kuin vilaukselta ja koskettaa poskea ennenkuin vietiin pois.

Mies ei saanut olla toimenpiteessä mukana ollenkaan, jouduin olemaan koko ajan yksin. Vauvaa en nähnyt seuraavan kerran kuin heräämössä monen tunnin päästä hetken. En edes oikein kunnolla tajunnut että siinä on mun vauva ja mies. Olin heräämössä jonnekin alkuiltaan asti. Mies ja lapsi keskenään epätietoisuudessa koko päivän käytävällä jossain. 6h jälkeen mies oli käynyt hoitajalta kysymässä että pitäisikö vauvan saada maitoa ehkä. Mistään ihokontaktista tai kenguruhoidosta kukaan ei ollut puhunut mitään.

Illalla osastolle päästyäni alkoi kohtu vuotamaan aiheuttaen hirveät kivut ja hengenahdistuksen. Sain onneksi soitettua kelloa ja kohta oli porukkaa huone täynnä. En pystynyt kunnolla puhumaan enkä hengittämään, sain happiviikset ja mut siirrettiin synnytyssaliin seurantaan yli puoleksi vuorokaudeksi. (Oli lauantai..) Hb romahti 74, tehtiin verensiirto ennen leikkausta. Oli kamalaa tietää joutuvansa uuteen leikkaukseen ja kaiken alkavan alusta, kun just oli päässyt sentään sängynlaidalle varovasti istumaan työllä ja tuskalla.

Kaikki tämä aiheutti lapsettomuuden. Munanjohtimet vaurioituivat leikkauksissa niin että seuraavat raskaudet kiinnittyivät niihin vuoron perään molempiin tuhoten ne niin että ne piti poistaa. Oma henkikin oli vähällä mennä näissä kohdunulkoisissa raskauksissa. Raskaus meille mahdollinen siis enää koeputkihoitojen avulla ainoastaan. Leikkauksista jäi arven päälle roikkuva 'kulma', nahkareppu, ylipainoa ei koskaan ole ollut, mieluummin toisinpäin, että ei se vaan lähde pois. Mutta se nyt on pienin murheista. Tunnottomuutta myös edelleen. Vatsalihasliikkeitä en pysty edelleenkään tekemään, sektiosta reilu 4v aikaa.

 

Järkyttäviä komplikaatioita sektiosta ihmisillä. Omat sektiokomplikaatiot liittyivät vain puudutteisiin, itse leikkaus sujui hyvin. Suunnitellussa sektiossa (aamulla) sain sekä epiduraali- että spinaalipuudutukset ja ne veivät tunnon niin hyvin, että en vielä illallakaan tuntenut jalkoja kunnolla. Heräämössä vietin yli 4h, minkä jälkeen pystyin liikuttamaan jalkoja, mutta tuntoa ei ollut.

Lisäksi leikkauspäivän iltaa kohden alkoi voimistuva spinaalipäänsärky, joka kesti öbaut kolme vuorokautta tauotta, ellen maannut täysin selälläni. Päätä ei saanut kohottaa vähääkään, tai se valtaisa kipu iski heti, mutta ei kai sitä makoilemaan vain pystynyt, kun piti vauvaakin hoitaa, syödä, käydä wc:ssä ja suihkussa, koetin vain sen invalidisoivan kivun kanssa pysyä tajuissani. Asialle ei tehty mitään, kehotettiin juomaan paljon vettä.

Mutta tosiaan, nämä komplikaatiot olisivat varmaan voineet tulla alatiesynnytyksen jälkeenkin, koska ne liittyivät enemmän puudutteisiin. Se, miten ahdistavalta leikkaus ja heräämössä oleminen tuntuivat (kun hoitajat kävivät nostelemassa koipia ja tarkastamassa vuodon määrää ja vaihtamassa siteitä yms.), on oma juttunsa se. Vauvan sain kuitenkin ensi-imetykselle jo heräämössä, mikä nähtävästi ei ole mitenkään itsestänselvää kaikissa hyvin menneissäkään sektioissa.

 

Tämä kyllä kuuluu kategoriaan normaalisti mennyt ja hyvin onnistunut vaikkakin yllätyksenä tullut sektio...

Musta tää kuuluu kyllä ihan tähän ketjuun. Hyvä tuoda esiin että sektion haitat ei aina oo "ruumillisia" vaan myös henkisiä haittoja on olemassa.

 

Aikamoisia synnytystarinoita, näitä ei valmennuksissa kerrotakaan. Hieno juttu että tulee sitten tätä kautta tietoa!

Mulla on takana 1 kiireellinen sektio ja 1 alatiesynnytys. Jos saan valita, niin kolmas on (sikäli jos ikinä vielä tulen raskaaksi) alatiesynnytys.

Muihin tarinoihin nähden sektioni meni todella hyvin. Leikkaus itsessään onnistui ja kesti vain noin 17 minuuttia, joista 15 minuuttia oli kokoonkursimista. Muutamia pikkujuttuja oli vain: Epiduraalia laitettaessa piikki osui hermoon, säteilevä kipu lensi sormista varpaisiin ja päähän, huusin kun sikaa olisi teurastettu ja ainoa järkevä ajatus päässä oli "nyt ei saa liikkua tai halvaannun". Sen verran siis tajusin että jos liikun niin piikki tekee isompaa vahinkoa.

Epiduraalia taisikin olla sitten isohko määrä, sillä oltuani muutamia tunteja heräämössä, pääsin osastolle sillai että varpaat heilui, muuten en pystynyt jalkoja liikuttamaan. Leikkaus tehtiin illalla ja vasta seuraavana päivänä jalat liikkuivat kunnolla.

Kätilö joka poisti haavan päältä siteen, poisti myös haavateipit, jotka pitivät haavaa ummessa. Haavassa oli haavateipin poiston jälkeen vain 5 tikkiä, joten sisuksia pursusi hienosti haavasta ulos. Leikkaava lääkäri kävi haavaa katsomassa ja totesi, että ei sitä teippiä olisi pitänyt ottaa pois kun vasta tikkien poiston yhteydessä, se piti haavaa koossa. No, onneksi tämä ei ollut mitään vakavaa, haava oli vain aika ällön näköinen kun välistä pursusi lihaa, mutta onneksi ainoa seuraamus oli hiukan paksumpi arpi.

Noin kuukauden kuluttua leikkauksesta pystyin liikkumaan suhteellisen normaalisti.

 

Joo, ei mikään leikkaus koskaan riskitön ole. Mua on jouduttu leikkaamaan ennen synnytystä kaksi kertaa. Toisessa leikkauksessa poistettiin kiireellisesti paksusuoli kokonaan verenmyrkytysvaaran vuoksi, koska suoli oli niin tulehtunut, ettei muuta vaihtoehtoa ollut (sairastin akuuttia colitista silloin). Myöhemmin ohutsuoli ja peräsuoli yhdistettiin pussiksi ja avanne poistettiin. Silloin haava tulehtui ja se avattiin puuduttamatta ja mätä putsattiin pois. Onneksi nopea, mutta pelottava kokemus. Kun tästä paranin, ajattelin, että en enää koskaa halua olla sairaalassa ja ajatuskin synnytyksestä ja sairaaloista hirvitti. Kului 20 vuotta ja tuli palava vauvakuume. En enää raskutunut normaalisti, mutta sain luovutetun munasolun ansiosta maailman suloisimman tytön. Lekurit kovasti suosittelivat alatiesynnytystä, mutta pelkäsin kovasti, että huonolla tuurilla peräsuolen pussi repeytyy ja joudun avanteeseen sitten loppuiäksi. Lääkärit pelkäsivät myös edellisten leikkausten mahdollisia kiinnikkeitä ja epäilivät sektiosta tulevan vaikean. Sitten aloin todella pelätä alatiesynnytystä, koska mahdollinen hätäsektio ja kiinnikkeet ovat vaarallinen yhdistelmä. Piti mennä sitten ylilääkärin juttusille ja lopulta tehtiin sektio, joka onneksi sitten sujui hyvin. Vauvaa en saanut heräämöön ja vauvalta piti imeä nestettä keuhkoista, mutta se ei ollut mitenkään vaarallista. Kuulemma normaalia sektiossa. Yleisesti ottaen ikävin juttu oli, kun en tajunnut, että mulla nousi vasta maito neljäntenä päivänä leikkauksesta ja vauva ei saanut maitoa, kun vasta kolmantena päivänä syntymästä. O Osittainen syy saattoi olla, että multa loppuivat nesteet, kun mulla ei ole paksuasuolta ja uloste oli aluksi ihan vettä ja virtsaa ei tullut yhtään. Hoitaja joutui katetroimaan rakon uudestaan ja todella ihmetteli, kun rakko oli tyhjä. Sitten lisää tiputusta ja join aivan hirveät määrät nestettä. Sitten seuraavana aamuna aloin virtsaamaan normaalisti ja uloste kiinteytyi. Tässä oman olon tohinassa en tajunnut, että vauva ei saanut maitoa ollenkaan ja vauvan paino laski kovasti. Vauva imi koko ajan hyvällä imuotteella tosi aktiivisesti, jota hoitajat kehuivat. Ensisynnyttäjänä en kuitenkaan tajunnut, että maitoa ei tullut ja vauva aina välillä kiukustui, kun imi tyhjää tissiä. Itki välillä myös joitakin aikoja, mutta sitten väsyi ja nukahti taas. Onneksi neiti oli kerännyt nestettä hyvin ja vasta, kun lääkärintarkastuksessa tuli ilmi painon liiallinen lasku, hoitajat toivat lisämaitoa. Siinä vaiheessa neiti oli kuitenkin muuttunut kovin uneliaaksi ja alkanut kellastua ja vähällä oli, ettei joutunut sinivalohoitoon vauvalaan. Onneksi syntyi täysiaikaisena ja hyvänkokoisena. Hoitajat luulivat rauhallista ja uneliasta vauvaa tyytyväiseksi, mutta itse jotenkin tajusin ilmoittaa hoitajille, että epäilin vauvan olevan ylirauhallinen. Onneksi yksi kätilö mittasi bilirubiinit laitteella, joka hälytti. Sitten verikokeet ja alettiin tankata lisämaitoa urakalla. Vauva piristyi ja vältyttiin sinivalohoidolta. Tästä seurasi kuitenkin se, että oma maidon tulo oli aluksi hidasta ja korviketta piti antaa koko ajan. Neuvolassa käskivät antaa lisää, kun paino ei tahtonut nosta. Korvikkeen anto aiheutti varmaan ekoina kuukausina vatsavaivoja ja tietty sammasta suuhun, vaikka mitään koliikkia ei ollutkaan. Imetin kuitenkin koko ajan, vaikka pulloa menikin välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Jos olisin nuori ja terve nainen, valitsisin ehdottomasti alatiesynnytyksen, koska sektio on luonnoton tapa vauvalle syntyä. Vauvan ottaa yhtäkkiä ulos lääkärin kova koura ja kumihanska. Keukoja pitää imeä ja äidin rinnalle pääsee vasta tunteja leikkauksen jälkeen. Onneksi haava ei tulehtunut, mutta olen sen kokenut ja se on todella kivuliasta ja hidasta toipumista ja paljon antibiootteja heikossa kunnossa. Imetyksen onnistumiselle sektio on myös riski.

 

Voi elämä kun näitä tarinoita lukee, en todellakaan oo ainoa jolla sektio on mennyt aivan persiilleen.. kyyneleet kyllä valuu, kun luen näitä juttuja,ja mietin omaa vuoden takaista traumaa. Olen tällä hetkellä uudelleen raskaana, ja todella toivon alatiesynnytystä jos se vaan mahdollinen on.

Menin yliaikaiskontrolliin 10 päivää lasketun jälkeen,paikat "ummessa" mutta lapsivettä vähän. Laitettiin ballong,jota ensimmäisiä kertoja meidän sairaalassa vasta kokeiltiin. No samantien alkoivat kovat supistukset ja jäin synnärille seurantaan,lievenivät iltaa myöten mutta seuraavana aamuna n. klo 5 aikoihin alkoivat sitten säännölliset 3-4 minuutin välein. Tässä vaiheessa olin n. 1,5 cm auki, ja hiljalleen lähdettiin saliin kun näytti käynnistyvän. Ballongista huolimatta kohdunsuu ei ollut kypsynyt eivätkä paikat lähteneet aukeamaan enempää,joten epiduraalia sain odotella iltapäivään asti.. sain myöskin tipan vauhdittamaan avautumista, mutta kolmea senttiä enempää en auennut. Epiduraalin jälkeen mulle nousi kuume. Sektiosta ei vielä iltapäivällä puhuttu,mutta iltakuuden aikaan vauvan sykkeet alkoi heiketä, eikä minun tilassa tapahtunut muutosta, joten päädyttiin kiireelliseen sektioon. Mies oli lähtenyt kotona käymään tässä välissä ja ehti tulla takaisin kun olin jo salissa. Olin niiin pihalla ja horkassa,joten ajattelin että sektio onkin pelastus siihen tilanteeseen.. spinaalipuudutus nousi myös mulla keuhkoihin, ja tunne oli ihan kauhee, luoja mikä paniikki iski kun tuntu ettei kykene hengittämään.. Vauva saatiin hyvin ulos, ja ehdin murua hetken nähdä,kunnes kätilö vei isälle osastolle ja miut vietiin heräämöön. Kuume ei ollut laskenut, ja oletettiin että pitäis hiljalleen laskea.. Poika oli viety myös lastenosastolle sokeriarvojen ja kuumeen takia,mutta hänen tilansa ok. Pääsin seuraavana aamuna synnytysvuodeosastolle, koko ajan oli sellanen "pilvessä" olo, pikkasen epätodellinen mut luulin voivani ihan ok. Kipuja oli jonkun verran eri puolilla vatsaa,ajattelin et häviävät.. Serpit tietty otettiin ja HUPS ne olikin yli 500, pulssit hengenvaaralliset ja minnekään en saanut liikkua sängystä,pissakatetrikin oli että ei edes vessaan.. Seurattiin seuraavaan aamuun lääkärin kierrolle, ja lähdettiin etsimään syytä. Kohtutulehdus voisi olla,mut ei selkeästi ultrassa näkynyt, vatsaa aristi ihan hulluna kun paineltiin. Serpit n.400,muuten tilanne sama. Pulssia mitattiin 3-4 krt / vrk, 130-150 heitteli lukemat.. kipulääkettä ja antibiootteja suoneen minkä pystyi,verikokeita 3 krt/vrk. Toisaalta hyvä, että pysyinpähän pihalla koko ajan etten ihan täysin tajunnu todellisuutta.. muut hoitivat poikaa, itse jaksoin hetken sylissä pitää ja ihastella,sitten loppui voimat.. Epäiltiin että vatsassa mätää, ja tehtiin ensimmäinen puhdistusleikkaus. Leikkauksen jälkeen jätettiin vielä 2 putkea vatsaan imemään mätää sieltä pois. Serpit asettuivat nyt 300 molemmin puolin. Pulssia tarkkailtiin edelleen,samoilla lääkityksillä ja verikokeilla. Olo sama. Tässä vaiheessa aikaa synnytyksestä noin 1,5 viikkoa. Poika pääsi kotiin isänsä kanssa, minut siirrettiin synnytysvuodeosastolta naisten sisätaudeille. Putkien annettiin imeä mätää useampi päivä,kunnes tehtiin uusi leikkaus. Kaiken mädän piti poistua, ja kaiken mennä ok, mutta serpit ei lähteneet kunnolla laskuun edelleenkään. Kuume sahasi, pulssi taisi jo asettua parempaan, mutta muuten olo oli entisellään. Yli 2 viikkoa synnytyksestä tässä vaiheessa.. lääkärit olivat ihan huuli pyöreinä,että mitä ihmettä. luojan kiitos, otettiin magneettikuvat vatsasta, josta viimein löytyi syy.. MÄTÄ oli levinnyt vatsaonteloon asti,joten piti tehdä aiempaa isompi operaatio ja päästä sinne käsiksi. Leikkaus onnistui ja VIIMEIN serpit alkoivat laskea noin 50/päivä.. olo koheni parissa päivässä jo normaalimpaan,mutta voi luoja se ikävä mikä iski kotiin pää kun selvis, niin se kaipuu oman vauvan luokse..yöt ja suurin osa päivistäkin meni itkiessä, en halunnut häntä myöskään saikulla käymään koska en kestäny luopumista.. se tunne oli kauheinta mitä voi kuvitella.Hui. Meillä ei ollut minkäänlaista sidettä, imetyksestä ym. puhumattakaan..Viimein sain luvan lähteä kotiin kun serpit alle 70 ja olo ok. Tasan 3 viikkoa synnytyksestä.
Kotona söin vielä 10 päivää antibiootteja ja piikitin frakmiinia veritulppariskin takia. Mie siis mursin polveni vielä pari päivää ennen laskettua aikaa eli kävelystä ei tullut mitään..Mies oli töissä, ja meillä kävi kotiapu kaupungin puolesta noin kuukauden päivät. Kotona olo alkoi hiljalleen normalisoitua,tosi väsynyt olin vielä monta viikkoa.. Poikaa rakastin yli kaiken, siitä ei ollut epäselvyyttä, mutta en todellakaan kokenu olevani pojalle äiti, tuntu että mies sitä enemmänkin.. en pystynyt syöttämään yöllä kun olin niin väsynyt lääkkeistä, ja päävastuun hoidosta kantoi joko kotiapulainen tai isä.. Muutamassa kuukaudessa tilanne toki muuttui,mutta ensimmäiset viikot kotona kyllä tuntui just tuolta.

Lopullista syytä tapahtuneelle ei osata sanoa..on veikattu lapsivesitulehdusta, infektiota itse sektiosta tai jostakin toimenpiteestä (esim. epiduraalin pistämisestä), mutta selkeää sairaalabakteeria ei löytynyt,se olis ollut se järkevin syy.

Luojan kiitos poika oli kuitenkin terve, ja se olin minä joka kärsi.. Lääkärit kyllä myönsi että olis voinut olla kohtalokkaat seurauksen jos ei olis ajoissa syytä löydetty ja lähdetty leikkaamaan.. Enkä todellakaan usko että seuraavalla kerralla VOI näin huono tuuri olla.. Pojan kanssa ei enää mistään epävarmuudesta tietoakaan,onneks paranin niinkin hyvin ja sain myös tuntemuksistani puhutuksi

 

No vielä pitää jatkaa omaa kertomusta,,,,,,,valitettavasti,,,,,,,minulla alkoi 10 pv elektiivisen sektion jälkeen voimakas verenvuoto kesken kauppareissun.Olin jo kerinnyt kotiutua ja vuotokin oli loppunut kokonaan,,,,,no Siitä soitin suoraan synnärille ja sanoivat että pitää heti mennä sinne. Ajaessa jo tuntui että taju alkaa lähteä, mutta pääsin osastolle. Sielä laitettiin tippaa ja suppoa jotta kohtu lähtisi supistumaan. Onneksi auttoivat, mutta meinasivat jo alkaa leikkaamaan uudelleen.....Syy kuitenkin löytyi, kohdussa oli sentin kokoinen reikä. Jouduin olemaan osastolla kolme vuorokautta. Lääkärit kertoivat ettei lapsia tällä kohdulla enää tehdä,mutta en toisaalta sitä haluakaan, minulle kun tehtiin sterilisaatio sektiossa. Mutta jos siis olisin edelleen halunnut lapsia , olisi pitänyt maha aukaista uudelleen ja kohtu kursia kasaan,,,,,,

Hienoa että tällainenkin ketju täällä on, mielestäni sektion ongelmia vähätellään,,,,,,,monet kirjoittelevat näillekin palstoille haluavansa ehdottomasti valita sektion ENNENKUIN on siinä ollut. Kuinka moni valitsee tieten tahtoen sektion sen jälkeen kun on sen jo kertaalleen kokenut , jos voi valita alatiesynnytyksen. Minä voin sanoa suoraan että alatiesynnytyksen valitsen 100 kertaa mieluummin ja voin sanoa synnyttäneeni 5 kiloisen alakautta ja synnytys oli hankala ja pitkä, mutta siltikin valitsisin sen ennemmin.