Omatoiminen adoptio (Venäjä)

Hei kaikki omatoimisesti Suomen kansalaisina adoptoineet tai sellaista harkitsevat!

Haluaisin kuulla kokemuksianne ja tietoja. Toistaiseksi omatoiminen adoptoiminen käsittääkseni mahdollista (haluttaisiin kieltää) mutta virallisesti tietenkään sitä ei suositella adoptiolautakunnan saatikka kenenkään palveluntarjoajan taholta. Kuitenkin joissain tilanteissa tämä voi olla liki ainoa realistinen vaihtoehto jos aikoo lapsen/lapsia perheeseen saada järkevässä aikataulussa.

Se mitä olen tähän mennessä saanut selville on seuraavaa:
- kohdemaan oltava Haagin sopimukseen kuuluva (Venäjä ok) jotta vältytään mm. ihmiskauppaepäilyiltä
- itse kontaktoitava lastenkoti -> mahd kielivaikeuksia -> avuksi tulkki ja/tai paikallinen kontakti
- varauduttava käännättämään joukko erilaisia selvityksiä ja papereita kohdemaan kielelle
- varauduttava matkustamaan kohdemaahan useamman kerran (2-3 reissua tulee kyllä myös palvelutarjoan avulla toteutetussa prosessissa) ja myös viipymään siellä useita viikkoja aina kerrallaan (tämäkin liki sama vaikka olisi toimisto takana)
- palkattava itse juristi joka pitää huolen että paperipuoli tulee kuntoon eli sopimukset, todistukset ym ovat oikeassa muodossa
- omatoimiseen adoptioon ei saa kelalta adoptiotukea
- omatoimisesti adoptoitujen lasten saavuttua Suomeen, on oikeutettu samoihin sosiaalietuuksiin kuin adoptioneuvonnan kautta adoptoitaessa (vanhempainvapaa, lapsilisät)

En siis nyt kaipaa moralisointia tai mutu-vastauksia vaan oikeita kokemuksia ja tietoa. Mielellään yv:llä ja jatketaan sitten keskustelua niin. Ja samoin jos olet itsekin tiedonkeruu vaiheessa niin voimavarat yhdistämällä saadaan varmasti tietoa kasaan enemmän ja nopeammin. Erityisesti kaipaisin tietoa juridiseen puoleen ja tuohon alkukontaktin ottamiseen. Miten lähestyä lastenkotia? Onko suositella jotain omatoimiadoptioihin erikoistunutta juristia/lakitoimistoa (pks-seudulla)? Ja sitten vielä yksi "pikkuasia": paljonko tuli maksamaan ilman matkojen ja majoitusten osuutta?

Lyhyesti vielä syistä jotka ovat vaikuttaneet omaan aikomukseen lähteä projektiin ilman palveluntarjoajaa. Ensinnäkin pidän nykyisiä jonotusaikoja kohtuuttomina (3-5-8 vuotta!) ja toisekseen emme edes pääsisi neuvontaan heti vaan ehkä vasta parin vuoden päästä joten aika ei vaan riitä vaikka kuinka yrittäisi olla optimistinen ja kärsivällinen. Henk koht pidän neuvontaprosessia myös tehottomana (=hitaana) mikä johtunee pitkälti siitä että asioiden parissa työskentelee liian pieni joukko ihmisiä suhteessa tarpeeseen, t.s iänikuinen resurssipula

 

Muuhun en ota kantaan, mutta käsittääkseni vanhempainvapaata yms. ei välttämättä saa jos omatoimiadoptio. Lisäksi Venäjän jonot ovat lyhyitä. Jos hyväksyt erityistarpeita enemmän, vain kuukausia, ei vuosia.

 

ottamatta kantaa asiaa muuten, muutama pointti:

1. ottolapsineuvonta ja adoptoilautakunnan lupa ovat pakollisia jo nykyisellään jos aiot adoptoida ulkomailta. neuvontaan ja lupaan menee aikaa varmasti aikaa kuukausissa, todennäköisemmin yli vuosi. kerroit että joudutte odottelemaan neuvontaankin..

2. uusi adoptiolaki on aika loppusuoralla. laki tulee voimaan ilmeisesti tämän vuoden lopulla. uuden lain 42 §:ssä on taas eritelty ne ainoat tilanteet joissa on mahdollista adoptoida ulkomailta ilman palvelunantajaa- käytännössä ainoastaan jos adoptoitava lapsi on sukulainen tai ollut adoptoijan hoidettava pitkään.

 

Tuota lakimuutosta olenkin pelännyt.. Ja ilmeisesti pelko käy toteen. Jonot pitenee entisestään kun ne vähätkin omatoimiset jää pois.

Tuosta neuvonnasta sanotaan kestoksi 1-1,5 vuotta ja jos sen pääsee aloittamaan vasta yli puolen vuoden päästä niin siinä on jo 2 vuotta ja sitten vasta alkaa varsinainen "jonottaminen". Eipä turhaan ole sanottu suomalaisia jonokansaksi

 

Ongelma ei olekaan kohdemaa Venäjän jonotilanne vaan tuo kaikki muu ajanhaaskaus. No eihän se ole ensimmäinen kerta kun auktoriteetit ja byrokratia kyykyttävät pieniä ihmisiä. Juu, juu, päämäärä hyvä mutta keinot kehnompia..