Onko edes mahdollista, että kotona olisi koko ajan siistiä? Onko teillä?

  • Viestiketjun aloittaja "Kotihengetär"
  • Ensimmäinen viesti
"Kotihengetär"
Olisi niin mukavaa, kun olisi aina siistiä, kaikki tavarat paikoillaan eikä villakoiria ja muruja lattialla. Se nyt ei haittaisi, jos olisikin vaikka muutama lelu lattialla tai luettu lehti pöydänkulmalla, vaan että yleisilme olisi puhdas ja siisti. Mutta onko se mahdollista pikkulapsiperheessä, jos haluaa että on muutakin elämää kuin siivous? Jos olisin koko ajan puunaamaassa, olisi kyllä siistiä, mutta sitten ei paljon kerkiäisi esim. lasten kanssa ulos. Tuntuu, että vuorokaudessa on liian vähän tunteja: joka päivä jää tekemättä kotitöitä, joita olisin halunnut tehdä, tavaraa on ympäriinsä, tiskejä kasaantuu, pöytää ei aina ehdi pyyhkiä ruuan jälkeen kun onkin jo seuraavan ruuan aika.


Onko teillä aina siistiä, ja miten sen teette?

Meillä on jo nämä keinot käytössä: lapset saavat tulla mukaan kotitöihin, tavaramäärä yritetään pitää minimissä, lähes joka tavaralle teoriassa on joku paikka, mihin se kuuluu, ja "vien mennessäni ja tuon tullessani" koko ajan kotona liikkuessa.

Meillä on kolme alle 5-vuotiasta, korjaantuuko tilanne lasten vähän kasvaessa?
 
"Jumprahuitti"
Ei todellakaan ole mahdollista. :D
Meillä on vielä tosi pelkistettyä, eli turhia tavaroita ei loju ympäriinsä. Pesen joka paivä pyykkiä, tiskikone surraa päivittäin, kaikilla omat makuuhuoneet. (Lapset 7 ja 2.v)
Kerään kaikki lelut pienemmän mentyä yöpuulle. Ja kappas, seuraavan aamuna tunnin hereillä olon jälkeen on KAAOS.
Joskus yritän oikein kulkeä lasten perässä ja laittaa jokaisen tavaran aina takaisin ym., mutta tunnin jälkeen oloni on jo toivoton..
Onneksi en ota suurta stressiä asiasta! :D
 
Ei krääsälle!
On mahdollista! Meillä myös lapset alle 5-vuotiaita. Mutta itse teenkin osittaista viikkoa, joten aikaa jää siivoiluunkin - jos olisin päätoimisesti töissä en tiedä miten jaksaisin. Se helpottaa siisteyden pitämisessä, että ohjaa lapset pienestä pitäen keräämään lelunsa ennen nukkumaan menoa (lahjonta/karkkipäivän menetys-kiristys käyttöön jos ei muu auta). Tavaroille omat paikkansa ja turhat tavarat heti siivotaan pois, jotta pöytätasot pysyvät siisteinä (lehdet lehtikoriin, tiskit tiskikoneeseen, lasten askartelutavaroille omat korinsa, leluille omansa jne...)

Itse en voi sietää sekamelskaa ja siivoilen ja keräilen lasten jättämiä tavaroita pitkin päivää, illalla sitten yhteisvoimin siivotaan loput. Sekin on meillä plussaa, että mies auttaa myös aina kodin siistinä pidossa eikä voi sietää epäsiisteyttä yhtä sen enempää kuin minäkään, eli tässä suhteessa vakka on kantensa valinnut. :)
 
Ei ainakaan meillä. Täälläkin aina jankutetaan, ettei sekaisuus ja esim ne lelut levällään ole niin vaarallista kunhan on puhdasta, mutta millä ihmeellä sitä puhtauttakaan pystyy ylläpitämään, kun sitä tavaraa saa olla kantamassa koko ajan paikoilleen.
 
"jep"
On se varmasti mahdollista, kun muutamalla kaverilla tuntuu olevan aina siistiä. Itse en vaan pidä sitä niin tärkeänä, että jaksaisin vaivautua, käytän päikkäriaikaa mieluummin netissä rentoutumiseen tai nukkumiseen itsekin ;).
 
Vinkkinä
Kun lapset vähän kasvavat, opeta lapsille että uutta lelua ei oteta, ennen kuin vanhat kerätty pois. Esim. legoja ei oteta ennen kuin junaradan osat siivottu...Toimii meillä ainakin jo 3-vuotiaalla. Näin ollen koko lastenhuoneen leluarsenaali ei pääse riistäytymään käsistä ja illalla helpompaa siivoilla.
 
"vieras"
Pölyä ainakin on aina, ja murujakin tulee... eipä tuo liene millään mahdollista, meilläkin sentään päivittäin imuroidaan ja aina on muruja jossain. Tosin murujen alkulähde on kylläkin mies eikä lapset, koska ovat niin pieniä, etteivät vielä murustele yhtään mitään.
 
meak
Mun kokemuksella sanoisin, että pikkulapsiaikana se olikin vielä mahdollista. Nyt kun lapset on kouluikäisiä on meillä aina sekaista. Lapset on yksinään tai keskenään osan päivästä kotona ja astioita unohtuu pöydälle, tavaroita kulkeutuu ties minne ja illat menee harrastuksissa eli siivoamaan ei ehdi silloinkaan.
 
"vieras"
Ei meillä ole koskaan täysin siistiä. Ei se varmaan lapsiperheissä ole mahdollista muuten kuin orjallisen ankaralla kurilla ja jatkuvalla puunauksella. Meillä on usein perussiistiä, mutta aina on niitä kohtia jotka on vähän rempallaan.
 
dfdf
On se mahdollista, jos uhraat kaiken vapaa-aikasi kodin puunaamiseen. Eri asia, onko se sen arvoista? Minun mielestäni ei.

Sanotaakin, että puhtaana kiiltävä koti on merkki elämättä jääneestä elämästä.
 
"Moppi"
Itse yritän siivota eli imuroida ja pestä lattiat tasaisin välein eli silloin on lelut saatava kasaan. Mutta joka päivä en jaksa kerätä Dubloja kasaan tai kaikkia vauvanuken tavaroita. Tuntuu, että kun lapset ovat olleet tunnin hereillä niin kaikki vaivannäkö on mennyttä. Onneksi vanhemman kanssa (3 v) pystyy jo hiukan siivoilemaan, kun on niin innokas osallistumaan. Ja uhkailu tehoaa "jos et kerää pois, niin äiti vetää imuriin", vaikka ei imuriin edes mahtuisi... Mutta odottelen tulavaisuutta ja YRITÄN kasvattaa lapsista omatoimisia jälkiensä siistijöitä. Miehenkin olen jo saanut aika hyvin oppimaan. :)
 
No meillä on kyllä yleensä siistiä. Tai ainakin puhdasta. Lapsia on kaksi, molemmat alle 3v. Mä olen kotona ja yritän siivota heti ku on syöty, tultu ulkoa tms., tavaroiden määrä on rajoitettua (siis että lelut eivät ole kaikki esillä ym.). Lisäksi meillä käy siivoojat joka toinen viikko, vessojen ja lattioiden pesuun ei siis mene omaa aikaa.

Mä oon itseasiassa välillä yrittänyt, että EN pidä niin paljon järjestystä yllä vaan että ihan tietoisesti leikin enemmän lasten kanssa ja annan sotkun olla vähän aikaa. Helpotti kyllä omaa nuppia, kun tajusin että ei se maailma muutamaan lattialla olevaan leluun kaadu... Jostain syystä vaan oon tottunut siihen, että pitää olla siistiä ja puhdasta ja mua alkaa ahdistaa jos näin ei ole.
 
[QUOTE="Moppi";24861844]Itse yritän siivota eli imuroida ja pestä lattiat tasaisin välein eli silloin on lelut saatava kasaan. Mutta joka päivä en jaksa kerätä Dubloja kasaan tai kaikkia vauvanuken tavaroita. Tuntuu, että kun lapset ovat olleet tunnin hereillä niin kaikki vaivannäkö on mennyttä.[/QUOTE]

No siihen Duplojen keräämiseen menee n. 3 minuuttia...?
 
"jep"
Alkuperäinen kirjoittaja Kvart över;24861881:
No meillä on kyllä yleensä siistiä. Tai ainakin puhdasta. Lapsia on kaksi, molemmat alle 3v. Mä olen kotona ja yritän siivota heti ku on syöty, tultu ulkoa tms., tavaroiden määrä on rajoitettua (siis että lelut eivät ole kaikki esillä ym.). Lisäksi meillä käy siivoojat joka toinen viikko, vessojen ja lattioiden pesuun ei siis mene omaa aikaa.

.

Ei mene aikaa vessojen ja lattioiden pesuun, kun siivooja käy joka toinen viikko? Tätä olen ihmetellyt (positiivisesti, ei siis herneitä), kun ihmiset sanovat, että siivoavat vessan tai imuroivat kerran viikossa, ja siistinä pysyy - ja siistiä todella on. Meillä jo kahden päivän päästä näyttää pahalta. Teen kai sit jotain väärin, mutta esim. lavuaari likaantuu pakostakin, kun lapset käyvät ruoan jälkeen käsipesulla, ja aina ei huomaa heti pyyhkiä ainakaan sieltä alta, kun toinen tarttee taas jotain ja sille kädet pesseelle pitää antaa pastilli jajaja. Imurointikin on ihme juttu, saatan esim. imuroida ennen vieraiden tuloa, mutta jo ihmisten istuttua sohvalla hetken huomaan, että jossain nurkassa, mistä mielestäni kyllä imuroin, on TAAS koirankarvoja. Argh.

On siis itselläni myös motivaatiokysymys - mielelläni siivoaisin, jos siitä seuraisi edes hetkellinen siisteys.
 
[QUOTE="jep";24861922]Ei mene aikaa vessojen ja lattioiden pesuun, kun siivooja käy joka toinen viikko? Tätä olen ihmetellyt (positiivisesti, ei siis herneitä), kun ihmiset sanovat, että siivoavat vessan tai imuroivat kerran viikossa, ja siistinä pysyy - ja siistiä todella on. Meillä jo kahden päivän päästä näyttää pahalta. Teen kai sit jotain väärin, mutta esim. lavuaari likaantuu pakostakin, kun lapset käyvät ruoan jälkeen käsipesulla, ja aina ei huomaa heti pyyhkiä ainakaan sieltä alta, kun toinen tarttee taas jotain ja sille kädet pesseelle pitää antaa pastilli jajaja. Imurointikin on ihme juttu, saatan esim. imuroida ennen vieraiden tuloa, mutta jo ihmisten istuttua sohvalla hetken huomaan, että jossain nurkassa, mistä mielestäni kyllä imuroin, on TAAS koirankarvoja. Argh.

On siis itselläni myös motivaatiokysymys - mielelläni siivoaisin, jos siitä seuraisi edes hetkellinen siisteys.[/QUOTE]

Siis toki mä pyyhin altaat ja hanat jos näyttää likaiselta. Mut pönttöjä en oo kyllä siivoojien ottamisen jälkeen pessyt kertaakaan aineella, harjalla vaan jarrujäljet :)
Meillä on sellainen isompi "rikkaimuri", jolla otan keittiön ja eteisen, joskus parikin kertaa päivässä. Ei pääse ne hiekat ja leivänmurut muualle kämpässä. Ja hyvä kuramatto auttaa myös! Ai niin, ja meillä ei ole koiraa! Oli ennen, silloin niitä karvoja tosiaan olikin aina sekunnin päästä imuroinnista :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vinkkinä;24861708:
Kun lapset vähän kasvavat, opeta lapsille että uutta lelua ei oteta, ennen kuin vanhat kerätty pois. Esim. legoja ei oteta ennen kuin junaradan osat siivottu...Toimii meillä ainakin jo 3-vuotiaalla. Näin ollen koko lastenhuoneen leluarsenaali ei pääse riistäytymään käsistä ja illalla helpompaa siivoilla.
Minusta tuo rajoittaa leikkejä, ei meillä ainakaan lapset leiki niin järjestäytyneesti etteivätkö legot ja leikkiastiat ja barbitkin olisi sekaisin leikeissä. Enkä todellakaan voisi sanoa, että et saa ottaa sitä barbilaatikkoa ennen kuin olet kerännyt nuo legot pois.

Meillä ei ole aina tiptopsiistiä, mutta niin siistiä kuitenkin että kun otetaan vartin intensiivinen lelujenjärjestely ja kymmenen minuutin pikaimurointi, niin jo on siistiä.

Ennen jätin aina pöydältä astiat korjaamatta pitkäksikin aikaa ja roinaa kerääntyi joka paikkaan, mutta nyt olen ryhdistäytynyt. Joskus saattavat aamu- tai välipala-astiat jäädä pöytään jos on tulenpalava kiire, mutta pääsääntöisesti siivoan jäljet heti ruokailun jälkeen. Ja lapset auttavat viemällä omat astiansa pois, viemällä maidon ja muut jääkaappiin jne.
 
"Anne"
Jos nyt ei lasketa niitä leluja, koska vaikka ne siivoa niin minsa ja PUM! ne on taas levällään.
Pari kertaa viikossa imuroin, kerran viikossa pesen lattiat joten siinä mielessä meillä on minusta tarpeeksi puhdasta. Pöytätasot kun pyyhin ruuan jälkeen niin eivät nekään jää häiritsevän sotkuiseksi. Vaatteilla on omat paikkansa, ylimääräistä tavaraa joka jäisi lojumaan sinne tänne ei meillä aikuisilla ole, joten kyllä, meillä on mielestäni melkein aina siistiä.
 
"Anne"
Vessan huuhtaisen puhtaaksi ennen suihkua, jos on tosi likainen niin laitan pesuaineet ja odotan hetken. Lavuaarin suihkaisee puhtaammaksi suitsait.
Lapsen lelut saa olla missä on, en kävele perässä siivoamassa, illalla sitten siivotaan, se on minuutin parin homma.
Meillä ei ole mitenkään armeijallinen meno, mutta en halua ylimääräistä roinaa kotiini, pysyy helpommin siistinäkin.
Astiat menee nykyään suorin tein tiskikoneeseen, mutta ennen keittiö näytti mielestäni aina sotkuiselta, koska ei huvittanut joka välissä tiskata muutamaa astiaa.
Tytsi-89:n kommentista sen verran, että meillä on kaikkien vaatteet kaapeissa siististi viikattuina ja kaapit pysyy myös siistinä. Siihen auttaa se, että niissä kaapeissa on reilusti tilaa, vaatteet on "omiensa" joukossa (paidat paitapinossa/hyllyllä, farkut farkkujen jne)
 
Vinkkinä
Minusta tuo rajoittaa leikkejä, ei meillä ainakaan lapset leiki niin järjestäytyneesti etteivätkö legot ja leikkiastiat ja barbitkin olisi sekaisin leikeissä. Enkä todellakaan voisi sanoa, että et saa ottaa sitä barbilaatikkoa ennen kuin olet kerännyt nuo legot pois.
No joskus jos sanovat että "me tarvitaan tätä junarataa tähän lego-leikkiin" niin sitten annan olla, mutta jos selvätsi alkavat leikkiä jotain ihan eri leikkiä ja eri huoneessa niin sitten pyydän keräämään ensimmäisen leikin lelut ensi pois. :) Toimii, eikä mielestäni rajoita mitään. Mielikuvitusleikkejä leikkivät mielellään muutenkin ja leluja pakkaavat sikin sokin esim. pikkulaukkuihin ja leikkivät retkellä oloa. Leikin jälkeen palautetaan kaikki erinäiset lelut omille paikoilleen.
 
"Tiina"
[QUOTE="Kotihengetär";24861643]Olisi niin mukavaa, kun olisi aina siistiä, kaikki tavarat paikoillaan eikä villakoiria ja muruja lattialla. Se nyt ei haittaisi, jos olisikin vaikka muutama lelu lattialla tai luettu lehti pöydänkulmalla, vaan että yleisilme olisi puhdas ja siisti. Mutta onko se mahdollista pikkulapsiperheessä, jos haluaa että on muutakin elämää kuin siivous? Jos olisin koko ajan puunaamaassa, olisi kyllä siistiä, mutta sitten ei paljon kerkiäisi esim. lasten kanssa ulos. Tuntuu, että vuorokaudessa on liian vähän tunteja: joka päivä jää tekemättä kotitöitä, joita olisin halunnut tehdä, tavaraa on ympäriinsä, tiskejä kasaantuu, pöytää ei aina ehdi pyyhkiä ruuan jälkeen kun onkin jo seuraavan ruuan aika.


Onko teillä aina siistiä, ja miten sen teette?

Meillä on jo nämä keinot käytössä: lapset saavat tulla mukaan kotitöihin, tavaramäärä yritetään pitää minimissä, lähes joka tavaralle teoriassa on joku paikka, mihin se kuuluu, ja "vien mennessäni ja tuon tullessani" koko ajan kotona liikkuessa.

Meillä on kolme alle 5-vuotiasta, korjaantuuko tilanne lasten vähän kasvaessa?[/QUOTE]

Iltaisin laitetaan koti kuntoon. Ei ole tiskiä tai rojua pöydillä. Lelutkin paikallaan. Leikkiä saa vapaasti päivisin, mutta illalla siivotaan ja lapset on apuna 2v ja 5v. Keittiön siivoan yleensä heti ruoan jälkeen. Nytkin keittiö jo siisti ja pannari uunissa. Nyt töissä käydessä aamupala-astiat siivoan vasta päivällisen jälkeen, ku kotiuduttu :).
 

Yhteistyössä