Onko huutaminen syy tehdä lastensuojeluilmoitus? Missä menee raja..?

  • Viestiketjun aloittaja huutaja
  • Ensimmäinen viesti
huutaja
Mikä siis katsotaan vielä normaaliksi elämäksi? Yritän välttää huutamista, mutta sorrun siihen joka päivä. Huudan siis niissä tilanteissa kun taapero tekee jotakin kiellettyä ja on joko vaarassa satuttaa itsensä (kiivennyt sohvalle tai tuolille eikä osaa vielä tulla turvallisesti alas tai menee kuumaan uuniin kiinni) tai sitten olen vain turhautunut kun olen kieltänyt jo sen kymmenen kertaa normaalilla äänellä eikä lapsi vain tottele. En kiroile suoranaisesti lapselle, mutta joskus kiroilen kyllä jos lapsi on vaikka tiputtanut jonkun kukkaruukun lattialle ja on taas kerran siivottavaa.

Syy miksi edes mietin tuota mahdollista lastensuojeluilmoitusta on naapurit. Satuin kuulemaan kahden naapurin juttelevan minusta, toinen totesi että minun olisi parempi mennä jo töihin kun lapsi kärsii kotona. Olin itse ajatellut meidän elämän olevan ihan tavallista.. kai se on normaalia että hermo menee (vaikka päivittäin) kun on se vaihe lapsella menossa että kaikkea pitää kokeilla eikä ole vielä ymmärrystä siitä että tippuminen ihan oikeasti sattuu ja äiti saa kieltää koko ajan. Mutta naapuri ilmeisesti on sitten toista mieltä?
 
ihan outoo
Minä huudan kans taaperolle, mutten joka päivä. Pelkään silti, että joku tekee lastensuojeluilmoituksen. Tai kun lapsi joskus huutaa. Tuntuu, että nykyään normaali elämä on jotain ihan siilan siloista ja siistiä. Lapset eivät saisi huutaa eikä lapsille saisi huutaa, ja että ilmoituksia tehdään, kun vähänkin tasaisesta poiketaan. Onhan se totta, että lasten laiminlyönti on lisääntynyt ja väkivalta lapsia kohtaan myös, mutta kyllä ihan normaali elämä pitäisi vielä olla sallittua. Ennen sai lapsillekin huutaa, mutta en tiedä saako enää nykyään. Minulle on huudettu enkä ole siitä pilalle mennyt.
 
Kyllä minullakin menee välillä hermo, mutta pyydän kyllä sitten aina lapselta anteeksi huutamistani. Ei siitä huutamisesta kyllä mitä hyötyä ole, mutta tuulettuu vähän tunteet. Välillä on vaan niin kökköjä päiviä, kun lapsi tuntuu uhmaavan kaikessa. Empä ole huomannut, että lapsi kokisi olonsa jotenkin turvattomaksi minun seurassani, päinvastoin.
 
Non compos mentis
Auttaako se huutaminen? Siis meneekö tilanne sitten paremmin, kun huudat? Ei kai se nyt lastensuojeluilmoituksen arvoinen asia ole, mutta kannattaa ottaa käyttöön tehokkaampia keinoja lastenkasvatuksessa. Huutaminen on vain kovaan ääneen puhumista toisen ihmisen lähellä. Mieti omalle kohdallesi, auttaisiko sinua työssäsi, jos pomo huutaisi sinulle päivästä toiseen? Selkiytyisivätkö työtapasi?
 
"niin"
Naapureilla on usein paljon muuta mietittävää kuin oma elämä ;) Itse olen kertonut myös pk:ssa että huudan, kiroan kuin lappalainen toisinaan ...osaan pyytää myös lapseltani anteeksi sanojani. Ei mun hermoissa ole vikaa ;) luonne on vaan hyvin tempperamenttinen, kiivas, puhelias, rempseä. Niin, ehkä lapsistani tulee sitten sellaisia, jotka osaa sanoa sen Vee-sanan, mutta muuten yritän opettaa heille empaattisuutta, vastuuta, toisten arvostamista ja kyllä jopa hyviä käytöstapoja! Joten luulen, että haluat suojella lastasi ja opettaa hänelle oikea/väärä eron? Jos siinä sitten ääni nousee ja kiroat- tuskin traumaa kukaan saa ;) Hyvää Pääsiäistä!
 
"Neith"
no toivottavasti ei kukaan siitä tee.
siis äänen korotus on mun mielestä ihan normaalia, järjetön huutaminen ei
ja näissäkin on eroa, jos karjuu naamapunaisena kitarisat heiluen niin se ei ihan normaalia enää ole, mutta äänen korottaminen (joka nyt sitten jonkun kirjoissa saattaa olla huutamista) on täysin normaalia tilanteissa joissa lapselle on jo sanottu monta kertaa, tilanteissa jossa lapsen toiminta pitää saada pysäytettyä jne
 
Mutta niin siis minusta se ei sinänsä ole syy tehdä ilmoitusta ellei sitten ihan överiksi mene. Onhan sekin aika karu ajatus, että lapselle ei muuten puhuttaisikaan kuin huutamalla ja aina negatiivisessa mielessä. Mutta tuskin tarkoitit sitä.
 
huutaja a.p.
Kyllä minäkin pyydän aina anteeksi, kerron aina miksi hermostuin, vaikkei lapsi ehkä noita selittelyitä vielä edes ymmärrä. Tai sitä anteeksipyyntöäkään.

Eikä se huutaminen mitään auta.. muuta kuin sen että saan sisältäni pois sitä turhautumista. Lapsen tottelemiseen se ei kyllä vaikuta millään tavalla. Jos Non compos mentis osaat antaa vinkkejä kuinka saada taapero tottelemaan kieltoja ilman huutamista niin ihan mielellään otan niitä vastaan =)
 
"mä"
Kannattaa miettiä mikä on vikana jos tarvitsee päivittäin huutaa lapselleen :( Pian lapselle tulee tapa ettei usko ilman huutamista ja oletko valmis huutamaan lapsellesi koko lopun ikäsi ?
Sossuun en kyllä ilmoittelisi pelkästä huutamisesta.
Ei ole kivaa kuunnella naapurin huutamista ja kiroamista.
Naapurilla on 5 lasta ja kesäisin lapset laitetaan ilmeisesti usein pihalle leikkimään kun melskaavat sisällä . Isä ja äiti käyvät säännöllisin väliajoin huutamassa ikkunasta -"olkaa saatana hiljaa, vittu nyt meni liian pitkälle , eks sä nyt tajuu urpo ..." jne. ,jne.
Kiva siinä sitten itse nauttia pihalla grillaamisesta tai esim. lukemisesta :(
 
huutaja a.p.
Joo, kyllä meillä jutellaan lapselle muutenkin kuin huutamalla ;) Minulla nuo huudot on sellaisia hyvin lyhyitä, saan sillä turhautumisen pois ja sitten ollaankin ihan rauhallisesti taas jonkun aikaa.

Vanhempi polvi sanoo että anna sen vaan kiivetä.. että siinähän oppii kun tippuu. Tai että kyllä se oppii kun polttaa kätensä uuniin :O Ei se nyt noinkaan voi mennä.. sama kuin jossain tiellä antaisi lapsen juosta auton alle että siinäpähän sitten oppii..
 
"vieras"
En tiedä voiko taapero vielä kovin hyvin edes totella. Monestihan ei-toivotussa käytöksessä on kyse vain uusien asioiden tutkimisesta, omien taitojen ja rajojen kokeilusta ja vanhemman reaktion kokeilemisesta. ei niinkään siitä, että lapsi haluaisi olla 'tottelematon' tai ilkeä.

Me lähdetään ulos, kylpyyn tai muihin puuhiin aina kun lähtee menemään liian lujaa. Ulkon atuleekin oltua tuntikausia joka päivä :D Kielto ja pois nostaminen + muihin puuhiin siirtäminen toimii paremmin kuin äänen korottaminen. Monesti tuntuu, että lapsi saa pikemminkin voiton tilanteesta jos saa aikaan suuttumisen.

En tiedä vaikuttaako lapsiluku. Ekaan meni hermot paljon herkemmin kuin seuraavaan. Seuraavan kanssa samat touhut enemmän naurattaa kuin ärsyttää. Mutta pätee vain taaperoikään :D
 
Non compos mentis
Kyllä minäkin pyydän aina anteeksi, kerron aina miksi hermostuin, vaikkei lapsi ehkä noita selittelyitä vielä edes ymmärrä. Tai sitä anteeksipyyntöäkään.

Eikä se huutaminen mitään auta.. muuta kuin sen että saan sisältäni pois sitä turhautumista. Lapsen tottelemiseen se ei kyllä vaikuta millään tavalla. Jos Non compos mentis osaat antaa vinkkejä kuinka saada taapero tottelemaan kieltoja ilman huutamista niin ihan mielellään otan niitä vastaan =)
En osaa neuvoa. En muista tavanneeni suvussa tai päiväkotiurallani lapsia, jotka eivät olisi puhetta ymmärtäneet. Sitten esim. tuo sohva-asia, omien lasteni kanssa pari kertaa näytin heille, miten sohvalta tullaan oikeaoppisen turvallisesti alas ja siinä kaikki. Otin siis vauvasta kiinni ja ohjasin hänet maha sohvaa myöten, jalat edellä sohvalta lattialle. Pari kolme kertaa riitti siihen, että oppivat tavan, eikä siitä tarvinnut huolehtia enää toiste.

Luultavasti jo pienten lasten välillä on eroja oppimisessa. Omani opetin mm. siihen, että jos napsautan sormiani, ottavat rattaiden aisasta kiinni, jos kävelivät vierelläni. Ihan turvallisuuden vuoksi. En todellakaan ala ottamaan sellaisia riskejä kaupungissa, että lapset juoksisivat holtittomasti suin päin minne sattuu.

Yksi juttu varmaan omalla kohdallani on se, että koska olen yyhoo, on lapsilla aina yhdenmukaiset säännöt. Ei ole mitään sellaista, että toinen vanhemmista käyttäisi eri metodeja ja lapset olisivat hieman sekaisin tästä. Helpottanee asiaa. Neuvoja en kyllä osaa antaa, kun sen verran helppoja tapauksia tielleni osunut.
 
[QUOTE="mä";23629646]Kannattaa miettiä mikä on vikana jos tarvitsee päivittäin huutaa lapselleen :( Pian lapselle tulee tapa ettei usko ilman huutamista ja oletko valmis huutamaan lapsellesi koko lopun ikäsi ?
Sossuun en kyllä ilmoittelisi pelkästä huutamisesta.
Ei ole kivaa kuunnella naapurin huutamista ja kiroamista.
Naapurilla on 5 lasta ja kesäisin lapset laitetaan ilmeisesti usein pihalle leikkimään kun melskaavat sisällä . Isä ja äiti käyvät säännöllisin väliajoin huutamassa ikkunasta -"olkaa saatana hiljaa, vittu nyt meni liian pitkälle , eks sä nyt tajuu urpo ..." jne. ,jne.
Kiva siinä sitten itse nauttia pihalla grillaamisesta tai esim. lukemisesta :([/QUOTE]

No tuollainen kuullostaa kyllä aika karmealle. Itse saatan huutaa joskus just sellaisissa tilanteissa, kun lapsi tekee jotain mikä on hänelle vaarallista. Mutta ei todellakaan tulisi mieleen kiroilla noin ja kutsua lasta "saatanan urpoksi". Siitä tulisi jo mieleen, että nyt ollaan menty liian pitkälle.
 
meilläkin korotetaan ääntä. ja usein :D

kaksi vilkasta, liki samanikistä tenavaa saa kyllä niin ihme viritelmiä aikaiseksi.. tänän aamuna viimeksi toinen seisoo n. metrin korkean kirjapinon päällä ja kokeilee pompata siitä sängylle..

ja perklettä viljelen aina joskus, kun oikeesti vaan lipsahtaa:p
ihan normaaleja ipanoita nää onneksi on kuitenkin.
 
Toivoisin olevani niin hyvä äiti, etten menettäisi ikinä malttiani. Mutta totuus on se, että huudan lapsilleni, kun viimein menee kuuppa nurin. Jälkeen päin pyydän anteeksi hermostumistani. Olen kiekunut tuossa pihallakin, naapureiden kuullen, muutamaan kertaan. Mun mielestä raja menee siinä, etten ala mollaamaan lapsiani, tai käy käsiksi. Täytyy siis vain toivoa, ettei naapurit tee lastensuojeluilmoitusta karmean huutavan äidin takia.
 
En osaa neuvoa. En muista tavanneeni suvussa tai päiväkotiurallani lapsia, jotka eivät olisi puhetta ymmärtäneet. Sitten esim. tuo sohva-asia, omien lasteni kanssa pari kertaa näytin heille, miten sohvalta tullaan oikeaoppisen turvallisesti alas ja siinä kaikki. Otin siis vauvasta kiinni ja ohjasin hänet maha sohvaa myöten, jalat edellä sohvalta lattialle. Pari kolme kertaa riitti siihen, että oppivat tavan, eikä siitä tarvinnut huolehtia enää toiste.

Luultavasti jo pienten lasten välillä on eroja oppimisessa. Omani opetin mm. siihen, että jos napsautan sormiani, ottavat rattaiden aisasta kiinni, jos kävelivät vierelläni. Ihan turvallisuuden vuoksi. En todellakaan ala ottamaan sellaisia riskejä kaupungissa, että lapset juoksisivat holtittomasti suin päin minne sattuu.

Yksi juttu varmaan omalla kohdallani on se, että koska olen yyhoo, on lapsilla aina yhdenmukaiset säännöt. Ei ole mitään sellaista, että toinen vanhemmista käyttäisi eri metodeja ja lapset olisivat hieman sekaisin tästä. Helpottanee asiaa. Neuvoja en kyllä osaa antaa, kun sen verran helppoja tapauksia tielleni osunut.
Meillä kyllä uhmaikäinen uskoo muita ja on uskonut ennen minuakin. Nyt kun on kuitenkin tuo ikä niin erityisesti minua äitinä uhmaa, muita ei juuri ollenkaan. Mutta eikös se näin yleensä mene, että sitä pitää uhmata kuka on kaikista läheisin :).
 
irkutskharmaana
Yhden neuvon voisin tähän taaperon kasvatusasiaan heittää. Kannattaa tehdä siitä kodista sellainen, että on mahdollisimman vähän kiellettävää. Ts. kaikki koriste.esineet, kukat jne. pois ulottuvilta. Lukkoja ja säppejä tarpeen mukaan. Itse olen myös kovastikiipeilevän taaperon antanut rauhassa kiipeillä kunhan on ensin oppinut tulemaan alas.

Jotain levitettävää voi myös jättää, kuten sanomalehtikorin ja keittiön alalaatikon, jossa on esim, muovisia mukeja, kauhoja, jne.
 
huutaja a.p.
[QUOTE="mä";23629646] Isä ja äiti käyvät säännöllisin väliajoin huutamassa ikkunasta -"olkaa saatana hiljaa, vittu nyt meni liian pitkälle , eks sä nyt tajuu urpo ..." jne. ,jne.
Kiva siinä sitten itse nauttia pihalla grillaamisesta tai esim. lukemisesta :([/QUOTE]

Minäkin olen kuunnellut entisen naapurin huutoa, joka minunkin mittapuun mukaan meni jo yli. Siis kun lasta ei koskaan kutsuta normaalisti vaan Pekka-perkeleeksi.. siis aina, joka ikinen kerta kun vanhemmat kutsuivat lastaan niin se oli Pekka-perkele. Ja juuri tuota lasten haukkumista, sekin on minusta väärin. Pihalla sitten muiden aikana lässytti sille lapselle, että tulehan Pekka-kulta (ei ilmeisesti hoksannut että ohuiden seinien takaa äänet kuului ihan selvästi) ja kun pääsivät sisälle ja ulko-ovi meni kiinni niin alkoi se huutaminen samantien ja Pekka-kulta muuttui taas Pekka-perkeleeksi.
 
Non compos mentis
Yhden neuvon voisin tähän taaperon kasvatusasiaan heittää. Kannattaa tehdä siitä kodista sellainen, että on mahdollisimman vähän kiellettävää. Ts. kaikki koriste.esineet, kukat jne. pois ulottuvilta. Lukkoja ja säppejä tarpeen mukaan. Itse olen myös kovastikiipeilevän taaperon antanut rauhassa kiipeillä kunhan on ensin oppinut tulemaan alas.

Jotain levitettävää voi myös jättää, kuten sanomalehtikorin ja keittiön alalaatikon, jossa on esim, muovisia mukeja, kauhoja, jne.
Mä olen tehnyt ihan toistepäin. Kaikki ulottuvilla, kaikki lähellä. Koskaan eivät ole lapset mitään rikkoneet. Kun ovat tottuneet, että maljakot ovat tuossa, elektroniikkaa on täällä jne., ei ole vierailuillakaan tarvinnut lapsia komentaa, kun eivät ole olleet yhtään kiinnostuneita moisista. En ole koskaan joutunut edes sormenjälkiä mistään ruudulta pyyhkimään. Kaverini ihmetteli vuosia sitten, miten meillä voi olla aitoa taidetta seinillä, eikö lapset sotke tauluja? Ei todellakaan.

Meillä ei eletä kuin museossa, mutta itsestäni on helpompaa olla lasten kanssa, jos aina ei tarvitse kaikkea kieltää. Lapsilukkoja ei ole ollut. Mitään ei ole nostettu ylemmäs. Myönnän, ALKUUN menee enemmän aikaa ja vaivaa siihen opettamiseen, mutta se palkitsee myöhemmin moninkertaisesti.