Onko ketään puolison masennuksen takia eronneita?

Onkohan kukaan eronnut puolison masennuksen takia?Minkälaisia kokemuksia?Meillä ero edessä miehen masennuksen takia, koska mitään apua tilanteeseen ei ole näkyvissäkään, koska asianosainen itse kieltää mitään masennusta olevankaan. Pitkään on jatkunut tilanne, jossa mies vain hermoilee kotona tekemättä yhtään mitään, osallistumatta mihinkään. Hermostuu lasten itkusta ym.ym.On aina väsynyt, mikään ei tuo mielihyvää eikä mikään kiinnosta.Lasten hyvinvointi on vain taattava ja pois lähdettävä.Ois kiva kuulla jos jollakin on ollut vastaavia kokemuksia :ashamed:
 
10 vuotta sitten lähdin kävelemään, ihan liian myöhään kolmen pienen lapsen kanssa. Exällä oli jo kolme vuotta aiemmin diagnosoitu masennus (ei tietty mulle ollut kerrottu) selvisi sairaalassa ekan itsariyrityksen jälkeen. En halunnut ruveta kolmen pienen lapsen täyspäiväisenä hoitajana/elättäjänä vielä mielenterveyshoitajaksi vaan lähdin karkuun. Ei ole tosin kaduttanut, eivätkä ole lapsetkaan enää ko henkilön perään haikailleet.
 
Lanella
Mä vähän kyseenalaistaisin lopullisen eron tekemisen masennuksen takia. Joku vaikeampi sairaus, jossa vaarantuu ihan oma ja lapsien terveys ehkä, mutta masennus. Jätättekö te hyvät ihmiset kumppaninne, jos hän sairastuu syöpään? Ei se pahasti masentunut ihminen pysty itse sitä apua hakemaan, enkä ehkä totaallista eroamista lähtisi tekemään, jos sattuu jäämäänkin sitten yksin ja ei saa sitä apua sillä hetkellä.

Apua voi pyytää niin monesta paikasta, väkisinhän ei ihmistä saa hoitoon, paitsi kun sitten täyttyy ne kriteerit, mitä vaaditaan, mutta niinkään ei saa pitkäaikaiselle sairaalajaksolle vasten tahtoa.

Jos "masentunut" haluaa erota, siihenkin voi vähän varauksella suhtautua, jos itsellä ei ole mielettömän kovia erohaluja, voi taudin parantuessa ollakkin toista mieltä.

Mörrin osalta on aika ymmärrettävää, mutta jos ihan aloittajan kuvauksen perusteella jättäisi toisen, laspsien vanhemman, on kyllä peiliin katsomisen paikka. Itseään ja lapsia ei pidä väkivallan uhan alle tietenkään jättää, mutta ei sairaus, johon on hoitoa saatavilla ja mahdollisuus päästä kokonaan yli, ole syy erota. :'(
 
Mun esikoisen isällä on masennusta aika-ajoin,ollut myös psykoosin takia laitos hoidossa muutaman kerran.Nuo ei kuitenkaan olleet syitä miksi erosimme vaan masennuksesta johtuva päihteiden käyttö.Jos olisi ollut ainoastaan nuo mielenterveysongelmat ilman päihteitä,uskon että olisimme niistä selvinneet.Eihän ihminen sairaudelleen mtn voi... Nykyään olemme hyviä ystäviä,hänen päihdeongelmansa jatkuu joten ei sillon apua muuhunkaan saa(tai ei siitä ole hyötyä),mutta jos nuo päihteet jäis pois kuvioista jostain kumman syystä niin olisin valmis häntä kyllä auttamaan mielenterveysongelmien kanssa.

Näin meillä =)
 
Lanella
Alkuperäinen kirjoittaja yksäiti84:
Mun esikoisen isällä on masennusta aika-ajoin,ollut myös psykoosin takia laitos hoidossa muutaman kerran.Nuo ei kuitenkaan olleet syitä miksi erosimme vaan masennuksesta johtuva päihteiden käyttö.Jos olisi ollut ainoastaan nuo mielenterveysongelmat ilman päihteitä,uskon että olisimme niistä selvinneet.Eihän ihminen sairaudelleen mtn voi... Nykyään olemme hyviä ystäviä,hänen päihdeongelmansa jatkuu joten ei sillon apua muuhunkaan saa(tai ei siitä ole hyötyä),mutta jos nuo päihteet jäis pois kuvioista jostain kumman syystä niin olisin valmis häntä kyllä auttamaan mielenterveysongelmien kanssa.

Näin meillä =)
P'ihteet liittyy niin usein ja ne tekee siitä niin kauheen helvetin

:hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lanella:
Mä vähän kyseenalaistaisin lopullisen eron tekemisen masennuksen takia. Joku vaikeampi sairaus, jossa vaarantuu ihan oma ja lapsien terveys ehkä, mutta masennus. Jätättekö te hyvät ihmiset kumppaninne, jos hän sairastuu syöpään? Ei se pahasti masentunut ihminen pysty itse sitä apua hakemaan, enkä ehkä totaallista eroamista lähtisi tekemään, jos sattuu jäämäänkin sitten yksin ja ei saa sitä apua sillä hetkellä.

Apua voi pyytää niin monesta paikasta, väkisinhän ei ihmistä saa hoitoon, paitsi kun sitten täyttyy ne kriteerit, mitä vaaditaan, mutta niinkään ei saa pitkäaikaiselle sairaalajaksolle vasten tahtoa.

Jos "masentunut" haluaa erota, siihenkin voi vähän varauksella suhtautua, jos itsellä ei ole mielettömän kovia erohaluja, voi taudin parantuessa ollakkin toista mieltä.

Mörrin osalta on aika ymmärrettävää, mutta jos ihan aloittajan kuvauksen perusteella jättäisi toisen, laspsien vanhemman, on kyllä peiliin katsomisen paikka. Itseään ja lapsia ei pidä väkivallan uhan alle tietenkään jättää, mutta ei sairaus, johon on hoitoa saatavilla ja mahdollisuus päästä kokonaan yli, ole syy erota. :'(
Mun mielestä, jos kaveri, jonka kanssa on ollut naimisissa 15v, käy päälle ja kertoo, että äänet käskee tappaa mut, yrittää itseria ollessaan kolmea lasta hoitamassa kotona tai mitä tahansa niistä pikkuasioista, joita hän unohtaa hoitaa (esim. lapset kavereineen katoaa kesken hoidon metsään), tai käy ripustelemassa hirttoköysiä varastoon lasten saataville, kuulostaa aikamoiselta riskiltä kaikille lähiympäristössä. Kuten sanottu, puolisolle ei kukaan tule diagnoosia kertomaan, itse arvasin viimeistään, kun kaveri rupesi serotoniinilääkityksen alettua kävellä kuin zombie typerä hymy naamallaan ympäriinsä ja millään ei ollut mitään väliä. Jos tuollaisen ongelman haluaa salata useita vuosia mukamas aviopuolisoltaan, ei ole a) sitoutunut suhteeseen b) kiintynyt riittävästi turvatakseen puolisoon. Siinä ei kaunopuheet tosiasioita miksikään muuta. Mielestäni annoin useita kuukausia aikaa miettiä ja mahdollisuuden yrittää korjata asioita, se ei selvästi kiinnostanut.
Toisaalta päästyään meistä eroon, kaveri on miltei välittömästi mennyt uusiin naimisiin eikä ole kaipaillut edes lapsiaan eikä joutunut tietääkseni uudelleen suljetulle osastolle, joten parasta terapiaa oli näemmä päästä perheestä pois eli tein hänelle liiankin ison palveluksen. Masentuneen ihmisen kanssa elämisestä ei oikeasti kannattaisi koskaan puhua ääneen, jos ei ole kokeillut. Tuskin kukaan ammattilainenkaan haluaa sellaista elämänkumppania.
 
Mulla samankaltainen juttu.
Ei kannanta neuvoo jos ei ole ite kokenu.
Ääniäkuuleva skitsofreenikko saattaa olla arvaamaton.
Mua on varotettu ainakin 6:n viranomaisen ja eri lääkärin taholta.
Mua on myös suositeltu vaihtamaan paikkakuntaa useammalta viralliselta taholta.
Mun entinen ei ole mennyt naimisiin mutta muuten elää täysin sinkkuelämää, eikä ole juurikaan kiinnostunut lapsistaan.
Puheet on aivan jotain muuta..., aivan helvetin hämmästyttäviä ja eivät liity lapsiin 98%:sti.
Sai tavata lapsia vapaasti, mutta järkkäs meille hankaluuksia taas ennen joulua.
Ilmeiseti joutuu valvottuihin tapaamisiin, saa nähdä.
Joudun lastenvalvojan puheille ens maanantaina, 07.01.2008.
Kiitos lasten äidin, hänen siskonsa ja äitinsä.
Ihan oikeesti, ihmiset jotka järjestelmällisesti tuhoavat toisiaan, eivätkä ole antaneet mitään tukea ( eivät vastanneet entisen vaimoni tekstiviesteihin, ei mihinkään viimeseen 8 kuukauteen ) liittoutuivat ennen joulua noin 2 tunniksi kun oli mulle paskaa kaatamassa niskaan ja hylkäsivät taas totaalisesti. Tää on niin uskomatonta ja pitkä juttu. Minä vaaaaa---aaan haluan olla tyttöjeni kanssa ihan rauhassa omassa kodissamme, sekaantumatta millään tavoin heidän sukunsa asioihin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lanella:
Mä vähän kyseenalaistaisin lopullisen eron tekemisen masennuksen takia. Joku vaikeampi sairaus, jossa vaarantuu ihan oma ja lapsien terveys ehkä, mutta masennus. Jätättekö te hyvät ihmiset kumppaninne, jos hän sairastuu syöpään? Ei se pahasti masentunut ihminen pysty itse sitä apua hakemaan, enkä ehkä totaallista eroamista lähtisi tekemään, jos sattuu jäämäänkin sitten yksin ja ei saa sitä apua sillä hetkellä.

Apua voi pyytää niin monesta paikasta, väkisinhän ei ihmistä saa hoitoon, paitsi kun sitten täyttyy ne kriteerit, mitä vaaditaan, mutta niinkään ei saa pitkäaikaiselle sairaalajaksolle vasten tahtoa.

Jos "masentunut" haluaa erota, siihenkin voi vähän varauksella suhtautua, jos itsellä ei ole mielettömän kovia erohaluja, voi taudin parantuessa ollakkin toista mieltä.

Mörrin osalta on aika ymmärrettävää, mutta jos ihan aloittajan kuvauksen perusteella jättäisi toisen, laspsien vanhemman, on kyllä peiliin katsomisen paikka. Itseään ja lapsia ei pidä väkivallan uhan alle tietenkään jättää, mutta ei sairaus, johon on hoitoa saatavilla ja mahdollisuus päästä kokonaan yli, ole syy erota. :'(
Masennustakin kun on niin montaa sorttia, tuskin kukaan ihan pienen vuoksi on eroa ottamassa. Sitä on niin helppo arvostella toisten tekemisiä, kun ei tiedä tosiasioista mitään.
Sinähän voit asettaa itsesi ja lapsesi vaaraan jos niin haluat, mutta älä tule jeesustelemaan että kaikkien niin pitäisi tehdä.
 
Lanella
Tota, itse kyllä tiedän mitä on masennus, erittäin henkilökohtaisesti ja siksi tuntuukin hullulta, että ollaan jättämässä, kun toinen on sairas. Sitä en ole kyllä kokenut, että ihminen on ihan kansankielellä HULLU, joka näkee vihreitä ukkoja ja haluaa tappaa kaverinsa, joka näyttää muumilta ja avaruudesta kuuluva ääni käskee niin tekemään. Tiedän vain omakohtaisesti mitä on MASENNUS, jossa ei saa otetta oikeen mihinkään, on toivoton, tuntee itsensä merkityksettömäksi ja ei jaksa edes vaatteitaan aamulla pukea päällee ja mikään ei tunnu kuin pahalta. Ja MASENNUKSESTAHAN ensimmäisessä viestissä puhuttiin, eikä SKITSOFRENIASTA.

Siitähän minä en tiedä mitä kaikkea muuta on vialla, kun vaan masennus. Ois ihan eriasia OMAAN suhtautumiseen, jos kysyttäisiin, onko ok erota skitsofreeniaa sairastavasta, niin tietysti se on suurempi syy kuin masennus.

Eikä mielestäni masennus ja skitsofrenia ole sama-asia, eikä varmasti niihin ole samaa hoitoa. Masennus voi parantua kokonaan, ehkäpä jopa hyvin helposti, oikeanlaisella avulla ja hoidolla.

kriisi ja mörri on kyllä varsin ymmärrettävästi eronneet, niinkuin ehkä luittekin, kun ekassa kirjotin, että tietysti on syytä erota tai erilleen mennä sairaasta ihmisestä, JOS SE ON VAARAKSI toiselle tai lapsille.


Musta on aika rumasti sanottu, kun ekassa viestissä nimenomaan laitoin.. :" Itseään ja lapsia ei pidä väkivallan uhan alle tietenkään jättää" , että "Sinähän voit asettaa itsesi ja lapsesi vaaraan jos niin haluat, mutta älä tule jeesustelemaan että kaikkien niin pitäisi tehdä."
Eikös tuossa juuri sanottu, että väkivallan UHAN alle ei tuu itseään ja lapsia jättää.

Mutta siis, itse näin asian niin, että ollaan jättämässä ihmistä joka on 1) väsynyt ja ei jaksa osallistua perheenarkeen 2) mikään ei tuo mielihyvää tai kiinnosta 3) ja kieltää sairastavansa. Eli ei olla kävelemässä katossa, nähdä pieniä vihreitä miehiä, uhkailla tappaa itseään tai muita jne. Eli kysymys ei ole henkeä ja terveyttä vaarantavasta tilanteesta vaan enemmän terveen osapuolen turhautumisesta tilanteeseen. Tottahan se on, että tuosta seuraa ihan normaalia riitautumista ja kyllästymistä, mutta ei nuo asiat ole vielä syy välttämättä edes suhteen taukoon, jos oikeasti toisesta välittää ja jos oikeesti ei toisesta välitä, kai on syytä erota ihan ilman masennuksen tai muun tekosyyn keksimistä.

Sori, jos joku ymmärsi väärin.

Ja niinkuin mörri tossa yläpuolella kirjottaa;


"Joo
Ei ihan tavallisen masennuksen tai depression takia viellä erota kannata.
Mutta jos äänet alkaa hallita ihmistä, siis vakavat, jopa vaaralliset, niin sitten kyllä on jo totisen paikan edessä."

niin lyhyesti siis sama kaikki paska mitä kirjotin on tuossa mörrin lauseessa. Ja vastaus oli IHAN EKAAN viestiin, eikä näihin vakavempiin juttuihin.
 
Sirin
Miksei masennus voi olla syy erota?
Riippuen tietysti tilanteesta ja siitä onko masentunut halukas parantumaan ja näkeekö edes tarvitsevansa apua.
Jos masentunut kieltää olevansa sairas ja näin ollen kieltää kaiken avun ja mahdollisuuden parempaan elämään kaikilta läheisiltään, niin miksi siihen pitäisi jäädä. Siinä on vaarassa masentua muutkin. Ei puoliso ole holhooja tai äiti. Erotessa varmasti kalvaa syyllisyys ja syytökset, onko tehnyt kaikkensa ja onhan varmasti yrittänyt auttaa. Siinä ei mikään auta, jos masentunut ei apua halua.
En kannata pikaisia ja hätiköityjä eroja, vaan mielestäni tiettyyn pisteeseen asti pitää yrittää. Itseään uhraamatta.
 
WTF
ex sairastui masennukseen ja parani siit, ainakin mun mielestä, mut suhde loppu vajaan vuoden päästä. siihen sisältyi muutakin ku pelkkä masennus... vietti äitinsä (!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!) kanssa enemmän aikaa, kun oman perheensä ja lopuksi kun kysyin kumman kans haluaa elää hän valitsi äitinsä... eroon sisältyi alkoholia ja käsiksi käyntiä... eron jälkeen MUT syyllistettiin ex:n masennukseen,mutten välittänyt sillä mulla ei todellakaan ollut osaa eikä arpaa masennukseen...
 
eiköhän siitä ajatuksesta pidä lähteä pidä lähteä että lapsilla on turvalline ja tasapainoinen ympäristö..jos äiti/isä pelkää tai on varpaillaan koko ajan se jättää jäljet kehitykseen puhumattakaan jos toinen on vielä henkisesti tasapainoton...siinä ei pidä kuunnella kuin järjen ääntä ja tehdä ratkaisu pienten parhaaksi,aina löytyy arvostelijoita mutta yleensä maalta on helppo neuvoa kun merellä hätä on :(
 
Meillä on eron 1.vaihe vetämässä ja perimmäinen syy on mielestäni miehen masennus, joka tosin johti miehen hakemaan lääkkeiden lisäksi hyvää oloa toisesta naisesta ja suhteesta tähän ja tämän lapseen ja sitä kautta ajauduimme erokriisiin. Mies ei missään vaiheessa turvautunut minuun ja perheeseen vaan käänsi kaiken meitä vastaan ja me olimmekin se perimmäinen syy kuulemma kaikkeen pahaan oloonkin. Nyt on sitten lopettanut maksimiannostusta syödyn lääkkeen ottamisen kokonaan ja aika näyttää miten siinä käy. Ilman lääkärin valvontaa edes, ihan omalla päätösvallalla. Ehti syödä tuota isointa annostusta vain 1,5kk. Kokee tekevänsä oikein kun haluaa tuntea ja elää...??? Meillä 1.5 lapsi ja toinen tulossa. Eipä oikein riitä enää edes ymmärrys. Aika loppu olen itsekin ja odotan vain hetkeä jolloin itse olen lääkityksen tarpeessa. Terapiasta onneksi on jo nyt apua.
 
Vähän samaa kokemusta kuin WTF:llä. Bipolaarihäiriö, halusi erakoitua ja olla oman äitinsä kanssa sekä jokseenkin kavereiden. Lapset ja perhe oli kuulemma kiinnostus numero yksi, 2 vuotta yritti sitä näyttää eikä pystynytkään siihen. Oli pakko lähteä.

Nautti valehtelusta ja pakoilusta sekä äiti oli ihana.. ihan sekaisin minusta tällainen aikuinen mies. Kyllä normaali miehellä täytyy olla lapset ja vaimo se numero ykkönen tosissaan minusta. Tää äijä saattoi häipyä eikä edes kysellyt miten pärjätään tai onko rahaa, pääsetkö kauppaan lasten kanssa jne.. häippäs vaa ja erakoitu johonkin tai pyöri äitinsä nurkissa.

Meidän tapauksessa yritettiin kauan, koska minä en jätä ihmistä sairauden takia, mutta tilanne meni niin pahaksi tosiaan. Myöhemmin tiedän, että parantuukohan hän ikinä. Sairaus kestänyt 10 vuotta jo eikä mikään hoito tehonnut. Ei halua hoitaa lapsia, ei viettää aikaa perheen kanssa, kaikki asiat ihan sama vaikka eläis soskun luukulla ikänsä, sairaalloinen mustasukkaisuus, lapsille valehtelu jne.. lista on pitkä.
 

Yhteistyössä