Onko leikki lapsen työtä?

aastaööhön
Minä uskon lapsen maailmaan ja haluan vahvistaa ja ylläpitää lapsuutta mahdollisimman pitkään. Lapsen maailman sisällä tapahtuu kasvua ja erilaisia toimintoja, oppimista ja osallisuuden lisääntymistä, ymmärrystä itsestä, yhteisö(i)stä ja maailmasta. Leikki on todella hyvä keino näiden asioiden käsittelyyn ja esille tuomiseen.
 
Leikki ei ole lapsen työtä, koska leikillä ja työllä on ihan eri funktio ja myös eri merkitys. Sanonta korostaa työn merkitystä, vaikka sillä toisaalta on varmaan haluttu korostaa leikin merkitystä. Pelejä on monelaisia, osa niistä on leikkiä, osa jotain muuta. Ja koululla on niin ikään eri merkitys. Kyllähän leikkiö voi silti sisällyttää esimerkiksi alaluokkien opetukseen ja niin varmaan tehdäänkin, mutta kyseessä on kuitenkin ihan eri asia, mikä todettiin mm. lapseni koulun infotilaisuudessakin.

Leikki ei ole lapsen työtä, mutta leikki on tärkeimpiä ja merkityksellisimpiä elementtejä lapsuudessa.
 

Yhteistyössä