Onko milloin oikein luopua omasta lemmikistä?

heippa!
Pitkän harkinna jälkeen ajattelin tästä aiheesta avautua muillekkin.
Tiedän, että tämä herättää monissa monenlaisia tuntemuksia, ehkä jopa vihaakin, mutta pakko saada muiden ihmisten mielipiteitä esille jotta osaisin tehdä oikean päätöksen.
Elikkäs olen rv 17+4 nyt ja laskettu aika toukokuun 5. Päivä.
Asumme mieheni kanssa 60neliöisessä kerrostalo kaksiossa.
Ostin meidän ensimmäisen koiran vuosi sitten. Bordercollie mix.
Koiramme on erittäin vaativa luonteeltaan.
Määräilee paljon vaikka kuinka ollaan yritetty johdonmukainen koulutus saada sille.
Pissaa ja kakkaa vieläkin sisälle. Varsinkin pissaa(!). Tekee sitä salaa selän takana.
Yksin ollessa ei tee mitään tuhoja tai pissoja tänne mutta silloin kun olemme kotona niin tekee. Koiraa käytämme lenkillä 4 kertaa päivässä plus pissatukset lisäksi päälle päivän aikana. Eli aika paljon tulee ulkona käytyä.
Puree välillä meitä kumpaakin käteen ja käyttäytyy muutenkin huonosti. (Pari kertaa mulle pinta haava tullut)
Ei ole ollut vihainen lapsille mutta pelkään että on arvaamaton.. Kannattaisiko koiran etsiä uusi koti maalta/omakotitalosta jossa ei olisi pieniä lapsia?
Minua pelottaa myös tuo että ei aika riitä sille koiralle.
Nytkin aika tiukassa aika että saa tarpeeksi mittariin sen ajan mitä ulkona tuon rotuisen koiran pitäisi käyttää.
Sisällä ei meinaa rauhottua millään ja haluaisi koko ajan leikkiä. On kaiken maailman aktivointi leluja kokeiltu, mutta tylsäksi käy nopeeta koiralle.
Tuntuu pahalta edes miettiä omasta rakkaasta koirasta luopumista.. Mutta tuntuu että saisi paremman kodin muualta..
 
Terve! Jos vasta vuosi sitten otitte koiran niin se on varmaankin vielä aika nuori jos se oli ihan pentu sillon kun otitte. Joka tarkoittaa, että se ei jää sen kummemmin traumoihin jos annatte pois kun se on vielä nuori. Mutta jos haluisitte pitää sen niin kuulostaa siltä, että se ei ole hyvin kouluttautunut eli kovempi kuri kun tekee pahaa ja herkkuja kun on hyvä. Koiran koulutukseen löytyy kyllä tarkaa ohjeistusta netistä niin jos ottaa pari viikkoa ja keskittyy koran opettamiseen niin pitäisi ongelmat loppua.
Ja jos huolettaa se miten se käyttäytyy lapsien kanssa niin kokeile jonkun tutun lapsilla. Kannattaa valita tuttuja keillä on pari eri ikäistä lasta ja kokemusta korista.
 

Yhteistyössä