vierailija
Heippa!
Kokeilenpa kysyä teidän mielipidettänne nyt ens alkuun... Mieheni fantasioi siitä, että harrastaisin seksiä jonkun muun miehen kanssa-tai edes alastonkuvia vaihtelisin. Fantasia voi olla fantasia, niitähän on. Mutta kun pitäisi toteuttaakin, vaikka pätkääkään ei kiinnosta. Vastenmielistä koko ajatuskin. Ja selväksi tämän hänelle tehnyt. Silti hän saattaa tämän suostutteluun, siitä kertomiseen ja sen kuvailuun, sen ajatteluun, suunnitteluun ja alustaviin toimenpiteisiin käyttää illassa 2-4 tuntiakin. Välillä joka päivä, välillä vain kaksi päivää viikossa. Tätä on jatkunut noin reilun puoli vuotta nyt.
Se häntä kiihottaa kovasti jo ajatuksenakin, mutta kun minun pitäisi pystyä toteuttamaankin se. Enkä pysty. En vaan pysty. Ja sitten kun sanon, ettei minua kiihota, eikä minua kiinnosta, mutta voihan hän pitää fantasiana sen, suuttuu mies, muuttuu kylmäksi ja välinpitämättömäksi. Ja sitten ei puhu vähään aikaan koko aiheesta...kunnes taas alkaa...
Minua on alkanut jo ahdistamaan ja pelottamaankin tavallaan, että taasko se alkaa, ja tuleeko päivällä painostavia viestejä, alkaako se taas, eikö saa illalla tai yhdessäollessamme nyt sitä mielestään.
Ja välillä mietin, onko itsessä joku vika, kun en pysty tuollaiseen, eikä mielessä edes pyöri kukaan mies, eikä jotenkin sinne mahdu kuin yksi ja ainut, jolle haluaisin olla uskollinen. Ja että kun rakastaa, niin eikös silloin halua tehdä toisen onnelliseksi-ja minä haluan. Mutta että miksi en sitten tuollaiseen pysty, vaikka tiedän, että hän tulisi onnelliseksi?
Erikoisinta tässä nyt on se, että se on niin omistushaluinen ja mustasukkainen, että jos joku ilman lupaa koskisi, niin varmasti kävisi kimppuun.
Kokeilenpa kysyä teidän mielipidettänne nyt ens alkuun... Mieheni fantasioi siitä, että harrastaisin seksiä jonkun muun miehen kanssa-tai edes alastonkuvia vaihtelisin. Fantasia voi olla fantasia, niitähän on. Mutta kun pitäisi toteuttaakin, vaikka pätkääkään ei kiinnosta. Vastenmielistä koko ajatuskin. Ja selväksi tämän hänelle tehnyt. Silti hän saattaa tämän suostutteluun, siitä kertomiseen ja sen kuvailuun, sen ajatteluun, suunnitteluun ja alustaviin toimenpiteisiin käyttää illassa 2-4 tuntiakin. Välillä joka päivä, välillä vain kaksi päivää viikossa. Tätä on jatkunut noin reilun puoli vuotta nyt.
Se häntä kiihottaa kovasti jo ajatuksenakin, mutta kun minun pitäisi pystyä toteuttamaankin se. Enkä pysty. En vaan pysty. Ja sitten kun sanon, ettei minua kiihota, eikä minua kiinnosta, mutta voihan hän pitää fantasiana sen, suuttuu mies, muuttuu kylmäksi ja välinpitämättömäksi. Ja sitten ei puhu vähään aikaan koko aiheesta...kunnes taas alkaa...
Minua on alkanut jo ahdistamaan ja pelottamaankin tavallaan, että taasko se alkaa, ja tuleeko päivällä painostavia viestejä, alkaako se taas, eikö saa illalla tai yhdessäollessamme nyt sitä mielestään.
Ja välillä mietin, onko itsessä joku vika, kun en pysty tuollaiseen, eikä mielessä edes pyöri kukaan mies, eikä jotenkin sinne mahdu kuin yksi ja ainut, jolle haluaisin olla uskollinen. Ja että kun rakastaa, niin eikös silloin halua tehdä toisen onnelliseksi-ja minä haluan. Mutta että miksi en sitten tuollaiseen pysty, vaikka tiedän, että hän tulisi onnelliseksi?
Erikoisinta tässä nyt on se, että se on niin omistushaluinen ja mustasukkainen, että jos joku ilman lupaa koskisi, niin varmasti kävisi kimppuun.
