Joo elikkäs, haluaisin kuulla mielipiteenne anopin käytökseen liittyen. Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa miltein 2vuotta. Itse olen 18 ja poikaystäväni pari vuotta vanhempi.. Eli siis alusta asti hänen perheensä ja sukunsa on ollut minua kohtaan välinpitämättömiä. Poikaystävääni on kasvatettu kovalla kädellä, eli remmistä tullut useaan otteeseen ja henkistä alistamista yms. Hänen äitinsä on aina minua kohtaan kylmä, onkuin minua ei olisi olemassa. Yleensä hän mulkoilee ja katsoo vihaisesti. Jos kysyy minulta jotain ja kun vastaan, hän nyrpistelee ja suoraan sanoen vittuilee. Hän myös suuttuu, jos en syökkään heillä, vaikka kiitän kyllä ja olen ystävällinen. Nälissäänkö sinne pitäisi mennä?
Kun hänen vanhempansa kutsuvat sinne, he sanovat poikaystävälleni että "Tule käymään", vaikka minä olisin siinä vieressä. Ja muutenkin he puhuvat vain hänelle. Jos itse yritän osallistua keskusteluun, sitä ollaan vaan hiljaa tai jotenkin käännetään asia niin, että siitäkin pitää kuittailla.
He asuvat aika lähellä, joten käymmä siellä joka viikko. Olen yrittänyt selittää poikaystävälleni, kuinka paha mieli minulle tulee äitinsä käytöksestä ja kuinka ahdistavaa on istua jossain sohvan nurkassa tuntitolkulla yksikseen. Koska poikaystäväni käyttäytyy myös minua kohtaan kotonaan kylmästi.
En jaksaisi tätä, olen aina mennyt sinne avoimella tuulella ja niellyt kaiken paskan, mutta pinnani alkaa olla täysi. Eniten harmittaa, että hän ei edes puolusta minua. Toisin sanoen kuka vaan hänen perheestään voi piiketellä ja pahoittaa mieleni, poikaystäväni kuuntelee hiljaa vieressä.. En ole koskaan itse lähteny touhun leikkiin mukaan, olen vaan ollut tyyni ja näytellyt ettei hetkeuta, vaikka välillä tekesi vaan mieli kävellä ovesta ulos ja haistattaa pitkät. Anoppi on aina huonolla tuulella, vittuilee kaikille ja huutaa, joten välillä mietin että miksi minun täytyy mennä sinne, kun olisi paljon parempaakin tekemistä.
Rakastan häntä, enkä ole kumminkaan ajatellutkaan eroa. Poikaystäväni on minua kohtaan muuten ihana, huomaavainen yms, sellainen mies jota oikeasti rakastan.
Mutta hänen kanssaan tästä on turha jutella, sillä joko hän sanoo, että ymmärtää miltä tuntuu eikä tuollainen ole oikein. Tai sitten hän vaan toteaa, että onhan äiti sulle jutellut. Toki olisi varmasti järkevintä jutella hänen äitinsä kanssa ja kysyä suoraan, mutta se nainen ei vaan itsestään kritiikkiä kestä. ENkä usko siitä olevan hyötyä, sillä heillä tuntuu olevan sellainen asennu koko hemmetin suvulla, että sitä saa sanoa ja tehdä mitä vaan, mutta heille ei todellakaan.
Appiukko on kuulemma aina ollut omantiensä kulkija. Joten hänen hiljaisuus ei minua haittaa.. En kaipaa heiltä mitään lahjoja, rahaa, palveluksia, pelkkiä hyviä välejä, mutta sekin taitaa olla liikaa pyydetty..
Oma sukuni on ottanu poikaystäväni hyvin vastaan ja hän on vanhemmilleni kuin oma poika. Ainut syy miksi käyn hänen vahnemmillaan on poikaystäväni, sillä tiedän kuinka hän pahoittaa mielensä, jos en lähde mukaan. Rakkauden takia sitä kaikkea kestääkin.. Olen väsynyt tähän mielen pahoittamiseen ja mitä minun tulisi tehdä?
Kun hänen vanhempansa kutsuvat sinne, he sanovat poikaystävälleni että "Tule käymään", vaikka minä olisin siinä vieressä. Ja muutenkin he puhuvat vain hänelle. Jos itse yritän osallistua keskusteluun, sitä ollaan vaan hiljaa tai jotenkin käännetään asia niin, että siitäkin pitää kuittailla.
He asuvat aika lähellä, joten käymmä siellä joka viikko. Olen yrittänyt selittää poikaystävälleni, kuinka paha mieli minulle tulee äitinsä käytöksestä ja kuinka ahdistavaa on istua jossain sohvan nurkassa tuntitolkulla yksikseen. Koska poikaystäväni käyttäytyy myös minua kohtaan kotonaan kylmästi.
En jaksaisi tätä, olen aina mennyt sinne avoimella tuulella ja niellyt kaiken paskan, mutta pinnani alkaa olla täysi. Eniten harmittaa, että hän ei edes puolusta minua. Toisin sanoen kuka vaan hänen perheestään voi piiketellä ja pahoittaa mieleni, poikaystäväni kuuntelee hiljaa vieressä.. En ole koskaan itse lähteny touhun leikkiin mukaan, olen vaan ollut tyyni ja näytellyt ettei hetkeuta, vaikka välillä tekesi vaan mieli kävellä ovesta ulos ja haistattaa pitkät. Anoppi on aina huonolla tuulella, vittuilee kaikille ja huutaa, joten välillä mietin että miksi minun täytyy mennä sinne, kun olisi paljon parempaakin tekemistä.
Rakastan häntä, enkä ole kumminkaan ajatellutkaan eroa. Poikaystäväni on minua kohtaan muuten ihana, huomaavainen yms, sellainen mies jota oikeasti rakastan.
Mutta hänen kanssaan tästä on turha jutella, sillä joko hän sanoo, että ymmärtää miltä tuntuu eikä tuollainen ole oikein. Tai sitten hän vaan toteaa, että onhan äiti sulle jutellut. Toki olisi varmasti järkevintä jutella hänen äitinsä kanssa ja kysyä suoraan, mutta se nainen ei vaan itsestään kritiikkiä kestä. ENkä usko siitä olevan hyötyä, sillä heillä tuntuu olevan sellainen asennu koko hemmetin suvulla, että sitä saa sanoa ja tehdä mitä vaan, mutta heille ei todellakaan. Appiukko on kuulemma aina ollut omantiensä kulkija. Joten hänen hiljaisuus ei minua haittaa.. En kaipaa heiltä mitään lahjoja, rahaa, palveluksia, pelkkiä hyviä välejä, mutta sekin taitaa olla liikaa pyydetty..
Oma sukuni on ottanu poikaystäväni hyvin vastaan ja hän on vanhemmilleni kuin oma poika. Ainut syy miksi käyn hänen vahnemmillaan on poikaystäväni, sillä tiedän kuinka hän pahoittaa mielensä, jos en lähde mukaan. Rakkauden takia sitä kaikkea kestääkin.. Olen väsynyt tähän mielen pahoittamiseen ja mitä minun tulisi tehdä?
Viimeksi muokattu: