Onko tämä normaalia kehitystä

\

Tottakai se on niin, että se koira älähtää johon kalikka kolahtaa.. ja mielestäni noin pitää ollakin.
Jokainen erityislapsen äiti on varmasti joskus kokenut erilaista lapsensa kyttäämistä, arvostelua jne ja ainakin itse olen siishen aivan #&%?$!* kylästynyt. Sitten tänne ilmestyy ap, joka siis käsittääkseni on tavannut tämän kummallisen lapsen vain pari kertaa ja heti on uteliaisuuttaan ihmettelemässä, että voi voi kun tuo ei ole samanlainen kun oma täydellinen lapseni. Mitä ap tuolla tiedolla tekee, vaikka saisikin täältä jonkin laisen diagnoosin? Tuskinpa ainakaan olisi kyseiselle äidille tai lapselle lainkaan avuksi, kun ei edes uskalla asiasta äidille puhua.. Itse olen ainakin huomannut, että juuri tällaiset vain omaa uteliaisuuttaan ja juoruilun haluaan tyydyttävät ihmiset eivät todellakaan koskaan ole olleet perheellemme minkäänlaiseksi avuksi, pikemminkin päinvastoin. Mutta onneksi on myös toisenlaisia ihania ihmisiä, jotka puhuvat asioista suoraan ja pykivät sen jälkeen ottamaan omassa toiminnassaan poikamme vaikeudet huomioon!

Ihan samat ajatukset minulla, jolla 2 erityislasta.

 

Voin yhtyä ylempiin. Sitä paitsi ap:n kuvaamat eleet voi liittyä miljoonaan juttuun, joten ihmettely on enemmän juoruiluntarpeen tyydyttämistä. Jos ap olisi kuvannut vähän tarkemmin tilanteita ja huoleen olisi ollut jotain järkevämpää syytä, niin ok. Jos kyse olisi vaikka siitä, että ap olisi ottanut lapsen hoitaakseen muutamaksi päiväksi ja pyytäisi apua sen takia, syy olisi toisenlainen. Kuin funtsia sitä, miten joku lapsi 80km päässä läpyttää käsiä, kiljuu ja halailee.

 

\

Tottakai se on niin, että se koira älähtää johon kalikka kolahtaa.. ja mielestäni noin pitää ollakin.
Jokainen erityislapsen äiti on varmasti joskus kokenut erilaista lapsensa kyttäämistä, arvostelua jne ja ainakin itse olen siishen aivan #&%?$!* kylästynyt.

pakko ottaa myös kantaa, kun kerran tänne eksyin. meillä on reilun vuoden vanha lapsi, joka sai synnytyksessä pahan hapenpuutteen ja aivot vaurioituivat tämän seurauksena melko pahasti. vielä ei tiedetä, mitä kaikkea vaurio tuo tullessaa, sillä nyt sitä ei huomaa muusta, kun että motoriset taidot ovat viivästyneet. EMME OLE KERTONEET tästä kuin lähimmille ihmisillemme, eli muut kerhon/hoidon äidit ja kylän **mät eivät asiasta tiedä, koska se ei mielestämme heille kuulu. me jotka asialle jotain voimme ja tiedolla jotain teemme tiedämme kyllä ja lastamme seurataan myös jatkuvilla fysioterapiakäynneillä, sekä sairaalan toimesta. toki, jos joku kerholla kysyy, voin kertoa, miksi lapseni on sellainen, kun on, mutta ilmeisesti hekin vain pohtivat sitä uteliaisuuksissaan palstoilla yms.
"tautihan" ei tartu, joten siitä ei ole mitään haittaa muille lapsille, joten EN YMMÄRRÄ, miksi kaikkien pitäisi asiasta tietää??? lapseni on täydellinen, ihana lapsi, enkä todellakaan halua, että häntä arvostellaan/ajatellaan vain vammansa perusteella, vaan halua hänen lähtevän samalta viivalta, kun muutkin lapset.
ja vielä vähän tavoista. lapsen normaaliin käytökseen kuuluu toistaa uutta, oppimaansa tapaa jopa "ärsyttävän" monta kertaa, jotta taito opitaan. jos lapsi oppii heiluttamaan, hän heiluttaa joka tilanteessa ja aina, kunnes tulee jonkun muun taidon vuoro, tai tapa unohtuu.
nautitaan keväästä ja lapsista "normaaleista" ja vähemmän "normaaleista"!

 

\

\

Tottakai se on niin, että se koira älähtää johon kalikka kolahtaa.. ja mielestäni noin pitää ollakin.
Jokainen erityislapsen äiti on varmasti joskus kokenut erilaista lapsensa kyttäämistä, arvostelua jne ja ainakin itse olen siishen aivan #&%?$!* kylästynyt.

pakko ottaa myös kantaa, kun kerran tänne eksyin. meillä on reilun vuoden vanha lapsi, joka sai synnytyksessä pahan hapenpuutteen ja aivot vaurioituivat tämän seurauksena melko pahasti. vielä ei tiedetä, mitä kaikkea vaurio tuo tullessaa, sillä nyt sitä ei huomaa muusta, kun että motoriset taidot ovat viivästyneet. EMME OLE KERTONEET tästä kuin lähimmille ihmisillemme, eli muut kerhon/hoidon äidit ja kylän **mät eivät asiasta tiedä, koska se ei mielestämme heille kuulu. me jotka asialle jotain voimme ja tiedolla jotain teemme tiedämme kyllä ja lastamme seurataan myös jatkuvilla fysioterapiakäynneillä, sekä sairaalan toimesta. toki, jos joku kerholla kysyy, voin kertoa, miksi lapseni on sellainen, kun on, mutta ilmeisesti hekin vain pohtivat sitä uteliaisuuksissaan palstoilla yms.
"tautihan" ei tartu, joten siitä ei ole mitään haittaa muille lapsille, joten EN YMMÄRRÄ, miksi kaikkien pitäisi asiasta tietää??? lapseni on täydellinen, ihana lapsi, enkä todellakaan halua, että häntä arvostellaan/ajatellaan vain vammansa perusteella, vaan halua hänen lähtevän samalta viivalta, kun muutkin lapset.
ja vielä vähän tavoista. lapsen normaaliin käytökseen kuuluu toistaa uutta, oppimaansa tapaa jopa "ärsyttävän" monta kertaa, jotta taito opitaan. jos lapsi oppii heiluttamaan, hän heiluttaa joka tilanteessa ja aina, kunnes tulee jonkun muun taidon vuoro, tai tapa unohtuu.
nautitaan keväästä ja lapsista "normaaleista" ja vähemmän "normaaleista"!

Ihan niin, nautitaan ihanista lapsistamme. Jotkut lyö päätä lattiaan, jotkut kiljuu kovaa, jotkut on miltei pakkomielteisesen omaisesti fiksoitunut autoihin, juniin, barbeihin...jotkut tönii toisia, jotkut halailee, jotkut läpsyttää, jotkut ei läpsytä ikinä....
MITÄ SITTEN!?
Yhteiskuntamme medikalisoituneen arvomaailman vuoksi nähdään erilaisuus ensisijaisesti ongelmana ja sairautena.
Miksei ennemminkin rikkautena? :flower:

 

No enpä voinut (miten niin.. ) olla sanomatta mielipidettä minäkin..
Olen autistisen pojan äiti, diagnoosia vaihdeltu useaan otteeseen, koska pojalla on monenlaisia ja vaihtuvia oireita. Poika on erittäin älykäs (oppi lukemaan 2-vuotiaana, nyt 6-vuotias ja kolmasluokkalaisen tasoa), mutta hänelläkin on näitä "omituisia" tapoja, esimerkiksi menee ja sanoo nimensä vieraalle lapselle ja pyytää ystäväksi, eikä ymmärrä ellei toinen vastaa. Monesti olen surrut hänen puolestaan, kun muut lapset ilkeilevät tai vetäytyvät pois. Onneksi hänellä ystäviäkin on, mutta haluaisi olla kaikkien ystävä!
AP:lle sanoisin, että erityislapsen vanhempana olo on sellainen polkumylly, kun yrittää saada lapselleen ihmisarvoisen elämän, koulutuksen ja hänelle kuuluvat tuet ja kuntoutukset, että valitettavasti emme enää jaksa kauhean seesteisesti suhtautua puhtaaseen uteliaisuuteen. Ehkä pitäisi.. Eikä siinä auta ammattikoulutuskaan, ammattilainenkin on ensisijaisesti oman lapsensa äiti.
Kyseisellä lapsella voi olla jokin erityispiirre, tai sitten ei. Tällaiset asiat todetaan neuvolatutkimuksissa, joista varmuuden vuoksi lähetetään usein ihan terveitäkin lapsia lisätutkimuksiin. Voit luottaa siihen, että jos jokin erityinen piirre on, kyllä lapsen vanhemmat sen tietävät. Kaikki eivät halua tällaisesta puhua, eivät ehkä vain ole luonteeltaan sellaisia, että haluavat asiansa toisten tietoon, tai sitten ovat kokeneet ikävää suhtautumista.
Itse toivotan kaikille erityislasten vanhemmille PALJON JAKSAMISTA, KÄRSIVÄLLISYYTTÄ ja pieniä edistysaskelia arkipäivässä! Oma lapseni ei kaksivuotiaana puhunut sanaakaan, eikä piitannut ihmisistä lainkaan. Neurologin mukaan hän tulisi tälle tasolle myös jäämään. Samainen neurologi sanoi kolme vuotta myöhemmin, kun asiasta huomautin, vain että "poikkeustapauksia on, en minä ole siitä vastuussa". Vanhemmat, te olette lastenne elämän tärkein asia, ja parhaimmat asiantuntijat, joten uskokaa itseänne ja omaa tunnettanne, eikä välttämättä asiantuntijoita! Toivottavasti kukaan ei tästä pahastu, kunnioitan erittäin korkealle jokaisen ihmisen, joka erityislasta kotonaan hoitaa!

 

NO KAI SITÄ NYT KYSYÄ SAA JOS JOKU ASIA PYÖRII MIELESSÄ???
On näillä palstoilla tyhmempiäki juttuja ollut.
Tasa-arvo on tärkeää ja muut pitää hyväksyä omansalaisina, mutta kai sitä nyt tosiaan saa kysyä asioita ilman että heti joku hermoheikko mamma alkaa vouhottaan ja hyökkimään. Rauhoittukaa. Kummaa touhua.

 

\

NO KAI SITÄ NYT KYSYÄ SAA JOS JOKU ASIA PYÖRII MIELESSÄ???
On näillä palstoilla tyhmempiäki juttuja ollut.
Tasa-arvo on tärkeää ja muut pitää hyväksyä omansalaisina, mutta kai sitä nyt tosiaan saa kysyä asioita ilman että heti joku hermoheikko mamma alkaa vouhottaan ja hyökkimään. Rauhoittukaa. Kummaa touhua.

Yhdyn tähän! Voi jestas että osaa olla katkeria immeisiä täällä... Jos teillä ei ole vastausta ap:n kysymyksiin niin onko aivan PAKKO nälviä sitten, tai yleensä kommentoida muuten? Peace, peace, people!

 

Minulla on kehitysviiveinen 2v tytär(joka siis toimintaterapeutin mukaan on keskiasteisesti kehitysvammainen,no huomenna on neurologin kontrolli...) mutta emme ole toistaiseksi kamalasti jotunut ihmettelyn kohteeksi,koska tyttö on ulkoiselta olemukseltaan reilun vuoden ikäisen näköinen ja kokoinen,ihmiset eivät kiinnitä häneen huomiota,sillä eivät kaikki 1v puhu ja kävele.Vasta jos tulee juttelemaan,kun tyttö hymyilee vieraalle,niin kerron hänen olevan jo kahden vanha ja kerron myös että hän on syntynyt pikkukeskosena. Ihmiset eivät useimmiten mitenkään jeesustele,vaan kyselevät ihan asiallisesti ja yleensä toteavat,että tottakai kun niin pienenä syntyy on selvää että tarvitsee enemmän aikaa oppiakseen asioita kun pelkkä kasvaminenkin vie voimia.
Tilanne saattaa muuttua,kun hän kasvaa ja jos/kun käytös ei ole ikäodotusten mukaista...mutta kyllä minä pidän parempana että ihmiset kysyvät,kuin että arvailisivat ja sen mukaan ehkä asennoituisivat ennekkoluuloisemmin...