Onko teillä mennyt joka raskaudessa lapsivedet itsestään?

Elli33
Ekalla meni, tokalla ei. Ekalla jouduin odottamaan supistuksia noin 20 tuntia vesien menosta. Tosin menivät silleen vähitellen, eikä kerralla. Nyt oikeastaan toivon, että menisi vedet, niin tietäisin lähteä sairaalaan. Pelkään niin, että ehdinkö sinne ajoissa.
 
Elli33
Niin miltä ne kivut tuntui. Ekakertalaiselle ihan tuskallisilta synnytyskivuilta ja epiduraalin halusin. Kivut kyllä voimistuivat vähitellen ja lapsi syntyi noin 9½ tunnin kuluttua supistuksien alkamisesta.
 
Molemmissa raskauksissa lapsivedet tulleet kotona.

Ensimmäisessä raskaudessa hiukan kivuliaita supistuksia oli tullut koko päivän ja lapsivedet menivät hulahtamalla illalla. Supistukset eivät voimistuneet ja seuraavana päivänä laitettiin oksitosiinitippa sekä epiduraali.

Toisessa raskaudessa monta päivää oli säännölliset kivuttomat supistukset ja aamulla kuuden aikaan meni lapsivedet. Heti alkoi erittäin voimakkaat 5min välein tulevat supistukset. Puoli kahdeksan maissa tulivat jo 3min välein ja olivat todella tuskallisia, tuolloin olimme jo matkalla sairaalaan. Kymmenen maissa sitten syntyi tyttö.
 
Vedet meni osittain kahdeksan aikaan aamulla. Siitä supisteli siedettävästi 5-10 min välein klo 14 asti. Sitten holahti loputkin vedet ja supistukset koveni todella reilusti ja tiheni myös. Tästä menikin sitten enää reilu 11 tuntia siihen kun poika syntyi klo 1.22 seuraavana yönä. Sen verran väsytti kivut että epiduraalin halusin seitsemän aikaan illalla ja siinä samalla laitettiin oksitosiinitippa vauhdittamaan kun kohdunsuu ei ollut auennut ihan toivotusti.<br><br>
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.04.2007 klo 16:23 Elli33 kirjoitti:
Ekalla meni, tokalla ei. Ekalla jouduin odottamaan supistuksia noin 20 tuntia vesien menosta. Tosin menivät silleen vähitellen, eikä kerralla. Nyt oikeastaan toivon, että menisi vedet, niin tietäisin lähteä sairaalaan. Pelkään niin, että ehdinkö sinne ajoissa.
mä kans mietin samaa et ehditäänkö ajoissa kun viimekerralla oli jo niin tipalla että sai suoraan saliin juosta punnaamaan.mulla ei oo kertaakaan menny vedet joten oliskin mukava kun ne menis edes tämän kerran että tietäis lähteä tarpeeks ajoissa sairaalaan. vk 38
 
yksi synnytys takana ja oli jo aika kivuliaita supareita jotka tuntuivat lähinnä siltä että lonkat räjähtää..puolen pvn maissa meni vedet ja tuli ihan mieletön olo että jopa menin syömään ja jaloittelemaan...kunnes niin sanotusti #&%?$!* alkoi. koko ajan suppareita ja käytännössä puolessa tunnissa aukesin 3cm tonne 8cm ja sitten hätäsektioon. tais olla äidille ja vauvalle (sydänäänet katosivat)liian rajua hommaa..mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
 
Vedet meni itsestään vasta viimeisimmässä, (neljännessä) synnytyksessä. Kolmessa aiemmassa kalvot on puhkaistu aina sairaalassa. Ja onneksi viimeisin synnytykseni alkoikin vesien menolla, että tiedettiin heti lähteä sairaalaan. Vaikka lähdettiinkin heti sairaalaan ajamaan, niin poika syntyi sairaalan aulaan. Juuri ja juuri päästiin sisälle sairaalaan. Oli oikein nopea toimitus (1h36min). Ja kivut oli melkein heti vesien menon jälkeen aika kovat.
 

Yhteistyössä