Onkohan kaikilla muilla tämmöinen ystävä?

Nyt kun alan miettimään, niin mie oon tainnu aina olla näissä ystävyyssuhteissa se kuuntelija (siis sillon kun miullakin vielä ystäviä oli). Miun on tosi paljon helpompi kuunnella toisen murheita, kun alkaa puhumaan omistani.

Joten enhän mie sit mitään kuuntelijaa tarvii, kun en osaa sille kumminkaan purkautua. :ashamed:
 
äiti38
Alkuperäinen kirjoittaja Adelade:
Nyt kun alan miettimään, niin mie oon tainnu aina olla näissä ystävyyssuhteissa se kuuntelija (siis sillon kun miullakin vielä ystäviä oli). Miun on tosi paljon helpompi kuunnella toisen murheita, kun alkaa puhumaan omistani.

Joten enhän mie sit mitään kuuntelijaa tarvii, kun en osaa sille kumminkaan purkautua. :ashamed:
Kuuntelemisen taitoa onkin taidoista hienoin! Jokainen meistä on kuuntelemisen arvoinen, niin suruineen kuin iloineenkin. Omista asioista ja tuntemuksista puhuminen toiselle ihmiselle on mielestäni aikamoisen luottamuksen osoittaminen. Toisilta se käy helpommin kuin toisilta.
Itse olen aika pidättyväinen tuntemuksistani kertomaan. Olen kerran menettänyt luottamuksen ihmisiin tässä asiassa, joten kynnykseni kertoa omista asioista on todella korkea nykyisin.

Milestäni olisi ensiarvoisen tärkeä muistaa, että jos joku luottaa minuun niin paljon, että keventää sydäntään, niin itse vastaan tähän luottamukseen niin, että asiat eivät lähde missään muodossa eteenpäin. Pitää olla myös luottamuksen arvoinen.
 
Tähän ikään mennessä en ole vielä koskaan kaivannut ystävää jolle voisi purkaa sydäntä esimerkiksi keskellä yötä tai joka voisi kuunnella huoliani milloin vain. Jos tarvitsen välitöntä tukea ja lohdutusta turvaudun aviomieheen ja perheeseen. Ystäviä jotka osaavat kuunnella ja joille voi puhua asiasta kuin asiasta on muutama.
 
IhanaValo
Alkuperäinen kirjoittaja Adelade:
Nyt kun alan miettimään, niin mie oon tainnu aina olla näissä ystävyyssuhteissa se kuuntelija (siis sillon kun miullakin vielä ystäviä oli). Miun on tosi paljon helpompi kuunnella toisen murheita, kun alkaa puhumaan omistani.

Joten enhän mie sit mitään kuuntelijaa tarvii, kun en osaa sille kumminkaan purkautua. :ashamed:
Näin päin se on yleensä ollu miullakin...toisekseen, miulle ei oikeen tapahdu mitään.
 
äiti
Alkuperäinen kirjoittaja Adelade:
Alkuperäinen kirjoittaja Tilli:
Alkuperäinen kirjoittaja Adelade:
Jolle voit soittaa melkeinpä milloin vain ja purkaa sydäntäsi ja ymmärtää jos joskus soitat vaan sen takia, että tarviit kuuntelijaa. Jolle voit kertoa niin iloista kuin suruistakin. Joka ymmärtää, jos sanot että nyt vituttaa, etkä jaksa näytellä muuta. Jonka kanssa ei tarvitse olla muutakuin oma itsensä.

Miulla ei ole.

:/
Niin no ei kai kukaan pelkästään sun "lepotuoliksi" ala, kyllä sen pitäis olla vastavuoroista. Tuosta käy ilmi että sinä tarttisit vaan likaämpäriä johon voit ajasta ja paikasta riippumatta pullauttaa pahan mielesi. Ei kukaan sellaista ystävää halua ja monilla kuitenkin ikävä kyllä sellaisia on.
No en kyllä ihan tarkottanu mitään paskaämpäriä, sori jos sait sen kuvan. :(
Onneks osa ymmärsi...
Kyse ei ollut tuosta, mutta suurin osa ymmärtää, kuten minäkin!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Adelade:
Nyt kun alan miettimään, niin mie oon tainnu aina olla näissä ystävyyssuhteissa se kuuntelija (siis sillon kun miullakin vielä ystäviä oli). Miun on tosi paljon helpompi kuunnella toisen murheita, kun alkaa puhumaan omistani.

Joten enhän mie sit mitään kuuntelijaa tarvii, kun en osaa sille kumminkaan purkautua. :ashamed:
Peesi. Mulla ois kyllä pari sellaista ystävää, joille voisin puhua kaikista murheista, mutta se kuunteljan rooli on mulla, joten en sitten puhu omista asioistani..
 

Yhteistyössä